kai teistäkin tuntuu ettei elämä oo elämisen arvoista

kai teistäkin tuntuu ettei elämä oo elämisen arvoista

Käyttäjä alwayspretendinhappy aloittanut aikaan 21.12.2014 klo 23:17 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä alwayspretendinhappy kirjoittanut 21.12.2014 klo 23:17

oon kokenu paljon kaikenlaista elämässä alaasteella ja yläasteella koin kiusaamista,tavaroiden piilottelua,lukitsemista pimeisiin vajoihin antamalla mun luulla ettei kukaa tuu päästämään mua ulos,pään hakkaamista seinään,haukkimista,huutelua kuten ruma,harakanpesä hiukset,arvoton,kuolisit vaa pois,lauta,lihava,ei kukaa tuu koskaa sua haluamaan,mua syrjittiin jätettiin yksin välkillä ja jätettiin asioista ulkopuolella,mun ainoat ystävät kiusas mua eikä mulla ollut ketään jolle oisin voinut kertoa kaikesta siitä,ylä asteella mua alistettiin ja huudeltiin koulun käytävillä,katsottiin pahasti sekä laitettiin mut kantamaan neljää reppua,oon ujo ja hiljainen ja kaikki on tiennyt sen ja sen takia ne on nähny mahdollisuuden alistaa mut. Mun vanhemmat ei koskaa kysynyt multa kuulumisia ja tunsin ettei ne rakasta mua ollenkaa tai välitä musta,mulla oli ja on vieläkin aika viileät välit vanhempiini.Yläaste aikana ystävä auttoi mut pohjalta mut samoihin aikoihin ystävän vaikea masennus sai mut olemaan todella huolestunut ja pelkäsin että joku päivä hän tappaisi itsensä ja ne pelot oli joka päiväisiä. 9lk aloin voida huonosti viiltelin,olin syömättä,oksentelin ja tunsin ahdistusta sekä tunsin suurta alemmuuden tunnetta sekä arvottomuutta ja sitä että olin joku kummajainen muiden seassa monta kertaa toivoin voivani olla kuin muut mutten ollut. Ekan kerran aloin ajattelemaan kuolemaa ja elämän tarkoitusta jota ei taida olla ollenkaan. Lintsasin tunneilta jonka takia sain enemmän paskaa niskaani ja huomauttelua ja huutelua sen takia,mun teki aina pahaa mennä luokkaan ja istua hiljaa ja odottaa sitä sanoisiko joku taas miulle pahasti. olin rakastunut ja todella mustasukkainen ja se kehen rakastuin ei tykännyt musta sillä tavalla. sain tietää että ystävä vihasi mua sen takia kuka olen ja se sai mut ymmälleni enkö koskaa riitä kenellekkään,enkö voi olla kuin muut,mussa on pakko olla jotain vikaa. Alle puol vuotta sitten jouduin onnettomuuteen rattijuoppo törmäsi muhun,multa murtui pari luuta ja jouduin yli kuukaudeksi sairaalaan,jouduin kuuteen eri leikkaukseen sekä tuli komplikaatioita joiden takia jalka meni kuolioon ja jouduttiin leikkaamaan ihoa pois luuhun saakka,jalassani on nyt kuoppa ja meni kauan ennen kuin kuntouduin käveleväksi,sairaalassa mulle puhuttiin puheavusta ja suostuin siihen mutten koskaa saanut sitä apua joka loi mulle tunteen etten muiden mielestä tarvitse sitä tai että olen niin näkymätön että se unohdettiin täysin. Itkin usein sairaalassa ja kipuhelvetti oli kauan ja aika kova,mitkää kipulääkkeet ei auttaneet siihen sillä kipu jäi,kerran en ottanut kipulääkkeitä ja itkin ja vaikeroin keskellä yötä kovien kipujen takia ja lopulta huonetoverit hälytti hoitajan antamaa kipulääkettä.Jotain hyvääkin onnettomuudesta tuli huomasin että minusta oikeasti välitetään sillä mun takia oli itketty ja ihmisten silmistä huomas huolen ja olin aina luullut ettei kukaa välittäisi jos mulle sattuisi jotain.Lomalla tunnen itseni alakuloiseksi ja jokin on vialla enkä tunnu enää tietävän onko kaikki sen arvoista,kaks vuotta on mennyt ja olot ei ole paljoa mitään parantuneet enkä tiedä kelle voisin puhua sillä en halua kenenkään menettävän elämän iloaan sen takia että mulla menee huonosti.

