Arki luisuu käsistä

Arki luisuu käsistä

Käyttäjä Fugace aloittanut aikaan 28.01.2008 klo 17:55 kohteessa Nuorten foorumi
Käyttäjä Fugace kirjoittanut 28.01.2008 klo 17:55

En saa arjesta kiinni. En saa mitään aikaiseksi. En saa noustua aamulla ylös kouluun, haluaisin vain olla peiton alla. Haluaisin, että kukaan ei muistaisi mua. Ettei ottaisi yhteyttä ollenkaan. Haluaisin paeta. Paeta jonnekin kauas. Tuntuu että seisoisin vain paikoillani muiden ihmisten vilistäessä kiireisinä ympärillä. Tuntuu, että olen mustavalkoisessa elokuvassa jossa ei tapahdu mitään. Mun piti alottaa uusi harrastus, mutta en saanu aikaseks. En jaksanu raahautua sinne. Tuntuu, että olen pettäny itteni sen suhteen kun en alottanu sitä harrastusta. Olisi ollut edes jotain tekemistä. Mikään ei vaan kiinnosta.
En haluaisi/jaksaisi nähdä ystäviäni. Haluan olla yksin. Tai en, en halua olla yksin. Haluan olla tyttöystäväni kanssa. Hänen kanssaan voi yksinkertaisesti vain olla. Pistää pää hänen syliinsä ja olla vain.
Niin sekavaa. Tuntuu, että luisuisin loputonta liukumäkeä alaspäin. En tiedä mitä tekisin.. 😯🗯️

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 28.01.2008 klo 22:01

Sinun kannattaa mennä ammattiauttajan pakeille. Tiedän kokemuksesta, että se on vaikeaa, mutta usko - se auttaa. Saat apua ja tarvittaessa esimerkiksi keskusteluaikoja.

Jos sinusta tuntuu yksin vaikealta mennä esimerkiksi psykiatriseen päivystykseen, pyydä tyttöystävääsi mukaan - tärkeän ihmisen läsnäolo voi tehdä sen helpommaksi, mutta jos tuntuu että yksin on helpompi sinne mennä niin mene yksin. Teet niin kuin itsestäsi parhaimmalta tuntuu.

Toivottavasti asiat lähtevät sujumaan. 🙂👍

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 29.01.2008 klo 19:15

Tässä ollaan käyty koulun alusta asti koulupsykologilla, tukihenkilökin löytyy. Koulupsykologi ja terveydenhoitaja miettii, että pitäskö mulle tehä lähete jonnekin en tiedä minne. 😮 se selviää huomenna.
Tänäänkin oli niin paska päivä. Lupasin, että menen kouluun mutta en sitte mennykkää. Petin taas lupaukseni itelleni ja kavereille. Jumitin kotona ja lopulta oli niin huono olla, että otin veitsen ja kaveerasin sen kanssa. Tungin vielä suolaa siihen viillon päälle, että varmasti tuntuis.. Kuulostaa niin tyhmältä, mutta en vaan voi sille mitään..
Eihän tästä tuu yhtään mitään.. ☹️

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 02.02.2008 klo 16:25

Miten sinulla nyt menee?

Toivottavasti et ole treffaillut veitsen kanssa useammin, se vain huonontaa asioita loppupeleissä - vaikka mikä minä olen sanomaan, kun itse sen kanssa tapailen taas säännöllisesti. Jos tulee halu treffata jotain terävää, ota kynä ja piirrä käteesi, eräs nettituttuni kertoi tekevänsä näin, itse en siitä koe hyötyväni, mutta ehkä sinä hyödyt.

Laittoivatko ne sinusta lähetteen jonnekin päin maailmaa, ja jos laittoivat niin minne?

Toivottavasti nyt menee paremmin. En osaa oikein mitään kirjoittaa, mutta toivottavasti ymmärrät.

