Olipas kahden päivän ponnistus ja hampaitten kiristys saada vaihdettua uusi palovaroitin paikoilleen. Meinasin jo nakata ikkunasta koko vehkeen, mutta siellä se ainakin vilauttelee punaista valoa, joka pitäisi olla oikea merkki. En tiedä mikä siinä oli kauheinta kiipeillä keittiötikkailla, kädet ylöspäin, ettei saanut tuettua mistään vai kahden kauhistuneen katin katseet, että mitä se mamma tekee? No, siellä on ja pysynee, jos ei iloisesti putoa luonnollisesti kesken syvintä unta..
Nämä kuumat kelit on aika vaikeita minulle hengityksen puolesta, kun ei oikeaa ja toimivaa lääkitystä vieläkään ole löytynyt. Jalat myös turpoilee niin, että kohta halkeavat, kuin nakki keitettäessä. Menen pian jalkahoitajalle, katsokoon jos on jo lääkärille meno..
Meillä käy kaksi siiliä syömässä iltaisin. Pikku nyrkki ja hiukan isompi. Tuota ruokailuvauhtia ovat kohta xxl nyrkkejä.

Tämän kevään kuumin päivä. Ennen puoltapäivää varjossa +25, kuinka paljon vielä nouseekaan.. Sitten pitäisi ainakin hetkeksi viiletä ilmojen. Luonto kyllä tarvitsisi sitä sadetta. Katit ei jaksa edes varjossa ulkoilla. Koitan käyttää heidän ehdoillaan hiukan aienmin kuin tavallisesti.
Eilen oli siili kuistilla odottamassa, että missä muona viipyy. Ei se minua pelännyt ollenkaan. On siis varmaan vanha tuttu viime kesältä. Sydäntä lämmittää, kun muistaa minut.
Oli huikea voitto Leijonilla eilen, kantaisipa siivet mitalleille asti. Peukkuja.
Minä jo surin, ettei tänä keväänä kielot nouse kukkapenkistä, mutta aivan on täynnä niiden piikkejä. Minulla varmaan päässä hiukan edistää, kun on nyt jo näin lämmintä ja vasta Toukokuun puoliväliä eletään.😎

Kuka katkaisi voittoputkelta siivet, mokomakin Sveitsi, kun oli parempi kuin meidän pojat. Parhaansa tekivät ja enenmänkin.
Olen taas puuhastellut pihalla hommia. Tuntuu, ettei ne lopu koskaan. Masennus vaanii jossakin olkapääni takana ja muistuttaa itsestään välillä. Kumpa ei kaataisi minua...

Aina, kun ajattelee nyt se kevään lämpimin päivä on koettu niin eikös pukkaa vielä hikisemmän päivän mittariin..
Minulla on pari päivää kummitellut taas outouksia ja ääniä ja ne ahdistaa ja pelottaakin, kun mietin onko se jonkinmoinen etiäinen tulevasta vai onko taas niitä koomakauhuja..
Niistä ei oikein osaa kenellekkään puhua, kun ei kukaan tajua kuinka todellista se kokemus on minulle ja en kuitenkaan itseäni ihan umpihulluksi vielä lue..

Tänään annoin itselleni luvan tehdä ensinmäinen kurkistus kesäkukkatarjontaan. Pakullinen toimitetaan kotiin, havua, pensaita, multaa, kesäkukkia.. En uskalla vielä istuttaa, kun hallaa luvassa ensi yöksikin. Yksi uutuus joka osui silmiin ja OLI AIVAN PAKKO ostaa oli puutarhan uutuuskokeilu pikimusta roikkuva petunia..aijai..sekoitan sitä keltaisen kanssa. Puutarhurit tuntee minua jo kymmeniä vuosia ja olivat jo puhelleet keskenään, että minä varmasti ihastun..aah, väärin..minä RAKASTUIN. Mirrinminttua ja väriminttua ostin ja yhden violetin kukan kattisuvun haudalle. Tämä on vasta alkua.. Ensi viikolla ostan lisää. Ja kotona oikeastaan huomasin kuinka ihanan, lempeä ja tyyni olo minulla oli kukkien keskellä. Ei ainuttakaan pahaa ajatusta.

Toinen käynti ja lisää kukkia. Hain myös maalia rautakaupasta, kun olisi maalausurakkaa tiedossa. Meni vaan kaikki voimat ja nyt sitte hirveilen töiden paljoutta, joka odottaa. Jossakin vaiheessa pitää kampaajallakin istua. Masterpiece otti kaiken irti minusta, kun pääsi tielle sellaiseen suuntaan, jonka olen kieltänyt, koska pikkuiset lapset ryntää heti tielle ja eivät tietenkään pahaa tarkoita, mutta minun pitää aina sanoa, että varovaisesti, kun kissa voi säikähtää. Masteri on hyvä hermoisempi kuin Heavenley, joka saattaisi läpätä tassulla. Niinpä mielummin pidän katit kaukana ja käydään silloin tuoksut keräämässä, kun lapset ei ole kotona. Näin kenellekkään ei tule pahaa mieltä.

