Hei! Olen sama ihminen, joka loppukesästä kirjoitin Kipusena. Unohtui koko tämä 'paikka' ja oma nimimerkki.😑❓ Nyt sit kirjauduin uudella nimellä.

Luin jotenkuten tätä viestiketjua ja sen verran ajattelin kirjoittaa, että kysyn teiltä eläinihmisiltä neuvoja kukonhoitoon talven tullen. Minulle annettiin kukko (, koska tappeli toisten kukkojen kanssa🤕) kesäkuussa enkä silloin tullut ollenkaan ajatelleeksi, mitä talvella tapahtuu. Toistaiseksi se on selvinnyt viiden asteen pakkasöistä ihan ok. ns. navetankeittiössä hyllyllään. Viime yönä ilmeisesti oli ulkona koko yön, kun tuuli oli sulkenut navetankeittiön oven ennen kukkoherran nukkumisaikaa eikä sitä sitten löytynyt illalla... Eli, mielestäni kukko on erittäin viisas ja itsenäinen eläin.

Unohtamista tapahtuu monessakin asiassa😮: Vähän aikaa sitten puhelimeni soi sillä hälytysäänellä, millä poikani soitot kuuluvat. Olin täysin unohtanut hänen olevan tulossa! (Pitää puolen tunnin kuluttua lähteä bussilta vastaan 15 kilsan päästä). No, onneksi on hyvin ymmärtäväinen vajaan kuukauden päästä 21 täyttävä nuori mies. Harmittaa vaan itseä, kun olen näin voimaton ja saamaton nyhverö😟 😠. Ennen sain sentään aikaiseksi ruoat ja leipomukset ja jopa kodinsiisteyttä. Nyt en jaksa enää edes yrittää. - Ajatuksiin näköjään kuitenkin tulevat 'omat toivetekemiset' vanhasta mallista. Tuleekohan vielä päivä, jolloin en edes ajattele tekemisiä? Olisikohan se helpotus vai merkki totaalisesta luovuttamisesta?😐

Unohtamiseni elokuun kirjoittamiseni jälkeen on johtunut töissä käymisestä ja siitä isosta myllerryksestä, minkä työn lähestyvä loppuminen minussa on saanut aikaan. Edelleen on unelmana, että saisin toisen työn saman työnantajan palveluksessa tai, että jotenkin nykyisen jatkumiseen löytyisi rahoitus... Alkuvuodesta palkkaavat kaksi uutta ihmistä ja muutenkin näen, että rahaa kyllä on, mutta ei sellaiseen, mihin minut haluttaisiin/voitaisiin palkata. Voitte varmasti käsittää, miltä pitkään (vähintäänkin 1995 alkaen) työttömyydestä kärsineestä tuntuu.☹️ Haluan tämän seurauksena ehkä alkaa hakeutua työkyvyttömäksi, koska en jaksa aina murehtia ja strssata työttömyyttä😞.

Haluan elää! Minulla on vain tämä yksi elämä. Haluan nauttia siitä, mistä voin, kuten syksystä, metsästä, sieniretkistä, puutöistä, talvesta, hiihtämisestä, luonnon kauneudesta, kajakilla melomisesta, purjehduksesta, moottoripyöräilystä, ulkomaanmatkoista, kodista, pihasta,.... Näistäkään en melkein mistään ole nyt työttömyyttä stressatessani pystynyt nauttimaan🤔. Olen vain ja makaan tai istun sohvalla. Uusin loppukesästä alkamani harrastus vie paljon aikaani: sukututkimus! En vaan haluaisi jämähtää siihen - pelkästään.

Toivotan jokaiselle iloa ja valoa syksyn kauneudesta!😉 Ja muutenkin!

Tervetuloa takaisin ja kiitos syksyn toivotuksista vaikka mulla on jo täys talvi.

Olen kyllä monien alojen asiantuntija mutta jotenkin tuo kukko on jäänyt vähän vähemmälle.
Mutta eikö kukko tarvitse kanaa jota komennella? Onko sulla vaan tuo kukko eikä kanoja?
Kyllä se mun mielestä osaa itse päättää onko sisällä vai ulkona talvellakin. Pitää kai sitä vähän seurata ettei jää kiinni lumeen, kun sen tassut voi sitten jäätyä.

