Minusta ei ole olemassa mitään toisilleen määrättyjä useita pareja. Minun maailmankatsomukseni on synkkä ja kyyninen, niin kuin kaikki ajatukseni. Ei kukaan ole tarkoitettu kenellekään, ei millään ole yhtään mitään tarkoitusta.

En minäkään kestä sitä ajatusta, että olisin yksi niistä, joka jää yksin. Silti ajattelen niin. Se musertaa minut ja inhoan ja häpeän itseäni vielä enemmän.

Yksi niistä harvoista asioista, joka minua auttaa, on kirjoittaminen. Siinä voin luoda eteeni ihmisen, jota voi potkia päähän, jota voi nöyryyttää ja jonka voi luoda niin yksinäiseksi ettei tosikaan. Se on minulle terapiaa, mutta kykenen kirjoittamaan hirvittävän harvoin.

Eräs suuri pahan olon tuottaneista asioista on juuri tuo seksi ja sen liittäminen kirjallisuuteen. Vaikka sanoin aiemmin, että minusta kirja- ja elokuvaseksi ei ole verrattavissa oikeaan seksiin, en silti pysty kirjoittamaan seksistä. En kykene kirjoittamaan seksikohtauksia, koska en ole harrastanut sitä. Miten voi kirjoittaa jostain sellaisesta, mitä ei ole kokenut? En tarkoita tällä sitä, että kirjoittaakseen narkkarista kirjailijan olisi pakko kokeilla huumeita, koska näitä ei voi verrata keskenään. Huumeet eivät ole luonnollisia, seksi on. Myös tästä tytöstä, johon olin ihastunut, johtuu tämä paha oloni. Joskus tyydyttäessäni itseäni käyn ajattelemaan häntä harrastamassa seksiä poikaystävänsä kanssa. Kerran yöllä heräsin uneen, jossa harrastin seksiä, mutta se ei ollut nautinto, vaan todella ahdistavaa. Valvoin pitkään ja velloin itsesäälissä ja itku kurkussa rutistin tyynyä.

En ole varmaankaan mikään hyvä ihmistuntija, mutta viime kerralla tavatessani tämän toisen naisen tulkitsin tämän sanoneen epäsuorasti, että hänenkin nuoruutensa on ollut vaikea ja että ehkä hänkin on kokenut suunnatonta yksinäisyyttä. Minä voin jutella hänen kanssaan sähköpostitse, mutta pelkään hänen reaktiotaan, jos otan tämän asian puheeksi. Pelkään että epäonnistun, pelkään ettei hän halua enää olla minun kanssani. Minä pelkään yleensäkin kaikkea mahdollista.

Suuri kiitos sinulle Kauneinta, että kerrot minulle omista kokemuksistasi ja yrität näin osoittaa ymmärtäväsi minua. Minäkin voin edes jossain määrin samaistua sinun kokemuksiisi.

Kirjoittaminen on myös minulle pakokeino, en kirjoita tarinoita koska ne jäävät aina kesken, mutta kirjoitan lähes päivittäin jotain. Joko päiväkirjaa tai kunnon vihatekstiä koko maailmaa kohtaan, runoja.. Miltä ikinä tuntuu. En osaa piirtää tai purkaa tuntemuksiani mihinkään muuhun.

Se on totta, että seksi on luonnollista, ja mä olen varma siitä että sä pääset sen vielä kokemaan. Sä et ole epämiellyttävä - ainakaan näin netin välityksellä - ja löydät varmasti itsellesi vielä ihmisen jonka seurassa se on luonnollista. Minullakin on noita unia, joissa olen täysin eri ihminen tuntemattoman sängyssä, joskus jopa hukutan vauvoja vessanpönttöihin ja herään siihen että meinaan oksentaa. Unet luovat harmittavan usein kauhukuvia, etenkin keskellä yötä kun ei voi vain nousta ja jatkaa elämää..

Miten tämän asian esiinottamisessa voisi epäonnistua, mikä on pahin mahdollinen tilanne? Ei hän sinulle naura, tai jätä yksin, etenkin jos on itsekin puhunut jotain omista vaikeista ajoistaan aiemmin. En mä sano että mene ja kerro hänelle sun elämäntarinasi tuosta vaan, mutta jos susta tuntuu siltä että häneen voi luottaa, jos tunnet olosi mukavaksi hänen seurassaan niin kannattaa ainakin yrittää. Ei kukaan ole niin sydämetön että ystävystyy ihmisen kanssa ja nauraa tämän peloille tai huonoille päiville.

