Kyllä voi parantua ilman lääkitystä, sanoo entinen masentunut joka aina uudelleen masentuu. Olen muutaman kerran kokeillut lääkitystä ja olo ehkä oli hieman parempi. Mutta heti, kun lääkitys loppui, masennuin uudelleen.

Lääkityksen ajan mietin koko ajan, että tämän haluan mahdollisimman nopeasti lopettaa, koska en halua tulla lääkeriippuvaiseksi. Nyt, kun ei ole lääkitystä, mietin olisiko lääkityksen avulla parempi olo. Niin tai näin aina kuitenkin kadun päätöksiäni. Välillä haluaisin antaa periksi ja ottaa sellaisen lääkityksen etten mitään ymmärtäisi maailman menosta.

Ehkä sinun kannattaa puhua jonkun ammattilaisen kanssa ja miettiä tarvitsetko vai ei et lääkitystä. Kuka sinulle totesi masennuksen, eikö hän ottanut kantaa?

MAsennuksesta voi parantua ilman lääkitystä, todellakin. itse olen kyllä vielä ajoittain hyvinkin masentunut, mutta jo aikalailla selviytynyt. olen käynyt terapiassa, mikä on osaltaan ollut auttamassa tässä ongelmassa. Ja luovat harrastuksen on antanut mulle voimia.

Niin,en mä itsekään tiedä onko mun paremmat kaudet ollut hypomaniaa,siinähän se raja normaaliin on niin liukuva..
Hetki kerrallaan yritän sinnitellä,ei siitä vaan tunnu mitään tulevan. Täysin väsynyt kaikkeen.

Huomasin nyt vasta kysymyksen voiko masennuksesta parantua ilman lääkkeitä.. Sanoisin,että lievästä voi, keskivaikeasta jotkut, mutta vakava masennus vaatii lääkehoidon. Tiedän omasta kokemuksesta,että ilman lääkkeitä en pystyisi tekemään mitään.. Kun nyt menee myös kakssuuntaisen masennusjaksojen hoitamiseen tarkoitettu lääke,pian viikon oon syönyt tätä annosta,jonka pitäis jo tehota.. Mahdollista tehoa odotetaan, aina sitä voi vielä kerran nostaa.. Mutta niin.

Oma olo on taas kovin ahdistunut,masentaa. Syömiset on mennyt päin jotain.. Toivon paremmasta oon kadottanut jo aikaa sitten. Torstaina on onneksi terapia,jos se edes hieman helpottaisi..

hauskaa, minullakin on torstaina terapia. sitä aina odottaa jamiettii mistä puhuu, mutta kun se päivä on niin ei enää mitään mielessä.

Mitä angelah tarkoittaa että syömiset on mennyt päin jotain? syömättömyyttä? oksentelua?

Voimia kaikille.

Joo hei uusi olen..
Koko syksyn oon ihan lukossa ollu - mikään ei oikeesti enää kiinnosta. Kaikki menee perseelleen, eikä huvita tehä mitään. Haluis itkee kotona koko ajan. Koulus en oikeestaan tunteita näytä. Oon joko aika viilee ihminen, tai menen mukana. Siel on aina esitys päällä, koska kukaan ei saa tietää _mitään_.
En tiiä mut kai pitäis jollekkin terkkarille varmaan käydä puhuun..

Dienna.
Sama homma mulla. On vain ollu niinku viimeset puoli toista vuotta aika pokka olo.
Kesällä rupes tulee uupumus. Romahin ihan täysin.
Ja nytte syksyllä tuntuu että koulun seinät kaatuu päälle. Ei jaksa kellekkää puhua mitään.
Otin selvää oman kunnan terveyskeskuksesta onko psykiatrisia sairaanhoitajia. Oli. Lähetin sille sähköpostia ja varasin ajan. Eka kerta on käyty toinen kerta tulee kohta.
Selvä masennus kuulemma.
Ei helpota yhtään että tietää mikä on.

Tuntuu että pahenee eikä halua ees yrittää parantua.

Vituttaa

laurahil, ja dienna
Kuulostatte molemmat aika väsyneiltä elämään.
Yrittäkää puhua ja hankkia apua, sillä se loppujen lopuksi on ainut joka auttaa, oikeesti,,

totta kai se onki.

Outoa kirjottaa pitkästä aikaa..on vaan unohtunut..eipä ole tuo tukihenkilökään viime kevään jälkeen vastannut viesteihin. Syksy kyllä oli aikamoista hullunmyllyä. Tällä hetkellä oon taas viikon ollut kipeenä, odottelen että keuhkoputkentulehdus iskee ja kunnolla..astman takia sellanen riski on aina pahempi jos vaan flunssan saa.

