Minä ajattelen näin.
Maalla se oikea tasa-arvo vasta toteutuukin, kumpikin saa tehdä töitä, yhteisessä yrityksessä, niin paljon kuin jaksaa, kummallakin on päätösvaltaa ja oikeus sanoa mielipiteensä...nimittäin, jos halutaan elää yhteistä elämää ja kehittää tilaa yhdessä.
Maaseudun ongelma ei ole tasa-arvo, eikä salskea isäntä- ehtoisa emäntä haavekuvat, vaan puolisoiden erilaiset käsitykset tilan hoidosta, työ-ja vapaa-ajasta ja lasten osallistumisesta tilan töihin.
Kummankaan ei tarvitse toista alistaa, henkisellä tai fyysisellä väkivallalla, jos on yhteinen päämäärä.
Perinteinen maalaisemäntä, ilman haavekuvia on ollut hyvin ammattitaitoinen, hoitanut talon, elukat ja palkolliset, kun miehet on olleet metsätöissä, sodassa tai ryyppyreissulla. Naiset on pitäneet tämän maan maataloutta pystyssä, siinä missä miehetkin, mutta he ovat se, hyvin tarpeellinen katoava luonnovara, joka lisää tilojen rappetumista ja maatilojen vähenemistä Suomessa, mikä on sääli.

Kyläläisten puheet ja arvostukset saa viskata järveen. Vaan oman perheen kesken asiat on hoidettava. Meillä jokainen tekee sitä missä on parhain. Minä ajan silppuria, mies on siilolla ja poika ajaa kuormia, minä teen peltosuunnitelmat, tilaan rehut ja siemenet, jokainen kyntää, puhdistusniittää laitumet, minä en lypsä, vaan pyyhdin utareet ja otan alkusuihkeet, mutta mies laittaa lypsimet, koska minun polviin koskee se lypsinten laitto. Minä yksin teen kirjanpidon, palkkojen maksun, EU-paperit ja verotuksen ja maksan laskut. Mies usein imuroi, on siinä tarkka, minä moppaan ja yleensä tee ruuan. Meijän ei ole tarvinnyt kuunnella naapureita, vaan saamme tehdä kukin sitä missä olemme parhaita. Minun on niin helppoa, kun olen neljän veljen kuopus. Tottakait kyläläiset alkusi haukkuivat minua, kun en tee sitä taikka tätä, mutta mitäs siitä. ;imun on minun elämäni 🌻🙂🌻

Heippa sirpale 82
Joo kirjoitat asiaa.
Mutta sitä minäkään en ymmärrä kun se monesti menee silleen että kun aikaisemmat
sukupolvet on tehnyt näin niin silleen eletään ja vaikka hampaat irvessä
mutta kun maailma muuttuu niin siinä sivussa kannattaa itsekin haistella uusia tuulia
Minä yritän ihmisiä aina kannustaa ja yrittämään mutta ikävä kyllä jos puhutaan
maatalous alasta niin olen aina sanonut että kannattaa hiljakseen irrottautua maatalous alasta
jos mahdollista tai ainakin jos toinen käy vieraan työssä ( jos mahdollista niin sinullekin suosittelen että käy vaan vieraan työssä on oma tilit ja rahat ) eihän se vieraan työkään ole
aina niin herkkua mutta nykyisin maatalouden kannattavuus on huono.
Metsä taloudelle näen valoisaa tulevaisuutta.
Mutta olisi todella tärkeätä että viljelijä pariskunnat juttelisivat kaiken laisista asioista
ja riittää yhteistä halua ja tahtoa niin varmasti pärjää.
Kaunista kevättä sinulle

Volvomies:
Kiitti!
Toi puhuminen kaikenlaisista asioista olisi tärkeää kaikissa elämään liittyvissä asioissa ja niin totta on myös tuo, että jos riittää yhteistä halua ja tahtoa niin pärjää. Jos toisella ei riitä halu puhua ja selvittää asioita, niin sitten on tyhjästä paha nyhjästä. Minusta tuntuu siltä, että siinä vaiheessa jos toinen ei halua selvittää keskinäisiä ongelmia, niin ei ole myöskään yhteistä tulevaisuutta.