Heippa teille,

M., ihana visio; kaksi hiljaista pilkillä. Eikö ookkin hienoa, että on olemassa ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla hiljaa. Itse koen, että on myös ihmisiä, joiden läsnäolo hermostuttaa ja saa suustani pomppimaan mitä ihmeellisempiä sammakoita, ihan vaan sen takia, että ei löydetä yhteistä tapaa olla hiljaa..Pakko puhua, vaikka ei haluaisi.

V, ihan samalla tavalla olen vanha, 50v, emo aikuisille lapsilleni ja koen iloa siitä ymmärryksestä, jota saan heiltä, kun sekoilen samaan tyyliin kuin sinäkin. Ja olen tosi kiitollinen AVUSTA, jota saan heiltä.. esim kun pitäisi peruuttaa peräkärryn kaa tai suorittaa jotain muuta oman ymmärrykseni yli menevää. Ja niitä lajejahan riittää..

M on ihan oikeassa kukkosi suhteen, V. Kukko tarvitsee oman kanalauman. Kukko ja kanat tarvitsevat talveksi kuitenkin plussan puolella pysyvän asunnoon. Jos et voi hankkia kukollesi seuraa, anna se pois tai pane pataan. Laumaeläin kaipaa laumaa elääkseen oikeanlaista elämää. Yksinäisen kukon elämä on aika vajaata.

Meidän laumaamme tuli nyt iso iso koira ja on hauska seurata, kuinka kaupunkioloissa kasvaneesta jäykästä jättiläisetä alkaa kehittyä rennosti pitkin kynnöspeltoja haaksottava maalaisjuntti, joka nauttii lämpimistä syysöistä kuistilla ja vähän siitäkin, kun saa lampaat tai ponin liikkumaan vikkelästi navetan nurkalla... Chinchilla selviytyi kauhun yöstään, kun tipahti vessanpönttöön.. Joka ilta pyydän kauniisti isolta koiralta, että voisitko ystävällisesti nukkua sitten kita kiinni, ettei c pompi kiduksiisi. Sinne se uppoisi humps vaan.

Täällä keskiosassa Suomea on pimeää ja lämmintä, ötökät kiusaavat aina vaan kavioleäimiä. Talvesta ei ole tietoakaan. Ulkoilimme tänään hoitolasten kanssa tallissa, kun sadetta tuli ihan roiskumalla.

Meidän 15v pystykorvamme lähti taivaan kotiin. Hautasin sen aitan taakse koivikkoon ja nyt on taas yksi tyhjä kolo elämässäni. Elämässä on aina oltava valmis hyvästijättöihin. Aika rankkaa, mutta tottahan se on.

Hei kaikille! Minäkin haluaisin esittäytyä sen verran kun uskallan 🙂 Olen kaupungista kotoisin, mutta maalle muuttanut En koskaan soveltunut kaupunkiin. Maalaiselämä oli ihan pienetä lapsesta asti se mistä pidin.. sisarukseni sen sijaan ovat kaupunkilaistuneita ja heidän elämä pyörii työn ja seurapiirien ympärillä, sekä harrastuksissa. Minulle harrastusta on koirieni ja perheeni kanssa ulkoilu. Valitettavan vähän on aikaa, kun on maataloutta.. mutta joskus nokipannu kahvit tekee hyvää. Minä en kaipaa hirveää hälinää ja ihmisväkeä, sain siitä tarpeekseni. Täällä pystyy hengittää ja minulle moni sanoikin, kun tänne muutin, että "et sinä siellä pärjää, ei siellä mitään voi harrastaa mitään" vastaukseni oli "en harrasta mitään mitä täällä ei voisi harrastaa" Minulle on siis riittänyt lumikenkäilyt ja patikoinnit, veneily tähän asti ja sata kertaa enemmänhän se on, kun mennä maksamaan itsensä kipeäksi jostain tunnista. Kyllä minäkin toisinaan käyn uimassa muuallakin kuin järvessä 😉 mutta en kaipaa "hienoja" harrastuksia tai hirveää äksöniä. Aloittaja etsi oikeaa ystävää ja niin etsin minäkin. Minulla on mielenterveys-sairaus ja sen vuoksi minulla ei ole ketään omilla jaloillaan seisovaa tervettä ystävää. Joudun itse terapioimaan aina muita ja teen sitä mielelläni.. mutta joskus joku voisi kysyä minultakin "kuinka menee" kun minä kuitenkin olen kovempia kolhuja saanut kun moni. Jokainen tosin kokee kolhut omalla tavallaan, mutta on minulla aivan rehellisesti sanottuna aikamoinen oleminen välillä elämäni kanssa. Ihmiset pyytävät monesti minulta apua ja jaksan ja autan mielelläni, mutta kuka auttaisi minua?

Tervetuloa pemppu kirjoittelemaan, uskaltaa tässä ihan reilusti puhua.
Niin ei täällä maailla tarvitse harrastuksista juuri maksaa mitään ja menee sekaisin koska jotain harrastaa vai tekeekö arkipäiväistä työtä. En mie kelleen sano täällä, että harrastan tunturikiipeilyä, kun poromiesten välillä pitää poroja etsiä tuntureilta ja ne vois aatella, että johan on kaupungilainen, kun muka harrastaa työntekoa.
Ai, niin tää otsikko tosiaan on oikeaa ystävää.... Minusta te ootte ihan oikeita ystäviä, en minä nyt juuri muunlaista kaipaa .

Otan osaa suruusi Kartastrofiina. Tiedän kyllä tunteesi, kun eihän kovin kauan ole kun oma pikkukoirani kuoli. Olen siitä jo lähes toipunut vaikka välillä pitää sitä itkeä ja ikävöidä.

Kiitos M, kyllä tätä surua näistä eläimistä piisaa. Mutta jotenkin on lohduttavaa, kun saa haudata niitä tuonne aitan taakse. Turvassa ovat ja vanhuuden vaivoja vailla. Ja kiitollinen mieli on siitä, että sai elää niiden kanssa.

Oli aurinkoinen syyspäivä. Heiluin haravan kanssa pihalla taas ihan maanisesti. En meinaa osata lopettaa sitä haravan kanssa heilumista ollenkaan. Ja pitkästä aikaa sain ihan päivännäöllä kärrättyä hevonpaskat tallista. Monena iltana olen sitä tehnyt pilkkopimeässä. Onnistuu tosin niinkin, mutta onhan se mukavampaa hommaa valoisaan aikaan. Tallissa on nyt auttavasti sähkövaloa ja navetan puolella myös, mutta ulkovalojen päivitykseen ei rahkeet riitä. No, ehkä jostain lennähtää Sähkömies punaisessa viitassaan ja ruuvimeisseli aseenaan ja pelastaa mut pimeyden mustasta nielusta. Nää nyt on näitä yh-äidin päiväunia. Kun osaa jo paljon itte, mutta ei ihan kaikkea kuitenkaan..

Mutta yksi uskollinen mies mulla on nyt vierellä, satoi tai paistoi, oli pimeää tai valoisaa. Iso koira kulkee vierelläni pihalla ja tallissa ja hyvänen aika, miten hienoa se on. Se on ollut meillä nyt pari viikkoa ja ihan selvästi omasta halustaan on ottanut mut omakseen.

Ajatus isosta uskollisesta ystävästä lohdutti mua myös toissailtana, kun tämä irlanninsusikoira rompsautti kunnon jättilöröt porstuaan ja sain päivän päätteeksi siivota ne lierut pois ja tuulettaa huushollia ovet ammollaan. Mutta menee sitä pienemmälläkin miehellä mahan floorat sekaisin, kun kaupungista muuttaa maalle....

Toisaalta siinä lemussa osasin taas arvostaa tätä yh-äidin elämää. Mieluummin siivoan 85-kiloisen koiran kuin 85-kiloisen miehen jätöksiä.

Anteeksi ja kaikella kunnioituksella, aviovaimot.

Heipha vaan tuas! Minä nautin täällä maalla olosta, vaikken ihan ihan korvessa asukkaan. Kauppakin kohtalaisen matkan päässä..minulle korpi on sellainen paikka missä on täysi hiljaisuus, eikä kuuluu, kuin korkeintaan tuulen humina puissa. Täällä on maajusseja ja naapureita, mutta eipä olla oltu pahemmin tekemisissä. Vähän "sisäänpäin lämpiävä" kylä. Mutta paljon parempi asua, kun Kehä III:lla! Maalla kyllä olen kokenut hiukan ihmisten tyyliä "kyttäillä" ja puhua selän takana.