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 05.02.2008 klo 13:28

Tässä tapahtuu paljon asioita niin nopeasti etten itekkään pysy perässä.
Ei vielä kirjotettu lähetettä minnekään, mutta sairaslomaa tuli kaksi viikkoa. Siinä sitten menin kouluun sairaslomalapun kanssa ja opettaja alko jo ehdottelemaan, että jos vaan yksinkertasesti keskeyttäisin opinnot tältä vuodelta ja jatkaisin sitten syksyllä. En haluaisi lopettaa opintoja tältä vuodelta.. Pitää vielä katella ja punnita eri vaihtoehtoja sen suhteen.
Äiti ei tiedä mun nykysestä tilanteesta mitään, mutta sovittiin että 29.2 hän tulee koululle ja siellä sitten terveydenhoitajan ja koulupsykologin kanssa keskusteltas tästä mun tilanteesta ja mitä mulle on tapahtunu yms.
En ole kaveerannu minkään terävän esineen kanssa lähiaikoina vaikka mieli on tehny.. Sekavat ajatuksetkin nyt, mutta en tosiaan tiijä että mitä tapahtuis jos jäisin yksin jonnekkin huoneeseen missä on joku terävä systeemi. Siksi oonki ollu tyttöystävän tykönä koko ajan, onneksi siellä saa olla.
Tuo käteen piirtäminen kynällä kuulostaa jotenkin.. hauskalta. Se sai hymyilemään. Jotenkin tuntuu, että eihän sellasessa nyt mitään järkeä oo, mutta kuitenki sitä vois kokeilla.
Olisiko ollu justiin täältä tukinetistä, kun luin että kun tekee mieli viiltää, niin ottaa kumilenkin, laittaa sen käteen ja läimäyttää sillä itteensä. Ei tule jälkiä, mutta tuntuu kyllä..
Kiitos sasutäti, kun kirjottelet ja sellai. 🙂 Jaksamisia sinulle ja toivottavasti kirjotat taas jotain (winkwink) 😋

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 05.02.2008 klo 15:22

Ei vielä kirjotettu lähetettä minnekään, mutta sairaslomaa tuli kaksi viikkoa. Siinä sitten menin kouluun sairaslomalapun kanssa ja opettaja alko jo ehdottelemaan, että jos vaan yksinkertasesti keskeyttäisin opinnot tältä vuodelta ja jatkaisin sitten syksyllä. En haluaisi lopettaa opintoja tältä vuodelta.. Pitää vielä katella ja punnita eri vaihtoehtoja sen suhteen.

Suosittelen kovasti tuota opintojen keskeyttämistä tältä keväältä. Itse kun ensimmäisen kerran sain sairaslomaa (kerralla kuukauden) keskeytin opinnot loppuvuodeksi - ja vaikka silloin se tuntui kamalalta, nyt jälkeenpäin tajuan että se luultavasti auttoi pitämään minut hengissä.

Jos siellä päin opettajat ovat yhtä ymmärtäväisiä kuin täällä, niin kannattaa ottaa puheeksi, jos saisit käydä jotain kursseja etänä - tekisit tehtäviä muutamia kotona ja tenttisit koululla. Minulla onnistui yksi kurssi tällä tavalla viime syksynä, ilmansitä mahdollisuutta olisin varmasti tullut hulluksi.

Äiti ei tiedä mun nykysestä tilanteesta mitään, mutta sovittiin että 29.2 hän tulee koululle ja siellä sitten terveydenhoitajan ja koulupsykologin kanssa keskusteltas tästä mun tilanteesta ja mitä mulle on tapahtunu yms.

Tuo on hyvä, että äitisi kuulee tilanteen ammattihenkilöiltä, ettei sinun tarvitse olla yksin. Tiedän omasta kokemuksesta että se on jotain hirveää. Kun minut viime vuonna laitettiin osastolle ja jouduin siitä yksin soittamaan (silloiselle) kihlatulle, se oli jotain aivan kamalaa. En pystynyt sanomaan lausettakaan ennen kuin aloin jo itkeä hysteerisenä.

