Lisään vielä, että onneksi omaan pikimustaa huumoria omaa kuntoani kohtaan ja osaan nauraa, kun oikein väsyy. Että en vietä aikaa itsesäälin parissa. Sen kävin aikoinaan läpi ja löysin mustan huumorin joka tosiaan auttaa sääliä enenmän.

Taitaa sataa hiljakseen vettä, juhuu! Onneksi ei ainakaan vielä lunta. Yöllä oli pikkuisen räntää lätkinyt. Ei paljoa. Kauheita tuulenpuuskia.

Olen jo pidempään ihmetellyt kuinka paljon yksi närhi jaksaa leipää syödä yön aikana? Olen luullut nukkuvan pimeän tultua.

Vaan eilempäs jäi syypää kiinni suu leipälaatikolla! Siinä 18.30 pintaan. Ei ollut vielä aivan pimeää, joten oli suuri ihmetys nähdä pupuni siinä mussuttavan suurella suulla leipää, jonka murennan tarjolle. Taitaa pupuni olla rusakko kun on valtavan kokoinen! Ja niin kaunis, hyvänen aika miten kaunis! Leivän jälkeen siirtyi syömään omppua ja porkkanaa. Katseli suoraan minua ikkunaan. Korvat sojotti pystyssä ja selkeästi kuunteli. Oli varmaan suht aikaista hänen liikkua ja ihmisiä liikenteessä. Mutta kuinka se kosketti syvälle sydämeen. Tuollainen luonnon villi olento tulee minun ruokintapaikalleni tietäen olevansa turvassa. Kyllä oikein puristi sydämestä. Kun en tunnetusti ole hyvä ihmisten kanssa ja koen, ettei ihmiset pidä minusta, koska olen niin outo. Mutta eläimet vaistoaa minusta lempeyden ja huolenpidon. Pitää taas viedä annoksensa tarjolle iltaa varten. Olen kyllä sitä mieltä, että ne kaksi aienmin näkemääni olivat paljon pienenpiä kuin eilinen vieras.Kuinkahan monta minulla käy?

Oman henkilökohtaisen erikoisjoukkonsa sotilas on väsynyt. Jestas, että särkee jalkoja. Nenä vuotaa ja äänikin suht pois. Kiitos vaan katupölyn.

Pierreä ei näkynyt eilen, eikä näkynyt tänäänkään. Aina herää huoli, kun tässä lähellä asuu se, joka ampuu tontilleen tulevat kissat.

Sain upeaa luettavaa kirjastosta. Vielä, kun saisi itsensä keskittymään lukemiseen. Jotenkin mieli pomppii missä sattuu.

Aamulla puoli seiskalta oli pupunen aamupalalla. Säikähti jotakin ja jäi kesken syönti. Tästä lähtee ihmisiä töihin siihen aikaan, niin saattoi säikähtää. Kulta mussukka. Pääsiäispupuko? Tuoppa minulle Kiroileva Siili pääsiäismunia, kiitos. Siinä yksi elämäni sankareista.

Polku tuonne ruokintapaikalle hiukan viettää alaspäin ja on aivan jäisen kirkas. Melkein itketti, kun koitin päästä viemään täydennystä. Selvisin, mutta kyllä tutisi jalat. Ei ota nastakengät puhtaaseen jäähän eikä kävelykepin piikki. Tein sitten päätöksen nakella hiekoitushiekkaa sen verran, ettei tarvitse pelätä kaatumista. Ikävää sitä on keväällä haravoida pois, mutta eipä ollut vaihtoehtoa.

Pikkuisen aurinko kurkistelee taivaalla. Se tuntuu mukavalta. Muuten onkin taas surkea olo. Se nyt ei ole mitään uutta minulla. Alkaa olla tosi kauhea huoli Pierrestä. Ei näy ei kuulu. Se tässä on, etten tiedä nimeään, enkä missä asuu niin vaikeaa lähteä kyselemäänkään. Ei vaan ole ollut vielä näin kauan pois. Yhä katson kuistille tunnin välein, josko olisi ihme tapahtunut. Ja petyn. Illalla nukkumaan mennessä karkasi iso itku.

Ei ollut pupukaan käynyt viime yönä. Varmaan ollut häiriötä ja ei uskaltanut tulla. Siellä porkkanat odottelee ja omput. Rusinat taisi närhi nokkia parempiin suihin.

Talitintti katselee useita kertoja päivässä pönttöä. Tai en tiedä onko sama tintti. Varmaan kohta alkaa pesiä.

