Toi on kamalaa että niin monet joutuvat kiusatuiksi. Siitä jää niin paljon kaikkea huonoa. En tiiä mitä haluisin tehä, selittää sulle ettet ole ainut. Mun tarina ois aika raskasta luettavaa, mutta jos mä tähän kirjotan oman tarinani, omasta kiusatuksi tulemisestani, niin ei oo pakka lukee, kirjoian nyt lähinnä itselleni niitä muistoja joiden kanssa elän yhä tänäkin päivänä, kun koluajasta on aikaa 8 vuotta. Eli:

Tarinani alkaa siitä kun menin toiselle luokalle. Sitä ennen ei siis ollut kiusaamista.. Sillon kun toka luokka oli just alkanu me muutettiin perheen kanssa toiselle paikkakunnalle, minä, vanhemmat ja kaksi vanhempaa veljeä. Siellä mua aluks katottiin ihan oudosti, sitten oli ihan hiljaista, olin kai kuin jokin kummajainen. Kiusaaminen alkoi pikkuhijaa, eka mut jätettiin aina yksin, sitten sanottiin kaikkee tosi ilkeetä, tönittiin ja naurettiin huonommuutta. Kului aikaa, sain kolmannella luokalla yhen kaverin vähäks aikaa, mutta sillekin valehdeltiin musta päin naamaa, ja olin taas yksin. Yksin kolussa, yksin kotona.

Tällaista oli siis koko ala-asteajan. Yläasteelle pääsyä odotin kovasti, tulisi uusi koulu, uusi luokka, mutta mitä vielä. Joitain samoja entisen luokan oppilaita oli vieläkin uudella luokalla, ja kiusaaminen jatkui. Masennuin, olin hiljainen ja peloissani. Jokainen uusi päivä oli tuskaa. En koskaan voinut tietää mitä tapahtuisi koulussa, mitä matkalla kotiin, mitä vielä kotonakin. Isäni käytti paljon alkoholia ja väkivaltaa humalassa. Lisäksi mulle oli syntynyt pikkuveljiä kaksi, ja pelkäsin niidenkin seurassa, mitä jos vahingossa satutan heitä, tai jotain. Pelkäsin olla vastuussa jostakin...

Yläasteella kiusaaminen oli kamalaa. Jo ala-asteella olin oppinut lintsamaan (jota en suosittele kenellekään, seuraa vain lisää ongelmia!) Koulussa mut valittiin aina vikana liikkatunnilla joukkueeseen, ryhmätöihin joku otti mut kun oli pakko-ja jätti kaikki työt mun tehtäväksi.. Sanallinen väkivalta oli kamalaa ja julmaa, en halua edes sanoa millä kaikin nimin mua puhuteltiin. Sitten alkoi myös pahoinpitelyä tulla mukaan kuvioihin. En halua kirjoittaa miten, koska se ahdistaa mua vieläkin tunne siitä mitä mulle tehtiin.😭

Onneksi koulu loppui, ja olin vielä hengissä. Menin lukioon, mutta kun kiusaminen jatkui, mä masennuin totaalisesti. Jouduin sairaalaan...

Nyt monta vuotta myöhemmin olen kuitenkin tässä. Mulla on paljon ongelmia, mutta mä elän! Yritän olla sellainen ihminen joka olin ennen kaiken alkua. Yritän olla välittämättä siitä että tunnen vieläkin häpeää ja syyllisyyttä. Miksi minä... En halua sanoa muuta kun että olkaa niin rohkeita että haette apua, ihan mistä vaan, kuhan ette jää yksin, niinkuin minä. Koulukiusaamisesta ei niin vain pääse eroon, se voi jättää syvät arvet, mutta aikaa kuluu ja elämä voi helpottaa... Tästä tulikin pitkä tositarina, mutta en tiedä vieläkään jaksoiko kukaan lukea, siksi en ihan kaikkea kirjoita, miten tuskani mm. jatkui. Voimia kaikille!

