Olen 19-vuotias tyttö ja kärsin masennuksesta. Välillä pyörii mielessä kyllä itsetuhoset ajatuksetkin ja viilelly oon myös mistä nyt tosin oon päässy eroon. Kärsin myös kamalasta väsymyksestä ja mikään ei oikein kiinnosta tällä hetkellä. Syön mielialalääkkeitä mut niistä ei oo mitään apua ja oon lopettamassa ja ehkä vaihan toiseen merkkiin nyt sitten. Oon ollu koko ikäni aika yksinäinen ettei minulla ole paljoa kavereita 😞 Nyt tälläkin hetkellä oon aika masentunu ja sekin vielä että oma psykologi jäi lomalle kolmeks viikoks, tosin ens viikolla pääsen vanhalle terapeutille mut pelkään ettei se riitä. Tulin tänne et jos saisin tukee täältä 🙂
Eikö ketään? nyt on semmonen olo et vois tappaa ittensä ja sit en jaksais millään hoitaa tätä diabetestäkään.. 😯🗯️
Heippa Tanja 91
No minä ainakin vastaan sulle ja pyrin aina vastaamaan ihmisille mut on mennyt
ohi ja mulla on paljon töitä niin en ole huomannut kertomustasi.
Onhan tuossa ongelmia sulla mutta kaikista noista pystyy paranemaan ja lääkkeillä
asiat pysyy kunnossa.
Masennus kannattaa kyllä hoitaa kuntoon sillä se vie todellakin voimat ja ihmisen
toimintakyvyn ja masennuksesta kyllä paranee mutta kannattaa heti käydä lääkärissä
että asiat ei pahene.
Samoin kuin diapetes kannattaa hoitaa lääkärin ohjeiden mukaan niin sekin pysyy aisoissa.
Olethan käynnyt lääkärissä???
Mistäs asioista sinä olet masentunut???
Älä ikinä mieti itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään ratkaisu!!!!
Ja elämä on upeata josta kannattaa nauttia mutta sulla vaan on nyt ongelmia mutta
sinua pitää vaan auttaa nyt ongelmien yli niin viellä se elämä hymyilee.
Joo kirjoita miten olet jaksanut niin vastaan sulle.????
Kaunista kesää sulle
Tuttu tunne tuo ettei meinaa jaksaa. Ite en oo saanu muutamaan päivään ees lääkkeitäni syötyä ja olo on sen mukainen. Oon kans tosi väsyny, ja ollu pitkän aikaa yksinäinen, vaikka oon naimisiin mennytkin (mies asuu vielä ulkomailla). Mulla on kans joskus itsetuhosia ajatuksia ja viillelly oon kans, nyt tosin saanu oltua jonkin aikaa satuttamatta itseäni. En tiiä pitäskö mun mennä takasi osastolle...
Moi!
Mielialalääkkeiden kanssa pulaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä.Itse syön tällä hetkellä kolmea eri lääkettä päivittäin,eikä tunnu teho vieläkään olevan tarpeeksi hyvä.On niistä apua ollut mutta on ollut haittaakin,kun annostus oli liian korkea,niin mielialat vaihteli ihan miten sattui.Tuo,ettei ole kavereita,johtuu siitäkin,ettei masentuneena jaksa hakea seuraa.Pitäisi ensin saada masennus kuriin,niin silloin korjaantuisi moni muukin juttu.Kannattaa ehdottomasti vaihdella lääkettä,jos ei ala toimimaan tarpeeksi tehokkaasti tai sitten sitä annostuksen suuruutta.Ei kannata jäädä jäädä tuskailemaan,että kun ei tääkään tunnu auttavan.Lääkärin kanssa vaan selvitellä tilannetta,niin monta kertaa kuin tarvetta on.
