Sehän on hyvä jos en häiritse. Ajattelin vaan kun en ole ennen kirjottanut tähän ketjuun ja yhtäkkiä pölähdän tänne.
Ei sun tarvitse lukea nuorten foorumia jos et tunne kuuluvasi sinne. Tietenki voit kirjottaa vaan sinne minne tunnet kuuluvasi. Minä taas en kuulu poroelämäosioon. Tänne kait koska kumminkin asun maalla.
Onko olemassa vertaistukivaatimukset? En oo sellaista kuullutkaan. Mutta edelleen, niinkun haluat ja tunnet parhaaksi.

Menikö leikkaus hyvin? Vai haluatko siitä edes täällä puhua?

Tännekin satoi viime yönä vähän enemmän lunta. Nyt on jo muutaman sentin kerros. Enää ei tunnu keväältä. Mutta jospa sekin kevät vielä tulis takaisin. Kevät on niin kaunis ja ihana aina. Heräämisen ja uuden elämän alkamisen aikaa. Kevät on toivoa täynnä. Ainakin tämä kevät. Viime kevät mulla oli aika synkkä.

Mullakin oli tarkoituksena tulla keskusteluun, mutta harmikseni unohdin ja huomasin vasta liian myöhään.

Mulle kuuluu nyt paljon parempaa. Käyn psykiatrisella sairaanhoitajalla joka viikko juttelemassa ja se auttaa paljon. Ja tiistai-maanantaiyönä kirjoitin ja ajattelin paljon ja lopulta tajusin monta tärkeää asiaa. Kuten sen että minäkin olen arvokas ja mun elämä on tärkeä. Siitä tuli hyvä olo ja toivon että muistan sen oivalluksen kun tulee taas synkkiä hetkiä. Olen vielä vähän aikaa sairaslomalla ja jos en saa sen jälkeen lisää sairaslomaa niin olen omalla lomalla. En oo vielä valmis menemään töihin. Syksyllä viimeistään menen kouluun.

Hei
Olen toista vuotta sitten eronnut lypsykarjatilaa pitävä äiti. Arki on toisinaan melkoista tasapainoilua lasten ja lehmien välissä. Olisi mukavaa löytää joku samankaltaisessa tilanteessa oleva ihminen jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia arjen tapahtumista.

Heips vaan,

hauskaa, että maalla elävät ovat taas linjoilla! Toivon jokaiselle voimia arjen kanssa ähräämiseen, iloa valon lisääntymisestä ja toivoa huomisestakin selviytymiseen !! Yksi päivä kerrallaan !

Itse olen kompastellut ihan sananmukaisesti tässä yksin elämisessäni. Heittäessäni hepoille heiniä astuin tyhjään ja siinä meni vanhalta mammalta nilkka. Miten ihmeessä se sillälailla..ja juuri, kun sain paikalleen jämähtäneen niskan taas toimimaan kipupiikkien avulla.

Ja kun sain taas kävelemisen kulkemaan, tipahti poskihampaasta paikka, sellaistakaan ei ole koskaan ennen tapahtunut. Ja sitten taisi tipahtaa melkein loputkin hampaasta ja vihdoinkin tänään sain ihan armosta ja säälistä varmaan ajan hammaslääkärille... kun ei enää kieli oikein kääntynyt suussa ja olo oli oikeesti niin kipee, surkee ja onneton, miten yksi kolo suussa voikin olla suuri kuin maailmanlopun kuoppa ??

Hetken koin loskan ja myrskyisen tuulenkin keväisenä, kun oli keho ja se hammas oli illansuussa kutakuinkin kasassa. Ehdin jo huokaisemaan helpotuksesta, elämä voittaa sittenkin, ilo on tallessa, kevät tulee, on tulossa uusia eläimiä meille asumaan ja jaksan , jaksan, taas... Kun tuossa illansuussa lämmitin taloa, jostain syystä koko tuvan takan valurautainen luukku tipahti ihan yllättäen käsilleni, siis se uunin luukku, laseineen, ritilöineen, karmeineen kaikineen. Siinä kuoriutui käsivarresta nahat rullalle ja keskisormesta muutama nivel tykyttää edelleen järkytystä litistymisestään.

No. Äiti-ihmisenä ajattelen, että hyvä, että rysähti mun päälle, eikä lapsen eikä koirien tai varsinkaan koiranpentujen päälle. Ja hyvä, ettei luukkujen lasit hajonneet. Ja hyvä, ettei oo pakkasta ja hyvä sitä ja hyvä tätä...

