Hienoa. Mie olen 25v Lapissa asuva, metsä-ja poroalalla työskentevä ja naimissa oleva nainen.
Aika yksinäinen, kun teen paljon etätöitä ja mies käy kaukana töissä. Vaikka viihdyn yksin mutta netissä olen aina valmis keskustelemaan.

Luenkin paljon ja kestosuosikki on
Paulo Coelho: Valon soturin käsikirja.

Hei! Itse en enää asu maalla,mutta olen 44v ja olen asunut maalla 42v. elämästäni.Toivottavasti en koskaan menetä maalaisuuttani tai sanoisinko "maalaisjärkeäni" 🙂 Itse olen ollut aina vähän syrjään vetäytyvä,en ole kovin itseäni esille tuova.Koulussakin olin usein se jolla ei ollut ystäviä.Ajatuksien jakaminen on mukavaa ja siitä saa ajateltavaa ja erillaisia näkökantoja.Onneksi on tämä tukinet.

Niin ja siitä kirjallisuudesta,viime aikoina olen lukenut Tommi Helsteenin kirjoja viimeisin Elämän lapsi.

Minä taas olen syntynyt kaupungissa ja aina sinne vähän ikävöin takaisin. Mutta pieni loma siellä yleensä riittää ja haluan takaisin maalle.

Hyviä kirjoja on myös Barry Longilla, esim Kymmenen askelta hiljaisuuteen.
"Kirjan kymmenen oppituntia avaavat sinulle tien siihen hiljaisuuteen, joka on jokaisen ihmisen sisällä. Tulet päivä päivältä tietoisemmaksi elämän totuudesta."

oletteko huomanneet, että Tukinetin aiheistohaussa on hirviä määrä kaikenlaisia hyviä kirjoja lueteltu? On siellä kyllä huonojakin.

Hei! Olen keski-iän ylittänyt viljatilallisen emäntä ja myös vailla luotettavaa ystävää, jonka kanssa voisi vaihtaa mielipiteitä. Täällä maaseudulla ihmiset ovat hyvin kuppikuntaisia, ja jokaisella on omat ehkä kouluaikaiset kaverit. Minä muutin muualta paikkakunnalle enkä 30 vuoden asumisen jälkeenkään ole saanut ystäviä. Mieheni käy tilan ulkopuolella töissä ja hänellä on omat työkuvionsa ja työkaverinsa. Myös miehen sukulaiset eivät ole haluneet tutustua minuun paremmin kuin joulukorttilinjalla.
Löytyisikö tältä palstalta myös minulle joku ystävä, mieluummin nainen.
terveisin Merja-Inkeri🙂

hei,minä olen kaupungilta maalle muuttanut 43v nainen.sairastan toistuvaa keskivaikeaa masennusta ja olen pitkään ollut poissa työelämästä.kaikki ystävät jäivät kun eron jälkeen muutin kauas kaupunkiin.Miksi sitä on niin vaikeaa ystävystyä näin vanhemmalla iällä?ehkä tämän kautta 😐
olen naimisissa mutta meillä ei ole lapsia paitsi yksi karvakorva 😉 jonka kanssa teen päivisin pitkiä lenkkejä.luen myös paljon pidän kovasti agatha Christien kirjoista nykyisin en oikein löydä sellaista kiinnostavaa luettavaa kun olo on taas maassa ja on vaikea keskittyä.

Hei

Olen 50 vuotias nainen maalta. Olen oikeastaan asunut koko elämäni
maalla. Opiskeluaikoina tuli kaupunki elämäkin tutuksi. Ei ollut mun
juttu. Sairasta yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä. Myös sosiaalisten
tilanteiden pelkoa on ja saan paniikkikohtauksia. Minun tilannetta ei paranna
se että olen tosi yksinäinen. Ne muutama ystävät joita ollut asuvat
kaukana. Yhteydenpito hiipunut. Heillä omat juttunsa ja perheensä.
Sitä toivoisi että olisi edes yksi ystävä joka kanssa vaihtaa ajatuksia.
Tämä varmaan vain haavetta joka ei koskaan toteudu.

Mukavaa päivänjatkoa kaikille🌻🙂🌻

No nyt kun näin runsaasti ollaan esittäydytty, niin voitaisiin niitä ajatuksia alkaa jo vaihtaan.
Minua lähinnä on ottanut päähän koko aamun kello 3 lähtien. Kun lumiset oksat katkeilevat ja meni sähköt ja vasta tulivat takaisin.
Siinä pimeässä otsalampun avulla olen lukenut kirjaa ja keitellyt soppaa nuotiolla.

Kuka haluaa vaihtaa ajatuksensa mun ajatuksiin?

Etäystäviä voidaan olla täällä toisillemme, kun yhteystietoja ei voida jakaa.
Eli julkisesti ystäviä toisillemme, mikä asettaa omat rajoitukset avoimuudelle.
Mutta ystäviä silti!

Hei vaan kaikille viestiketjuun kommentoineille 🙂

Kirjavinkiksi voisin antaa Kahtrine Neville Kahdeksan, mielenkiintoinen sekoitus historiaa, fiktiota ja shakin maailmaa.