Whatever, tarinani on paljolti samanlainen, mutta en lintsannut ja ala-asteellakin minua kuristettiin ja pahoinpideltiin muutenkin, koulu tietenkin aina syytti siitä mua, vaikka olin syytön. Nyt tänään luokassamme oli ensimmäistä kertaa tänä syksynä rauhallisempaa, mutta taas seuraavana odottaa tiistai ja ...
Mulla on viime aikoina ollut ahdistuskohtauksia ja muutenkin ahdistaa ja alkaa tuntua, ettei enää jaksa kauan, en tiedä, mitä tehdä. Kerron asiasta huomenna lääkärille, hän tietää jo, mutta pyydän toisen lääkkeeni vaihtamista, se voisi auttaa. Vanhempani eivät ole innostuneita osastosta.

Whatever, minä ainakin jaksoin lukea tarinasi alusta loppuun! On tärkeää, että löydät keinoja kipeiden muistojesi käsittelyyn! Kiusaamisesta ja sen vaikutuksista tuleekin puhua ja kirjoittaa suoraan. Aihe on tärkeä ja koskettaa monia.

Häpeän tunne on merkillinen juttu. Kuinka usein kiusattu häpeääkään itseään, vaikka HÄNELLE on tehty vääryyttä!

Minunkin kiusaamisesta on vuosia. Vaikeita aikoja on ollut ja on, mutta vaikeuteni ovat myös kasvattaneet minua. Olen oppinut herkistymään muiden tunteille. Älä jää yksin vaikeiden tunteidesi kanssa, sillä ansaitset ja tarvitset mahdollisimman paljon tukea. Pystytkö jo puhumaan muistoistasi? Usko tai älä, jonain päivänä sinulla on voimaa mennä eteenpäin. Jos annat toisille mahdollisuuden, näet, että sinustakin välitetään.

Pepez, hatunnosto sinulle jokaisesta päivästä, jonka kestät koulussa! Olet päivä päivältä lähempänä peruskoulun päättymistä. Jaksa nähdä se mahdollisuutena! 🙂👍

Pepez, kirjoitit tunteista, joita ei voi sivuuttaa... Mikseivät vanhempasi pidä ajatuksesta osastolle menosta? Mitä itse ajattelet siitä? Minusta tuntuu, että vaikka lääkkeet helpottaisivatkin oloasi, ne eivät poista kaikkea kiusaamisen tuomaa tuskaa. Tarvitsisit keskusteluapua. Kuinka valmis koet olevasi siihen? Kaipaisitko paikkaa, jossa saisit levätä ja avautua aina kun siltä tuntuu?

Kyllä käyn viikottain terapiassa ja keskustelen ensi viikolla, jos toisen lääkkeeni saisi vaihdettua sellaiseen, joka auttaisi enemmän ahdistukseen. Vanhempani eivät pidä osastoajatuksesta, on hankalaa selittää, miksi, mutta yksi syy on se, että sitten sieltä tullessani mua aletaan kiusaamaan siitä. Sanotte, kukaan ei tiedä, et olin siellä, mutta kyllä he sen saavat tietää helposti. Nykyisinkin, kun meen kesken koulupäivää terapiakäynneil, mul huudellaan "meeks taas spykiatril" yms. Vaikka keskustelen, se ei oikein toimi noihin ahdistuskohtauksiin joita tulee pitkin viikkoa ja ne tuppaavat viemään voimat tullessaan ja mennessään.

Hei pepez,

hyvä kun jatkat tänne kirjoittelua, sinulla taisi olla viime viikolla erityisen paha olla 😞. Vanhempien huoli on tietysti ymmärrettävää, mutta pahentaisiko/muuttaisiko se osasto-jakso loppujen lopuksi tätä kiusaamisen astetta mihinkään. Tärkeämpää taitaa nyt olla se mitä itse koet tarvitsevasi, sinun tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista on ensisijaisesti kysymys.