En ole kaveerannu minkään terävän esineen kanssa lähiaikoina vaikka mieli on tehny.. Sekavat ajatuksetkin nyt, mutta en tosiaan tiijä että mitä tapahtuis jos jäisin yksin jonnekkin huoneeseen missä on joku terävä systeemi. Siksi oonki ollu tyttöystävän tykönä koko ajan, onneksi siellä saa olla.

Jos olet tänne asti pystynyt olemaan ilman treffailua, pystyt olemaan sitä vastakin. Sinulla on tyttökaverisi tukena, ja uskonpa, että ei hän(kään) halua nähdä viiltojälkiä missään päin vartaloasi. Jos et muuten jaksa, niin ajattele häntä.

Kiitos sasutäti, kun kirjottelet ja sellai. 🙂 Jaksamisia sinulle ja toivottavasti kirjotat taas jotain (winkwink) 😋

Johan nyt toki minä kirjoitan, jos vaan joku jaksaa lukea. Tuossa aikuisten elämän puolella olen jonkinmoista "blogia" pitänyt, yrittänyt mahdollisimman usein sinne kirjoittaa, vaikka epäilenkin että olen itse ainoa, joka sitä lukee. Mutta ei se mitään, pakko minun on jotenkin tätä oloa purkaa pois, vaikka kirjoittaminen saa toisaalta ahdistumaan kahta kauheammin, kun näen reaaliajassa, mitä kirjoitan.

Toivottavasti sinulla menisi taas vähän paremmin.

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 06.02.2008 klo 12:31

Tuo kuulosti aika mukavalta jutulta, että saisi tehdä etätehtäviä kotona sen verran kuin nyt sitten jaksaa/pystyy. Tällä hetkellä kyllä käsittelemme asioita aika paljon ohjelmilla, joihin tarvitsee lisenssin, mutta uskoisin että koululta sellaisen saisi. Edes jonkunnäköisen.
Se perhetapaaminen taitaa aika paljon ratkasta sen, että keskeytänkö opinnot tältä keväältä vai mitä teen.
Oikeastaan en ole paljon miettinyt tyttöystävääni niinä huonoina hetkinä, kun on tehnyt mieli viiltää. Oon miettiny enemmänkin sitä, että jos vetäisin ranteet auki tai muuten tekisin jotain sellaista mikä ajaisi itseni pahimpaan maholliseen tilaan, niin joku kuitenkin sen huomaisi ja soittaisi ambulanssin ja lopulta joutuisin suljetulle. Ajatus suljetusta osastosta hieman pelottaa. 😐

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 06.02.2008 klo 16:00

Fugace kirjoitti 6.2.2008 12:31

Oon miettiny enemmänkin sitä, että jos vetäisin ranteet auki tai muuten tekisin jotain sellaista mikä ajaisi itseni pahimpaan maholliseen tilaan, niin joku kuitenkin sen huomaisi ja soittaisi ambulanssin ja lopulta joutuisin suljetulle. Ajatus suljetusta osastosta hieman pelottaa. 😐

Minulla oli tammikuun alussa sama ajatus, kun otin viinan kanssa yliannostuksen lääkkeitä. En kyllä ajatellut, että kukaan minut löytää, vaan itse soitin hätäkeskukseen että tulisivat hakemaan minut ambulanssilla.

Minä olin vuosi sitten neljä kuukautta osastolla, ja se kai loppujen lopuksi oli hyväksi. Ei se ole pelottavaa, vaikka suljettu osasto olisikin. Siellä vaan on sitten ulkoilut sun muut EHKÄ rajoitettu, riippuen miten on lääkärin kanssa sovittu. Viikottain lääkärin kanssa on tapaamiset, joissa aina mietitään, pitääkö kulkua rajoittaa vai saako vapaan kulun.

Vaikka omat kokemukseni vuoden takaa ovatkin huonot, niin kannattaa sinun kokeilla. Et siinä mitään menetä. Siellä voit antaa itsellesi luvan romahtaa kokonaan, koska 24 tuntia vuorokaudessa JOKU on aina sinua varten siellä. Näistä sinun teksteistä huokuu ihan se paha olo, kokeile edes osastoa - päivystyksen kauttakin sinne pääsee. Ja kun vapaaehtoisesti sinne menet, niin pääset sieltä pois milloin haluat.