Itselläni ollut 2 hevosta ja kaikkia elukoita maan ja taivaan väliltä. Tämän vuoden puolella saateltu hautaan kissa, 4 kania ja tietysti lehmiä. Koirat ovat minullekin ystäviä, harrastamme monenlaista. Toinen on "työkoira" ja toinen villi "hulttio" Ne viettävät molemmat vapaata elämää (kaivelee kuoppia ja kantelee tavarat pihamaille) mutta ne ovat hyviä ystäviä, kun ne eivät loukkaa ikinä! Mitä nyt välillä vähän käy naapurin kanalassa kepposillaan 🙂

Maanvaiva: On kiva kuulla elämästä Pohjoisessa, itse en ole ikinä käynyt!
Olen siinä suhteessa hyvin sivistymätön 😐

Haaveilen erämökki lomasta jossain todellakin korvessa, vaikka eipä täälläkään liiku, kuin hirvet pihasta ja sudet 100 metrin päästä. Yksinäisyys tuntuu juuri syksyllä ja pimeällä.. muutenhan täällä on hyvinkin!! Huvittaa mökkiläiset.. kyllä kesällä tullaan parhaaseen paahtavaan aurinkoiseen aikaan.. mutta sitten muut vuodenajat, kuten alkusyksy on todella kaunista ja sepä ei kiinnostakkaan. Olisi hienoa nähdä Lapin ruska joskus..

Ja kaipaisin Skype kaveria (jo osaan käyttää vielä🙂👍) Minulla ei ole juttuseuraa päivisin ja sitten alkaa päässä jylläämään turhanpäiväisiä ajatuksia..

Todella hyvin oli sanottu, että tällä palstallakin kirjoittavat ihmiset ovat ystäviä.. en ole koskaan kokenut, että voi olla näin lämminhenkinenkin yhteiö olemassa, kun internet yleensä pullollaan kaiken maailman tyyppejä..

Ja hyvää viikonloppua kaikille etukäteen🌻🙂🌻 Kyllä maalla asuminen kaupunkiviikonlopun aina voittaa.. 🙂🌻

Hei kaikille!🙂🌻

Kiitos kommenteistanne, erityisesti kukkoasiaan. Meillä ei todellakaan ole kanoja (vielä🙄), mutta kukko tuntuu saaneen 'laumansa' ulkokissoistamme (noin viisi), mikä on aika huvittavaa😉. Komentelee kissoja pois ruoka-astioilta syödäkseen itse - vaikka ruokaa olisi useassa astiassa ja kaikki voivat syödä yht'aikaakin.

Olen todella masentunut työnteon lähestyessä loppuaan🤔. En ole ollenkaan motivoitunut koko jäljelläolevaan työhönkään. Jotenkin se kuitenkin pitää viedä päätökseen. On tosi raskasta olla työyhteisössä, missä muut ovat pysyvästi, mutta itse ei saa jatkaa, vaikka sinne palkataankin uusia työntekijöitä vuoden alusta. Vielä en tiedä, mitä yhdelle syksyksi palkatulle tapahtuu. Riippunee siitä, palaako viranhaltija virkavapaaltaan vai ei. - Itse yritän etäännyttää mieleni ja ajatukseni työasioista, niin etteivät ne pyörisi työssä enää ollenkaan joulukuun lomien aikana. Aamuyön heräämiset ja valvomiset ovat pahimpia...😠🤕

Pääasiassa vain makaan, luen ja katson televisiota. Jonkin verran teen sukututkimusta, mikä onkin nyt ihana ajatukset mukanaan vievä harrastus. - Masentuneena en pahemmin halua ihmisten pariin, mutta yritän pitää kiinni parista joka toinen viikko tapahtuvasta 'ihmisten kokoontumisesta'. Niitä on oikeastaan neljä eri porukkaa, mutta tässä mielentilassa en ole jaksanut käydä kaikissa. Koen vaan näytteleväni 'suht' hyvin voivaa', vaikka on jatkuva itkuinen olo.