Huoli pois, Pierre kiireisenä kävi. Ihan ehjänä ja onnellisena. Kevät vaan aiheuttaa kiirusta.

Eilen oli taas niin koskettava ja kaunis hetki, että kyyneleet valui. Ei vaan yksi, vaan kaksi kaunista pupua yhtäaikaa syömässä. Lyhdyssä lepatti kynttilä tuoden romanttisen vireen varmasti pariskunnalle. Toista kiinnosti omppu ja toinen hyppäsi laatikkoon mussuttamaan leipää. Pari kertaa pelästyivät ja lähtivät ja aina vaan palasivat. Mutta ei ole se jättipupu joka silloin yksin kävi. Nämä olen nähnyt tuossa ajoluiskassa pomppimassa. Ajattelin, jos jätti onkin appiukko, joka varmisti, että pariskunta turvassa, jos tulee syömään.

Aamulla ei ollut leivänmuruakaan. Saatikka omppua ja porkkanaa. Voi, kun osaisi asentaa riistakameran seuraamaan ketä kaikki siinä käy.

Ihana aurinko ulkona, vaikka -8 pakkasta.

Koitin järjestellä vaatekaappiani. Se on oikea musta aukko. Sieltä ei löydä mitään, mutta heitänkin kasaan heti ovi aukosta. Laitan kassillisen kierrätykseen vaatteita joita en vaan käytä. Ehjiä, puhtaita. Joissakin vielä hintalaput kiinni.

Kylmä yö oli ja kylmää yhä. Hyytävä tuuli saa tuntumaan kylmemmältä kuin onkaan.

Pierre on palannut entiseen. On aamulla tuolillaan ennen aamuseiskaa. Sitten katoaa hetkeksi ja tulee jatkamaan unia. Kun ollaan seurusteltu hetki lähtee taas haastamaan, josko tappelukumppani olisi ulkona. Oli aamulla, mutta ei tainnut tiet kohdata.

Yksi pupu kävi illalla niin, että näin ennenkuin pimeni. Oli kaikki leivät syöty ja omput. Muutama porkkananpala jäänyt.

Ihan järkyttävän jäässä ajotie. Ei meinaa päästä kaatumatta postilaatikolle, vaikka on nastakengät ja keppi piikillä. On niin kovaa ja tasaista tuo jää, ettei siihen ota mikään. Että minä vihaan tätä aikaa talvesta. Oman pihan hiekoitan, mutta en rupea kaupungin tietä hiekottamaan. Maksan sentään kovaa kiinteistöveroa. Jotakin sillä rahalla pitää saada.

Kaupunki hiekoitti reilusti. Alle tunnin sisällä yhteydenotosta. Muistin kiittää. Ei tarvitse enää pelätä postilaatikolle menoa. Se on iso asia muutenkin liikuntavammaisen elämässä. Sitten sitä arvostaa todella paljon, kun saa apua.

Kaunis aurinko paistaa ja linnut laulaa. Vielä on nopea tintin laulu. Ei ole varmaan vielä kurjet ja joutsenet tänne saakka muuttaneet. Joka kevät me Heavenin kanssa nähtiin kun saapuivat. Reittinsä menee tästä pihan päältä. Hemmetti, että osaa olla kauhea suru. Kun ei yhtään hellitä, ei yhtään.

Pierre on kauhean kiireinen. Sama matka joka kerta tuonne seuraavalle kujalle. Ties montako kattia siellä. Ei hän ole tapelleen näköinen kuitenkaan.

Muutama asia taas ärsyttää. Ovelta ovelle kaupustelijat. Uskonnon tyrkyttäminen. Ja pääsisäisenä kulkevat lapsilaumat kerjäämässä palkkiota. Ei tule yksittäin vaan saattaa olla 5 joukossa. Ei anneta vitsaa vaan ollaan käsi ojossa, että pitäisi antaa. En avaa ovea. Ilmiö on niin karannut käsistä. Täällä kulkevat Pääsisäislauantaina. Osassa Suomea Palmusunnuntaina.

Olen tylsä ihminen, mutta päätöshän on minun. En pakota ketään ovelleni myymään, kaupustelemaan, tyrkyttämään uskontoa tai kerjäämään.

Aurinko alkaa paistaa pilvisen aamun jälkeen. Onneksi ei vielä sada mitään. Taitaa huomenna olla sadepäivä. Lunta, räntää, vettä. Ainakin osuu sääennustus oikeaan, kun mainitsee kaikki.

