Joudut kyllä aika pitkään olla niillä säännöillä.
Mun omahoitajat kyseli multa. Ei mun tarvinnu ite alottaa mistään. Jos ne ei kysele niin aloita sitten puhuun mistä haluat. Jos et tiiä mistä haluat niin mun ehotus on että vaikka siitä miltä tuntuu olla sairaalassa ja se miltä tuntu kun jouduit sinne, ja vaikkapa että miltä tuntuu se kun sun äiti on sairaalassa. Ja miltä susta on tuntunu äidin ryyppääminen. Jos tuntuu liian vaikeelta puhua niin puhu ensin helpoimmista asioista js sitten vaikeimmista.
Voit puhuu niille varmaan melkeen mistä vaan. Ainaki mulle aina sanottiin että saa tulla kertoon jos on jotain mielen päällä, ihan mitä vaan.

Siinä mielessä niille uskaltaa kertoo mitä vaan että niillä on vaitiolovelvollisuus. Paitsi joistain asioista niitten on pakko tehä esim lastensuojeluilmotus mutta sustahan on jo tehty niin sen ei pitäs enää hidastaa. Enkä tiiä yhtään että miten paljo ne saa kertoa vanhemmille sun puhumista asioista. En mää tiiä mitä kaikkee sulla olis kerrottavana että minkä verran uskaltaa kertoo. Minä uskalsin ite kertoo ihan liian vähän.

Mä en luota yhtään vaitiolovelvollisuuten enkä siihen ettei kaikkii kerrota iskälle. Kaikki tehään mun suojelemiseksi muka. Varmaan myös täällä vaikka en voi itselle tehä mitään vahinkoa nyt.
Mun pitäis alkaa alusta, siitä ku iskä löysi uuden naisen. Ja mitä äiti sitten teki. Mä eilenkin kirjoitin pahimman asian monta kertaa mutta en sitä voinut lähettää enkä täällä sanoo. Mun pitää siitä alkaa, ku se on sanottu, kaikki voi olla helpompaa.

Säähän voit alkaa alusta tai sitten siitä pahimmasta asista, mistä vaan pystyt. Ja ne hoitajat on varmasti kuullut paljon, kyllä ne sun asiat kestää kuulla. Tsemppiä!<3 Puhuminen voi olla tosi vaikeeta.

Vaikeemmaksi tää vaan menee. Vaikka tänään oon tosi paljon yrittänyt mutta en loppuu asti vaan peräännyn. Mulla on vissiin niin asiat et jos suuni avaan asioista, niin musta taas tehdään lastensuojeluilmoitus. Musta teki jo naapuri ja sedän vaimo, jos tulee kolmas ilmoitus, mitähä mulle sitten käy? Kuten lapsena oli, ensin sai yhen varoituksen, sitten toisen ja kolmannella lähti viikkorahat. Mitähän multa vielä voi ottaa pois? Vaatteet, ruoka, netti kokonaan, sittenpä oisivat kaikki saaneet.
Mä en nyt tajuu miksen saa omassa tahissa pohtii asioita niiden kaa jotka koen turvalliseksi ja sitten laajentaisin sitä turvallisuuspiiriä.

🙂👍🙂👍🙂👍🙂👍 mää oon sen kaikkein pahimman äsken kertonut päivystävälle tukarille.

Ketkä sää koet turvalliseksi? Ehdota siellä sairaalassa että saisit sillain edetä.

Todella hienoo että sait sen pahimman kerrottua jollekin!! Oon ylpee susta<3 Helpottiko yhtään?

En ketää koe turvalliseksi, en ees isääni. Eilen mulla oli niin kamalan huono olot et oli pakko kirjoittaa tuolle tukihenkilölle vaikka sitä jonotin 1.5 tuntia.

Olin tänää sellaisessa jossain jutussa jossa sai sanoo mitä haluan tulevaisuudessa. Haluan ettei kukaan enää sano mulle mitään lastensuojeluilmoitusta, et oisin jo siinä lastensuojelussa. Haluaisin jouluksi lomalle iskän tai äitin luo. En pääse Ruotsiin mutta, jos puhun ja oloni paranee pääsen sinne mun ja äitin kotiin minne iskä ja sen perhe voi tulla. Voimme käydä äitin luona jouluna.
Tammikuussa haluan aloittaa sen aikuislukion. Sekin on mahdollista mutta vaan tän sairaalan kautta.
Multa myös kysyttiin et miltä tuntui ku äiti joutui sairaalaan. Sanoi vaan et kivalta, ku en ois jaksanut sitä vahtii.
Mä tänään hyvin selvästi tajusin et mää olen muiden silmissä hullu.