Oikeasti haluaisin makaa oikosenaan tässä tuvan lattialla ja rääkyä. Ihan kamalaa, kun kukaan ei tule ja pelasta, ei silitä eikä lohduta, ei auta ylös tästä hajoamisen tunteesta. Mieli kestää, mutta ihan kuin koko kroppa alkaisi hajota ympäriltä. Jostain se tuska puskee ulos.

Irlanninsusikoira makaa pitkät kintut kippuralla tuossa lattialla. Siltäkin löytyi luukasvain, särkylääkkein on nyt saattohoidossa, sydän ja mieli vahvat sillä, luut eivät. Mutta jokainen kivuton päivä vie meitä molempia vanhoja kääkkiä kohti kevättä, aurinko auttaa meitä molempia, uskon niin. Minä saan voimaa kestää kaiken ja vanha koira pääsee makoilemaan pihanurmelle ja saa iloa näistä kaikista pienistä liikkuvista osista, joita meidän elämämme täällä tämän maatalon pihapiirissä on pullollaan.

Kirjoittakaa, muut maalla asuvat, omasta elämästänne, on niin hienoa päästä osalliseksi muiden elämästä edes näin netin kautta. Arki kun sanelee ehdot ajankäytölle eikä muita jakajia illan hiljaisiin hetkiin ole kuin tuo uskollinen Nukkumatti. Siihen mieheen voi luottaa, onneksi.

Niin tuttua. Oma elämä junnaa paikallaan, ellei mene jopa takapakkia ja kaikki tutut vähitellen vakiintuu ja perheellistyy... ja onnellistuu!?

Itse muutin miehen perässä Etelä-Suomesta maaseudulle ja melko pian entiset ystävät/kaverit unohtivat minut. Itse yritin pitää yhteyttä jonkin aikaa, mutta kun minkäänlaista vastakaikua ei tullut, annoin olla. Maalta en ole oikeastaan pari tuttavaa lukuunottamatta löytänyt kavereita. Ja nyt on tullut ero miehenkin kanssa, joten olen hyvinkin yksinäinen.

Olen aina ollut ujo ja arkakin, mutta myös ystävällinen ja suvaitsevainen. Lapsuudenkodistani on perua itseluottamuksen ja -arvostuksen puute, mistä johtuen en osaa hakeutua kenenkään seuraan. Usein ajattelen " ettei ihmiset kuitenkaan halua minua seuraansa tai heillä on mukavampaa omalla porukalla."

Kaipaisin todella ihmistä jonka kanssa voisin puhua kaikista asioista, joka ei tuomitsisi, vaan hyväksyisi ja ymmärtäisi elämääni. Samalla saisin toisen näkökulman surkeaan elämääni ja voisin vastavuoroisestsi antaa tukeani toiselle. Haluaisin myös harrastaa ja käydä tapahtumissa, yksin kun ei tule lähdettyä ruokakauppaa kauemmaksi.

Minäkin mietin onko netissä joku sivu mistä voisi ystävän löytää? Sellainen tulisi kyllä tarpeeseen.

Minä en niinkään kaipaa kavereita vaikka iltaisin iskee joskus yksinäisyys. Ja nyt aamulla oli mukava huomata, että olitte kaikki kirjoittaneet.
Mulla on aviomies ja muuta sukua kyllä mutta emme näe läheskään joka päivä.

Lunta on vieläkin n puoli metriä, sitä tuli yks päivä lisääkin. Hoidan poroja ja teen pitkiä hiihto-lumikenkäretkiä ja lasken alas tuntureilta. Välikkä yövynkin tunturissa, kaivan lumiluolan tai nukun teltassa.
Olen kyllä muutenkin töissä mutta just on sellaista työtä, että voin etänä ne laskea. Sitten pitää lähtiä tunturista pois, kun tämä valtava lumimäärä alkaa sulaan etten huku tulviin.

Jaahaa, koirat oottaa toista aamiaista. Lupasin niille paistaa lettuja.
Hyvää pyhäpäivää kaikille.

Hei. Löytyiskö täällä vielä ystäviä 24-vuotiaalle naiselle maalta lapin alueelta?
Olen vasta muuttanut uudelle paikkakunnalle pikkukylä kemin lähellä niin ystäviä
kaipaisin. Minulla on myös 5kk ikäinen poika.

Ollut piiiitkä tauko tänne kirjoitellessa, niin ajattelin vaan moikata pikaisesti 🙂
Vapaa-aika mennyt puita pilkkoessa ja yötkin saanut suht hyvin nukuttua. Ahdistus ei vaan hävii minnee.
Mut ei nyt tällä kertaa muuta, jaksamisia kaikille meille, elämään eksyneille 🙂👍