Minä en ole oikein osannut kirjoittaa päiväkirjaa, koska minulla se jää aina kesken, kun en jaksa kirjoittaa siihen joka päivä. Fiktiivisiä novelleja kyllä kirjoitan, ja ne tuovat eloa tähän synkkyyteen ja ahdistukseen. Varmaankin tärkein asia, joka minua pitää pystyssä ja antaa elämäniloa, on kymmenvuotiaasta asti elänyt haave, että minusta jonain päivänä tulisi kirjailija. Vaikka sellainen haave saattaakin vielä tällä hetkellä olla utopistinen, minä haluan uskoa, sillä se on sellainen asia, johon voin itse vaikuttaa, toisin kuin siihen, löydänkö ketään vierelleni.

Unet ovat minulle toisaalta myös inspiraation aihe. Minun novelleissani päähenkilöni ovat yksinäisiä ja ahdistuneita, jotka näkevät pahoja unia ja ovat omien haaveidensa vankeja. Olen koko elämäni ajan inhonnut onnellisia loppuja, enkä suostu niitä todennäköisesti ikinä kirjoittamaan.

Kuten näet, minä pelkään ihan naurettavia asioita. Kyllä minä itsekin jossain syvällä sisälläni tajuan, ettei hän naura minulle tai jätä yksin, mutta pelästyä hän saattaa, jos alan yhtäkkiä vuodattamaan kaiken sisälläni olevan tuskan hänen niskaansa. Olen ajatellut ottaa asiaa aluksi varovaisesti puheeksi, muun muassa kertoa, kuinka novellieni tunnelma johtuu juuri kokemastani yksinäisyydestä. Jospa saisin rohkeutta tehdä sen. Voisin yrittää aloittaa hänen kanssaan sähköpostiviestittelyn, vaikeista asioista on helpompi kirjoittaa kuin puhua.

Kiitos että yrität rohkaista. Jos minä sitten vaikka uskaltaisinkin.

Mullakin jää päiväkirjasta kuukausia välistä, kirjoitan kun siltä tuntuu ja on noita vihkoja jo muutama täynnä. Tosi vajaavanlaisia ne kuitenkin on, joltain päivältä lause ja toiselta puolen vuoden päästä sivuittain, mutta ei niitä luettavaksi ole edes tarkoitettu. Kirjoittaisin tarinoita jos pystyisin siihen, niin etten luovuttaisi kesken. Rakastan kirjoittamista, ja minulla on hyvin samankaltainen unelma joka työntää minua eteenpäin, haluan kirjoittaa. Haluan kirjoittaa jotain julkaisukelpoista, haluan maailman tietävän että minä olen olemassa, haluan vaikuttaa edes yhden ihmisen mielipiteeseen, saada jonkun ajattelemaan.

En pidä tuota pelkoa naurettavana, kun itse pelkään kaikkea kauppareissusta lähtien. Kaikilla meillä on omat heikot kohtamme, ja pelkomme, vaikka kuinka toisin väittäisimme. On normaalia pelätä tai jännittää sosiaalisia tilanteita tiettyyn pisteeseen asti, kun lopulta ei voi toisen ihmisen ajatuksia tai reaktioita ennustaa. Ja toisaalta on niin helppoa ylikuormittaa muita.. On vain löydettävä tasapaino rehellisyyden ja ylenpalttisen angstin välillä, asia jonka kanssa itselläni on jatkuvaa taistelua..

Älä luovuta ihmisten, tai itsesti suhteen, uudet ystävyyssuhteet antavat aina jotain positiivista lisää elämään.

Toivottavasti saavutat joskus haaveesi ja julkaiset jotakin. Haaveet ovat tärkeitä ihmiselle, ilman niitä ei saavuta mitään, tai ei ainakaan ole mitä saavuttaa.

Sinun rohkaisemana päätin eilen illalla laittaa sähköpostin tuolle naiselle ja epävarmasti tiedustella, mitä hän mahtoi tarkoittaa silloin viimeksi tavatessamme. Hän ei sano asioita kauhean suoraan, niin kuin minä teen, siksi minun on joskus vaikea ymmärtää mikä hänen pointtinsa on. Toivon, että tästä seuraisi jotain hyvää. En usko, että hän kävisi ilkkumaan tai vähättelemään, ei hän todellakaan ole niin julma. Mutta pelästyä ja hämmentyä hän saattaa. Toivottavasti pystyisin selittämään.