Taitaa raihnainen kroppa pettää, ennenkuin olen kaiken suunnitellun tehnyt. Meni monta tuntia hukkaan uurastusaikaa, kun hemmottelin itseäni kesälookilla. Joo ja söin pehmistä strösseleillä. Sielu on pitkään sitä vinkunut. Oli se niin hyvää, kun aurinko oikein porotti, kun hetken istahdin. Eilen illalla siili tuli rohkeasti minua kohti. Pelkäämättä ja ilman varoitusääntä tai että piikit olisivat olleet pystyssä. Oli varmaan jo kerinnyt kuistilla odotella ja lipaista boonuspojalta aamulla kuppoon jääneet palaset. Olen minä niin rikas, kun aina muistaisi sen, kun alkaa elämänhalu kadota.

Ai, että piti muka viileämpi päivä olla?! Kerrankos meteorologilla lipsahtaa. Takakuisti on niin kuuma, että jos heittäisi raaan pihvin tai makkaran lankulle, niin grillaantuisi ilman grilliä. Ei kyllä pysty mennä maalaushommiin, kun maalin haju ja siitepöly lisättynä helteeseen saattaisi pahankin kohtauksen aiheuttaa. Ihanaa iloa tuottaa kesäkukat, jotka on viimein istutettu. Ja kaksi kirjosieppo pariskuntaa pesii pihapiirissä.

Olen jo pidenpään taistellut kaikennäköisiä kuolemaa ja sen jälkeisen ajan tapahtumia vastaan. Pelottaa kauheasti, että aika vaan loppuu kesken. Minun hautaa ei kukaan kastele saatikka istuta kukkia tai sytytä kynttilää. Elämäni päättyessä minä päätyn. Ja kun olin jo niin lähellä kuolemaa ja näin mitä sen jälkeinen elämä voi olla, niin pelottaa entistä enenmän.
Kaiken järjen mukaan pitäisi olla hyvä olla, kun on kesä ja aurinkoa, mutta toiste kävi. Jälleen.
On silti niin paljon asioita, mistä minun täytyy suoriutua vaikka olisi kuinka kauhea olo. En voi rauhoittavia ottaa, kun en tiedä, jos poliisi pysäyttää jostakin syystä ja määrää kokeisiin ja veressä näkyisi se yksi illalla otettu tbl niin kuinka siihen suhtaudutaan? Toki ovat lääkärin määräämiä ja en käytä jatkuvasti. On oikeastaan aika pitkä piuha, ennenkuin otan rauhoittavan. Alkoa en käytä pisaraakaan. En edes olutta tai siideriä. Minun paheeni on jäätelö. Karkista en ole löytänyt suosikkia. Ennen se oli suklaa, kun helpotti matalaa mieltä, nyt suklaakin yököttää. On vaan niin paha olla.

Tulipas rytinällä paluu nk normi Suomen kesään. Heavenley vaati lisää lämpöä makuuhuoneeseen ja minunkin oli pakko kaivaa nilkkasukat takaisin jalkaan. Ja kevyttä takkia niskaan. Koko aamun ollut aivan kauhea myrskytuuli. Hyvä, ettei ole kattoa rullannut mukanaan. Joitakin kukka-amppeleita piti nostaa suojaan, ettei tuuli hakkaa niitä aivan hajalle.. Olikohan kesä nyt sitten tässä? Viikonlopulla pitäisi hiukkasen lämmetä, mutta saas nähdä. Sadetta vaan ei tule. Yksi varomaton tupakannatsa voi saada aikaan suuren palon, ollaanpas siis kaikki varovaisia. Ja jos pihapiirissä oravia tai siilejä laittakaa joku matala astia raikasta vettä tarjolle. Pidetään huolta luonnosta ja luonnon eläimistä. Kyllä he antaa meille takaisin rakkautena saamansa avun.

kaikki jo kesäkukat hankkineet huomioikaa seuraava yö, jolle on luvattu yöpakkasta laajalti. Eihän sitä satavarmana tiedä tuleeko se juuri omalle paikkakunnalle, mutta, kun ajattelee sitä rahaa jonka on satsannut kukkiin, niin taitaa olla viisaampaa varoa. Siirtelin jo suojaan hallanarimpia kukkasia, ettei illalla tarvitse hikipäässä kannella niitä. Osa vielä odottaa iltaa. Järkyttävä, hyytävä tuuli jo toista päivää. Piha on täynnä käpyjä ja oksanpätkiä. Pitää keräillä isompia pois, kun joskus tyyntyy. Onneksi sähköt on säilyneet ja katto pysynyt päällä. Taisi illalla tulla ihan pikkiriikkinen sadekuuro, mutta tuuli haihdutti sen kosteuden saman tien.
Villapöksyjä kaipasin jalkaan, kun hetki kattien kanssa ulkoiltiin. Ilman nilkkasukkia ei voi kuvitellakkaan. Tai paitasillaan.
Tapasin aivan ihana, karvaisen ja lempeän koiran tänään. Kuulin rodun, mutta eihän se päässä pysynyt, oli oudompi. Omistajatar kertoi näyttelyitä voittaneen. Varmasti, niin upea ilmestys oli.