Itse olen kärsinyt masiksesta,ahdistuneisuudesta ja kelpaamattomuudesta.Minulle on tullut pakkomielteinen ajatus siitä,että en tuskin koskaan löydä parisuhdetta.Ainoa mikä tekee tavallaan veemäiseksi sen,kun oikeesti sitä ei voi tietää.Olen miettinyt,että jos eläkkeelle asti elän ja silloin myös totean,että eipä ole edelleenkään löytynyt,niin mieluummin kuolisin pois kuin,että saisin todeta tuon.Nyky maailma on muutenkin mennyt niin vitun pinnalliseksi,että ihmiset tuijottavat paljon siihen,että näytänkö varmasti tarpeeksi hyvältä.Itse kuljen monesti rikkinäisissä vaatteissa,kun ei vois vähempää kiinnostaa,kun eikös se sanonta kuulu,että köyhät ne vaatteilla koreilee 😉
Moi Tanja91,
Mä kärsin 4 vuotta masennuksesta, tai siis oon siitä parantunu, mut mielialalääkkeitä syön vieläki, enkä mä koe että ne pitäs lopettaa, ei ainakaan oo siihe aihetta... silloin kun masennus diagnosoitiin, sain myös diagnoosin ahdistuneisuushäiriöstä, ahdistus on ihan todellista edelleenkin.
Nyt mä olen ollu ilman terapiaa reilun vuoden, takana 4 vuotta terapiaa.
Paitti nyt miehen kans pariterapias.
Tiiän miltä tuntuu,kun terapia jää tauolle, tuli vaan olo, että miten mä selviin tään ajan, kun terapeutti on lomalla?😮 mut sitten se aika meni aikas nopeestikin,mut pahimmassa olossa se oli yhtä tuskaa odottaa sitä terapiaa.
Sitten kun terapia lopullisesti loppu,tajusin iteki, et ei tähän olekaa tarvetta mä pärjään!
Tietty siihen tarvitaan oikeet lääkkeet myös että näkee sen auringonpilkahduksen synkkyyden keskellä.
Välillä tulee alakulon jaksoja ja tuntee olevansa tosi masentunu,mut ne menee ohi.
Sillon kun sairastuin, mulla oli kans itsetuhosia ajatuksia ja jossain vaiheessa suunnittelin omat hautajaisenikin, niitä sitten käytiin läpi terapiassa.
Eka mä päätin pysyä elossa mun pikkuveljen takia, sitten kun toivuin, päätin pysyä elossa ihan itteni takia.
Suakin vois auttaa, jos sä löydät jonkun todellisen syyn miksi mä täällä elän.
Joku sulle rakas ihminen, josta sä et haluu koskaan luopuu, lemmikkieläin, joku harrastus joka saa sut tarttumaan tähän hetkeen.
Tiiän ettei se oo helppoo, mut kannattaa yrittää!
Toivottavasti sä saat oikeet lääkkeet, että niittenkin avulla pääset eteenpäin. Se on aluks hankalaa, kun etitään sitä,mut kyl se varmaan sulleki löytyy.
Äläkä anna ihmisten sanoa, että sulla on tauti josta ei parane, mun entinen pomo muutamia vuosia sitten sanoi : voi (nimi) kulta, sulla on nyt tauti josta sä et koskaan parane,oon niin pahoillani sun puolesta 😠 sillon otti päähän, kun se ei tajunnu mennyttä aikamuotoa... ei mun sitä ois sille edes tarvinnu kertoo,mut keskustelu jotenki meni siihe. Mun silloinen lääkäri ja terapeutti ja psykologi ei allekirjottanu tota, vaan painotti nimenomaan sitä että kyllä masennuksesta voi parantua. Ja se on ihan totta.
Sä oot vielä nuori ja sulla on vielä annettavaa täällä ja saatkin osaksesi hyvääkin, ainakin mä toivon sitä🙂 tsemppiä ja voimia elämässäsi eteenpäin
🌻🙂🌻
Kiitos kaikille viesteistä ja tsempeistä 🙂 Jos mä en jaksa hoitaa diabetestä nii sanon sit psykologille vaan siitä ja se auttaa sitten varmaan eteenpäin jotenkin. Joko psykiatriselle osastolle tai sit sisätautien osastolle, en tiiä. Eilenkin oli vaan mielessä et tahon kuolla ku tuntuu ettei kukaan välitä ollenkaan.. Ja tuo on eka masennuslääke mitä syön etten oo muita kokeillu vielä ollenkaan.