Muutaman päivän taas jumittanut päässä  se Heavenin nukuttaminen. Masterin nukuttaminen oli ihan erilainen. Ihmismäisempi. Ei eläinlääkäri jo ovella huutanut täälläkö se nukutettava on. Ei se ole helppoa eläinlääkärillekään, en minä sitä. Mutta, kun minulle Heaven ei ollut pelkkä kissa. Heaven oli lapsi, perheenjäsen, prinsessa. Ei olisi vaatinut liikaa se, että olisi sanonut osaanottoni suruun. Totesi vaan, että pian hakevat krematorioon. Ja entäs krematorio..tuli viesti, että Heaven olisi valmis, tulenko hakemaan? En kyennyt rattiin, kun itkusta turvonneilla silmillä ei edes nähnyt. Sanoi NAKKAAVANSA postipojille...Herrajumala. Sain puhuttua, että lähetti tuo. Ja toihan se. Myrttynaamainen nuori nainen nakkasi paketin käteen vaikka tiesi mistä paketti oli tulossa. Kun Master tuotiin oli aivan eri palvelu. Sanoi myös nuori nainen, osaanottoni. Se kosketti.

Pieniä asioita. Ilmaisia. Mutta näyttää olevan tuntematon käsite monille. Ei kaikki lemmikin omistajatkaan ole samanlaisia. Uusi otetaan tilalle jo viikossa. Sehän oli vain koira, vain kissa. Olen huomannut myös, ettei monikaan puhu lemmikeilleen? En tajua ollenkaan. Olipas taas raskas puheenaihe, mutta jotenkin pitää saada tämä sanottua.

Minulle sanottiin surustani, ihminen jota luulin ystäväksi, lakkaa itkemästä. Noinko vaan, päätän, etten itke enää?

Vähän satoi räntää jäätikön päälle ja ei aivan näe liukkaita kohtia. Argh! Sai taas kummasti sipsutella ruokintapaikalle, ettei kaadu.

Pierrellä lepopäivä tänään. Nukkuu tuolissaan umpihuppelossa. Tappelukaveri kävi takakuistilla asti etsimässä aamuysiltä. Pierre ilmestyi vasta kymmenen jälkeen. Toivottavasti kotoaan.

Pitää ensi viikolla tilata autolle katsastushuolto. Käyttävät katsastuksessa puolestani huollon jälkeen. Hakevat auton kotoa ja palauttavat. Todella mahtavaa palvelua meidän kylällä.

Oli tosi huono yö. Monta tuntia valvoin sohvalla ja pelasin mahjongia, että rauhoittava ehtisi vaikuttaa. Yhä on sellanen olo, ettei mikään tunnu missään. Mutta odotahan kun ilta tulee..

Jopas taas ilmalla nakkoo. Vaakatasossa märkää räntää. Hyvä, ettei maahan kuitenkaan jää. Jos vaikka sulattaisi loputtomia lumikasojen pintoja.

Auto oli valmiiksi pölyinen ja en ollut tarkoituksella pessyt. Nyt tuo räntä liottaa pois sitä kuraa joka valuu mustaa vettä. Pitäisiköhän käydä vähän lastalla vetämässä.. En jaksa. Perjantain vakioramppaus vei taas voimat. Koitin pikkuisen hakata lapiolla jäitä ajoluiskassa/rautalapiolla, mutta niin on paksua jäätä, ettei minun voimilla jaksanut. Etenkin, kun koko ajan jännitti, jotta milloin pyllähdän.

Ikävä vaan on aivan kauhea. Ei mahda mitään. Ei se taida loppua koskaan?

Ei pieni ihminen ymmärrä motiiveja ja pahuutta tehdä eilisen kaltainen terrori-isku. Niin äärettömän surullista. Niin monta viatonta sielua kuoli tai loukkaantui. Voimia!

Sitä ihmettelen, kun taisi olla pääministerimme, joka totesi, että meille jo saapuneissa turvapaikanhakijoissa oli ihmisiä, joilla oli rikollinen tausta. Miksi pääsevät Suomeen silti? Haluaako Suomikin vastaavaa tapahtuvan? Vastahan oli uutisointia nuorehkosta naisesta, joka suunnitteli kouluiskua. Haluaisin niin asua turvallisessa Suomessa.

Aina vaan sataa lunta ja kohta pakastaa päivisinkin. Ei sula lumet täältä ennen Juhannusta. Niin masentavaa. Oli jo niin toivoa antavaa, kun räntä oli vetistä ja vaikutti painavan hankia. Eipä paina enää.