Olet oikeassa, ystävyys on tärkeää. Minulla on yksi kaveri joka tykkää katsoa kanssani elokuvia, vietän hänen kanssaan paljon aikaa, ehkä liikaakin. Minulle se merkitsee tosi paljon.

Niin, toivottavasti meiltä jokaiselta toteutuu vähintään yksi haave, oli se kuinka pieni tai suuri.. Minä en erityisen usein haaveile, asetan tavoitteita jotka ovat realismin rajoissa, kirjoittaminen on ehkä ainut varsinainen haaveeni.

Tuohan on mahtavaa, hyvä sinä! On usein hyvin vaikeaa ymmärtää toista ihmistä, kun ei näe hänen päänsä sisään, mutta kun oppii ymmärtämään vaikka vain yhtä tiettyä ihmistä edes vähän paremmin, se on palkitsevaa. Minä uskon teihin molempiin ja ystävyyteenne, uskon ettei tuosta ainakaan mitään pahaa tai huonoa seuraa.

Ei ihmisellä voi olla liikaa hauskaa tai liikaa mukavia hetkiä, sehän on vain hyvä että vietät paljon aikaa sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa viihdyt.

Minun tunteeni ovat sekavat. Haluaisin niin kovasti ihastua ja olen varmaan jo ihastunutkin, mutta edelliset masentavat kokemukset eivät anna minun tehdä sitä. Ja kun olen niin ujo, en ole pystynyt puhumaan mitään niinä kahtena kertana, jolloin olemme tavanneet. Nyt en edes voi tavata häntä, hän aloitti opiskelunsa pitkän matkan päässä täältä. Vielä en ole saanut vastausta viestiini.

Perjantaina minut iskettiin jälleen maahan. En halua kertoa tarkemmin mistä tässä on kysymys, mutta sanotaan niin, että kaverini sai jotain sellaista, mitä minä olin niin kovasti odottanut. Minulla oli illalla hirveän paha olo eikä kukaan voinut lohduttaa, vaikka vanhemmille yritin puhua. Ennen nukkumaanmenoa puristin tyynyä ja olin niin vähällä itkeä. Jos minulla vain olisi ollut joku, jonka kainaloon olisin voinut mennä, kun oli paha olla. Kukaan ei halua minua, minä inhoan itseäni. En halua olla ujo, yksinäinen ja sairaalloisen huolehtiva. Ainoa mikä voisi auttaa olisi toinen ihminen, joka olisi tässä edessä ja jota voisi koskettaa.

Tiedän ettei ole mitään niin kamalaa, kuin se, että joku vähättelee ongelmiasi tai sanoo yksinkertaisesti että tuntee tuskasi, mutta mä tiedän tasan miltä tuo tuntuu. On kamalaa kun ei voi kuunnella omia tunteitaan, eikä siltikään elää järjellä. Ihastuminen on samalla mahtavaa ja samalla kamalaa, kaikki se mustasukkaisuus ja muut asiat mitä sen paketin mukana tulee.. Mutta toisaalta on myös mukavaa, kun saa jotain uutta puhtia elämään. Ihastuneena minä aina jaksoin laittaa hiuksiani tai jotain ylimääräistä mikä sai mulle paremman olon, ja pelkästään sen takia kannattaa uskaltaa. Vaikka mulle kävikin lopulta huonosti mä en kadu sitä mun pientä onnellista hetkeä siinä vaaleanpunaisessa kuplassa.

Ei ihmistä voi syyttää siitä että on ujo, ei se ole huono ominaisuus verrattuna puheliaisuuteen, mä kun itse taas puhun liikaa. Kyllä sä vielä uskallat avautua ja puhua kun sen aika tulee. Ja toisaalta taas ujot ihmiset on mukavan salaperäisiä, ja ne jotka eivät kerro elämäntarinaansa heti kättelyssä jättää sellaisen tunteen, että haluaa tietää lisää ja tutustua paremmin.

Tämänkin tunteen tiedän, kun jollekin toiselle menee se minkä tuntisi kuuluvan itselleen, se tuntuu pahalta, epäoikeudenmukaiselta. Mä en ole tässä toisen ihmisen kaipuussa millään tavalla hyvä auttaja, sillä mä kaipaan täsmälleen samaa. Haluan ihmisen joka olisi tarpeeksi lähellä, että mä voisin vaikka vaan tökätä sitä välillä, varmistaa että siinä on joku. Että olisi joku sen tyynyn tilalle, joku joka kertoisi että kaikki on ihan hyvin, ettei maailma siihen kaadu. Joku joka ajattelisi mun puolesta järkevästi, silloin kun en itse pysty. Se parempi puolisko.