Seuraavan kerran, kun tulee huono hetki ja mieli treffata terää, yritä ajatella tyttöystävääsi ja muuta perhettäsi. Koeta miettiä, miltä heistä tuntuisi nähdä uudet viillot vartalossasi. Ei mukavalta, niin kuin ei loppupeleissä sinustakaan. Tee vaikka sillä kynällä "viiltojälkiä" käteesi tai kokeile sitä kumilenkkikonstia - (melkein) mitä tahansa muuta paitsi itse viiltämistä. (Tämä on taas näitä - älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä sanon-juttuja.)

Koeta miettiä, kun olosi ei vielä ihan pahimmillaan ole, jotain mikä olisi mukavaa mitä voisit tehdä tai kirjoita vaikka tänne. Yritä estää sen pahimman olon tuleminen sillä ja anna olon mennä ohi. Jos olet yhtään musiikin ystävä tai pidät piirtämisestä, kokeile niitä. Soita raskasta musiikkia ja hakkaa tyynyä, maalaa/piirrä miltä sinusta tuntuu.. Itse kävin osastolla ollessa kuvataideterapiassa kahdesti viikossa ja se ihan oikeasti auttoi minua - siinä tuli se vertaistuki, mikä (ainakin minulle) on tärkeintä tässä sairaudessa. Että tajuaa, ettei ole yksin sairautensa kanssa.

Voimia sinulle. 🙂🌻

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 12.02.2008 klo 13:53

Tässä nää muutamat päivät on menny itseasiassa aika hyvin. Huomenna pitäs mennä takaisin opiskelupaikkakunnalle psykologi- ja lääkäriajan takia. Ei yhtään kiinnostais. Tiedän jo nyt, että seuraavat pari päivää tulee olemaan täyttä tuskaa kun yksin joudun siellä asuntolassa oleskelemaan. Onhan siellä kämppis, mutta hänestä en pidä kovin paljon..
Hyvien päivien keskelle mahtuu myös huonoja päiviä, esimerkiksi eilen oli aivan helvetin paha olo. Itkin, teki mieli hajottaa joka paikka, halusin viiltää itseäni ja olin muutenkin aivan paskana. Kaikki tuo vain sen takia, kun tyttöystäväni keskellä yötä lähti tietokoneelle kauheella kiireellä ja mielikuvitukseni alkoi rakentaa ties mitä tyhmiä vaihtoehtoja tyttöystäväni käyttäytymiselle. Annoin hänen olla aikansa tietokoneella ja kun hän tuli takaisin sänkyyn viereeni, aloin itkemään ja hän oli ihan kummissaan. Kerroin sitten, että ajattelin sitä ja tätä ja tuli huono olo jonka jälkeen hän naurahti ja sanoi, että ei hänellä ole mitään salattavaa multa ja kertoi todellisen syyn miksi hän riensi tietokoneelle niin äkisti. En vain voi itselleni mitään. En voi sille mitään, että ajattelen aina välillä että hänellä on joku toinen. En voi sille mitään, että luottamukseni toisiin ihmisiin ei ole 100%, vaikka kyseessä olisikin tyttöystäväni.
Mitähän vielä.. Niin, seuraavista parista päivästä vielä sen verran.. Yksin kun joudun olemaan omassa huoneessani vain tietokone seuranani, niin en tosissaan tiijä että mitä teen kun tulee paska olo. En osaa soittaa kenellekkään, tai siis osaan soittaa mutta en saa sanotuksi asioita. Jos kirjoitan kaverille mesessä tuntojani, hän voi käsittää väärin ja suuttua. Näen vain sen vanhan kaverin, harpin, pöydällä. Näen veitset laatikossa.
Ja kun se olo tulee, että tekee mieli satuttaa itseään... En tiedä. Pitäisi varmaan hankkia niitä kumilenksuja..
Tulipa sekava, mutta oli pakko vähän purkaa omaa pelkoaan seuraavista päivistä.