Mä oon koko täällä olemisen ajan rakentanut Hamahelmistä iskän vauvalle enkeliä. Mua rauhottaa ku alustalle laitan sellaisen helmen ja mietin kuviota ja värejä. Tänään se oli valmis mutta se pitäs painaa silitysraudalle kiinni ja mä en saanutkaan käyttää rautaa vaan joku hoitaja sen ois painanut joskus. Heitin sen roskiin, mä olen hyvin vaarallinen ihminen kai ku ei mitään voi tehä.

Jos et kerran koe kerään turvalliseksi niin puhu sen verran kun pystyt, sille jolle on helpointa. Puhuminen on tosi vaikeaa, mutta se vähitellen oikeesti helpottaa oloa.

Multakin sairaalassa aina kyseltiin tulevaisuudesta. En olis ikinä jaksanut vastata kun en oottanut tulevaisuudelta mitään. Hyvä että sulla on jotain mitä odottaa!!

Täällä on myös joka tietää olevansa muiden silmissä hullu. Ainaki jotku kaverit selvästi ajattelee että oon hullu. Varmaan outoa heille kun kaverista tuli yhtäkkiä hullu.

Ihana että oot voinu tehä hamahelmillä enkeliä mutta harmi kun heitit roskiin. Tiiän tunteen ku tuntuu että on joku tosi vaarallinen kun mitään ei anneta tehä eikä yksin mennä mihinkään. Se on tosi ärsyttävää mutta koita kestää<3

Mä en usko puhumisen auttavan mitään, tää kirjoittaminen auttaa jotain.
Mä ootan kaikkee, nyt et alkasi tuo nettiyö, ootan et iskä soittaa ja kertoo mitä vauvalle kuuluu, ootan jouluu. En mä oikeasti enempi jaksa ajatella sit, kun ei ne kai oikeesti toteudu kuitenkaan. Mä ajattelen et pääsen helpommalla kun puhun toivekkaasti tulevaisuudesta.

Onko susta helpompi puhuu menneisyydestäsi? Mä en siitä haluais puhuu mutta en varmaan koskaan pääse pois, jos en puhu.
Miten sulla päätettiin et voit lähteä pois sairaalasta, ketä oli läsnä, oliko vanhemmat?
Mä niin toivosin et oisin jaksanut äitii niin kauan et olisin ollut täysikänen, niin en ois tässä nyt.

No hyvä että edes kirjottaminen auttaa!

En tiiä onko menneisyydestä sen helpompi puhuu.

Mulla oli sillon läsnä vaan lääkäri ja hoitaja ja minä.

trinks kirjoitti 29.11.2013 19:43

Mä en usko puhumisen auttavan mitään, tää kirjoittaminen auttaa jotain.
Mä ootan kaikkee, nyt et alkasi tuo nettiyö, ootan et iskä soittaa ja kertoo mitä vauvalle kuuluu, ootan jouluu. En mä oikeasti enempi jaksa ajatella sit, kun ei ne kai oikeesti toteudu kuitenkaan. Mä ajattelen et pääsen helpommalla kun puhun toivekkaasti tulevaisuudesta.

Onko susta helpompi puhuu menneisyydestäsi? Mä en siitä haluais puhuu mutta en varmaan koskaan pääse pois, jos en puhu.
Miten sulla päätettiin et voit lähteä pois sairaalasta, ketä oli läsnä, oliko vanhemmat?
Mä niin toivosin et oisin jaksanut äitii niin kauan et olisin ollut täysikänen, niin en ois tässä nyt.

Nyt on pakko sanoa, että sinua ei voida auttaa, jos et kerro totuutta siitä mitä tunnet ja ajattelet. Et ole siellä siksi, että pääsisit helpolla. Paraneminen ja eheytyminen rikkinäisestä takaisin ihmiseksi, joka jaksaa ottaa maailman kolhut vastaan on rankkaa ja vie aikaa. Olet siellä, jotta sinut voidaan auttaa alkuun. Olet siellä, jotta voit tukeutua hoitajiin, kun et jaksa tai on vaikeaa. Olet siellä, jotta et olisi yksin.