Kiitos vinkistä, Cide🙂
shakki onkin kiehtova laji, kypsyttää kun kysyy aikaa ja ajatusta...
...osais vaan malttaa miettiä.
Kirjavinkiksi antaisin F. Alberoni:"Ystävyys"

Yksin maalla minäkin.
Kovin on vaikea niitä ihmiskontakteja koettaa luoda. Löysin vasta äsken tämän sivuston ja toivon tuttavuuksia muista yksinäisitä <3

Maalla minäkin. Miehen kotitilalla oltu kohta 10v. Meillä on eläimiä laidasta laitaan ja kolme lasta.
Kuten moni muukin totesi, niin ei maalla oikein ystäviä saa. Meilläkin tässä pieni kyläyhteisö ja anoppini ei oikein tykkää minusta, niin vaikka hän muutti tuolloin spv:n myötä naapuripaikkakunnalle, niin hyvin on terrorisoinut kylän juoruajat minua vastaan. Tämä puolestaan vaikeuttaa yhteydenpitoa niihin muutamaan, jotka osaavat ajatella ihan itse.

Meillä on hevosia ja ajan niillä tuolla teillä. Olen pyrkinyt aina siihen, että muut tielläkulkijat täytyy ottaa huomioon - mutta olen onnistunut saamaan vain hankalan maineen siksi, että muutamat kyläläiset kaahailevat toistuvasti tahalleen hevosten ohi ja joskus tämä sitten aiheuttaa ikäviä tilanteita. Muutaman kerran olen joutunut erään toimesta pelkäämään oman henkeni puolesta, kun hän traktorilla on yrittänyt kaahottaa pelkäävän hevosen ohitse.

Arvaatte siis varmaankin, että lähinnä pelkään paikallisia. Ja tuntuu niin pahalta sekin, että vaikka itse yrittää olla huomaamaton, etteivät kiusaisi minua, niin silti saan vaan moitteet niskaani.

Tämä on sellainen kylä, että ottavat aina jonkun hampaisiinsa. Ja valitettavasti niin kauan, kun tänne ei muuta uutta väkeä, niin me olemme heidän hampaissaan. Jopa yksi edeltävistä "silmätikuista" liittoutui heti silloin 10v sitten minua vastaan. Heidän jälkeensä oli seuraavat, jotka muuttivat kylälle. Ja kun me muutettiin tähän, niin me päästiin silmätikuiksi ja sen sonnanjauhannan kohteeksi, jossa muut tietää meidän asiat paremmin kuin me itse. Isona tekijänä meillä toki tuo minun anoppi, joka osaa sitten olla kovin kaksinaamainen tyyppi.

Kovin sitä on ihminen yksin silloin, kun muut päättävät alkaa "ajojahdin" 😞

Alettiinko me vaihtaa ajatuksia, Maanvaiva ja toisetkin?
Aika hiljaiseloa täällä ollut, hiukka kuin tässäkin kylässä.
Aurinko porottanut paikat kuumiksi, ihmiset rapsutelleet pihansa, istutelleet kuka mitäkin.
Piha antaa tekemistä, kun seuraa ei juurikaan ole.
Seura on täällä netissä, mitä teille kuuluu?
Täällä saatiin ukkosten kera vettä, maalle kovin tärkeä aine näin paahteisena jaksona.
Miksei meillekin, työstä hiestyneille immeisille.
Perjantaissa mennään....
😎

Itse en jaksa edes pihasta innostua. Puutarhasta pitäis käydä ajamassa nurmikko, että viime kesänä hankitut marjapensaat ei jää heinikon alle. Vaan en jaksa.
Hevosten ajaminen olis terapiaa, mutten saa aikaiseksi lähteä. Se valjastaminenkin tuntuu niin ylivoimaiselta. Sitten kun on kyydissä, niin luonnossa on kiva olla *klipklop*. Mutta sitten ne pitää vielä hoitaa ajon jälkeen.

Jos vois olla ajattelematta koko pakettia kerralla... Jos vois ottaa askelen kohti ja nauttien olosta - ulkona olosta, vihreydestä, luonnosta, kiinnittäen huomion - ei siihen mikä tuntuu työläältä - vaan pienempiin osiin, ja osio kerrallaan sykäisis ruohosta alulle ajon... antais mennä tovin... ei ajattelis miten paljon on jäljellä vaan sitä mitä sen jälkeen esim.kylmää juotavaa tms jotain mikä antaa tauon. Sitten vaan huomais jatkettuaan tovi tovin perään ett piha näyttää oikeestaan mukavalle.... Itestäni olen huomannu että otan liian ison palan kerralla mietintään ja kaikk tekeminen tyssää pelkkään ajatukseen tekemisestä. Tuolla konstilla olen usein ajanut pihan ja yks kaks voimia saatuani lisää - väsymyksestä - hiestä - tunteesta ett olen saanut aikaan - tehnyt muutakin mitä en aikonutkaan...