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 12.02.2008 klo 14:39

Toivottavasti et treffaa herroja Veitsi ja Terä seuraavinakaan päivinä.

Tiedän, miten kamalaa se voi olla yksin asunnolla/asuntolassa. Minä kun asuin hetken yksin Oulussa ja kihlattu Kajaanissa, asunnolla ollessa vain itkin ja kaipasin kotiin - vaikka päällepäin kaikki näytti hyvältä.

Minulla(kaan) ei ole ketään kenelle soittaa, kirjoittaa sentään exälle saan ja hän viestini lukeekin aina kun pystyy. Sitä vain silti jää niin paljon sanomatta ja kysymättä. Toisaalta en haluaisi niitä samoja asioita vatvoa päivä toisensa jälkeen, mutta minkäs teet - ne eivät kysy lupaa tulla ajatuksiin, ne vain tulevat.

Kun oloni on pahempi, en pysty mihinkään. Istun vain ja tuijotan mieli tyhjänä seinää tai kävelen kuin transsissa veitsien tai terien luokse ja viillän. Silloin jotenkin mieleni "laukeaa" ja rentoudun, kun näen veren - ja sitä kautta "saastuneen osan" itsestäni valuvan ulos. Tai syöksyvän oksennuksen mukana pyttyyn, tai miten nyt itseäni satutankaan.

En tiedä, kuulostaako tämä tyhmältä, mutta jos sinulla on messenger, niin lisää halutessasi minut listaasi. Tai laita sähköpostia, olen kyllä melko varmasti lukemassa viestin tunnin sisään saapumisesta - tietäisit kuitenkin jonkun sen lukevan ja ehkä ymmärtävänkin. Messenger-osoitteeni ja sähköpostiosoitteeni (jonka voin näin "julkisesti" antaa) on bupu_85@hotmail.com

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 11.03.2008 klo 12:25

Kirjottelen tänne pienen tauon jälkeen.
Lääkäri on määrännyt minulle sairaslomaa 31.5 asti. Kouluasiat menee toisaalta hyvin, toisaalta ne taas mietityttää kamalasti. Sovittiin koulun kanssa, että olen sairaslomalla tämän kevään ja sitten jatkan syksyllä opintoja, jos siltä tuntuu että voimavarat siihen riittää. Toinen vaihtoehto syksyllä olisi joku työpaja, missä saisi olla sen verran kuin jaksaisi mutta joka kuitenkin auttaisi saamaan päivärytmistä kiinni.

Psykiatriselle akuuttipoliklinikalle oli ensimmäinen aika tuossa vähän aikaa sitten. Muuten se meni hyvin, mutta se psykiatri oli jotenkin kylmän oloinen. Hän sai oloni hyvin epämukavaksi ja epätoivotuksi. Se hoitaja, joka oli mukana ensitapaamisella, oli mukava. Onneksi. Kun pääsin pois sieltä, menin kotiin ja oli hyvin sekava olo. Vittuuntunut ja angstinen.. Mietin vain sitä, kun psykiatri sanoi että "joo katoin noita sun tietoja, ja kaikki näytti liittyvän menneeseen, ei nykyhetkeen". Tuntui, että se psykiatri ajatteli, että kun kaikki liitty menneeseen niin se paha olokin on mennyttä. Ehkä tyhmästi ajateltu, mutta niin vain ajattelin. Lopulta sitten otin lähimmän terävän esineen käteen ja viilsin. Ajattelin, että jos viillän niin sitten ihmiset tajuais, että se paha olo ei ole pois.. Ei todellakaan. Tyhmästi ajateltu ja tyhmästi tehty, tiedän.

