Mulle ei soittanut kukaan
Taustatietoa musta. Olen 17v, iskä ja äiti erosivat ja siitä alkoi äitin ryyppäminen. Se meni niin pahaksi et se ensin oli fyysisessä sairaalassa kaksi viikkoa, sitten se joutui pakkohoitoon kolmeksi kuukaudeksi. Iskä on nyt mun huoltaja, mut asuu niin kaukana et näämme vain viikonloppusin.
Perjantaina oli äidin hoitopalaveri ja siellä sovittiin et mulle tulee kotiin tukihenkilö käymään arkisin.
Eilen sen piti soittaa ja sopia tapaaminen, kun iskäkin ois voinut olla mukana. Me ootimme ja ootimme, iskän piti lähtee jo kotiinsa, eikä kukaan soittanut. Me soitimme yhteen numeroon ja sieltä sanottiin et pitää vaan ootella. Mulla on ihan paskempi olo kun vaan oottelen ja iskällekin menin valehtelee et soitti se ja kävikin jo.
Nyt ollaan luokan kans kirjastossa enkä mä voi vastata puhelimeen, jos vaikka soittaisikin nyt.
Mulla tuli se yksi raja vastaan kun jouduin tänne. En ollut tarpeeksi tarkka ja, kun yksi sanoi ettei sulla mene kovin hyvin ja annoin periksi ja sanoin ettei menekään. Nyt oisin taas valmis taisteleen eikä kukaan huomaisi mitään vaikka asuisin yksin kotonani.
Mustakin on ihanaa että teit sen enkelin sitten 🙂
Oisit valmis taisteleen mutta kauanko menis että väsyisit? Koita saada omat asiat kuntoon, joohan? Oot niin tärkeä että haluaisin että saisit elää onnellista elämää☺️❤️
Mä sain olla loman iskän luona ja nyt kaikkii rajoituksia on vähennetty. En halua tukiasuntoon, mun kai pitää olla nuorten osastolla syksyyn asti. En aloita koulua, ei kiinnosta. Eikä mikään kiinnosta.
Sehän on ihanaa että sait lomailla isän kanssa ja sekin että rajoituksia on vähennetty!
Minä toivon että joskus sua vielä kiinnostais asiat. Tsemppejä!!☺️❤️
Päivitys.
Mä asun nyt tukiasunnossa, pienessä asunnossa ja mulla on siihen tukihenkilö. Käyn aikuislukiota ja pärjään hyvin. Joka perjantai menen iskälle.
Äiti on edelleen hoidossa emmekä ole puhuneet mitään. Se ei halua.
Äiti nyt kevään aikana pääsee kotiin ja kait haluu mut taas. Mä tiedän etten osaa sanoo etten halua vaan muutan sen kans asuun ja elämäni menee taas pilalle.
Nyt on se kevät, kun sä äiti pääsit pois hoidosta. Mä oon aivan kauhuissani. Olen sun yrjöjä tottunut siivoamaan, oottamaan sua kotiin etkä sä tullut. Olen kuunnellut sun ja sun juoppokavereiden örisemistä. Sä sanoit ettet ole mikään juoppo vaan voit koska vaan lopettaa juomisen.
Nyt sä sanot et oöt alkoholisti etkä voida juoda yhtään. Kun mä sanoin et oot juoppo, sä saatoit läimäistä. Nyt sä itse sanot et oot alkoholisti ja mun pitää iloita. Sanoista kiinni saatko läimäistä mua vain et.
Yhtä paljon mä sua häpeen ootko juoppo vai alkoholisti. Yhtä paljon mä mietin sammutko kohta vai et.
Sä et halunnut mua nähä puoleen vuoteen kun halusit rauhassa parantua. Et kertaakaa kysynyt multa mitä kuuluu vaikka olin sairaalassa huonossa kunnossa. Mä kysyin koko ajan iskältä miten sä voit. Nyt sä haluaisit mut nähä ja olla mulle äiti.
Mä sanon et kiitos ei. En mä jaksa sua enkä ees ole pahoillani.
Mä kirjoitin tän kirjeen iskälle, kun se tietää et mä olen ollut rikkinäisissä ja lukee tämän. Mä en välitä mitään äitille selitttää mutta iskälle halusin selittää.