Maailmassa on varmasti joku, joka haluaa sinut, juuri sellaisena kuin sinä olet. Kukaan ei ole täydellinen, ja se on vaan karu totuus, että ne parhaimmat ihmiset joutuu odottamaan "sitä oikeaa" pisimpään. Ei sunlaiselle hyvälle ihmiselle ole tarkoitettu seensimmäinen vastaantulija joka on käynyt jo muun maailman läpi, sä tarvitset jonkun joka ansaitsee sut.

Kiitti tosi paljon että sinun mielestäsi olen hyvä ihminen. Monesti kun on paha olla, niin tuntuu että olen tosi ruma ja huono ihminen, jota ei halua kukaan. Ja kyllä minä uskon, että koet samoja asioita kuin minäkin etkä vähättele niitä.

Kävin eilen koulupsykologilla ja laitettiin lähete nuorisopsykiatrian poliklinikalle. Siellä saan kuulemma ihan oman psykologin, joka jaksaa kuunnella ja jolle voi puhua. Siihen asti saan käydä koulupsykologilla. Kun sitä lähetettä käytiin läpi, minulle tuli niin paha ja vaikea olo että aloin itkeä. Minusta se oli hyvä juttu, kun en ole pystynyt itkemään kuin yhden ainoan kerran.

Tiedän, että tämä on tyhmä ajatus, mutta minusta tuntuu, että ihminen joka elää koko elämänsä yksin, ei ole niin arvokas kuin sellainen joka elää jonkun kanssa. Tällaisella ihmisellä on merkitystä edes yhdelle ihmiselle, yksin elävällä ei välttämättä kenellekään. Ja minä en kestä olla yksin. Mielestäni ne ihmiset, jotka kykenevät elämään yksin ja hyväksymään sen, ovat vahvempia kuin ketkään muut. Minä olen tosi heikko.

toivottavasti sinulla auttaa tuo oman psykologin hommaaminen, minulla se vain pahensi elämän tilannettani. Psylologini oli ja on edelleen ihan hirveä. Tuntuu ettei se tajua mitään, en oikeen puhu enää kenellekkään minun elämästäni, ongelmista.. Elän kuin mitään ei olisi.. Peittoan murheet. Sukulaiseni kuoli vähän aika sitten liialliseen alkoholin määrään.. Kuulin myöhemmin että hän oli tehnyt samoin.. Nyt minulla ei ole ollut np käyntejä. Mutta lääkärillä käyn puhumassa. Toivon oikeasti että se auttaa sinua eteenpäin.

Ainahan siinä pahan olon hetkessä tuntee itsensä huonoksi, ja mä aidosti toivon että jokaiselle ihmiselle löytyisi joku joka pystyy kohentamaan sitä mielialaa just silloin.

Toihan on tosi nopeaa toimintaa, mä kävin koulukuraattorilla kaksi vuotta ennen lähetettä psykologille, josta nuorisopsykiatriaan jonka käynnit loppui hetki sitten. Terveen papereilla mennään. Itkeminen helpottaa tosi monissa tapauksissa, mulla ainakin. Jo pelkästään se, että joku kuuntelee ja että saa ne omat ajatukset sanoiksi auttaa. Toivon tosiaan että tuo nuorisopsykiatrian puoli pystyy tarjoamaan sulle tukea.

Tottahan tuokin jollain tasolla on, varmaan suurin osa ihmisistä ajattelee ettei se naapurissa yksin elävä mummo jolla on kaksi kissaa ole yhtä arvokas kuin joku joka istuu keinutuolissa ja pitää aviomiestään kädestä tai muuta. Ei yksikään ihminen voi elää täysin eristyksissä - usko pois, yritetty on. Sitä alkaa puhua ohimennen ihmisille, kaupan myyjille ja opettajille, kun ei voi perheelle tai ystäville puhua. Kyllä kaikista joku välittää, vaikkei se henkilö välttämättä itse sitä tiedosta.

Hei, Aina yksin!

Olen nämä parisen viikkoa miettinyt, mitä vastaisin sinulle ja vastaisinko ylipäänsä ollenkaan. Miksi yrittää vastata kysymyksiin, joihin itselläkään ei ole vastausta? Sitä kysyin itseltäni lukiessani tekstiäsi, sillä olen itsekin etsinyt ratkaisua samankaltaisiin ongelmiin kuin sinä tällä hetkellä etsit. Osaan niistä en ole löytänyt sellaista vieläkään.

