Älä muuta sano, Pala lasia. Minustakin tuntuu juuri siltä, että taas yksi menetetty kesä. Kauheaa oli.

Onneksi kohta kokonaan ohi:/

Afganistan on nyt myös mun sydämessä. Mun vävypoika on Afganistanista. Mun kaksi pientä tyttären tyttöä ovat puoliksi afgaaneja. Myös vävypojan kolme sisarusta ovat pakolaisia. Kaikki ovat joutuneet jättämään kotinsa, kotimaansa ja vanhempansa. Mun lastenlasten toiset isovanhemmat asuvat Afganistanissa jatkuvassa kuoleman pelossa. Mihin maailmasta on hävinnyt inhimillisyys?

Mikä heidän tilanne nyt on?missä he on? Toivottavasti turvassa jossain kaikista sotauutisoinneista huolimatta.

V o i m i a  🙏 varjelusta läheisille

Eilen vävyn isä ja pikkusisko olivat juuri tuolla Kabulissa. Vävyn äiti oli yksin kotikylässä Malistanissa. Onneksi isä oli Kabulissa. Talibanit kävi jokaisella ovella siellä Malistanissa. Etsivät sieltä miehiä aikeissaan tappaa. Tappoivat jokaisen miehen, ketä vastaan tuli. Ei onneksi ollut montaa miestä enää. Vävyn äidin piti jäädä hoitamaan lehmiä ja muita kotieläimiä.

Siis tämä on jotain sellaista, mitä ihmismieli ei voi ymmärtää. Mua itketti eilen mulle vieraiden ihmisten puolesta. Kyse on mun lastenlasten isän perheestä. Mulla oli onneksi eilen illalla terapeuttinen puhelu psykoterapeuttiopiskelijan kanssa.

Nyt isä on palanut vaimon luo Malistaniin. Pikkusisko on Kabulissa serkkujen luona.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Tilanne siellä on.nyt niin.kriitinen että koko maailma seuraa sitä.

Kyllä seuraa niin. Toissa yönä en saanut nukutuksi kuin 4 tuntia. En saanut ensiksi unta ja sitten, kun sain nukutuksi, niin heräsin ennen aikojaan. Viime yönä sitten nukuin 10,5 tuntia. Silti olen väsynyt. Ei auta, vaikka juon kahvia. Kai tässä on montaa stressiä päälekkäin. Toivon, että ensi viikko kuntoutuksessa tuo peloista ja jännityksestä huolimatta jotain hyvää elämään. Toivon pystyväni olemaan aito ja avoin itseni. Toivon, etten loukkaa itseäni enkä romahtaisi. En edes tiedä, mitä odottaa tai pelätä. Kyllä mä olen rakentanut itselleni ongelman. Tosiasia on, etten yli kolmeen vuoteen ole käynyt missään. Voiko edes laskea kolmen vuoden takaista, kun isäni kuoltua kuukauden verran tyhjensin ja itkin isän Espoossa olevaa kotia. Mulla on niin ikävä niitä isän luona käyntejä. Mikään ihmissuhde ei korvaa sitä menetystä. Nyt pitkästä aikaa kyyneleet valuu, kun päästän ajatuksen ihon alle. Mulla ei ole enää siellä kotia, minne mennä. Huh huh! Kyllähän herkistyttää kovasti.

Osanotto isäsi menetyksestä 😫😭

Kiitos keskustelua!

Paniikkia pukkaa. Paniikki tulee aaltoina. Jäljellä tiedän tai toivon, että kuntoutus menee hyvin. Ruokaa on kitusesti kotona, joten paniikkia ja ahdistusta ei voi nyt purkaa edes syömiseen. Maitokin  loppuu kesken. Täytyy maitoa ainakin hakea, jos kahvia haluu juoda. Mua on kyllä kannustettu monelta taholta. Mitään en ole vielä pakannut. Osa vaatteista odottaa matkalaukkuun laittoa.

