Nyt sain sen kirjan Tule takaisin pikku Sheba ja sieltä tämä runo nyt eniten itketti.

"Koira nukkuu ruudullisten ikkunaverhojen takana.
Se nukkuu jo sadatta vuottaan.
Ja nukkuu rakas sydän.
Sitä ei enää herätä uni, ei enteet, eivät
lopullisesti lähteneet vainajat.
Ehkä minä yksin, minun muistini vain."

Juuri nyt ei muuten pysty mitään sanoon, kun iski niin kova koirasuru.
Miten minä voinkin sinua takkuinen karvaläjä niin paljon ikävöidä.

M.,

sinua lämpimästi ajattelen ja toivon voimia itkemiseen. Kun ei siinä muu auta. Koiran kuolema kun on yksi pahimmista.

Mun mielestä syksy on ihan hyvä vuodenaika. Ihan sen takia, että tulee pimeä aikaisin.
Tänään on mulla ollu aikalailla luppopäivä. En ole saanu mitään järkevää aikaseksi, vaan leikellyt lehtiä. Se on todella rentouttavaa mulle.
Mulla on täällä kissalauma kotona, eli tiedän myös, ettei ilman näitä voisi elää. Eläimen menettäminen on ihan sama asia, kuin yleensä perheenjäsenen menetys ☹️
Kolmestatoista kissastani menetin vuosi sitten yhden ja sekin on vaikeaa ja tulee välillä kovakin ikävä vieläkin.

Huomenna jos saisi sen verran ittestä irti, että edes imuroisin vähän. Tänään en enää jaksa alottaa.

Heippa taas 🙂🌻

Teille kaikille ystävän etsijöille toivotan nyt oikein hyvää yöaikaa ja mieluusti mukavia unosia.
😴
Huomenna on taas päivä uusi ja eiköhän joku meistä taas palaile tänne juttelemaan 😐
Siispä natti natti😀

Kiitos Ka sanoistasi.
Kyllä mie olen nyt varma, että tarvitsen uuden pikkukoiran. Sitä tarvitsee myös äitini ja mun suhde. Eilen kyllä menin niille katsomaan koripalloa mutta se on mun ja isäni yhteinen harrastus tuo urheilu ja metsästyskoirat. Eikä meillä nyt oikein ole mitään yhteistä puuhaa äidin kanssa, joten otan eli ostan meille yhteisin pikkukoiran.

Kyllä minäkin pidän syksystä tosi paljon, eniten kyllä talvesta.
Viikonloppuna on mieheni synttärit ja olen sille järjestänyt yllätyssafarin, käymme Norjan puolella kalassa jne.
Taas on ollut kylmä yö.
Ja nyt saa jo ihmisten haudoillekin viedä kynttilöitä palamaan. Mua ahdistaa aina kesällä hautausmaa, kun saa vaan kukkia viedä enkä oikein ole kukkaihminen.

Olemme varanneet Cockapoo koiran, ei ole vielä edes syntynyt. googlella löydätte kuvia, jos kiinnostaa.

Sainpas sitten imuroitua tänään, ihan niinkuin eilen ajattelin 😮
Muuten päivä meni ihan vaan oleskellessa.
Maha oireilee tässä illalla taas.

Huomenna päättyy taas arkiviikko. Menee viikot muutenkin kovalla vauhdilla. Kun ikää on tullut, huomaa, että viikot ovat menneet nopeammin.

Toivottavasti teillä on ollut mukava viikko, lukijat 😀

Joo oli mukava viikko, kiitos kysymästä.
Kirjotan tätä laavulta, kun oottelen muiden heräämistä eli mieheni ja parin koiran.
On vähän liian lämmintä, ainakin kolme astetta, etten voi nukkua. Pimiääkin on mutta parin tunnin päästä jo valkenee ja voimme lähtiä käveleen kotia päin. Semmoiset 40 km pitäisi kävellä, sitten meloa ja ollaan jo kotona.

Ruska on kyllä komia ja olen ottanut hienoja kuvia. Vaikka niitä samoja kuvia mulla taitaa olla joka vuodelta. Siskonlapset niitä tykkää katsella ja nille pitää aina kertoa jotain kuvasta.
Tyyliin tuossa on oranssi puu, tuossa kuivunut puro ja tuossa sieniä, Ja lisäksi pitää vielä muistaa missä on koirat ja mies ja mitä tekevät kun eivät ole kuvassa. Ja mitä söimme, kun kuva oli otettu. Niitä juttuja mie nyt yritän tässä samalla keksiä.