Mutta muuten olen kai ihan tukevasti omilla jaloillani. Ainakin psyk.polin seuraava lääkäriaika (edellinen joulukuussa) on maaliskuun alussa. Parisuhde on pysynyt vakaana siitä asti kun jatkettiin pienen tauon jälkeen. Nyt poikakaveri puhuu muuttamisesta lähemmäs mua (opiskelujen takia oon viikot poissa) ja muutenkin taidan olla ihan yhtä rakastunut kuin alussakin. Hirveä ikävä toisen viereen. Koulussakin olen pysynyt tän reilu puol vuotta. Allergiat vaan pahenee niin että en tiedä tuleeko siitä sitten este opinnoille..

Mutta jakselemista jokaiselle, lumihiutaleita ja auringonpaistetta! 🙂👍

-Tuisku

Terve Tuisku, oli kiva sustakin kuulla jotain vaikken kyllä juuri sulle mitään osaa vastata. sulla on allergiat mulla taasen tuntuu että epilepsia tulee aina aiheuttaa harmia. Kun en esmes saa ajaa moottorikelkkaa ja nyt tuntuu että juuri moottorikelkkaa pitäsi kyetä ajaa jotta voisi saada harjottelupaikan, ei mee mulla oikein jakeluun.

Mua väsyttää aika tavalla, huomenna olen viimisen kerran kahistaan vanhan terpan kaa, perjantaina esitellään uusi. Jotensakin tämä asia ahistaa tosi paljon, kun teraputti on eka ihminen kenestä eroan ilman että se pannaan mullan alle. kai siitä sitten selviää.

Mitä teille muilla tässä ketjussa kirjoittaneille kuuluu, mitä teette?

Voi himskatti miten menin huonoon kuntoon kun kävin aamulla terpassa. hyvä että juuri ja juuri jaksoin kotia raahaantua vaikka olisi pitänyt mennä kouluun, en jaksanut. Nukkunut olen pari tuntia ja juuri soitin vanhaan kotiin ja kysyin voinko pari päivää siellä olla. Kun aina miettii että kuolispa pois juuri nyt, sitten kun tuntuu, että nyt sitä kuoleekin, niin alkaa hirveä hätä ja alkaa etsiin muita ihmisiä ettei vaikka vahingossa itseään tapa.

maanvaiva, kuulostat tosi väsyneeltä. mitä sinulle nyt kuuluu?

En osaa sanoa mitä minulle kuuluu, mielialani vaihtelevat niin äkkinäisesti. kun tunnen luiden kolahtelevan hymyilen kieroituneesti, kun housut kiristävät hakkaan itseni mustelmille, koska olen niin saamaton.
Miten teillä muilla menee?

Kiitos kysymystä, olen eelleen karsean väsynyt ja olen vielä tämän viikon sairaslomalla ja kai vain nukun. Uusi terppa kävi mun kotona ja puhuttiin tunti, voin kyllä sanoa etten siitä pidä yhtään. eikä oikein ole mitään syytä edes jaksaa nousta ylös, koska voin aivan hyvin elää vuoteestakin käsin tätä elämää. Muut ovat työharjottelusta mulla ei ole mitään paikka mennä minne, tenttejä ei ole vähään aikaan, ulkona on pakkasta 34 astetta. Aivan sama vaikka vain makaan ja katon takkatulta.

Hei kaikille, kirjoittelen tässä ensimmäistä kertaa. Eilen kyllä tutuistuin kirjoituksiinne rekisteröityessäni, joten tuntuu ihan luottavaiselta kirjoittaa.

Maanvaiva, oon ihan samaa mieltä. Ei tunnu olevan mitään järkeä koulussa istumassa ja kuuntelemassa muiden tyttöjen kenkäpuheita (karkeasti, he ovat pissiksiä). Joka aamu vaan tahtoisi jäädä sänkyyn makaamaan, ei jaksais. Ainoa motivaatio on se, että menetän opiskelija-asuntoni jos ei kerry tarpeeksi kursseja ja jos joudun kotiin muuttamaan niin... ei tahdo ajatellakaan.

Tänään on ollut pitkästä aikaa parempi päivä, jaksoin siivotakin... siitäkin oli jo pitkä aika, sängyn alla oli vaikka mitä karmaisevaa. Ei vaan enää jaksanut kuunnella muiden kommentteja huoneestani niin pakko oli tehdä jotai, että jättävät mut rauhaan... 😠

No siis sen verran musta, että olen suorittaja. Kahdesti olen ajanut itseni burn outiin, koska en ole kyennyt puhumaan kenellekään masennuksestani, itsetuhoisista ajatuksistani ja itseinhostani. Siis mitä ihmettä, olenhan meidän perheemme ihmelapsi ollut aina, ei minua mikään voi vaivata (olen ehkä hieman mahdollisesti pienesti sarkastinenkin). Ja joo. Viime viikonloppuna mua käytettiin hyväksi seksuaalisesti. Taas. Alkaa menee pikkuhiljaa usko itseen, kai mä jotenkin ansaitsen tollaisen jos mulle tehdään niin uudestaan. Ekasta kerrasta toivuin. Tästä toisesta en tiiä.

Jesh, tsemppiä kaikille sillai btw.