Hyvä, että voit keskustella lääkkeistä ja niiden vaihtamista jota onkin enkä syytä kokeilla noiden ahdistuskohtauksien vuoksi. Kohtaukset ja niiden pelko vaikuttaa selvästi arkeesi ja toimintakykyysi. Toivon nyt sieltä suunnalta jotain helpotusta tilanteeseen 🙂👍

Pepez, minusta on upeaa, että jaksat käydä koulua ja elät elämääsi kaikesta tästä huolimatta. Oletko tiedostanut, että olet tainnut saada uusia ystäviäkin ja tuttavuksia?...ikätovereita ja meitä "vähän" vanhempiakin 😳

Tsemppiä päiviin 🙂🌻
-val

Ei voi kuin sanoa, että on ala-arvoista kiusata psyykkisistä ongelmista! Luokkatovereillasi on vielä paljon opittavaa elämästä, eivätkä he tiedä, mistä puhuvat. Et itse ole valinnut masennustasi. Mitä ajattelet: onko terapiasta ollut sinulle apua? Millainen suhde sinulla on psykiatriisi?

Eräällä ystävälläni on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Mitä paremmin olen tutustunut häneen, sitä paremmin olen nähnyt hänen vaikeuksiensa taakse. Hän on hyväsydäminen ja vilpitön. Minun on helppo avautua hänelle, koska tiedän, että voin luottaa häneen ja ettei hän koskaan sano mitään loukkaavaa. Ystäväni ei ole antanut kovan maailman kovettaa itseään. Ehkä tämä onkin osasyy hänen henkisiin vaikeuksiinsa. Toivoisin tovereidesi tutustuvan sinuun ja näkevän masennuksesi yli. Olet paljon muutakin kuin vaikeutesi! 🙂

Toivottavasti lääkkeen vaihdosta on apua sinulle! Älä välitä tovereistasi, koska he kiusaavat ymmärtämättömyyttään. 🙂

Ystäväni on ensi viikon ulkomailla ja saan pärjätä yksin. Tänään oli kamala koulupäivä;
Jaksojärjestyksen mukaan piti mennä 9, mutta meillä olikin poikkeuksellisesti 8 aamu, ei oltu kerrottu tunnilla, vaan siit oli tiedotettu puskaradion kautta. No, en siit tietenkään tienny ja tulin yhdeksäks. Sain sit kuulla sen takii herjat ja korvaus tietty päivän päätteeks - joo, tietty se oli mun syy ... Ei mua tosin se korvaus kyl haittaa. Ens viikolla pitäis nähä lääkäri ja todella toivon jotain lääkettä.

Hei pepez,

Olisi kiva kuulla, millainen tapaamisesi oli lääkärin kanssa...

Terveisin, val

Pepez, voit olla hyvällä omallatunnolla, koska et tarkoituksella ole tehnyt mitään väärää! Onnea lääkärikäynnille! Kerrothan, miten se meni. 🙂

Näin lääkärin tänään, puhuttiin pakko-oireista. Lääkettä vaihdetan mahdollisesti noin kuukauden päästä, vasta. ...
Koulussa mun ystäväni on nyt ulkomailla ja oon koko ajan yksin, parina kertana oon menny muutamaan porukkaan, mut mua ne ei oo ees huomaavinaan tai sit puhuu must jotain ikävää ...
En mä vaan tiiä, mikä avuks, ei mikään vaa auta, et sais hengellisesti paremman olon.

Koita kestää, Pepez.
Tiedän, miltä pitkään jatkunut kiusaaminen tuntuu.