Kiitos, kun olen saanut jakaa tämän täällä. Kiitos lukijoille. - Jokaiselle toivotan syysiloa; täällä etelässä vielä on ilahduttavia värejä luonnossa.🌻🙂🌻

Terve vaan kaikki, meitähän on kohta ihan pienen kylän verran.
.
Kyllä kai se kukko sitten viihtyy kissojen kanssa kun mun yksi pihaporoista leikkii koirien kanssa. Vaikka on sillä lisäksi porokavereitakin. Mun mielestä jokainen eläin tarvihee lajitovereita.
Jos sie varjo pääasiassa vaan makaat, luet ja katsot televisiota, niin muistathan välillä levätä. Varsinkin kaamoksen aikaan lepo tärkeetä, siihen pitää ihan keskittyä.

Pemppu, Tänne ei kyllä kannata ruskan aikaan tulla, kun täällä on ihmisiä silloin enempi kuin kaupungissa. Tai ei ne tänne asti tule, kun ei ole puita, on vaan maaruskaa.
Minä olen siitä omituinen maalainen, että tykkään kyllä käydä Hesassakin. En tiedä viihtysinkö siellä enää vakituiseen, en kai enää.

K, sulla onkin sitten iso koira, 85kiloa. Mullla isoin painaa 45kiloa ja senkin sonnassa on kyllä siivoamista.
Vieläkö te siellä haravoitte? Mie ihan tänäänkin jouduin kolaamaan lunta ja pilkillä käyn. Ison lumiukonkin olen tehnyt. Pakkasia ei ole kovinkaan paljon. Niitä ootan. Komeita revontulia näkee lähes joka ilta.

Moikka.

Tällainen kylä olisikin aika mukava paikka asustaa. Saa olla itsekseen ja häärätä omiaan ..ja halutessaan voisi piipahtaa toisen tupaan tai tontille rupattelemaan. Niinhän me nyt tehdään. Taitaa näitä marraskuun pimeässä toilailevia, yksinäiseksi itsensä kokevia maaseudun asukkeja olla ympäri Suomea.. mutta on hienoa, että olemme kohdanneet täällä !! Itse kerron elämästäni hyvinkin tunnistettavissa olevia asioita, mutta se on mulle ihan hieno asia. Sama ihminen olen täällä netissä ..ja tässä elämässäni ihan livenä. Elän elämääni enkä esitä sitä. Tällainen olen, saa tunnistaa.

Täällä Keski-Suomen sydämessä saa vielä haravoida, jos ei sade haittaa. Talvesta ei ole haisuakaan, sopii mulle. 40 vuotta ihan eteläisessä Suomessa eläneenä ja siellä kasvaneena ehdin tottua ja sumuisiin ja lumettomiin talvikeleihin. Pohjoiseen Keski-Suomeen muutettuani 10 vuotta sitten sainkin lunta tupaan talvisin oikein kunnolla ja tuli useana talvena koettua ne - 40 astetta olevat pakkaset ja oikeesti oli se ihan kauheeta. Että sattuikin se paikka olemaan niin arktista ja ikiroutaista aluetta. Mutta kovasti siellä oppi selviytymistä ja sietokykyä. Muistan yhden pimeän talviaamun, kun pitkällä korpitaipaleella kuu paistoi sinisillä hangilla, olin töihin ajamassa pakkasen hyydyttämällä autolla ja kojetaulun mittarissa oli -37. ikuisesti syöpyi se näky verkkokalvoille, matkaa kirkonkylälle oli vielä ainakin 20 km. Mietin otsatukka huurussa, että entäs jos tää auto hyytyy tähän, mitä sitten ???

No ei meillä nyt niin kauhian pimiää ole nyt, kun on lunta maassa. Hyvin näkee 9-15 käydä hiihtämässä tunturissa. Siiten kyllä iskee säkkipimeä ja kuljen otsalampun kanssa pihalla.
Parin viikon päästä alkaa kaamos ja sitten on pimiää mutta mie lähen täältä pois, sinne maalle. Mulla ei oikeastaan enää ole varaa asua täällä, kun tulee kylmät. Seinät on niin hatarat ettei mitkään puut riitä pitämään tätä tönöä lämpimänä.
Nytkin pitää olla villapaita, villasukat ja vinkkelit jalassa sisälläkin ja nukun untuvamakuupussissa.

