Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.
Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?
Poika tuotiin kotiin eilen. Ei tänään, kuten oli puhe. Ehkä se oli helpompi niin.
Mutta minä tiesin varttia vailla kymmenen, että nyt poika on matkalla kotiin. Se tunne oli niin vahva. Ei jättänyt epäilyä.
Lähettityttö oli niin kunnioittava. Kantoi pientä pakettia niin varoen. Sanoi minulle osaanottoni. Sitten minä vaan itkin. Ulvoin sitä kauheaa kipua sydämessä.
Olin osannut valita niin kauniin uurnan. Niin Masterin oloisen.
MInä luulen, että minulle tuli pieni sydänkohtaus. Ei ole koskaan ollut, mutta tuntemukset olivat niin outoja.
Heaven tuli juoksujalkaa, kun vaan puristin pakettia sylissä ja itkin. Sanoin, että isi on nyt tullut kotiin.
Pakko sanoa, että sain todella huomaavaista ja kaunista palvelua koko asian ajan. Toiste, kuin se edellinen kerta.
En saanut nukuttua. Olin niin henkisesti loppu itkemisestä.
Unettomat yöt vaan jatkuu. Ja varmaan sekin alkaa tuntua jaksamattomuutena. Suru vaan syvenee. Ei merkkiäkään, että helpottaisi.
Muistelen joskus aikaa sitten nähneeni Oprah showssa naisen, en muista nimeä ja en miksi hänen asiat oli huonosti, mutta oli sulkeutunut vaatehuoneensa lattialle ja oli saanut vahvan tunteen, että oli maannut Jumalan kämmenellä ja oli siitä saanut apua. Itse en usko Jumalaan, siksikö minua surulla koetellaan. Ja tälläisenä hetkenä se Erityisherkkyys on niin kauhea taakka, että meinaa kyllä elämä loppua.
Ulkona on aivan kauhea pakkanen. Onneksi lunta ei tullut tänne saakka.
Kuinka paljon minussa vielä kyyneliä? Suru vaan syvenee.
Ei mikään aika maailmassa hellitä tätä surua ja kaipausta. Kyyneleet on loppumattomia. Varmaan vielä pahempi se, että Heaven kaipaa isukkiaan. Koitan hukuttaa hellyyteen ja huomioon, mutta usein itken pää päätä vasten. Heaven koittaa lohduttaa kehräämällä.
Kyllä on meillä pullukoita keltasirkkuja. Ja Tyyppi, jonka luulen olevan räkättirastas? Tauno, mustarastas on käynyt tänään jo monta kertaa. Ja orava huomasi, että on pähkinärouhetta laudalla. Tikka pärisyttää jo kovasti, mutta eikös ole aikaista reviirejä merkkailla.
Sain hammaslääkärin hoidettua yhdellä käynnillä, toivottavasti vuodeksi taas.
Aika leppoinen sää ulkona, mutta varmaan kohta palaa paukkupakkaset.
Eilen taas mieli järkyttyi kunnolla. No, tokihan tiedän luonnon olevan julma, mutta kun sitä katselee lähietäisyydeltä niin pahaa tekee. Ihmettelin, kun ei ollut lintuja syömässä. Kun katsoin uudelleen silmät osuivat syreenin juurelle ja höyhenten pöllyämiseen. En heti tajunnut onko siellä kissa vai mitä.. Vaan oli komean kokoinen varpushaukka. Kaikessa rauhassa repi höyheniä nappaamastaan linnusta ja sitten lihan paloja. En arvannut ulos lähteä, että jos saalis henkitoreissaan ja jäisi kitumaan..Parempi, kun söi loppuun.
Tämä sama yksilö ennenkin tässä ollut. Tuntuu vaan niin epäreilulta, kun pikkulinnut oppineet ruokapaikan olevan turvallinen. Ja sitten iskee kuolema. On nykyään kyyneleet niin herkässä Masterin vuoksi, että karkasivat ne nytkin.
Lunta tuiskuttaa urakalla. Hyi. Ihan kun ei olisi jo tarpeeksi paha ja surullinen olo.
Tulipas kerralla lunta. Ja kun tuuli vielä sen tuiskutti. Mihin tässä enää saa lumet kolattua, kun ei jaksa nostaa kasojen päälle? Helvetti tämä Suomen talvi. Yhtään ei irtoa sympatiaa lumesta intoilijoille. Postilaatikkojen edessä kauhea kasa, mutta kun on terveitä miehiä naapurusto täynnä niin soisin jonkun toisen vaihteeksi ne kaivelevan pois. Ei se ole naisten hommaa minusta. Mutta, jos muut astuu vaan hangen päälle ulottuakseen postin ottamaan laatikosta niin minä teen saman. Miksi se on terveille niin vaikeaa lumikolaa lykätä?
Järkyttävää lumentuiskutusta. Tulee tuulen kanssa ja kasaa. Vihoviimeinen asia talvi ja lumi. Lintujen appeet jää lumen alle vaikka monta kertaa jo käynyt lakaisemassa. Sama, kun taistelisi tuulimyllyjä vastaan. Kun selkänsä kääntää on jo peittyneet lumeen.