Hyväksikäytön oikeusprosessi on menossa eteenpäin. Poliisi soitti ja kertoi, että labrasta oli tullu tulokset jotka todisti sen, että hyväksikäyttö on tapahtunut. Pelottaa, että koska se kutsu oikeuteen tulee.. Pelkään sitä päivää niin paljon, että ei ole mitään järkeä.. Kävelin eilen oikeustalon ohitse, missä oikeudenkäynti tulee olemaan. Tuli kamalan turvaton olo.. Pari tuntia sen jälkeen tuli outo olo. Pelotti ja jännitti ilman mitään sen parempaa syytä, kuuntelin vain musiikkia ja yhtäkkiä tuli kauhea olo. Tärisin ja hikoilin, pelkäsin ihmisiä ympärilläni. Halusin vain käpertyä pimeään nurkkaan. 😐

Äitinikin tietää nyt elämäntilanteestani. En tiedä mitä ajatella siitä, että äiti tietää mitä olen kokenut ja mitä tulen kokemaan. Toisaalta äiti on jättänyt minut aika hyvin rauhaan, kun sanoin hänelle, että haluan olla rauhassa enkä jaksa mitään kännipuheluja kuunnella. Toisaalta hän on lähettänyt paljon viestejä joissa kyselee, että mitä minulle kuuluu ja miten menee.

Olen nyt ollut tyttöystäväni luona melkein koko ajan. Mitä nyt välillä pitää lähteä käymään sovituissa tapaamisissa. Tyttöystäväni on tukenut minua parhaansa mukaan ja minulla on hyvä olla hänen luonaan. Ja vaikka minun elämäntilanteeni on mitä on, niin hän on saanut minut huomaamaan, että kuitenkin tästä selviydyn. Hän on saanut minut ajattelemaan, että joku päivä kaikki on hyvin. Joku päivä olen astetta vahvempi kokemuksieni myötä ja voin halutessani auttaa ihmisiä jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Pientä valoa tunnelin päässä.. Mutta silti odotan sitä hetkeä, kun joku kamala kivikasa romahtaa päälle ja valo katoaa. ☹️

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 04.04.2008 klo 10:55

Ei tästä tule mitään. Kelalta tuli kirje, että pitäisi maksaa takaisin helmi- ja maaliskuun opintotuet. Tosin laitoin monta valituspaperia takaisinpäin, en ole maksamassa. Vuokrakin pitäisi maksaa. Soitin vuokranantajalleni ja kerroin tilanteestani ja sovimme asian, mutta silti.. En haluaisi jättää rästiin yhtään mitään laskua.

Tyttöystäväni sanoi muutama päivä sitten minulle, että hän ei enää tiedä että rakastaako hän minua.. Seuraavana iltana hän kuitenkin perui puheensa, pyysi minua unohtamaan sen mitä hän oli sanonut ja että hän haluaa olla minun kanssani. En vain tiedä, että mitä tässä pitäisi oikeasti ajatella...

Tartuin äsken veitseen ja viilsin. Viilsin kaksi kertaa.. Ajattelin, että kun sitä paskaa heitetään muutenkin niskaan niin mitä nyt pari viiltoa haittaisi. Pelottavaa tässä on se, että aikaisemmin viiltämisen jälkeen iski kamalan paha olo siitä että viilsin. Nyt sitä ei ole tullut. Enemmänkin hyvä olo ja se pelottaa. Pelottaa kamalasti..

Tuntuu kuin olisin hyvin pieni, huomaamaton pölyhiukkanen joka vaeltelee yksin tietämättä minne menee ja lopulta ajautuu imuriin ja sieltä kaatopaikalle..
Nyt en jaksaisi enää mitään.. Mikään ei tunnu miltään.. Haluaisin lopettaa tämän kaiken.. ☹️

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 05.04.2008 klo 15:09

Nonii, nyt on kaikki sitte niin solmussa ku olla voi. Tyttöystäväni sanoi eilen illalla, että hän on kiinnostunut yhdestä toisesta ihmisestä ja haluaisi yrittää hänen kanssaan mutta ei silti haluaisi luopua minusta millään tavalla. En tiedä mitä tässä pitäisi ajatella ja sanoa. Olen vihainen, hyvin vihainen tälle ihmiselle joka on vienyt tyttöystäväni pään sekaisin. Se tyyppi sanoi, että hän ei halua tulla mitenkään väliin mutta haluaisi hänkin yrittää tyttöystäväni kanssa.. Olen ihan hukassa.. 😭