Hyvin siellä menee 👍vahva luottamus sun jaksamiseen 🙏🍃tsemppejä🔓

Kiitos keskustelua!

On tämä kuntoutus ollut antoisa ja samalla myös rankka kokemus niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Ei normaali elämässä käydä samana päivänä fysioterapeutilla, erikoislääkärillä ja psykologilla. Sekä lääkäri ja fysioterapeutti sanoivat heti, että mun toinen olkapää on ylempänä kuin toinen. Käsien puristusvoima on olematon. Tasapaino on ihan surkea. Sen sain tehtäväksi treenata ja mennä kävelemään 3 krt viikossa. Mulla oli tänään sosionomin kanssa yksilötapaaminen. Mä sain sen järkytyksekseni itkemään. Hän herkistyi mun kokemuksista. Olen mä saanut kyllä myötätuntoa ja apua niin ammatti-ihmisiltä kuin ryhmäläisiltä. Vielä yksi päivällinen, joka on kohta. Huomenna aamiainen, väliarvio, luento unesta, sairaanhoitajan kanssa yksilöaika sekä lounas. Sitten ystäväni hakee mut ja Lankamaailmaan lankaa ostamaan.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Asian lisäys

Hiukan samankuuloinen kokemus oli mullakin. Useamman tahon hoitoa kun saa, tuntuu oudolta, välillä ahdistavan hektiseltä, mutta myös siltä, saan olla enemmän olemassa hoitotaholle päin. Piristävää vaikutusta tuo, minulle toi se vertaistuminen samassa ryhmässä olevien kanssa. Kokoonnuimme iltaisin ainakin jonain vknlopun iltana ja huonekaverin kanssa varsinkin syntyi monentason jutustelua.

Voimia sinne ja jatkoonkin 🙏

Voimia sinulle pala lasia! Kiitos kirjoituksistasi. Samoin voimia kaikille jotka tähän ketjuun ovat kirjoittaneet. Luen ketjua ja saan siitä lohtua mutta myös ideoita omaan pärjäämiseeni. Esim. että lähtisin kävelylenkille. Osanottoni pala lasia isäsi poismenosta. Minäkin suren isääni, joka kuoli 10,5 v sitten. Ja kun luin sanasi isästäsi niin päähäni palasi nyt tänään päikkäreillä unessa minä surin isääni ja unessa sanoin sen ikään kuin ääneen jollekulle.

Mukava kuulla, pala lasia, että kuntoutus on ollut antoisaa. Varmasti vaatii paljon, kun on noin paljon kaikkea joka päivä. Hienoa, että jaksoit lähteä ja osallistua.

jokuvaam kirjoitti:
Voimia sinulle pala lasia! Kiitos kirjoituksistasi. Samoin voimia kaikille jotka tähän ketjuun ovat kirjoittaneet. Luen ketjua ja saan siitä lohtua mutta myös ideoita omaan pärjäämiseeni. Esim. että lähtisin kävelylenkille. Osanottoni pala lasia isäsi poismenosta. Minäkin suren isääni, joka kuoli 10,5 v sitten. Ja kun luin sanasi isästäsi niin päähäni palasi nyt tänään päikkäreillä unessa minä surin isääni ja unessa sanoin sen ikään kuin ääneen jollekulle.

Unet on niin syvyyttä meissä kaikissa. Minulle terapioiden myötä joskus syntyi enemmän heräämisen hetkenä ajatuksia jostain pitkään takataustalla elämää vaivanneista asioista kuin oivalluksena koetusta.

Joillain on taitoa vai herkkyyttäkö se on? osata kuin valita unensa? voiko olla totta? Omat unet on usein lääkenapin myötä kuin aivosumua. Joskus kun on unta saanut kuin varkain ilman kemioita, se on kuin olis joululahjan saanut, uni niin todempi, vaikka toisinaan painajainen. Eihän lapsuudenkaan joululahjat aina osuneet toiveita täyttämään.... jos toiveita kykeni tiedostamaan..