Heippa
Onkos sulla ystäviä / kavereita ??? jolle voisit kertoa iloja ja suruja.
Mitkäs asiat sinua masentaa???
aina kun elämässä tulee heikkoja hetkiä niin yksin ei pitäisi jäädä sillä
sillon ne ongelmat suurenee.
mene sellaisiin tapahtumiin mistä tulet iloiselle mielelle ja josta tulee onnellinen olo
Kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista kesää sinulle
Kyllä mä pariin otteeseen oon nähny kavereita mut en paljoa.. Aika huonosti jakselen edelleen vaan ku on nii epätoivonen olokin vaan ☹️
Heippa
Yritä tehdä vointisi mukaan kaikkea mistä saisit onnellisen olon ja se pitäisi
sinut virkeänä sillä yksin et saisi jäädä.
ja jos mahdollista niin käy ystävien / kavereihin luona niin sekin piristäisi sinua.
Käy ehdottomasti myös lääkärissä niin sieltä kanssa saisit apua eläämääsi.
Sillä masennus vie voimat mutta oikealla hoidolla kyllä paranee.
Kirjoita miten olet jaksanut.
Kaunista kesää sulle
Meen tässä psykologille ens tiistaina ja täytyy sanoo sille miten asiat on.. Tekis mieli heittää kirveskin kaivoon vaan ku ei jaksa mitään.. ei ees hoitaa tätä diabetestäkään..
Heippa
Mites olet jaksanut???
Pelottaako sinua elämä aikuistumisen kynnyksellä???
Joo käy ehdottomasti ammatti auttajan luona ja ehdottomasti hoida
lääkitys diapeetikseen sillä muuten se pahenee.
Oletkos koulussa??
mitä elämän tavoitteita sinulla on??
kirjoita miten olet jaksanut niin vastaan sinulle ja vaikka nyt on vaikeata niin kyllä
se elämä siitä järjestyy.
Kaunista kesää sinulle
Nyt vaan pahenee olotila entisestään. Koulukin alkas 9.pv ja nyt on nii kamalan ahistunu ja masentunu olo et oon sortunu viiltelee.. 😯🗯️
Heippa
Eli olet ensimäistä päivää nyt aloittamassa syyslukukautta yritä koulusta nauttia
mahdollisimman paljon.
Minä niin toivon että et itseäsi viiltelisi ja vahingoittasi mut mielestäni kyllä
tarvitsisit ammatti apua .
sillä viiltely kyllä kertoo pahasta olosta ja että tarvitset apua. viiltele vaikka halkoa
Käy vaikka kouluterveyden hoitajan juttusilla???
Kauanko sinulla on paha olo kestänyt???
Kaunista kesää sinulle
Hei tanja91,
Hyvä, että olet päässyt viiltelystäs eroon! Oletko kertonut terapeutillesi kaikesta tästä? Entä oletko ollut koskaan osastolla? Itse olen 15-vuotias ja multa löytyy samoja ongelmia kun sulta.. Mutta Tanja muista, että et saa luovuttaa vaikka tuntuisi kuinka pahalta! Sinua tarvitaan täällä maailmassa!
P.S, hoida ehdottomasti diapetestäsi!
Voimia sulle paljon! 🙂 Ja anteeksi, että vastaan näin myöhässä..
Vieläkin masentaa todenteolla ja sorrun varmaan viiltelyyn tässä lähiaikoina tai jopa tänään. Psykologille sain ku sainkin kerrottua tästä olotilasta viime viikolla ja se huolestu siinä vaiheessa. Osastolla olin viime vuonna 5 vk ja se autto sen ajan mut sit olo pahentu taas. Koulussakaan olemisesta ei tuu oikein mitään tällä hetkellä.