Olen seurannut tämän sivun keskusteluja jo varmaan vuoden. Mutta nyt kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa,sillä on pakko saada purkaa tunteita,helpottaa ajatus että sitten edes joku tietää.
En muista kauanko olen ollut masentunut,varmaan vuoden,ehkä ylikin. Tosin kukaan ei tiedä siitä, ei ystävät,perhe,ei kukaan. Kellekkään en voi kertoa,en pysty. Olen 13-vuotias,ja äitini kuoli syöpään kun olin 9v. Kaipaan häntä edelleen,ehkä enemmänkin kuin ennen,koska vaikken ollut kovin pieni kun äitini kuoli,menin jonkinlaiseen shokkiin,yritin esittää iloista,en käsitellyt asiaa,en edes itkenyt hautajaisissa. Isäni meni naimisiin 20vuotiaan naisen kanssa ja sain kaksi aivan ihanaa pikkuveljeä. Pian sen jälkeen he kuitenkin erosivat ja äitipuoleni muutti pois. Se teki kipeää koska rakastin häntä,paljon ja rakastan edelleen. Tosin vähän aikaa sitten sain tietää että hän aikoo vaihtaa sukupuoltaa. En halveksi häntä asian takia,mutta silti se on aika vaikeaa,koska onhan se iso uutinen.
Tunnen olevani niin yksin tässä maailmassa. Olen sisältä ihan rikki ja eksyksissä.
En jaksa, enkä halua aamuisin nousta sängystä. En halua että kukaan muistaa minua,haluan vain nukkua kaiket päivät,tai parempi kun en heräisi joku aamu lainkaan. Koulussa yritän olla normaali,hymyillä ja olla iloinen. Joskus se ei ole vaikeaa,sillä minulla on hyviä ystäviä joiden kanssa minulla on aina hauskaa, mutta vaikka he ovat minulle tärkeitä ja läheisiä en pysty puhumaan heille masennuksestani. Heillä on niin eri vaikutelma minusta,että olisin iloinen ja onnelline nuori,he eivät tiedä totuutta. Joka päivä koulun jälkeen tulen kotiin väsyneenä,usein alan itkeä. Kaikki tuntuu niin hiton vaikealta,enkä jaksaisi enää. mietin joka päivä miksi ihmeessä minun pitää olla täällä,jos en osaa nauttia elämästä,miksi kaikki on näin vaikeaa. Ja kaikki ne ajatukset saavat minut taas itkemään.
Harkitsisin varmasti terkkarille menoa,ja kaiken tämän kertomista että saisin apua,mutta inhoan terkkariamme enemmän kuin ketään muuta tässä maailmassa,koska hän on oikeasti todella kamala,eikä ymmärrä nuorista mitään,enkä ole ainoa joka on tätä mieltä.. Olen alkanut välillä itkeä aivan pienistäkin asoista, joista en ennen olisi ikinä itkenyt,esim. jos en saa lupaa mennä kaverin luo yöksi sulkeudun huoneeseeni ja alan itkeä. Olen muutenkin nykyään melkein koko ajan vain sulkeutunut huoneeseeni,miettimässä maailmaa,itseäni.
Olen myös alkanut viillellä,vaikka yritän päästä siitä eroon koska en halua että kukaan huomaa. Kaikki on niin synkkää,vaikka ulkona paistaisikin aurinko. Mutta koska en pysty avautumaan ystävilleni,perheelleni enkä muillekkaan,avauduin tänne koska minulla on niin paha olla. 😭 😯🗯️
Tosi hienoa että uskalsit kertoa ongelmistasi parhaalle ystävällesi! 🙂🌻 Ja kaikki taisi mennäkin hyvin? Ja hän tuntuu tahtovan myös auttaa sinua, kun kehottaa koettamaan puhumista. Minustakin tuntuu usein ettei puhuminen auta yhtään. Mutta sitten huomaan kumminkin jälkeenpäin että se helpotti edes ihan vähän, kun sain sanottua jotakin ääneen, taakka keveni edes ihan vähän. Mutta vieläkin on sinulla kurja olo? 😑❓ Eihän mikään tietenkään missään nimessä hetkessä parane, mutta harmi että vieläkin tuli sitten huono olla.. Toivottavasti se aurinko paistaa risukasaankin joskus.