Haluaisin, että tyttöystäväni on onnellinen ja tekee niinkuin parhaaksi näkee. Kuitenkin jotakuta sattuu.. Tyttöystäväni sanoi myös, että mitä jos me erottaisiin ja he yrittäisivät ja katsoisivat mitä heidän jutustaan tulee. Mutta jos siitä ei tule mitään, niin voiko hän palata minun luokseni. En tiedä.. En todellakaan tiedä.. Tulee sellainen olo, että tyttöystäväni haluaisi hieman seikkailla ja kokeilla uusia asioita.. Ja en yhtään ihmettelekään sitä, että hän haluaisi kokeilla uusia asioita. Onhan hän vielä nuori ihminen ja silloinhan pitää kokeilla kaikkea mahdollista..

Tyttöystäväni kysyi, että mitä jos minä menisin kotiin.. pärjäisinkö siellä.
Sanoin, että veisin vain tavarani kotiin ja sitten menisin suoraan päivystykseen ja sanoisin, että olen vaaraksi itelleni, tehkää jotain.. Kysyisin tähän loppuun, että voiko päivystyksestä päästä johonkin osastolle tai jonnekin? Ja voinko pyytää heitä soittamaan psykologilleni ja tukihenkilölleni..?

Käyttäjä Tiriac kirjoittanut 12.04.2008 klo 01:29

voimia sinulle kaiken kanssa. :> minullaki pitäs tammikuun opintotuki maksaa takaisin mutten taida pystyä.. meille tuli poikakaverini kanssa ero kun hän ei ymmärtänyt kuinka vaikeata minulla oli ja vieläkin haikailen häneen perään (erottiin jo lokakuussa) en ole koulussa ollut pariin kuukauteen, en ole ilmoittanut mitään eikä minulla ole sairaslomaa. en vaa halua mennä ihmisten keskelle. voisin istua osastolla vaikka puoli vuotta mutta eikö osastolla olo maksa? jotenka sinne en voi mennä. parin viikon kuluttua menen kummitädille asumaan joten toivottavasti siellä helpottaa ja voin laihduttaa 10+ kiloa parissa kuukaudessa ja elvyttää Syömishäiriöni näyttääkseni sen et mun on paha olla. kukaan ei usko et mun on helvetin paha olla. ja täs pitäs olla aikuinen, mutten pysty. en ainakaan kotona missä on ahdistava ilmapiiri, perhe. onneksi pääsen muuttamaan elokuussa helsinkiin josta toivon löytävni jotain, jotain ihmeelist jonka takii jaksaisin elää?

Käyttäjä sasutäti kirjoittanut 13.04.2008 klo 19:10

Fugace kirjoitti 5.4.2008 15:9

Kysyisin tähän loppuun, että voiko päivystyksestä päästä johonkin osastolle tai jonnekin? Ja voinko pyytää heitä soittamaan psykologilleni ja tukihenkilölleni..?

Kyllä, päivystyksestä voi päästä osastolle, jos siellä katsotaan, että siitä hyötyisit. Ja he myös tarvittaessa konsultoivat psykologia ja/tai tukihenkilöä asiasta.

Toivottavasti olet kunnossa!

