Iltaisin käyn AA-ryhmissä, joissa on kahvi tarjoilu, ja kiertävä puheenvuoro. Usein huomaan etten oman vuoroni tullessa kohdalleni, muista mitä minun piti sanoa. 😀 Ja kuin sitten vuoroni on mennyt ohitse, kaikki palaa mieleeni. 😀 Tälläistä tapahtuu aika usein, ja yritän sen tähden puhua edes jotain puheenvuorollani. 😀 Muttei se ole sama kuin antaisi tulla mikä mieltä painaa, ja saisi sen ulos suustansa. 😀 Riittämättömyyteni ja rehellisyyteni ovat tämän tunteen avain asioita, hyväksynkö minä itsestään selvyydet, ja voinko Jumalallisesta huomiosta huolimatta puhua niistä, vai iskeekö muistikatko. 😀 Usein myös korostuu se etten aina ollut raittiina, kuin se olisi Jumalalle paremmin sopinut. 😀 Ehkä Jumalani on nyt saanut riittävän todisteen siitä etten ole luotettava raittiina olija, josta syystä hän kovakouraisesti huomioi hengellisesti minun kaltaiseni ihmiset. 😀 Etten olisi liiallisen luottavainen, ja ratkeisi ryyppäämään. 😀 Toivoa on vielä että raittius kantaa, vaikka mitään lapsia ei syntyisikään.