eipä ole paras kaverini asiasta sen jälkeen puhunut kun kerroin,ehkä odottaa että otan itse puheeksi. Mutta pitäisikö niin tehdä? Jotenkin tuntuu niin hylätyltä,ihan kuin häntä ei loppujen lopuksi olisi kiinnostanutkaan.. 😑❓ tuntuu että jos otan itse puheeksi niin valitan vaan kauheasti..
olisi niin mukavaa jos hän kysyisi että haluaisinko jutella asiasta,sillä juttu oikeesti jäi ihan kesken.
Nyt kun mietin asiaa tarkemmin niin jotenkin hävettääkin kun kerroin. Mitähän se musta miettii? huokaus. en jaksa edes miettiä,kaipaisin nyt vaan juttuseuraa. ☹️ kumpa mun kaveri tekstais.
kumpa joku välittäis. kumpa mä jaksaisin. kumpa en olis ikinä masentunut. Kumpa en olis täällä.
Jos vain kaikki vielä joskus olis paremmin. Menen nukkumaan ja rukoilen taas etten aamulla heräis ollenkaan.
Ehkäpä voisit koettaa ottaa itse asian uudelleen puheeksi ystäväsi kanssa? Jos joku minulle uskoutuisi samalla tavalla, niin varmaan en ainakaan ihan heti kysyisi että tahtooko hän jutella, en haluaisi varmaan millään tavoin tunkeilla liikaa (vaikka tietysti voisi kysyä, tuskin ketään kysyminen haittaisi). En tiedä. Minäkin häpesin niin pahasti itseäni kun kerroin parillekin 'ystävälle' jotka eivät sitten ymmärtäneetkään. 😞 Mutta järkeni ainakin sanoo että ei minun, eikä sinun pitäisi hävetä tätä asiaa, sen suhteen pää pystyyn vaan! Jos asia vieläkin vaivaa, ja haluat puhua, niin ota ihmeessä asia itse ensin puheeksi.
moony kirjoitti 30.1.2009 23:0
kumpa joku välittäis. kumpa mä jaksaisin. kumpa en olis ikinä masentunut. Kumpa en olis täällä.
Jos vain kaikki vielä joskus olis paremmin. Menen nukkumaan ja rukoilen taas etten aamulla heräis ollenkaan.
Voin täysin samaistua noihin sanoihin. *halaus*
Eilen sen meinasin ottaa puheeksi,mutta onneksi en ottanut,sillä hän oli ystävänsä synttäreillä todella myöhään,olisin vain pilannut hänen juhlatuulensa. Enkä muutenkaan viitsi,häpeän liikaa,vaikka tiedän ettei pitäisi. Harmi ettei Fanny00,sinun ystäväsi ymmärtäneet sinua.
ystäväni kyllä sanoi kaikenlaista,mutta tuskimpa hän kauheasti silti ymmärsi,koska alku reaktio oli todella järkyttynyt,ja muutenkin hän puhui minulle kuin olisin koko ajan yrittämässä itse murhaa,että sun täytyy puhua,kerro kaikki,en mä ymmärrä,älä nyt tee mitään tyhmää, jne.
Harmittaa sekin että välit äitipuoleen on huonontunut,emme mekään enää osaa puhua toisillemme,olemme vain ihan hiljaa. Kamalaa,ihminen jota tarvitsin,ihminen jota aina kaipasin,erkanee minusta päivä päivältä enemmän. 😞 Jääkö minulle lopulta ketään?
*halaus takaisin*
Kaikki on menossa vaan huonompaan päin,enkä välillä tiedä jaksanko enää tätä.
Kun jollekkin avautuu,niin ei sitten kiinnosta hiton vertaa. Tämä mun "paras kaveri",ei vastaa mun viesteihin,menee mesestä heti pois kun tulen,ja koulussa se ei puhu mulle paljon mitään,ja välttelee. Että se siitä sitten,kiva kun kaverit ymmärtää.. 😞 mitään en saa aikaseks,läksyt huomaan tehdä vasta yömyöhään,ja viime yönkin valvoin,itkin,mietein että mitä minä täällä teen.