Taas nukkumisvaikeuksia ja kun nukahdan tulee kauhean selkeitä painajaisia. Elämäni todellisista paikoista ja ihmisistä. Sitten on koko päivän raskas olo.

Illalla, kun olin jo makuulla, hetki ennen valojen sammuttamista näin jommankumman joko Masterin tai Heavenin kuvajasein heijastuvan sänkyäni vastapäätä olevan ison lasivitriinin ovesta. Ei pelottanut, tuli vaan kauhea suru. Siinä ja ei kuitenkaan siinä. Minun sydänkäpyset.

On niin masentavan valkoista. Ja pakastaa. Ei toivoakaan, että sulaisi pois. Millään en enää jaksaisi tätä talvea. Tänä vuonna ottaa tavallista enenmän voimille. Suru syö voimat. Ja talvi pistää kummasti kyykkyyn.

Oravakin vielä aivan harmaa. Linnutkin lakanneet iloitsemasta ja laulamasta. Varmaan metsällä, kun ei juurikaan näy ruokintapaikalla.

Ei taida enää meidän Tauno, mustarastas olla hengissä. Olisi jo syreenissä Ansaa odottamassa. Surullista.

Kun tuntuu, ettei vaan jaksa tätä elämää. Että ei vaan nousisi sängystä. Kukaan ei edes kaipaisi. Pierrekin palaisi aikansa odotettuaan kotiinsa. Maassa niin paljon pudonneita simeniä, ettei linnuillekkaan tule nälkä.

En minä voi mennä lääkärille ja valittaa suruani. Eihän kukaanterveydenhuollossa ymmärrä,  että joku suree kissojensa kuolemaa. Mutta, kun ei ole perhettä, ei ystäviä. En osaa smalltalkia vieraiden kanssa. Mistä edes puhuisin? Ihmisistä on ihanaa, kun on lunta, minusta se on valkoinen helvetti. En näe  siinä mitään kaunista. Enkä pidä ihmisistä juurikaan. Pitäisi aina näytellä niin iloista ja innostunutta tästä elämästä. Mutta kun ei innosta mikään. Ei ole haaveita. Tyhjä elämä. Koti kumisee tyhjyyttä. Koen olevani niin erilainen kuin muut. Siksikin erakoidun. En kuulu ihmisten joukkoon,

Ihan aavistuksen parempi mieli. Sain asioilla käytyä.

Kyllä oli yö täynnä värikkäitä painajaisia. Jotenkin pelottavaa, kun muistan samasta paikasta nähneeni ennenkin painajaista. Mutta todellisessa elämässä sellaista paikkaa ei ole olemassa. Miksi haluaa palata piinaamaan?

Illalla Bubbe tuli syömään porkkanaa ja omppua. Pupu siis. Kaunis yksilö. Korvat sojotti pystyssä, että kuuli ympäristön. Ostin lisää porkkanoita ja omppua hänelle.

Ja Pierre nukkui tunteja tuolissaan. Oli aika kolea tuuli, niin peittelin pojun. Todella tyytyväisenä makoili. Taisi peitto kuorsata vienosti? Äsken juuri seurusteltiin, mutta päätti sitten lähteä suuntaan, jossa oletan kotinsa olevan.

Kylmä yö oli. Yhä -5 varjon puolella. Aurinko paistaa kauniisti. Se on aina niin tervetullutta.

Nyt oli outo maili mukamas OmaVero palvelusta. Viestissä todettiin, että olen maksanut veroja reilusti liikaa ja olen saamassa palautusta. Saadakseni liitteen auki, olisi pitänyt antaa henkilötiedot. Poistin viestin avaamatta liitettä. Tarkastin Suomi.fi palvelun ja siellä ei ollut mitään moista viestiä tai mainintaa Veroista. Olen kyllä odotellut sitä päätöstä, kun jotkut saaneet jo aikaa sitten sen. Olkaa ihmiset varovaisia, jos tuo oli huijaus. Ei se varovaisuus maksa mitään. Päinvastoin voi pelastaa.

Illalla Bubba pupu tuli 19.55 syömään. Kaikki porkkanat ja omput syöty. Pitää viedä kohta lisää. Pierre nukkui eilen taas tuolissaan peiton alla. Vähän ennen klo 17 kävin herättämässä, että olisi aika lähteä kotia kohti.

Tänään jo kolme kertaa käynyt. Pikkuisen seurustellaan ja jatkaa kiireesti matkaa taas. Varmaan aurinko innostaa kulkemaan.