Menetän elämäni tärkeimmän ihmisen
Syöpä tuli. Pahin painajainen, parantumaton vielä. Käyn kriisikeskuksella juttelemassa. Isä voi nyt hyvin mutta kai se on ajan kysymys. En ikinä halua menettää sitä.
Elokuussa tuli tieto, luovuttaminen on käynyt mielessä väsyneinä hetkinä. Olen koulussa ja teen parhaani, joskus huonoina päivinä oon jääny nukkuu. Ehkä kerran tai kaksi.
Pienet vastoinkäymiset tuntuu suurilta mut sit taas jos jotain kivaa tapahtuu niin se tuntuu hienolta. Lähimmät kaverit tietää mutta en osaa puhua kun se tulee itkuna. yritän kyllä puhua kuitenkin ja se auttaa, mut joskus en vaan jaksa itkeä. Jos tämä tästä vaan pahenee…
Oon välillä tosi hukassa, unohdan unelmanikin, ne auttaa jaksamaan. Lääkäri sanoi että jos toimintakyky menee niin sit terapeutille + lääkkeitä.
Haluaisin tukea tähän tilanteeseen. Tämä ei ole reilua. Nyt oon jo tottunut tähän paskaan, osaan kyllä nauttia elämästä mutta silti.
Luin noita samoja viestejä.. Jotain toistan, en muista tyyliin mitään
Mä oon siis aivan loppu. Isälle olen piristänyt mutta kai se aavistaa. Kyllä se nyt on selvinnyt
Kuulostaa niin karmealta. Miks mä oon tässä? Tämä on mun pahin painajainen. Heitän vettä kiukaalle ja ajattelen pahinta. Haluan olla kotona mutta toisaalt mietin, entä mun elämä?
Hirveästi tullut kaikkea paskaaa.. En osaa olla positiivinen. Kukaan ystävistäni jotka tietää tästä, eivät edea toivottaneet hyvä joulua. Tälläisinä päivinä sitä riittää kun joku kysyy, miten voin.
En osaa unelmoida... En uskalla unelmoida... Pelkään että multa viedään kaikki pois
Pelkään että sekoan jos pahim tapahtuu
Pelkään miten jaksan puhua tästä
Pelkään jaksanko tehdä oparin
Pelkään että se on levinnyt ja pelkään pahinta
Oon lukenut googlesta just miten tässä tilanteessa elämä voi viedä hetkessä...
Kidutan itteäni. En osaa olla läsnä enkä jutella isälle mistään
Oon stressaantunut, masentunut, ahdistunut, peloissani, vuoron perään tai kaikkea kerralla...
Oon pelännyt tätä viimeiset viisivuotta...
Ja nyt aattelen että miks vitussa. Oon pelännyt menettäväni isän joka on mulle niin tärkeä joka on opettanut mulle kaiken..
No siinäpä
Tuntuu myös että olen 1000v..
Moi.
Mukava kuulla että iskäsi pääsi pois sairaalasta. Aina parempi näin. Voin vain kuvitella, miltä susta on tuntunut kaiken tämän keskellä.
Tuo on oikeasti tosi iso asia että yrität rauhoittua ja löytää ilon. Tämä voi auttaa kovassakin myrskyssä, vaikka ei tuntuisikaan siltä. Jos pystyt tekemään jotain mikä helpottaa oloasi tai puhumaan jollekin, niin se voi myös auttaa. Pienikin avautuminen voi auttaa, jos tuntuu ettei jaksa kertoa paljoa. Oparista voi aina sopia sitten, kun koulu jatkuu. Varmasti siellä ymmärretään että sulla on nyt muuta mielen päällä.