Mulla alkaa myös ne joulutontun työt. Vuoden kiireisimmät ajat, marjastuksen jälkeen, ei sitä passaa vaan oleilla. Sitten sitä tohinaa kestää jouluaattoon asti.
Taas tuli lunta lisää ja ensi viikoksi on luvattu jo kunnon pakkasia.
Ehkä mie vielä käyn yhden reissun telttailemassa tunturissa.

Moikka.

M., nyt kysyn asian, joka on n. 15 vuotta mietityttänyt mua : MILLAISTA ON OLLA JOULUTONTTU ???

Nimittäin yksi mun pojistani pienenä sanoi aina, kun kysyttiin mikäsustatuleeisona, ETTÄ MINUSTA TULEE TONTTU.

Ja sitten aina pohdiskeltiin sitä tontun ammattia. Että mitäs ne tontut tekee sitten kesällä? Ainako ne niitä lahjoja, käykö ne koskaan vaikka uimassa?? Ja onko niillä uikkaritkin aina punaiset ja miten ne parrat, kun ne kastuu ?

No nyt tää tonttu 18v käy kauppista toista vuotta eli tilanne ammatin valinnan suhteen voi olla muuttunut. En oo nyt kysellyt.

Marraskuun hämärä ja päähän huppuna possahtava pimeä tekee mulle ihan hyvää. On päivällä aina ihan selkeä alku ja loppu. Mulla ei oo ollu n. 10 vuoteen herätyskelloa, mutta aina herään sillai sopivasti ennen aamunkoittoa. Alkaa unetkin olla jo levollisempia, avioeroamisen tuska alkaa varmaan jo alitajunnassakin helpottaa.

Nyt on syytäkin herätä ja vipata kaikki koirat ulos jo siinä neljän aikoihin. Tällä aikataulumenetelmällä olen saanut tuvan lattialle paskomisen kivasti loppumaan. Kuuden pikkukoiran laumassa on kolme, joita ei ole jostain syystä aikanaan ehditty opettamaan sisäsiisteiksi. No mulla on nyt ollut aikaa yöt ja päivät availla ovea kaikille, joilla on kupla tai muu muhkura otsaluussaan. Nyt alkaa olla jo suolisto hallinnassa melkein kaikilla. Kello neljän aamupaskantaminen alkaa sopia kaikille vartalotyypeille. Yleensä silloin, kun viimeinenkin pikku paskiainen on kiertynyt taas mukavasti mun paikalle meidän petiimme nukkumaan,keittelen ittelleni aamupuurot ja juon kahvia.. ja on niin hienoa, kun maailma mun ympärillä on vielä syvässä tajuttomuuden tilassa ja saa vielä hetkeksi kömpiä koirakasaan muruseni viereen. Pimeä jotenkin pitää mut turvassa maailman vaatimuksilta.

Yhtenä yönä valvoin siellä koirien ja lapsen raajojen ja nenänpäiden sekamelskassa ja aloin melkein ahdistua päässä pyörivistä ajatuksistani. Yhtäkkiä chinchilla, joka saa pomppia kaiket yöt vapaana, kipitteli kylmillä jaloillaan kolme kertaa mun paljasta kinttua ja käsivartta pitkin nuuskimaan pitkillä viiksillään mun naamaa. Ihana tunne. Siinä mennessään pomppasi aina jonkun koiran kuonon tai tassun yli. Joko koirat eivät oikeasti heränneet öisen mieshenkilön käpälöintiin tai sitten eivät jaksaneet noteerata koko otusta. Ihan järjetön tunne, c alkaa olla jo aika painava ja kun sillä ei oo kynsiä ja tassunpohjat kylmät, tuntuma on aika lystikäs. Ja sen viiksikarvat kutittivat mun naamataulua joka kerran. Ei siinä jaksanut ihan hirveän kamalia enää ajatella. Aattelin vain, että oon aika onnekas, kun saan elää näin kaiken kokemani pahan jälkeen.

Mutta nyt alan suunnitella minäkin joulujuttuja, tuleehan se sieltä, vaikkei vielä ole talvestakaan tietoa täällä.Tallissahan se ensimmäinenkin joulu vietettiin. Olen siis aitiopaikalla jossain suhteessa.