Tekstisi herätti omat muutaman vuoden takaiset seksuaalisesta kokemattomuudesta johtuneet häpeän tunteeni pintaan. Häpeä tunteena ei sinänsä katoa, vaikka kokemuksia tulisikin. Se ilmestyy elämään aina uudestaan, jos sen on kerran kokenut - ja kukapa meistä ei olisi? Toisilla se tosin on ehkä vahvempaa ja syvempää. Ainakaan itse en voi uskoa, että kaikki ihmiset kantaisivat matkassaan niin suurta häpeän tunnetta kuin minä kannan ja olen jo vuosia kantanut.

En ole itsekään löytänyt rinnalleni ketään, jonka kanssa tuntisin samanhenkisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Pari vuotta sitten (olin 18) kyllästyin odottamiseen ja etsin itselleni yhden yön kumppanin. No, en minä kyllä läheisyyttä siltä illalta odottanut; kunhan halusin päästä sanomaan kavereilleni, että "nyt minä tiedän, miksi te kerskailette seksikokemuksillanne".

En minä kyllä päässytkään niin sanomaan, sillä en ymmärtänyt ensimmäisenkään seksikokemuksen jälkeen, mitä hienoa koko touhussa on. Kerroin kyllä innoissani kavereilleni jälkeenpäin, että "hehheh, nyt on tämäkin tyttö päässyt naimapuuhiin", mutta pikemminkin siksi, että oli jotenkin coolia harrastaa seksiä kuin siksi, että olisin oikeasti nauttinut miehen elimestä sisälläni.

Muutaman kokemukseni jälkeen seksikumppaneita en ole enää lähtenyt etsimään, koska tuntuu, että koko homma on jo vähän niin kuin nähty. Yksinäisyyden tunne kalvaa edelleen. Haaveilen ihmisistä, joita en voi saada, ja olen alkanut uumoilla, että siihen on jokin syy. Ehkä jotenkin tiedostamattani en haluakaan ihastua ihmiseen, jonka voisin saada - pelkään särkeväni sydämeni tai jotain.

Kuten huomaat, minulla ei ole vastauksia kysymyksiisi. Mutta ainakin tiedät, ettet ole ainoa, joka ei enää jaksaisi odottaa toisen ihmisen rakkauden kohteeksi tulemista.

IisaMari

Kävin psykologilla ja puhuin tästä inhostani seksuaalisuutta kohtaan. Minua ahdistaa aina, kun seksuaalisesta puhutaan tai luen siitä, vaikka en itse mitenkään näe sitä pahana asiana. Minusta vain tuntuu niin säälittävältä, kun joutuu istua yksin pimeässä huoneessa, puristaa tyynyä rintaansa vasten niin että se hajoaa ja sitten masturboida, kun ei ole muutakaan.

IisaMarille sen verran, että jos nyt minulla olisi mahdollisuus menettää neitsyyteni, en tekisi sitä, koska olen niin alhaisella tasolla ns. seksuaalisuuden portailla. Psykologini sanoi tämän ääneen, kun minä en pystynyt: "Sinä et siis halua harrastaa seksiä, vaan pitää jotakuta kädestä." Näitä asioita pitäisi opetella, niitä ei voi lukea kirjoista, mutta kun kukaan ei ole opettelemassa niitä kanssani. Sitten kun löytäisi sellaisen ihmisen, voisi edetä yhdessä.

Olen yrittänyt kysellä, mitä hyötyä seksuaalisuudesta on yksinäiselle ihmiselle. En vieläkään tiedä. Minun mielestäni itsetyydytys ei ole pahasta, vielä pahempaa minulle olisi se jos en päästäisi paineitani edes sen kautta ulos. Mutta minusta se on lähes yhtä tyhjän kanssa.

En minä halua mitään yhden yön kumppaneita. Minusta tuntuu tälläkin suunnattoman tuskan ja itseinhon hetkellä, että elän mieluummin yksin ilman kumppania koko elämäni kuin että lähden baariin iskemään jotain yhden yön juttuja.

Tietyssä mielessä minun häpeäni tuntuu typerältä. Kukaan minun kavereistani ei ole harrastanut seksiä, ainoastaan lapsellisen ihastumiseni kohde. Vain yksi kaverini on edes "seurustellut", joten minulla ei pitäisi olla periaatteessa mitään hävettävää. Silti minua inhottaa, kun kaikkialla ympärillä toitotetaan seksiä. Minusta tuntuu monesti, että on elänyt ainoastaan silloin, kun on seurustellut ja harrastanut seksiä. Minä nyhjään kotona enkä elä.