Helemi:
Puhun vain omasta näkemyksestäni ja kokemuksestani, tarkotukseni ei ollut yleistää. Omassa elämässäni tasa-arvo ei toteudu ja olen myös kuullut samaa muiltakin henkilöiltä. Tietysti joillain tiloilla se toteutuu ja se on hyvä asia. Mutta siinä missä jossain muualla onnistuu, on myös niitä missä ei onnistu. Joku osaa hyvin maantietoa joku taas ei.

Näyttää siltä,että ne ikiaikaiset asiat kuin maaseudulle sopeutuminen, emännän ja isännän roolit ja tasa-arvokysymykset puhuttavat kerta toisensa jälkeen näilläkin palstoilla. Jokaisella on näistä asioista omanlaisensa kokemukset ja sitä kautta jokainen elämäänsä elää.
Ei ole maailman helpoin asia muuttaa maataloon ja tulla emännäksi tai isännäksi paikalle, jota joku muu on jo aikansa hoitanut ja elänyt. Oman paikan löytäminen sellaisessa tilanteessa vie taatusti aikansa. Ja oma opettelunsa on myös puolisolla, joka yhtä lailla joutuu hakemaan roolinsa uudelleen, kun se oma rakas tilalle muuttaa. Onko mahdollista, että jokainen voisi siinä kohtaa antaa vähän periksi ja tulla toista myös jotenkin asioissa puolitiehen vastaan? Ehkä pikkuhiljaa pariskunta löytäisi jonkinlaisen keskitien mitä kulkea elämässään. Jos käy kuitenkin niin, ettei uuteen tilanteeseen puolin tai toisin sopeuduta ja vielä ehkä talon vanhan väen hämmentäessä soppaa omilla mielipiteillään, niin sotku voi olla melkoinen.
Se, että aletaan toista nyrkein komentamaan talon tavoille on tietysti väärin. Silloin on pakko miettiä asiat kohdallaan uudelleen. Jotenkin näissä kirjoituksissa tuli ilmi se, miten yksin jokainen on väkivallan kanssa. Väkivalta tuntuu olevan niin perheen sisäinen asia, josta ei muualla puhuta. Häpeän ja syyllisyyden ja pelon tunteet istuvat tiukassa ja avun hakeminen ehkä vaikeutuu entisestään.
Taitaa olla niin, että monelle lähteminen pois väkivaltaisesta suhteesta on ainut ratkaisu. Se vaatii paljon voimia ja isoja päätöksiä. Maatiloilla se samalla tarkoittaa usein myös kodin ja työpaikan menettämistä. Myös huoli lapsien selviytymisestä siinä kaikessa on melkoinen.Elämänmuutos on iso, elämä on tavallaan rakennettava uudelleen.

Teki sitten niin tai näin, avun tarve väkivaltatilanteessa on kuitenkin melkoinen. Jossain aikaisemmassa kirjoituksessani oli jo jotain paikkoja, mistä apua voi saada. Maaseudun tukihenkilöverkko on myös yksi mahdollisuus saada itselleen kuuntelijan ja rinnalla kulkijan. Jo puhuminen jonkun kanssa voi selkiyttää asioita mielessä ja auttaa elämässä eteenpäin ja etsimään ratkaisuja. (www.tukihenkilo.fi)
Seurakunnan Perheasian neuvottelukeskus on myös yksi mahdollisuus saada keskusteluapua.
Apua on saatavilla, kunhan vaan on voimia ja uskallusta sitä hakea. Jatkuva pelossa eläminen ja väkivallan uhka ovat isoja syitä hakea apua itselleen.
Ja jos jossain kohdassa myös väkivallan tekijä haluaa itselleen apua, sitäkin on saatavilla. Aloittaa voi vaikka Jussi-työn nettisivuilta. (www.jussityo.fi)