Jos et rehellisesti kerro asioista, on myöhemmin turha valittaa, että sinua ei ole autettu. Eivät he siellä voi auttaa, jos he eivät tiedä!

En sano tätä pahalla. Haluan vain, että ymmärrät, miten tärkeässä vaiheessa olet juuri nyt. Negatiivisia tunteita ja vaikeaa menneisyyttä on erittäin raskas käsitellä, eikä se ajan kanssa käy helpommaksi. Nyt sinulla on mahdollisuus käydä sitä läpi, kun olet paikassa jossa sinusta huolehditaan.
Luottaminen on vaikeaa, eivätkä kaikki ihmiset elämässäsi ole luottamuksesi arvoisia. Tämä on ikuinen totuus. Jos suljet kaikki ihmiset ulos suljet pois pahat tunteet, pettymykset ja loukkaukset, mutta estät myös hyviä asioita pääsemästä sisään.
Joskis täytyy vain uskaltaa avata itseään.

Menollylle haluaisin sanoa että psykiatrit koulutetaan saamaan haastateltava avautumaan ja ylläpitämään keskustelua.
Pätevä psykiatri saa sinut avautumaan ja pystyy tunnistamaan keskustelun aikana asioita joita et itse välttämättä huomaamaa.

Masentuneena ihmisen on vaikea olla oma-aloitteinen ja keskusteleminen vaikesta asioista on erittäin vaikeaa jos ammattitaitoa puuttuu tai sitä epäilee.

Jos trinksistä tuntuu ettei puhuminen näiden ihmisten kanssa tunnu luontevalta on vaikeampi saada asioita selvitettyä ja mahdollisuus siihen että jossain välissä jää jumiin tai asiat jäävät selvittämättä kokonaan, jolloin nämä saattavat myöhemmin tulla kummittelemaan on suurempi.

Sen takia kannatan miettimään kenen kanssa alkaa asioita avaamaan ja onko hän hyvä ammatissaan, sillä tunteiden ja ajatusmaailman muokkaaminen epäpätevän ihmisen kanssa ei ole leikin asia.

Musta tuntuu et jokainen vähän syyllistää mua tästä tilanteessa. Mä sanoin kerrankin ammattilaisille et äiti on ollut kateissa monta päivää eikä siihen mitää tehty. Myöhemmin sanottiin et ois pitänyt pyytää apua. Minusta se oli itsestään selvä avunpyynti ku asian kerroin ja kun ei kukaan mitään tehnyt, aloin ettii keinoja miten pärjään yksin. Mä en nyt vaan tätä juttua jaksa. Nytkö mun pitäisi käsitellä puhumalla sitä ku äiti oli aina juomassa? Miltä se tuntui, pelottiko, oliko nälkä, olinko huolissani, näitkö painajaisia, nukuitko?
Äiti on nyt varmas paikassa ja mä myös ja aivan sama mitä meille on tapahtunut, niistä en jaksa enää puhua.

Iskä on ollut monta päivää Suomessa ja käynyt luonani useasti. Oomme tehneet uuden hamaenkelin ja painaneet sen silitysraudallla, se on jo joulupaketissa. Mä aion olla täällä kunnes täytän 18v, en haluu tukiasuntoon, en mitään halua.

Harmi ettet saanut silloin apua vaikka pyysit... tapaamasi ammattilainen ei tainnut vain välittää -.-

mutta asioista kannattaa opetella puhumaan sillä asioiden sisälle lukitsemisessa tulee jossain vaiheessa pää täyteen. Varoitan vain, mutta minunkin sanani kannattaa jättää omaan arvoonsa sillä jokaisella ihmisellä on oma rajansa.
Saattaa olla että sulla ei tuukkaan rajaa vastaan, kuka tietää.
Itse haluaisin oppia puhumaan mutta taitaa olla liian myöhästä jo 😋

p.s Aivan mahtavaa että päätit sittenkin tehdä sen enkelin, harmitti vähän kun luin että heitit sen ekan enkelin pois. Nyt saa vauva oman hamasuojelusenkelin 🙂