Kohta laitan kaakaon kiehumaan ja teen tikkuleipää ja herätän porukan.
Sitä ennen käyn lukemassa evankeliumin Martasta ja Mariasta. En oikein perusta hirveesti Raamatun lukemisesta. Mutta tänään on Neitsyt Marian syntymäjuhla, enkä pääse kirkkoon joten siksi itse luen tekstin. Tänään on ortodoksien suuri juhlapäivä, koko pelastussepitys alkaa tästä päivästä.

Anteeksi kun sotkin uskon tähän ketjuun. Toivottavasti ette silti häviä ketjusta pois.

Koiran odottaminen on ihanaa, onnea sulle, M. Itsekin tässä lupauduin ottamaan uuden kodittoman pikkukoiran omaan laumaani ja jännitän, että kuinkahan tässä käy. Koska mahtaa tulla ja millainen mylläkkä se on taas se lauman uudelleenjärjestäytyminen. Se on muuten tosi mielenkiintoista seurattavaa, roolit ja paikat menee uusiksi ja vanhimmistakin ukoista, 10v ja 14v, löytyy uusia puolia. Ja pihan hajumaailma ja talli ja navetta saa aina varsinkin kaupunkioloista tulleet koirat ennemmin tai myöhemmin vapauttamaan sisäisen suden...

Elämä eläinten kaa on kyllä tosi haastavaa, mielenkiintoista ja terapeuttista.

Mua varoiteltiin kovasti haukoista, kun tänne muutimme. Meillä kun kanat ja muut siivekkäät saavat elellä irraallaan pihassa. Kesäiltaisin kuulin haukan viheltelevän hyvin lähelläkin. Tuossa niitä näkee pellloilla myyriä jahtaamassa.. Kerran yksi, varmaan nuori haukka, eksyi navetan edustalle ja pääskyset ajoivat sen pois. Kitos kovasti, kesäystäväni... Nythän ne ovatkin taas lähteneet, saivat sen viimeisimmänkin pesueensa siivilleen. Navetan katolla keikuttelevat pyrstöjään vielä västäräkit. Yksi ilta ihailin kovasti vielä rastaan huilua, mutta se olikin sitten yksi pöhkö kalkkuna, joka oli jotenkin ajautunut ulkokanalaan ja vihelteli siellä, halusi kai takaisin omiensa luo.

Meillä on vain 3 kissaa, äiti, isä ja yksi viime kesän pentu. Isä on nyt kyllä kastroitu, mutta kolmikko on kuin jostain satukirjasta, kun tulevat iltahämärissä naukumaan ruokaa navetanvintin sillalle. Isä on suuri, jyhkeä pörröturkki, ihan selvästi sukua leijonalle, äiti pieni ja suloinen sileäturkki, mutta sielultaan oikein täysverinen tallikissa. Kyllä, jokainen kissoista liian kiinnostunut pikkukoira on saanut pikakurssin kissojen kunnioittamisesta ja etuajo-oikeudesta tältä söpöltä äitikisulta. Ja se pikkuinen, jota molemmat paimentavat ja pitävät tiukasti mukanaan, .. niin kesy ja hellyyttävä otus, kehrää heti, kun sitä katsoo. Aivan kuin vanhempansa.

Tää on ollut suorastaan taianomainen syksy täällä Suomen keskiosassakin. Aamujen harmaus ja sumu ovatkin muuttuneet paahtaviksi iltapäiviksi ja vanhat eläimet ovat torkkuneet ihanasti kuka minkäkin puskan juuressa luitaan lämmitellen.

Yhtenä yönä taivaalla oli kauniit revontulet, tuossa navetan päällä leiskuivat vaalein sävyin, lempeinä. Tunsin oikein, kuinka kaikki edesmenneet, jotka ovat tässä pihassa aikanaan kulkeneet ja askareitaan toimitelleet, mummuni, vaarini, enoni, äitini... että kaikki toivottivat mulle voimia ja kertoivat huolenpidostaan. Usko kuuluu elämään, ei sitä voi erottaa omaksi saarekkeekseen, jota pitäis vain suorittaa jossain kirkonmenoissa. Kyllä joka päivä, johon saa herätä ja elää sen, on osoitus siitä, että Jumala on. Siitä nyt vaan on tehty niin monimutkainen juttu. Ja puhun nyt myös työni näkökulmasta, oon tehnyt 13 v työtä evlut-kirkon perhetyössä tän eläinjuttuni ohella.

Sytyttäkää kynttilöitä, kun illat alkavat pimetä. Meillä kun ei uskalla, ettei kukaan näistä pöhköistä piskeistä syty palamaan.