Kertokaapa, mitä tarkoitetaan tasa-arvolla?
Miten se näkyy, kun on tasa-arvoinen ja miten, jos ei ole?
Olen käyttänyt esimerkkinä; yleisesti ajatellaan, että miehet avaavat naisille, kohteliaasti oven, mutta tasa-arvon nimissä, niin pitäisi olla myös toisinpäin. Kuinka moni mies odottaa, avuttomana maantiellä, teiden amatsoonia apuun, kun pitäisi rengas vaihtaa?
Tämä karkasi nyt hiukan syrjäpoluille, mutta uskon, että monen väkivaltaisen miehen takaraivossa vilahtaa, joskus ajatus "akka on osaavinaan kaiken, tekevinään kaiken, kuka tässä talossa on oikein ISÄNTÄ, p-le???"

Mä en vaan ymmärrä, miksi yleensä on oltava joku isäntä-emäntä asetelma 😐
Miksi ei voi elää samankaton alla ilman, että on roolit on jaettu?
Aika useassa väkivaltaisessa suhteessa se väkivaltaa kokeva on alistetussa roolissa, jossa se pelkää, että jos mä nyt jotain sanon/teen, saan kuulla/tuntea nahoissani siitä.
Miksi hierarkia ulottuu nyt jo perhe-elämäänkin?

Ei se perhe-elämään ulotu, vaan sieltä se alkaa.

helemi kirjoitti 11.3.2011 11:38

Ei se perhe-elämään ulotu, vaan sieltä se alkaa.

Miten sä tuohon päädyit?

Jokainen kantaa mukanaan omaa elämän "arvojärjestystä", minkä on omassa kodissaan omaksunut, jonka on hänen vanhempansa omaksuneet, kaikki kulkee sukuperintönä, ns takaraivossa
Jokaisessa perheessä on oma "arvojärjestyksensä", kun kaksi ihmistä joiden kotona on ollut "erilainen arvojärjestys" perustaa perheen, niin ihan varmasti nämä näkemykset kohtaa ja ehkä aikojen kuluessa hiotuvat omaksi systeemiksi tai sitten, joka päivä hiotaan rälläkällä särmiä uudelleen...käydään valtataistelua, kumman näkemys on se oikea.

helemi kirjoitti 12.3.2011 8:22

Jokainen kantaa mukanaan omaa elämän "arvojärjestystä", minkä on omassa kodissaan omaksunut, jonka on hänen vanhempansa omaksuneet, kaikki kulkee sukuperintönä, ns takaraivossa
Jokaisessa perheessä on oma "arvojärjestyksensä", kun kaksi ihmistä joiden kotona on ollut "erilainen arvojärjestys" perustaa perheen, niin ihan varmasti nämä näkemykset kohtaa ja ehkä aikojen kuluessa hiotuvat omaksi systeemiksi tai sitten, joka päivä hiotaan rälläkällä särmiä uudelleen...käydään valtataistelua, kumman näkemys on se oikea.

Tuo on kyllä järkeenkäypää, lainaa sanontaa: "suku on pahin"
Niimpä,ilman tota valtataistelua elämä olisi helpompaa, niinkuin tukihenkilökin kirjotti tänne että ois tärkeetä löytää se keskitie mitä kulkea. Mutta jos sitä ei löydy ehkä kaikkia osapuolia tyydyttävin ratkaisu on lähtee erilleen ja ehkä löytää se ihminen jonka kanssa se onnistuu.