Käyttäjä Katsa kirjoittanut 11.02.2015 klo 20:32

Kuulostaa ihan mahtavalta että oot uskaltanu puhua ystävilles! Oot rohkee, vahva ja päättäväinen sä selviit kyllä! ☺️❤️
Halaan sua ajatuksissani ja toivon sulle kaikkea hyvää ja tsemppiä 😍

Käyttäjä tahdenlento kirjoittanut 12.02.2015 klo 11:15

Utse Ole valitettavasti kokenut ettei elä oo elämisen arvoista. sairastuminen, yksinäisyys ja saa koko ajan kuulla kuinka huono ihminen minä Ole. Ikinä ei mitään positiivistä.!!!!😯🗯️

Käyttäjä Liberta kirjoittanut 19.02.2015 klo 14:57

Hei!
Olen uusi tälläisissä asioissa, kun en ole kerännyt tarpeeksi rohkeutta ottaa ensimmäistä askelta. Mutta tuohon otsikkoon viitaten; vaikka elämäni on ollut hyvää ja iloista, tietenkin on kiusattu nuorempana, mutta olen lukion tokalla ja olen ollut monta kertaa depiksessä. Välillä tuntuu että elämä on liian raskasta ja en jaksa. Olen jopa monta kertaa miettinyt itsemurhaa, sillä en pelkää kuolemaa, haluan elää ja olla oma itseni mutta välillä tuntuu että lähimmäiseni kahlitsevat minut. Minulla on ollut aina suuri halu olla vapaa. Tehdä mitä haluan, haluan vain olla. Onko se liikaa pyydetty? Välillä kun luulen kaiken olevan hyvin, ne onkin sen vastakohta, hermostun kun vanhempani valittavat minulle jostakin,😞 huonot arvosanat, olen liikaa tietokoneella, en käy ulkona ect. Välillä tekee mieli lopettaa kärsimys.

Käyttäjä alwayspretendinhappy kirjoittanut 09.06.2015 klo 23:16

en oo pitkään aikaa käynyt täällä kun oon voinut paremmin oman elämäni puolesta. Mut nyt on sellain hetki jolloin kukaan ei vaa kuuntele mua siitä mistä oikeasti haluan puhua ja tuntuu että jos tää jatkuu näin nii satutan itseeni taas. En tiiä kummalle oon enemmän vihainen itselleni vai muille. Eihän se muiden syy oo jos mun alamäki alkaa taas ja eihän se muille oo muuta kun taakkaa jos haluan puhua mut toisaalta oon aina ees luullut että näihin ihmisiin voin luottaa ja kertoa miltä tuntuu mutta he eivät tajuakkaan ja välillä tulee sellainen tunne että pitäisikö minun sanoa että en kohta enää jaksa pyristellä ollakseni pinnalle ja että otan veitsen taas käteen koska se pysyy aina vierellä. Mikään muu ei saa mua tuntemaan itseäni entistä yksinäisemmäksi kuin se että ihmiset joita olen kuunnellut ja joista välitän niin kovasti, eivät kuuntele minua, ennen kun olin pahassa tilassa niin mulla oli aina eräs joka kuunteli oli yö tai päivä hän aina vastasi ja lohdutti mut hänkin on jo liian kaukana ja ainoa tunne päällimmäisenä on se etten jaksaisi.

why i wouldnt given up? only thing what i have is you..my life is in million pieces and so i am too. and i hate live, its hurts

Käyttäjä villikettu kirjoittanut 13.06.2015 klo 11:19

Moi alwayspretendinhappy,

Älä tapa äläkä vahingoita itseäsi. Sä ansaitset parempaa kuin sen, ettei sua kuunnella ja että viiltelisit itseäsi. Tuo on kyllä aivan totta, että yksinäisyys voi tulla voimakkaasti just siitä, että tutut ihmiset eivät kuuntele. Voisitko kuitenkin vielä yrittää puhua jollekin? Ehkä joku kuuntelisi ainakin vähän ja vastaisi sulle.

Et sinä ole muille taakka, vaikka kertoisitkin huolistasi. Itsensä vahingoittamisella uhkailu ei varmaan kannata, sillä se voi karkottaa ihmisiä luotasi. Aina voi toki kertoa avoimesti tunteistaan. Sanoit tuossa aiemmassa viestissä että varaat ajan sitten kuin tuntuu siltä, voisiko nyt olla sen aika?

Tsemppiä ja halauksia. Sun päivä koittaa kyllä vielä. 🙂🌻

Käyttäjä Katsa kirjoittanut 18.06.2015 klo 22:44

Älä tee mitään pahaa ittelles!! Sä oot loistava ja ansaitsisit vaan parasta! Tee juhannuksena jotain oikein kivaa ja nautinnollista ja ennen kaikkea pidä huoli ITSESTÄSI!! ☺️❤️

Käyttäjä alwayspretendinhappy kirjoittanut 18.06.2015 klo 22:48

villikettu,
mie tiiän, joskus vaan tarvitsen muistutuksen kaikesta siitä ja se olo meni onneks ohi jossakin vaiheessa ja niin. Tiiän siun olevan oikeassa ja ehkä voisinkin varata ajan mutta se kuraattori on lomalla ja näin.

Kiitos paljon tsempeistä, tulivat tarpeeseeen ☺️❤️

Käyttäjä alwayspretendinhappy kirjoittanut 20.06.2015 klo 00:42

Katsa,
voi kiitos samoin siulle :3 <3 ja yritän pitää kivaa c: