Oletko ajatellut käydä vertaistukiryhmässä? Miten ylittää kynnys?

Oletko ajatellut käydä vertaistukiryhmässä? Miten ylittää kynnys?

Käyttäjä Leo_Moniääniset aloittanut aikaan 26.09.2016 klo 11:59 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä Leo_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 26.09.2016 klo 11:59

Hei, olen käynyt Moniäänisten vertaistukiryhmissä muutaman vuoden ajan, ja tätä nykyä olen myös vetänyt ryhmää. Olen saanut ryhmissä purettua painolastia, jota äänet ovat tuoneet. On ollut hyödyllistä päästä jakamaan kokemuksia ja kuulemaan muiden kokemuksista. Tämä on tuonut ymmärrystä aiheesta ja rohkeutta olla mielen sisäisiä ääniä kuuleva.

Tässä viestiketjussa ajattelin, että olisi keskustelua siitä miten saisi motivaatiota käydä vertaistukiryhmässä, vaikka tässä internetin ryhmässä, mutta myös kohtaamassa ihmisiä oikeasti vertaistukiryhmässä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.10.2016 klo 17:32

Varmasti hieno ryhmä, mutta, kun lääketiede jo pitkään nollannut kooman jäkeiset näkyni ja voimani, niin askel jakaa sitä muille tuntuu ylivoimaiselta. Pistetään vaan vilkkaan mielikuvituksen piikkiin kaikki. Psykkakin kysyy, kuinka voit yhä olla elossa. Mutta toivon ryhmällenne kantavia siipiä.

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 04.10.2016 klo 12:21

Dahliakukka, tarkoitatko, että sinua hoitaneet lääkärit ja / tai hoitajat ovat tuolla tavoin vähätelleet kokemustasi äänistä ja näyistä?
Ikävä kuulla, että olet asian suhteen jo noin lannistunut.
Onko äänillä ja näyillä kuitenkin suuri merkitys sinulle? Mikäli haluat kertoa niistä lisää niin olet toki jatkossakin tervetullut osallistumaan keskusteluun, jos tilanteesi muuttuu niin, että haluaisitkin jakaa kokemuksiasi muiden kanssa.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 04.10.2016 klo 16:34

Olen käynyt yhden kerran espoossa kokontuvassa moniäänisten ryhmässä, meitä oli 2, ohjaaja ja minä, olisin kaivannut lisää porukkaa.
Aion itse mennä sinne uudestaan, ohjaaja oli söde, ja hieman hämillään, ei ollut kovin kokenut vielä, mutta olihan se jotain josta aloittaa puhumisen.
Äänet ja näyt ovat selkeästi reagoineet siihen että olen puhunut, nyt pitäisi vielä löytää oikea tapa puhua heistä, kumpa se olisi helpompaa. Olen puhunut heistä terapiassa, mutta se on
kuin tuomiota lukisi heille, nyt he ovat jo vapaampia.☺️❤️

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 04.10.2016 klo 17:40

Kyllä, lääkärit ja hoitajat nollanneet. Minä saan näkyjä, joita en ymmärrä aina. Tai päähäni ilmestyy asia, joka vaan selviää..ei aina heti, mutta ajan kanssa. En usko Jumalaan, mutta koen, että minua johdatetaan. Se pelottaa ja toisaalta on suurta rikkautta. Eräs tuttavani sanoi, että kun olin koomassa 1%mahdollisuudella selvitä elossa, että sieluni jäi auki ja nyt olisin kanava niille sieluille, jotka jostain syystä eivät ole päässeet eteenpäin. En tiedä onko asia noin. Juuri poisnukkunut läheiseni ilmaisee olevansa lähellä usein. Kun olin koomassa, lääkärit olivat käskeneet omaisieni hyvästellä minut, etten selviä...mutta jokin voima lähetti kattini koomahelvettiini, kyllä, ei se ollut taivaskokemus mistä puhutaan. Se oli kauhea, kieroutunut maailma..mutta, kun kattini tulivat pääni sisään aloin toipua. Ja tässä olen, pelkästään kattieni vuoksi. Olen pyytänyt kriisiterapiaa monelta eri lääkäriltä. En saa. Käskevät kirjoittaa asiat vihkoon, sulkea kannet ja unohtaa. Mutta ei se niin mene. Näin koomassa jo asioita, joita ei vielä ollut tapahtunut..mutta tapahtuivat oikeasti. Näin mm televisioelokuvan, joka sai myöhemmin tvensi-illan. Tiesin nimetä näyttelijät. Tiesin yhden laulajan itsemurhayrityksestä ennenkuin se tapahtui. Ja samalla minut laitettiin kokemaan autokolari paikallaolevana, vaikka todellisuudessa en ollut siellä. Minun pitää elää näiden koomamuistojen kanssa. Osa muistiani pyyhkiytyi täysin nuoruudestani ja lapsuudestani. Minä en enää ole minä. Tämä taitaa olla kolmas elämäni. Mutta kukaan ei usko näkyjäni..tai halua uskoa. Lääketiede ei tunne koomamaailmaa. Kun kuntoutusjaksolla uskaltauduin psykkalle puhumaan näistä, hän epäili olisiko minulla psykoosi..koenko halua satuttaa muita, koenko jonkun lukevan ajatukseni, en enää muista mitä kaikkea tenttasi..yritin sanoa, ettei näkyni ja ajatukseni ole koskaan ollut pahoja asioita...mutta ei kiinnostanut enenpää kuunnella. Syö kiltisti Mirtsapiinia ja ketipinoria ja ota opamoksia, kun ahdistaa...ei ne himmennä voimakkainta näkyäni kuolleesta tangokuninkaasta. Pieni tanssiorkisteri, vaalea silmälasipäinen solisti selin yleisöön..ja päässä ääni hokee kuollut tangokuningas..googlaamalla löytyi Sauli Lehtonen, mutta miksi tuli minun päähäni ja mitä pitäisi tehdä...ei ole vastauksia. Eikä lääkitys sammuta asiaa päästäni. On varmuus, että jotakin pitäisi tehdä, mutta en vielä ymmärrä mitä...
Tälläisiä peikkoja täällä. Kukaan ei välitä, vaikka kuinka pientä ihmistä pelottaa. Olen vaan se kissahöperö Dahliakukka, joka viihdyttää lukijoitaan.😭

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 10.10.2016 klo 14:16

jaana6 kirjoitti 4.10.2016 16:34

Äänet ja näyt ovat selkeästi reagoineet siihen että olen puhunut, nyt pitäisi vielä löytää oikea tapa puhua heistä, kumpa se olisi helpompaa. Olen puhunut heistä terapiassa, mutta se on
kuin tuomiota lukisi heille, nyt he ovat jo vapaampia.☺️❤️

Mahtavaa kuulla, että äänissäsi on tapahtunut tuollaista kehitystä puhumisesi myötä.
Oletko kehittänyt keskustelua myös äänien kanssa vai takoitatko tässä vain sitä keskustelua, että olet puhunut äänistä muille?

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 10.10.2016 klo 14:31

dahliakukka kirjoitti 4.10.2016 17:40

On varmuus, että jotakin pitäisi tehdä, mutta en vielä ymmärrä mitä...
Tälläisiä peikkoja täällä. Kukaan ei välitä, vaikka kuinka pientä ihmistä pelottaa. Olen vaan se kissahöperö Dahliakukka, joka viihdyttää lukijoitaan.😭

Vertaistukiryhmät ovat kyllä lähtökohtaisesti paikkoja, joissa kenenkään kokemuksia ei vähätellä, päinvastoin, jokainen osallistuja on omien kokemustensa asiantuntija, jonka kokemuksista myös muut voivat oppia.

Ihmiset saavat vertaistukiryhmistä kyllä yleensä uutta näkökulmaa ääniinsä (tai näkyihinsä) tai vähintäänkin sellaisen olon, että ei ole yksin asian kanssa.

Mitä jos katsoisit täältä Moniäänisten sivuilta: http://www.moniaaniset.fi/vertaistuki/vertaistukiryhmat/, kokoontuuko paikkakunnallasi ääniä kuulevien vertaistukiryhmää? Ei siis nettiryhmää, vaan ihan kasvokkaisesti tapaavaa vertaistukiryhmää. Miltä ehdotukseni kuulostaa?

Oletko muuten yrittänyt jotenkin kommunikoida noiden näkyjesi kanssa?

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 10.10.2016 klo 14:39

Keskiviikkona 12.10. klo 18 - 19:30 on Moniäänisten ensimmäinen chatti täällä Tukinetissä!

Tule ihmeessä mukaan, jos elämääsi kuuluvat mielen sisäiset äänet tai muut poikkeukselliset aistikokemukset.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 10.10.2016 klo 15:34

Kävin taas moniäänisten vertaistukiryhmässä. On se vaikuttanut vähän, viimeksi helpoitus oli niin suuri että olin lähteä lentoon. Nyt tuntuu jo ihan tavalliselta, ja Hanna tarkoitin todella äänistä puhumista muille kuin terapeuteille. Äänissä on nyt erillainen vire,
ja äänensävy, miten voisin keskustella heidän kanssaan, yleensä he vain toimivat muistinani
ja mistä minä keskustelisin heidän kanssaan.
Mikä heille ei olisi itsestäänselvää? Mistä he eivät tietäisi ennenkuin se tapahtuukaan?

Käyttäjä kirjoittanut 10.10.2016 klo 15:43

Jos tulee vertaistukiryhmässä joku oma ääni mukaan, niin annetaanko sille myös näkyvä rooli keskustelussa? Vai sanotaanko sille, että ole nyt hiljaa?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 10.10.2016 klo 18:02

Kiitos Hanna, kurkkasin sivulle..en minä taida olla valmis tapaamisryhmiin, sieltä on liian suuri riski joutua suljetulle osastolle. Kuinkas katit sitten pärjäisi...
Minulle tuntuu tulevan koko ajan jotain uutta, selittämätöntä. Ymmärrystä ei anneta, mutta se tulee ajan kanssa. En vaan tiedä onko minulle annettu tarpeeksi aikaa elää ymmärtääkseni.
Minulla olisi tarve tehdä testamentti, mutta kuinka varmistaa että rahani todella menevät oikeaan paikkaan. Tiedän, että se sulkisi osan kokemastani.

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 13.10.2016 klo 08:28

dahliakukka kirjoitti 10.10.2016 18:2

Kiitos Hanna, kurkkasin sivulle..en minä taida olla valmis tapaamisryhmiin, sieltä on liian suuri riski joutua suljetulle osastolle. Kuinkas katit sitten pärjäisi...
Minulle tuntuu tulevan koko ajan jotain uutta, selittämätöntä. Ymmärrystä ei anneta, mutta se tulee ajan kanssa. En vaan tiedä onko minulle annettu tarpeeksi aikaa elää ymmärtääkseni.
Minulla olisi tarve tehdä testamentti, mutta kuinka varmistaa että rahani todella menevät oikeaan paikkaan. Tiedän, että se sulkisi osan kokemastani.

Vertaisohjaajan vetämissä ryhmissä ei ole hoitotahon edustajia mukana ja siellä ei siten ole vaarana joutua sairaalaan. Jos paikkakunnallasi sattuu olemaan sellainen, niin susittelen.

Käyttäjä Hanna_Moniääniset (Työntekijä) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 13.10.2016 klo 08:42

maanvaiva kirjoitti 10.10.2016 15:43

Jos tulee vertaistukiryhmässä joku oma ääni mukaan, niin annetaanko sille myös näkyvä rooli keskustelussa? Vai sanotaanko sille, että ole nyt hiljaa?

Kyllä äänien kommentteja voi tuoda esiin ryhmässä, mutta kannattaa tuoda selkeästi esiin, että kyseessä on juuri äänen kommentit. Asian voisi ottaa kuitenkin erikseen puheeksi ryhmässä, jotta kaikilla olisi yhteinen tietoisuus asiasta ja mahdollisuus sitten halutessaan myös tuoda esiin omien ääniensä näkemyksiä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 13.10.2016 klo 13:16

Kiitos Hanna. Taidan silti jättää väliin ja keskittyä tähän arjen ylläpitämiseen. Sulloa omat tarpeet, surut ja huolet jonnekkin ja elää tunnin kerrallaan. Jos pää pysyisi pinnalla. Arjessa on hurjia haasteita minulle. Eka kerta hoitaa jotakin asiaa on aina eka kerta.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 13.10.2016 klo 18:23

Hanna_Moniääniset kirjoitti 13.10.2016 8:42

maanvaiva kirjoitti 10.10.2016 15:43

Jos tulee vertaistukiryhmässä joku oma ääni mukaan, niin annetaanko sille myös näkyvä rooli keskustelussa? Vai sanotaanko sille, että ole nyt hiljaa?

Kyllä äänien kommentteja voi tuoda esiin ryhmässä, mutta kannattaa tuoda selkeästi esiin, että kyseessä on juuri äänen kommentit. Asian voisi ottaa kuitenkin erikseen puheeksi ryhmässä, jotta kaikilla olisi yhteinen tietoisuus asiasta ja mahdollisuus sitten halutessaan myös tuoda esiin omien ääniensä näkemyksiä.

Eikö se ole ryhmän ohjaajasta kiinni, mitä ryhmässä puhutaan?
Meillä espoossa ryhmän ohjaaja tuo esiin vaihtoehtoja mistä voisi puhua, muuten siellä
olisi tosi hiljaista, kun kukaan ei sano mitään jos ei ole aihetta mistä puhua.
Jos sinne tulisi tosiaan puheliasta väkeä, ryhmäkin kestäisi pitempään.

Käyttäjä jaana6 kirjoittanut 19.10.2016 klo 14:29

Ajattelin mennä 24.10 vertaistukiryhmään, minulla on 3 kerta muistaakseni.