Hei taas K. mullakin on kissat löytökodista tai tuo yksi oli pantu postilaatikkooni. Oisin löytökodista ottanut koirankin mutta ei ollut just sopivaa. Työkoirat on eräästä safariyrityksestä joka meni konkurssiin ja me otimme sieltä koiria.

Tää mun kuollut koira kerran jäi melkein haukan saaliiksi mutta onneksi äitini ehti apuun ja pelasti sen. Sille jäi verijäljet niskaan ja käytin sitä koirapsykiatrilla, että se uskalsi alkaa taas olemaan pihalla. Vaikka selvästi arempi se sitten kuitenkin oli, mitä lie puhuivat psykiatrin kanssa, kun pelko ei kokonaan hävinnyt.

Minä en osaa mitään noin hienoa kertoa kissoistani kuin sinä. Enimmäkseen ne jossain vaan huitelevat menemään, välillä käyvät jaloissa pyörimässä ja taas menevät.
Kun luonnossa on poikasia, pidän ne häkissä mutta muuten saavat mennä lähimetsässä irti.

O.i minullakin on sama tunne, kun revontulet oikein leiskuaa. Kaikki kuolleet tulevat tervehtimään.
Ja samaa on myös kynttilöiden kanssa, tuo pöhköin kissa meni jopa kerran nukkumaan palavan kynttilän päälle. Ja mie ihmettelin miten haisee palanut villasukka, kunnes hoksasin, että kissan karvat se vaan kärähti.
Poltan kynttilöitä aina jonkun lyhdyn sisässä.

Tämä syksy on käsittämättömän lämmin. Juuri tulin töistä, kävin melomalla osan matkaa ja pelkkä t-paita riitti. Monesti tähän aikaan olen jo laittanut kanootiin talviteloille, nyt vielä melon.
Oikein kauhulla aattelen alkavia poroerotuksia, jos ei ilmat kylmene. Porot saa lämpöhalvauksen, kun niitä pitää juoksuttaa.

Entäs toinen K, mitä sulle kuuluu nyt?

On tosi mielenkiintoinen tuo sinun elämäntapasi, M. Tosi hienoa, että jaat sitä täällä, monet varmasti lukevat kirjoituksiasi tavallani; ajatella, joku elää noin, oikeesti luonnossa, sen armoilla ja siitä nauttien.

Muutama vuosi sitten sain porokuumeen. Näin sitten muutamia lemmikkiporoja täällä Keski-Suomessa ja jotenkin alkoi tuntumaan siltä, että poro on villieläin ja se haluaa elääkin niin. En sitten ottanut poroa. En ois voinnu tarjota sille oikeanlaista elinympäristöä.

Tää syksy on tosiaan kummallisen lämmin, nytkin ihan hullua oli käydä sulkemassa tallin ovia, pilkkopimeää ja niin lempeän lämmintä. Taloa oli tänään kuitenkin vähän lämmitettävä, oli jotenkin kosteaa kuitenkin. Nyt on ihanasti lämmin uuninkylki ja ripustelin pyykit pitkin ja poikin, leiritunnelma.

Chinchilla pomppii hulluna pitkin tupaa ja koirat makoilevat siitä välittämättä. Annan c:n olla yöt vapaana, yöeläin kun kerran on. Aamulla se kömpii itte omaan häkkiinsä ja nukkuu ihan hiljaa koko päivän. Enemmän se kaipaa liikuntaa ja omaa elämänrytmiään kuin ihmisen sylissä kököttämistä. Tää c on kyllä tosi kesykin kaikenlisäksi, rohkee ja on itseluottamus kohdallaan.

Hei taas. Itseasiassa mulla on lähiporot tarhaporoja eivätkä niin villinä elä. Ne ovat sellaisia jotka eivät ole jostain syystä pärjänneet villinä ja siksi ovat tarhassa. Niitä on parikymmentä ja siitä niillä on onnellinen elämä ettei niitä syödä.
Vaan nekin käyvät töissä, esim jouluna pukkaa keikkaa koko ajan.

Mutta on mulla villiporojakin muutaman sadan kilometrin päässä. Olen kaikki poroni perinnyt adoptioukiltani, mun biol. suvussa ei hoidettu poroja.
Olen nyt muuttamassa porotilalle pariksi kuukaudeksi. Asun ukin pienessä mökissä, jossa ei ole suihkua eikä sisävessaa.
Teen etätöitä parinä päivänä viikossa, parina osallistun poroerotukseen ja muina aikoina opiskelen. Tarkoitus on suorittaa kolme tenttiä vielä tänä vuonna.
Mieheni työpaikka on sitten lähempänä ja se voi käydä luonani viikoittain ja käyttää myös kaupassa.
Muuten en ihmisiä näe kuin tuossa porohommissa.
Minä olen jotenkin kurkkua myöten täynnä ihmisiä ja ehdottamasti tarvitsen enempi omaa rauhaa.