Pariterapeuttikin totesi, että te ootte miehen kanssa ihan erilaisista maailmoista, en yhtään ihmettele että tulee törmäyksiä arjen elämässä. Kyllä se oli ihan oikeessa siinä,mulla on opettelemista ja miehellä, ei mikään suhde ole ongelmaton.
Paitsi että mieheni yritti väärällä tavalla ratkaista asiaa.
Olisin lähtenyt menemään täältä, jos tilanne ei olisi muuttunut parempaan ja elämä muuttunut ihmisarvoiseksi ja jonkinlainen keskitiekin on löytynyt, miten se sitten muodostuu elämän varrella sitä on ehkä turha murehtia vielä.

Tasa-arvo, valtataistelu, arvojärjestys... ja paljon muuta on tullut esille tämän keskustelun yhteydessä. Kuuluisiko tähän vielä toisen arvostaminen ja oma vapaus elämässään?

Sirpale82:
Olet käynyt omaa taisteluasi ja saavuttanut sillä jotain, koska olet vielä puolisosi kanssa yhdessä. Ehkäpä se antaa muillekin tämän keskustelun lukijoille toivoa, että vaikeistakin elämän koettelemuksista voidaan päästä eteenpäin. Selviytymiseen on tarvittu aikaa ja ammattiapua. Tärkeintä on, että asioista on voitu puhua ja näin on päästy elämässä eteenpäin.

Helemi:
Käyt vielä omaa taisteluasi? Toivoisin, että voisit jonkun kanssa jakaa pahaa oloasi. Onkohan se mahdollista löytää ystävä tai ammattiauttaja tai tukihenkilö jolle voisit kertoa kaikkea kokemaasi? Siten ehkä ajan kanssa taakkasi keventyisi ja pääsisit elämässäsi keveämmin eteenpäin.

Minä olen jo ne taisteluni taistellut ja vietän "vapautumiseni" vuosipäivää.
Tietysti kaikki entinen kulkee mukana, pahimmat painajaiset on jo, toivottavasti ohitse, joskin lievä arvottomuuden ja mitättömyyden tuntu on vielä takaraivossa.
Puhunut olen ja purkanut asioita, monin erin tavoin, tämä on vain yksi kanava.
Oikeastaan toiveeni on, ettei kenenkään muun tarvitseisi, koskaan käydä samaa, niin kovaa koulua, osaisi antaa arvon itselleen, eikä jäisi tuleen makaamaan.
Minulla on raju menneisyys, mutta toivottavasti hyvä tulevaisuus. 🙂👍

Heippa Helmi
Olen todella pahoillani sinun puolestasi mitä olet joutunut elämässäsi kokemaan.
Mutta sanon sinullekkin että älä eläämääsi katkeroidu vaan nauti nyt jokaisesta
päivästäsi ja tee jokaisesta päivästäsi itsellesi juhlapäivä.
Itsekkin olen käynyt kohtuullisen kovan elämän koulun.'
Mutta en edes voi kirjoittaa miten rankkaa on äidilläni ollut mut monesti olen
miettinyt että miten on jaksanut mut olen äidille sanonut että nauti nyt upeasta
loppuelämästä.
Mut jättäähän se elämään merkit.
Mut upeaa elämää ja menestystä sinulle.
Kaunista kevättä sinulle

Varpu:
Näin se on, en mä olisi mieheni kanssa enää jos asiat ei ois lähteny menee eteenpäin.
Ei terapiassa valmiiksi taida tulla,sieltä saa apua ja neuvoja kumpainenkin yhteiseen arkeen. Olen myös itse joutunut tekemään työtä meidän parisuhteen eteen, itsessänikin on korjattavaa. Eroaminen ja luovuttaminen on tosi helppoa, mut ei sitä itsekään voi kasvaa ihmisenä, jos aina vaan luovuttaa. En tarkota, että väkivaltaa tarttis sietää ja kestää, tietysti tilanteet on kaikilla erilaisia.
Mutta tässä meidän tilanteessa oli minussakin asioita, joita piti lähteä pohtimaan.