Minusta myös tuntuu, että miehille seksuaalinen kokemattomuus on suurempi häpeä, yleisesti ottaen. En kuitenkaan väitä, etteikö nainenkin voisi tuntea täysin samat tunteet, jopa suurempinakin.

Minulle ei ole koitunut seksuaalisuudesta mitään hyvää, ainoastaan parin sekunnin hetkellinen hyvänolontunne orgasmin aikana, jonka jälkeen tuntuu pahalta ja alempiarvoiselta. Inhoan itseäni, olen ruma ja saamaton ihminen, ujo ja arka, yksinäinen, sairaalloisen huolehtiva, kaikkiaan huono ihminen, josta kukaan ei voi välittää.

Tuntuu niin hirveän pahalta. Kukaan ei osaa auttaa, kukaan ei tule ottamaan kädestä kun sitä kipeimmin tarvitsisi. Kukaan ei ymmärrä, kukaan ei näe miten paha olo minulla oikeasti on. Tuntuu että maailma kaatuu päälle, ahdistaa niin hirveästi. Kun voisi edes purkaa sanoiksi sen, miltä tuntuu, mutta kun ei pysty. Ei vain pysty.

Minulla sama vika, koko asiasta puhuminen ahdistaa, etenkin kun ei ole vielä ikuisuuteen mahdollisuutta päästä edes halaamaan muuta kuin omaa äitiäni. Kaveripiiri on täynnä väkivaltaa, ei kukaan koskaan halaa toista tai mitään muutakaan "normaaleja tyttöjen juttuja".. Tänään viimeksi voivottelin yhdelle ystävälle sitä, etten edes kaipaisi parisuhdetta, vaan sen ajatuksen siitä että joku haluaisi mun kanssa seurustella. Ei se tarvitse oikeasti tapahtua, haluan vain tietää että se on mahdollista.

Minäkään en todellakaan halua yhden yön juttuja, kieltäytyisin vaikka joku olisi oikeasti minuun "rakastunut", tiedän etten pysty seurustelemaan tässä henkisessä tilassa, ja silti haluan sitä enemmän kuin mitään. Haluan olla normaali, ja sen pakottaminen vain sattuisi enemmän.

Häpeälle ei ikävä kyllä voi mitään, minäkin häpeän omaa kokemattomuuttani, vaikka ystäväpiiristäni löytyy myös ihmisiä jotka eivät ole seurustelleet. Toki ympärilläni on niitäkin, jotka ovat seurustelleet ensimmäisiä kertoja kun olivat kymmene, mutten koe sitä millään tasolla arvokkaaksi. Ei ns. facebooksuhteissa ole mitään järkeä, en mä halua seurustelusuhdetta vain sen takia että saisin kehuskella sillä. Mulle riittäisi edes yksi läheinen ystävä tähän hetkeen, mutten voi olla luontevasti kenenkään seurassa.

En osaa sanoa tuosta miesten ja naisten häpeän suhteesta, ymmärrän kyllä kantasi siihen. Tyttöjen kesken ei seksistä paljoa puhuta, ja silloinkin kun puhutaan ei kukaan toiselle naura, oli kuinka kokenut tai kokematon tahansa.

Anna ihmiskunnalle mahdollisuus vaikka tuntuisi kuinka pahalta. Ei koko maailma vihaa sinua, varmasti jossakin maapallon laidalla on ihminen joka kaipaa juuri kaltaistasi ihmistä vierelleen. Valtavasti voimia ja jaksamista taas kerran!

Hei vaan, luin viimeisen viestisi ja minusta vaikutti ihan siltä että tarvitse nuorisopsykiatrin. Psykologeilla on hiukan eri valmiudet tunnistaa oireita. Kuulostaa siltä että olet kovasti masentunut ja tietysti yksinäinen mutta että seksuaalisuudesta on tullut sinulle pakkoajattelua. Siihen sitten näkyy liittyvän myös turhia itseinhon tunteita ja alemmuudentunteita ja näkisin että masennus, ahdistus, alemmuudentunteet ja pakkoajatukset ja obsessiot ruokkivat toisiaan. En ole mikään ammattilainen mutta etsisin parempaa apua. Nyt ajatuksesi pyörivät yhden asian ympärillä ja itsetuntoromahduksessa ja maailma menee sinulta ohi.