Kovasti voimia ja jaksamista. Toivoa paremmasta on aina, vaikka sitä ei itse näkisikään. ☺️❤️
Moi
Kiva lukea täältä vastauksia
Mä olen ollut isän luona sairaalassa
Mä en jaksa enää toivoa enkä unelmoida.. En osaa puhua tästä vaikka välillä niin teen
Miten voin olla tässä tilanteessa
Menettämässä kaikista rakkaimman😭☹️😞
Vaikea kuvitella että toivoa on
Vielä että pitää sen nähdä jossain vaiheessa kärsivän.. Tai mennä sen hautajaisiin
Mä en osaa koota enää ajatuksiani
En tiedä miten selviän
Tuntuuu että mulla ei oo syytä elää jos isää ei oo
Moi,
Tuhannesti tsemppiä ja jaksamista. Vaikka et näkisi toivoa ollenkaan. Kyllä sitä vielä löytyy jostakin, pienistä ilon pisaroista ja paremmista hetkistä. Tai vaikka sun nimimerkistä. 🙂
Sä voit selvitä tästä. Se on varmasti iso ja kova pala, mutta sä voit selvitä. Pystythän puhumaan myös omista ajatuksistasi jollekulle? Sun ei tarvitse jäädä yksin ajatustesi kanssa. Oot vahva ja rohkea ja selviät kyllä.
Tsemppiä ja halauksia. ☺️❤️
Kiitos tsempistä... Juu kuten näkyy niin en pysty kauhean selkeästi ajattelee. Yleensä kyllä puhun mut nyt en ole jaksanut... Yrittää sitä jonnekkin aina, vaikka tuntuu ettei jaksa.
Kaikki korostuu niin pahasti tässä tilanteessa. Mun hylkäämisen pelko, kontrollointi ja kaikki muut.. Noh. Pitänee palata kirjoittelemaan jokin muu pv
Se on joka tapauksessa hienoa että yrität puhua. Tuo on myös aivan totta että vaikea tilanne voi korostaa omia piirteitä. Sen olen huomannut joskus itsessäni. Toisaalta myös ne positiiviset piirteet voivat tulla voimakkaammiksi.
Kirjoita ihmeessä silloin kun siltä tuntuu. Se on monesti yksi tapa saada ajatuksiaan hieman selkeämmiksi. Kyllä se tästä vielä helpottaa.
Kovasti tsemppiä, jaksamista, halauksia, ja toivoa uuteen vuoteen ☺️❤️
Hyvä, että edes yrität. Tuo on varmasti todella rankkaa, mutta selviät kyllä siitä. Oletko jutellut muiden lähestesi kanssa? Hehän ovat samassa tilanteessa(?)
Vanhemmat eronnu ja sisko on... Minulle rankinta kun oon herkin ja se isän tyttö... Mä olen istunt isän vierellä sairaalassa.. Kyllä me ollaan silti lähennytty mutta tuntuu että mulla on vaikeinta kun minä olen yksin, siskolla jo perhe. Ne eivät tajua minua, ja minä oon taas ja jälleenkerran yksin... Jos tässä ei parempaa ole luvassa
Joo kyllä mä aina sanon että ahdistaa ja puhun pahasta olostani.
Oon aina ollut kiltti ja muuta. En tajua miksi minä joudun shittiä kokemaan 🙁
On mulla myös muutama ystävä mutta oon välillä ksuheen vihanen kun kukaan mun ystävistä ei tiedä mitä käyn läpi
En osaa löytää suuntaa että miten puhua mutta samalla tsempata isää.. Ku ei pitäis sulkeutua mut en myöskään aina jaksa kaukesta puhua
Paha olo on
Pystyisitkö puhumaan siskollesi tai jollekin ystävistäsi? He voisivat varmaan auttaa, vaikka eivät täysin ymmärtäisikään tilannettasi. Oot varmasti todella sydämellinen ja toiminut tässä niin hyvin kuin näin kovassa paikassa voi toimia.
Yksi keino löytää tasapaino puhumisen ja hiljaisuuden välillä on yrittää kuunnella itseä. Se ei ole aina helppoa, mutta voi auttaa moniin tilanteisiin. Jos tuntuu että kaikki on sekaisin, voi olla aika puhua ja selventää ajatuksia. Jos taas tuntuu siltä ettei millään huvita puhua, voi olla parempi tehdä jotain muuta.
Vaikeita asioita tulee vastaan, vaikka toimisi oikein. Tämä ei ole sun syytä millään lailla. Sulle koittaa vielä valoisammat ajat. Ihan varmasti tuota sun kiltteyttä ja sydämellisyyttäkin vielä arvostetaan. Se on aivan aliarvostettu luonteenpiirre, mutta voit hyvin löytää ihmisiä, jotka näkee sut yhtä kauniina kuin mitä olet. 🙂
Halauksia ja tsemppiä! 🙂🌻
Mulla on menossa "pyörremyrsky" päässä ja oon melko sekasin. Mun ajatuksia auko hyvin, kun kirjoitin ihan kaiken ylös. Sen jälkeen pystyin miettimään paremmin, mitä tehdä. Toimisiko sulla?