On niin kauhea suru ja ikävä. Ei yhtään hellitä. Heaven kaipaa myös ja on syönyt huonosti. Koitan Nutriplussaa lykätä suuhun, jos lisäisi ruokahaluansa.
Kyllä ahdistaa tämä epätietoisuus koronarokotteista. Kuka veti välistä ja kahmi EU:lle luvatut rokotteet? Joka ainoa päivä jauhetaan, kuinka taas viivästyy ja kuinka rokotteet ei olekkaan niin hyviä kuin piti olla. Ja ei kauhean fiksua uutisoida pian koronarokotuksen jälkeen kuolleista. Varmasti saa ihmiset ajattelemaan otanko sittekään rokotusta.
Olipas mahtava tämä, olikos nyt Blind channel, joka pyrkii euroviisuihin. Wau, Voisi tehdä Lordit, jos tulisi valituksi. Epäilen, ettei Suomi uskalla valita tuollaista vaan taas joku umpitylsä kappale valitaan. Poikien soitosta tuli aivan alkuaikojen Linkin Park mieleen.
Pieni hetki, kun ei sada lunta. On sitä piisannutkin. Ja taitaa joka ainoa päivä tulla lisää. Huomenna olisi ollut Masterin syntymäpäivä. Syvälle sydämeen sattuu.
Surullinen olo.
Onko tämä suru ikuista? Helpottaako se koskaan jomotukseksi? Nyt jokainen päivä on eka päivä ilman Masteria.
Väsyn tähän ikuiseen lumisateeseen. Ja koronaan. Tuli sairaanhoitopiiriltä lappu, jossa ajanvaraustiedot, mutta ei mitään tietoa milloin edes saadaan rokotetta. Taidetaan koko Suomi nääntyä koronaan ennen rokotuksia. Ja kun joka päivä erilaista tietoa. Päivä päivältä lykkääntyy? Ja edelleen ihmettelen minne Eun maksamat rokoteet toimitettiin..
Ei yhtään suru hellitä, ei pisaraakaan. Osa minua kuoli.
En jaksa innostua mistään, mikään ei tunnu missään. Heaven ressukka koittaa lohduttaa, mutta hänellä oma surunsa.
Kauhean vaikeaa selvitä ihan normiarjessa. Ei saa kiinni ollenkaan elämän reunasta. On kuin juoksupyörässä...eteenpäin juoksee aivan samaa hetkeä. Uskaltaisikohan sitä itse nostaa hetkeksi toista masennuslääkettä? Minulla ei ole hoitosuhdetta minnekkään, eikä kukaan kontrolloi toimiiko lääkitys. Ainoa paha puoli on, että apteekki saattaa huomauttaa, ettei saa uusia lääkkeitä ulos, kun pitäisi vielä olla jäljellä.
Aivan, kuin jostakin pilvien välistä aurinko kurkistaisi? Lämmittäisi tätä rikkonaista sydäntä vähäsen.
Olipas kolea aamu -22 mittarissa. Aivan säälitti linnut, jotka odotti syreenissä, että tuon lisää ruokaa. Huoneenlämpöistä kylmiin masuihin. Oravatkin, tai kaksosiksi heitä sanotaan, kun aina yhdessä liikenteessä. Painattivat kilpaa ylösalas männyn runkoa ja taisivat löytää tikkojen pähkinäjemmoja.
Heaven ulkoili vain hetken fleecen sisällä. Marisi itse ulospääsyä.
Aivan kauhean kylmää. Mutta aurinko näkyy!!! Uskomatonta, kuinka hyvälle auringon näkeminen tuntuukin.
Ei se kuitenkaan surua helpota, ei yhtään. Kannan suruni hautaan saakka. Aloimme tatuoijani kanssa miettiä muistotatuointia. En vielä siihen henkisesti pysty, mutta keväänmällä. Ehkä.
Kehtaavatkin uutisoida kuinka kauheasti Briteissä rokotettu ihmisiä ja Suomessa hyvä, jos 150 000. Raivo nousi taas kummasti kattoon. Tekeekö EU meistä kakkosluokan kansalaisia? MIksi kukaan ei pidä meidän puolta? Tärkeää vaan, että nuoriso saa harrastaa ja ettei nuoriso masennu, kun eivät koronan takia saa tavata kavereita. Tajuaakohan kukaan miten irvokasta tuo on, kun samassa Suomessa aivan oikeasti KUOLEE ihmisiä koronaan??? Ei pitäisi mahtua samaan uutisointiin nuo asiat.
Minulla yli 90v täti, jolla altzheimer ja ei tietoakaan milloin saisi rokotuksen? Miten se on mahdollista? Ja yleensä se, että Etelä-Suomessa riittää rokotuksia, mutta sitten pieninpiin kaupunkeihin ei. Miksi kukaan ei hermostu asioista? Vaadi arvostusta. Eihän asiat saisi näin mennä, eihän?