Taas tunnen vahvasti sen jonkin suojelevan voiman olleen lähellä. Se olisin voinut olla minä, joka joutui kolariin. Kuitenkin koko ajan se omituinen kolarin jälkitilaäänet koko ajan kummittelee alitajunnassani. Yhdistän sen koomamaailmaani, mutta kun sitten oikeasti tapahtuu jotakin todellisissa paikoissa, jossa olin saman vrk aikana niin kylmii sielun pohjaan saakka. Joku voima minua suojelee. En voi sanoa Jumala, kun en tiedä oikein uskonko henkoht Häneen.
Järkyttävän hyytävä tuuli edelleen ulkona. Ikävä jo niitä hellepäiviä, jolloin nurisin, että liian kuumaa..

On kauhean surullista seurata mediasta, kuinka moni julkisuuden henkilö päätyy lopettamaan elämänsä. Tuntuu, kuin niitä uutisia tulisi joka päivä. Sitä itse on niin naiivi, että ajattelee mikä heillä voi olla niin huonosti, kun on rahaa ja mainetta. Rahaa myös hankkia tukea itselleen niin halutessaan. Julkisuudessa imago niin vahva. Kuvittelen, että elämä olisi helpompaa, kuin tavallisella mattimeikäläisellä. Mutta enhän minä suinkaan tiedä minkälaiset demonit kullakin roolinsa takana, eihän niitä näytetä. Eihän se myisi. Surullista kuitenkin, ettei kukaan läheinen huomaa, kuinka lähellä reunaa toinen jo askeltaa. Toivoisin voivani itse huomata ja ojentaa käden vaikka tuntemattomallekkin. Joskus sekin niin vaikeaa, ettei se toinen ota sitä elettä itsensä tuputtamisena ja tunkeutumisena toisen alueelle, jonka haavoja ei toinen voi ymmärtää. Oli miten oli, kuolema on aina niin surullista ja lopullista. Toivon, ettei kukaan sitä miettisi ainoana tienä vaan koittaisi edes pyytää apua.
Myös nk julkisuuden avioerot tuntuu melkein jokapäiväisiltä. Onko se elämä julkisuudessa kovempaa kuin matti ja maija meikäläisellä? Kuinka rakkaus voi kulua loppuun ja uusi syttyä niin pian? En tarkoita ketään missään nimessä tuomita, ihan vaan ihmettelen.
Olen vähän allapäin, kun tämä kesä nyt meni tälläiseksi.

Rupeaa kovasti omat toimet naurattaa.. Olin niin ylpeä itsestäni, kun ison kylän marketista löysin munuaista Masterille. Hyvä, etten tanssahdellut. Näyttää meinaa olevan kortilla, kun ei omasta kylästä koskaan enää löydy. Nyt saa Masteri herkkua. Heavenley ei edes viiksikarvalla koske moiseen herkkuun.
Tein muonatilauksenkin kateille, kun uhkaa varastot vähenemään ja kun ei aina uskalla luottaa Postin nopeuteen.
Kylmä tuuli taas, vaikka +16 mittarissa onkin. Viikonloppuna lämpenee. Uskoisin...

Hups, pääsinpähän nopeaan sohvanpohjalta syviltä päiväunilta, kun kauhea, mitenkähän sitä kuvailisi..pauke alkoi kuulua. Unenpöpperössä en tajunnut, huomasin vaan kuinka katit juoksi korvat luimussa maha maata myöten ympäriinsä. Ehdin jo ajatella eilen tapahtunutta superkokousta unenpöpperössä, ennenkuin tajusin katsoa ikkunasta.. siellähän tuli peukalonpään kokoisia rakeita taivaan täydeltä ja ne piti aikamoista melua osuessaan peltikattoon. Ei niitä kauaa tullut ja sulasivat heti nurmikolla. Pian muuttuikin rankkasateeksi, jota luonto kyllä tarvitsee. Tosin se voimalla tuleva sade ei ihan hyväksi ole kesäkukille, mutta eiköhän ne nouse, kun nyt jo aurinko paistaa. Vaihtelevaa tämä kesän tulo. Ensi viikolla jo Juhannus. Sitten aletaan mennä kohti syksyä. Ja kun minä en vielä ole kerinnyt kunnon kesää edes havannoimaan.