Tonttuja olen arvostanut aina. Tallitontut varsinkin ovat auttaneet jaksamaan vuodesta toiseen eläinjuttuja, mutta joulutontut ovat tonttujen valioluokkaa. Olen jopa kerran näin aikuisiällä nähnyt ihan oikean tontun ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Joulussa on monenlaista taikaa.

Mie olen siis vaan se joulutonttu. Nykysin pukilla ei ole varaa pitää joulutonttuja ympäri vuoden vaan meidät lomautetaan joulun ajan jälkeen. Lahjatonttu tietenkin on aina töissä.
Mie ainakin uin, kun mulla on vaan jouluna parta. Mutta olen nähnyt pukinki uivan, kyllä se parta kuivuu.
En voi aina pitää partaa, kun toisessa työssä en voi sanoa, että olen oikeesti joulutonttu mutta lomautuksen vuoksi teen vähän sivuhommia.

Mie hoksasin vasta 16 vuotiaana, että olenkin tonttu. Sitä ennen yritin olla tavallinen ihminen.
Mie hoidan pääasiassa pukin poroja. Selitän lapsille miten ne saa lentämään mutta sehän onnistuu vain jouluaattona. Istutaan reessä ja suunnitellaan miten siihen saa mahtumaan kaikki lahjat.
Mua halataan hirveesti, ihmisenä en siitä pidä mutta joulutonttua pitää saada halata.
Olen mie välillä muissakin hommissa, kun tontuthan hyörivät ja häärivät siellä sun täällä.

Mie siis alotin tänään joulun vieton, joulukorttejakin jo lähettelin.

Moikka, haluan jakaa kanssanne liikuttavan jutun..

Syksyllä yksi äitimarsuistamme sai 3 poikasta, jotka saivat nimikseen Mai, Muh ja Murre ( vrt. Pekka Töpöhännän lapset). Sitten äitimarsu yhtäkkiä kuolla kupsahti. Onneksi marsunlapset osaavat heti syödä eli nämäkin otin sitten satulahuoneesta tupaan uuninpankolle asumaan ja pärjäsivät ilman äitiä jo. Mai ja Muh lähtivät pian omiin koteihinsa saamaan erityistä hellyyttä ja emoa korvaavaa ihmisläheisyyttä, mutta Murre sai ikäisensä toisen marsutytön seurakseen ja jatkoi elämäänsä täällä, ihmisisilmällä katsottuna ihan sujuvasti.

Mutta hyvänen aika sentään, mitä huomasin perjantaina. Erään äitikanin viikon vanhojen poikasten pesässä oli joku, jonka ei pitäisi kuulua joukkoon. Murre. Siellä se on neljän kaninpoikasen kanssa pupuvauvapesässä, mitä ilmeisemmiin äitikani imettää sitäkin. Voi Murrekulta. Koko pupulapsikööri vaikuttaa kuitenkin saavan ihan riittävästi maitoa sala-asukkaasta huolimatta. Mulla ei oo sydäntä ottaa pikkumarsua pois. Mitä ilmeisimmin sillä on ollut hirvittävä äidinkaipuu ja vanha lempeä pupuäiti on hyväksynyt sen lapsilaumaansa.

Kaikenlaista sitä tapahtuu. Piti ihan istua satulahuoneen lattialle pohtimaan asiaa.

Jonakin päivänä meidän Murrella voi olla identiteettikriisi. Ollako marsu vai pupu vaiko eikö. Tärkeintä on kuitenkin, että nyt se on taatusti onnellinen rötköttäessään siellä lämpöisessä pupunpesässä. Ja Murre saa mun puolesta elää äitipupun hoivissa vaikka koko loppuelämänsä.

Oi miten ihana eläintarina, K. Onnellista lapsuutta ei ole koskaan myöhäistä saavuttaa tulee mieleen.
Mie kerran pelastin tulvavedestä poron vasan jonka äiti oli kai hukkunut. Sitä sitten pullosta syötin ja se pikkokoirani joka kuoli muuten oli sille äitinä. Luonto kai osaa asioita noin hienosti järjestellä.

Mulla on vaan näitä tonttukiireitä ollut viime aikoina. Hulinaa ja vilskettä. Mutta mukavaa se on. Pari päivää oli oikein kunnon pakkasiakin mutta nyt valitettavasti taas lauhtui.
Joku muut olette aloittaneet joulua?