Minäkin muuten usein ajattelen että muut elävät jotenkin ihmeellistä elämää kuten sie K. elät.
Ja, jos kertoo kaupunkielämästä, metrolla ajamisesta yms, ajattelen, vauv miten hienoa elämää joku saakin elää.

Nyt tuli äitini auttamaan pakkaamisessa, sen mielestä en voi elää niin vähällä tavaramäärällä mitä olen itse ajatellut.
Vehnäjauhojakin pitää ainakin viisi kiloa ottaa mukaan.

Hyvää viikonloppua.
Ilma muuten on selvästi jo kylmempää.

Nyt sitten olen yksin. Vanhemmat toivat aamulla, sitten tehtiin äidin kanssa suursiivous.
Vaikka ei minusta ollut likaista, mitä vähän sopulin ja myyrien kakkaa siellä sun täällä.
Isäni pilkkoi puita niin paljon että pärjään varmaan talveen asti. Niitä järjestelen pinoo huomenna aikani kuluksi.

Liian lämmintä on ja tulee ongelmia ruokien kanssa, jos ei kylmene. Kun ei ole jääkaappia vaan säilytyksenä toimii kaivo jonne ämpärillä lasken kylmät ruuat.
Mutta aika paljon syön säilykkeitä, marjoja ja kuivalihaa. Vihanneksia syön kauppapäivänä.

Vähän jo hämärtää, saa nähdä pelottaako yöllä. Onneksi on koirat turvana.

Just onhan mulla koirat turvana eli kaikki hyppäsivät sänkyyni, kun kuulivat myyrän tai metsähiiren rapistelevan nurkassa.
Meillä on niiden kanssa vähän erimielisyyttä kuka tässä kämoässä nyt asuu.
Mutta niin käy aina ja ne antavan periksi parin päivän päästä ja mie ja koirat saamme mökin.

Nyt on komia aamu, käymme ensin vaeltamassa tunturissa ja sitten alamme pinomaan puita.

M., hauska kuulla, että koirat on suojellut sua noinkin urhoollisesti myyriltä. Kaameita villieläimiä, myyrät.

Kun muutimme tähän taloon muutama kuukausi sitten, täällä asui Herra Hiiri. Oli jättänyt käyntikorttejaan roskiskaapin pullolleen. Kävi istuskelemassa välillä tuvan kynnyksellä, kun tässä koneella pitkän tuvan pöydän päässä naputtelin konetta talon hiljennyttyä iltaisin. Sitten yhtenä yönä kuuntelin, miten yksi pikkukoirista teki jotain remontintapaista vintin rappujen alla, vaan en jaksanut nousta katsomaan, mistä oli kysymys. Mutta sen yön jälkeen Herra H. hävisi. Neljäkiloinen laumanvartijakoira vissiin söi sen.

Meille tuli tänään kuudes pikkukoira, nuori uros. Bilemimmin koira kaukaa pääkaupunkiseudulta. Ollut frendien luona ja milloin missäkin ja häkissä päivät. Ja miten kaunis, kuin joku aavikkokettu. Siis se koira, eikä omistaja. Ja lempeä ja pehmeä ja huokuu sellaista surullista tarinaa, millaista on olla aina vähän siellä sun täällä ei-kenenkään koirana. Lauman järjestys on nyt hetkellisesti vähän sekaisin. Vanhimmat koirat tosin viis veisaavat tästä uuden levottomasta hipsuttelusta ja kuorsaavat kodikkaasti kidat ammollaan omissa lempipaikoissaan.

Saimme tänä viikonloppuna kaikki siivekkäät sisätiloihin. Nyt vanhassa navetassa on elämää, kun kaikki kanat, kukot, ankat ja kalkkunat etsivät siellä paikkaansa. Illalla olin ihan varma, että ei tästä ilman ruumiita selvitä, mutta niin vaan aamulla oli joka nokka elossa touhukkaana edelleen. Navetassa on paikoillaan vanhat parsipaikat 12 lehmälle, eli kyllähän siellä on tilaa kaikkien löytää uudet paikkansa. Ainoastaan yksi maatiaiskana vielä haahuilee navetanvintillä ja ihmettelee, missähän ne 150 kaveria mahtaa olla, kun pihan puskat on hiljentyneet.

Onnea ja voimia nyt M sulle niihin porohommiin.