Itseltäni loppui vähän yli vuosi sitten kiusaaminen, kun satuin koulua vaihtamaan muuton takia. Helpotti elämääni huomattavasti hetken aikaa. Jostain kuitenkin palasi kaiku menneisyydestä ja sitä kautta sitten alkoi pelkoni koulua kohtaan, vaikka siinä uudessa koulussa ei ollut kiusaamista ollutkaan.
Tänä keväänä kun yhdeksäsluokka alkoi, vaihdoin sairaalakouluun ja koulun käymisestä ei vieläkään tule kukkasta kummempaa. Huomenna joudun osastolle. Yritän tosin ottaa asian mahdollisimman positiivisesti. Lisäksi minulla on tässä vanhempien ero meneillään, joten sekin on vaikuttanut tilanteeseeni..

Minua ei ole koskaan kiusattu fyysisesti, mutta henkisesti satutettu oikein urakalla.

Sulla on täällä paljon tukijoita, kirjoitat vaikka niin usein kuin vain pystyt tähän ketjuun ja kerrot kuulumisiasi. Se helpottaa, oikeasti. Yksin ei ole hyvä ajatuksineen jäädä. Niiden purkaminen vaikka pelkästään itselleen auttaa.
Masentuneena pitäisi pyrkiä tekemään piristäviä asioita, eikä jäädä miettimään, miten kurja olo on ja ettei jaksa. Se loppujen lopuksi on vain tunne - siis se, että ei jaksa.
Itselläni on enimmäkseen olo, etten jaksaisi edes herätä aamulla. Sitä fiilistä kutsun henkiseksi väsymykseksi. Väsymykseksi, jota ei saa nukkumalla pois. Mutta, kun esimerkiksi puuhaan koirieni kanssa, niin se on kumittanut välillä sitä väsymystä pois painamasta mieltäni ja koirieni avulla saavutan aina hetkellisesti sen todellisen, iloisen ja elämänmyönteisen minäni.

Tee siis jotain mistä pidät, missä olet hyvä. Jotain mikä piristää ja kääntää ajatukset pois koulusta ja kiusaamisesta. Vaikka tuntuisi kuinka huonolta, älä missään tapauksessa anna periksi!
Älä alistu kiusaamiseen - jos kukaan ei kuuntele sinua, ei halua uskoa sinua, niin on muitakin mahdollisuuksia. Kiusaamisesta voi tehdä myös rikosilmoituksen, jolloin koulun ja muiden asianosallisten on pakko ottaa kantaa asiaan.

Minä en ole ainut kiusattu omassa perheessäni - myös veljeäni on kiusattu ja kiusataan vieläkin. Kolmannen kerran kun veljeen oli kiusaajien toimesta kajottu fyysisesti ja koulu jahkasi vieläkin asian kanssa, saimme asioihin hieman vauhtia uhkaamalla tehdä rikosilmoituksen asiasta, mikäli koulu ei välittömästi puuttuisi siihen. Veli sai olla aikansa rauhansa, mutta kiusaaminen jatkuu taas. Mikä on sääli. Väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään, mutta välillä mieleni tekisi täräyttää veljeni puolesta näitä kiusaajia nenuun. Veljen ei tarvitse kokea ja käydä läpi sitä, minkä minä olen kokenut ja sitä, mitä käyn parasta aikaa läpi..

Oikeastaan toivoisin, että kenenkään ei tarvitsisi kokea kiusaamista. Eikä etenkään kaltaistesi hienojen persoonien. Olet selvinnyt tähänkin asti ja olen varma, että selviät loppuunkin - tai niin pitkälle kuin matkaa ikinä riittääkään sinun kohdallasi.

Hyvä onni seuratkoon sinua,
rauha asukoon sydämessäsi
ja tähdet vartioikoot sinua. 🙂

Voimia ja jaksamista.

Moi!
Tämä viestiketju koskee suoraan Pepezin tilannetta, mutta kuvaa "hienosti", mitä kiusaaminen ja kouluväkivalta käytännössä voi olla. ☹️

Kiusattu tarvitsisi ainakin yhden aikuisen, joka uskoo ja huomaa kiusaamisen. Usein pitkään kiusattu tuntee, ettei omalla avun hakemisella ole merkitystä ja tilanne voikin olla juuri se. Kun oma usko avun saamiseen on nollilla, niin olisi joku joka vie asiaa eteenpäin ja jaksaa puolustaa.