Sä oot pärjänny hyvin!
Kyllä minä puhun. Tai oikeastaan kirjoitan ja viestittelen. en jaksa soitella. Mutta kerron, vaikken välttämättä heti ja jään vellomaan. Kerron kuinka mua pelottaa ja ahdistaa enkä tiedä mikä...
Oli kamalaa kun tuntui että parempaa ole tulossa. Luulin, että se nyt kuolee. En voinut jättää sitä. Mietin, mitä isä ajattelee.
en pystynyt unelmoimaan, en pystynyt puhumaan. En muistanut, mitä isä on opettanut, en muistanut mitä olen saavuttanut. Kaikki unohtui. Muistin vaan huonot asiat. Kannoin vaan itteni sairaalaan isän vierelle. Koska siinä vain on hyvä olo....
Isäni on ollut kotona. pelkään että miten etenee. Mietin, joutuuko isä kärsimään. Miten se tulee tapahtumaan? toisaalta olen vain vieressä. En osaa kertoa miten paljon välitän. Isä ni on maailman paras... Ja minä joudun joku pv sen menettämään. Varmaan sekoan silloin ....
Oloni on yksinäinen. Kun en ole isän luona. Niin yksinäinen. Tässä on myös lapsuudenkoti pelissä. Kaikki....
no. tulipa taas puhuttua.
huomaan nyt, että jos oon isän vierellä jotenkin ihmeen kaupalla saan pidettyä ajatukset kasassa. TAI jos katson yhtä ohjelmaa. Nyt kun olen koneella ollut, miettinyt. Minut valtaa viha... isän puoliso purkaa joskus vihaa minuun... Kaikki siis hajosi palasiksi kun tämä viimeisin juttu saatiin tietää..
Isän puolisosta paljastui uusia piirteitä... hänellä on ilmeisesti masennnustaustaa ja rauhoittavia lääkkeitä, sekä alkoholistisia piirteitä
Hän on ollut kuvioissa noin kymmenen vuotta - joskus olen hänen nähnyt sammuvan, mutta en ole ikinä kokenut, että se on ongelma.. Olen ollut niin paljon kotona, että huomaisin kyllä
Nyt kuitenkin hänen lapsi sanoi tästä. Mielestäni aivan järjetöntä ... Miten mulle voi käydä noin? Mä oon aina saanut olla se heikko, nyt minun pitikin olla vahva. Tuntui, etten ole missää turvassa, paitsi isän luona ja vierellä. Mistä sitten löydän turvan?
Tämä isän puoliso ilmeisesti kokee tämän niin vaikeana asiaana ja minä aistin sen masennuksen... mä oon niin nuori tähän ja kestän kaiken vain isän vuoksi.
Ja sanottakoon taas, etten voi tajuta, että miksi minä olen tässä tilanteessa. Tai no, se vain on ymmärretty. Mutta tämä epätietoisuus. Tämä kaikki paska...
Miksi olen yksin ja miksi... MIKSI näin käy minulle
Hopeful23,
Hienoa että puhut ja kerrot asioistasi. Se ei ole ihan helppoa ja vaatii rohkeutta. Tämä ei ole sinun syytäsi mitenkään. Käyt varmasti läpi kaikenlaisia tunteita, mutta ne on kaikki ihan luonnollisia. Sinä selviät tästä kyllä.
Sun ei tarvitse jäädä yksin. Nuo ihmiset joille kerrot asioita, läheisesi, tk, mahdolliset muut auttajat - saatko heiltä lohdutusta? Samaten iskäsi kanssa voit ehkä puhua joistakin asioista.
Toivon sulle kovasti jaksamista. Sä selviät kyllä. Ota yhteyttä esim. kriisipuhelimeen jos tulee sellainen hetki. ☺️❤️
No kyllä minä puhun, vaikka vihaan ylikaiken, että mua säälitään. Muut vain elää elämäänsä, minä tätä painajaista...
Oon vaan kotona ollut ja vaikka viestittelen, on vaikeaa kohdata ihmisiä ... Miksi mä en osaa puhua isälle?