Käyttäjä Fugace kirjoittanut 01.05.2008 klo 14:48

Hohhoi, vappu olikin parhain ikinä juu.. Niin huono olo oli, ettei mitään järkeä.
Siinä sitten juttelin mesekavereiden kanssa ja koitin saada jotain järkeä johonkin..
En oikeastaan muista illasta paljon mitään, mutta tuo laastari jalassa kertoo aika paljon. Sekin ihan verinen.. Muistan, että menin päivystykseen ja sieltä ohjattiin osaston päivystävälle psykiatrille jonka kanssa juttelin. Se sitten sai oloni hieman rauhallisemmaksi, että sai puhuttua kasvotusten jonkun kanssa. Psykiatri selitti, että millaista osastolla olisi ja se kuulosti hyvin karulta paikalta, joten en halunnut yöpyä siellä. Psykiatri myös katsoi näitä haavojani ja arvoi, että pitäisikö niistä yksi tikata, mutta tuli siihen tulokseen että ei tarvitse, laastari riittäisi.
Enkä edes juonut eilen kuin fantaa.

Ne hetket kun viilsin, ovat hieman hämärän peitossa.. Niistä en muista kuin sen, että olin vihainen. Olin vihainen itselleni. Olin vihainen itselleni siitä, että en osaa hoitaa asioita niinkuin pitäisi. Olin vihainen itselleni siitä, että vähät välitän asioista joista pitäisi välittää. Olin vihainen itselleni siitä, että olen mitä olen. Olin vihanen itselleni siitä, että pelkään itseäni enkä pysty elämään itseni kanssa, en hyväksy itseäni tällaisena. Haluan muuttua. Mutta ei minulla ole enää voimia. Olen kaikki voimani käyttänyt, en jaksa enää. Olin vihainen itselleni siitä, että minulla ei ole voimia vaikka pitäisi olla. Olin vihanen itselleni siitä, että tuotan kaikille pettymyksen. Pettymyksen siinä asiassa, että en jaksa. En jaksa kasata itseäni kokoon.

Vieläkin on hyvin sekava olo. En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Päätä särkee. Keitin hyvin vahvaa kahvia, jotta saisin edes hieman energiaa. En voi nukkuakaan, kun ei tule uni. Eikä se auttaisi vaikka nukkuisinkin, en siitä piristyisi kuitenkaan.
En tiedä mitä tämä päivä tuo tullessaan. En jaksaisi tehdä mitään. En jaksaisi keskittyä mihinkään. Haluan vain olla. Mutta pelkkä olemisen ajatus ahdistaa. Kuin olisin umpikujassa. En halua mennä takaisinpäin, koska kaikki hirviöt ovat takanani. Enkä pääse eteenpäinkään. Edessäni on suuri seinä, jota en saa kaadettua. Sivuillani on muurit, jotka pysyvät siinä hievahtamatta.

Palaan vielä tuohon viiltämiseen. Vaikka oloni oli eilen hyvin sekava, ja on vieläkin, mutta se että tikkaamisen tarve ei ollut kaukana, sai minut havahtumaan hetkeksi. Mitä oikein teen? Satutan itseäni pahasti. Satutan itseäni ja satutan muita ihmisiä siinä samalla. Viillän itseäni, niin viillän myös läheisiä ihmisiä. Mutta ei minulla ole muitakaan pakokeinoja itseltäni.. Kaikki lenkkeilyt, tyynyjen hakkaamiset, kirjoittamiset, soittamiset yms. on kokeiltu. Ei niistä ole hyötyä. Ei myöskään viiltämisestä sen enempää ole hyötyä kuin edellä mainituista asioista.. Mutta en tiedä.. Viiltäminen jotenkin.. Fyysiset arvet tuovat henkiset arvet näkyville. Näin voin edes jotenkin käsitellä niitä. Tai en minä tiedä, on sekavaa tekstiä. En tajua itsekään.

Mutta nyt pelkään itseäni vielä enemmän. Tein itselleni haavoja, jotka olivat siinä rajalla etteikö niitä olisi tikattu. Mitä sitten tapahtuu, kun olen taas sekaisin ja vihainen itselleni? Teenkö vielä pahemmin.. Voi olla, voi olla että en. Mutta pelkään sitä, että teen pahemmin.. Loppuenlopuksi se ei ole niin kamalan vaikeata painaa terää ihoa vasten kaikilla voimilla, tuntea kipu, nähdä veri, katsoa henkisiä haavoja silmiin..

En tiedä.