Vanhempien suhtautuminen pitäisi aina olla omaa lasta ja nuorta tukevaa. Jos todetaan, että pitää kestää, niin vanhemilla itsellään on jokin iso puute ymmärryksessä. Koulukiusaamista ei hoideta kestämisellä, vaan asiaan tiukasti puuttumalla. Tähän kiusattu tarvitsee kaiken tuen läheisiltään. Itse olen tavannut vanhempia, joilla itsellään voi olla vastaavia kiusaamiskokemuksia koulusta tai työelämästä. Jos he ovat esim. kokeneet tilanteen helpottaneen omalla kohdallaan vaikenemalla ja kestämällä, niin sitä he saattavat tarjota selviytymiskeinoksi, vaikka asian selvittäminen ja itsensä puolustaminen olisi oikea tapa.

Minusta olisi mielenkiintoista tietää Pepez, miten terapeuttisi näkee tilanteen ja mitä keinoja hänellä olisi tilanteen parantamiseksi? Tätä sinun ei tarvitse tässä kertoa, mutta kokisin, että hän voisi vaikuttaa tilanteeseen esim. ottamalla yhteyttä kuraattoriin.

Kiusaamisen ikävin puoli on siinä, että omat uskomukset ja itseluottamus muuttuvat ja elämänhalu voi kadota. Nämä "vääristyneet" uskomukset itsestä voivat ohjata omaa toimintaa sitten uudessakin koulussa tai ympäristössä.

Jos kokee itsensä muita huonommaksi, mitä kiusaaminen juuri aiheuttaa, niin voi olla, ettei osaa/uskalla tehdä muutosta omassa toiminnassaan ja kiusaaminen voi jatkua seuraavassa paikassa. Kiusaajat usein tunnistavat ujon tai kiltin ihmisen ja olettavat, että tämä ei pidä puoliaan ja on helppo kiusattava. Tärkeintä on muistaa että, KIUSAAMINEN EI OLE KOSKAAN KIUSATUN VIKA. Kiusaaminen aiheuttaa kyllä trauman, joka muuttaa kenen tahansa toimintaa ja ajatuksia (esim. vetäytyy porukoista, pitää itseään huonompana). Kerroin tämän siksi, että tähänkin on hyvä kiinnittää huomiota, jos tilanne alkaa paranemaan tai tulee esim. koulun vaihto.

Terapia on oikea paikka tehdä tätä ajatustyöskentelyä, mutta jos kiusaaminen jatkuu ja käytännössä siihen ei tule muutosta, niin terapian apu vanhassa ympäristössä voi jäädä aika vähäiseksi. Siksi kiusaaminen pitäisi ehdottomasti saada loppumaan ja aikuisten olisi tehtävä se.

Voisit jatkaa asiasta keskustelua vielä esim. net-tuen puolella, niin siellä voisi miettiä tilannetta henkilökohtaisella tasolla, ellei sinulla ole vielä omaa tukihenkilöä.

Tomppa

Kiitoksia, saanen ottaa, Peilikirjoitus, sinuun yhteyttä mesen kautta? On ollut verkostopalaveri ja kuraattorille on soitettu polilta, mutta kaikki ihan turhaa. Ei sille tuu loppua, enkä oikeen enää jaksaisikaan niin paneutua siihen. Koulumatkatkin ovat kiusaamisalttiita. Onkohan koululla velvollisuus puuttua niissä tapahtuviin henkisiin kiusaamistapauksiin? Paha olo ei vaan ota millään helpottuakseen.

Moi!

Lyhyt kommentti vielä. Kyllä, kouluilla on mielestäni velvolllisuus puuttua myös henkiseen kiusaamiseen.

Tomppa