En enää tiedä mitä teen,kuin kaikki menee päin peetä. Vaikka kuinka yritän,mikään ei ole hyvin.
"sick of crying,tired of trying,yeah,i smiling but inside i dying." laittakaa youtubeen haku jana-koita kestää,ihan hyvä laulu,saa edes vähän lohtua.
🙂 koitan hymyillä ja kestää. voimia kaikille! <3
Mulla on vähän sama juttu. Mun mummo, joka oli mulle ku toinen äiti kuoli n. vuos sitte. Sen jälkee mullla on ollut vaikeeta, numerot on alkanu laskeen koulussa, mut kukaan ei tiiä, välitä tai haluu tietää sitä. En viiltele, vaikka mieleni tekisi, tosin suunnittelen itsemurhaa, laatikoistani löytyy pari kymmentä jäähyväiskirjettä.
Lisäksi tuntuu ettei kukaan rakasta mua, aina vaan joku huutaa ja komentaa, osan tästä tunteesta voi tehdä se että TIEDÄN olevani vahinkolapsi.
Kaveritki sano koulus vitsillään tyhmäks ym. mut se oikeesti sattuu.😭
Apple,niin tuttua. Tänäänkin kaveri sanoi vitsinä että "-mähän olen meistä se kauniimpi",ja se sattu niin hitosti. Vaikka ne luulee olevansa hauskoja niin ne sanat satuttaa,todella paljon.
Mulla on niin,että kun vanhat viiltely jäljet paranee,eli katoaa,mulla meinaan ne häviää,niin sit taas uskallan uusiks viillellä. Kavereille valehtelen et äitipuolen kissa raapii,ja äitipuolelle ja isälle et kaverin kissa raapii. Tänään kaikki tuntui edes vähän paremmalta,mutta nyt illalla se paha olo taas palas. Tuntuu ettei tästä pahasta olosta ole ulospääsyä. Tuntuu taas että olen loukussa. Kaikki kaatuu päälle,kukaan ei ole antamassa tukea.
Voimia sinullekkin apple. 🙂🌻
Voimia sinullekkin moony 🙂🌻🙂
En ole pystynyt edes kertomaan kaikille kavereilleni mummoni kuolemasta, ja siksi he välillä sanovatkin "eihän sulla mitään ongelmia ole". Heillä itsellään on kädet täynnä arpia, kun huvikseen tuntuvat viiltelevän. Jos kysyn että miksi he viiltelevät, he vastaavat vaan että huvikseen. Yhdellä kaverillani tiedän oikeasti olevan vaikeaa, mutta minusta ei ole häntä auttamaan, itsellänikin vielä raskasta.
Tosi harmi tuo ystäväsi käyttäytyminen. 😞 Voisiko olla että hän on hämmentynyt, eikä tiedä oikein kuinka suhtautua sinuun? Voimia!
apple,aika outoa tuo kavereidesi huvikseen viiltely. Eihän se ole normaalia. Minulle viiltely on ylöspääsytie hetkeksi kaikesta tästä kamaluudesta,mutta tiedän ettei minun pitäisi viillellä ja yritänkin lopettaa sen,mutta se on todella vaikeaa. 😞 Ystäväni kysyi edellispäivänä että miten minulla sujuu,että miltä nyt oikeasti tuntuu,ja olin niin iloinen kun hän kysyi,kun tiesin että jotakin edes kiinnostaa,edes vähän. 🙂 Mutta tosin hän kysyi että onko masennus jo mennyt pois. Aika tyhmä kysymys,mihin se nyt vain yhtäkkiä katoaisi? Ei mihinkään,ja kumpa se menisikin niin helposti ohi. Mutta ei,ei tästä pääse eroon. Tahdon jonnekkin parempaan paikkaan,tahdon sen ajan takaisin kun olin vielä onnellinen. Voimia apple ja fanny00. <3 Ja kaikki muutkin. 🙂🌻