Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Moikka Mollyan ja Soroppi! Mitä teille kuuluu?
Työasiat ovat tavallaan selvinneet, sillä mahdollisen ison muutoksen tuleminen lykkääntyi ensi vuoteen. Siis selvisi, muttei kuitenkaan selvinnyt eli epävarmuus vain jatkuu. 🙃 Meemiä lainatakseni: on tämä kyllä työmaa, saatana!
Ahdistusta on edelleen, muttei ihan sentään parin viikon takaisessa vahvuudessa. Sekin tulee aallottain, välillä on kevyempi olo, välillä on inhottavan kuvottava tunne vatsassa, sisäinen vapina ja hirveä paniikki mielessä. Kun jaksaisi ja uskaltaisi tehdä jotain tälläkin asialle...
Ahdistaako teitä, Mollyan ja Soroppi tai kuka tahansa muukin näitä minun jorinoitani lukeva, maailmanmeno? Taloustilanne, tuloerojen kasvaminen, työelämä ja sen muutokset (esim. tekoäly), ilmastonmuutos ja luontokato, pelko terveydenhoidon tulevaisuudesta, Venäjä ja Lähi-idän tilanne, koventuneet arvot ja yleinen paniikkimieliala?
Itselläni on sellainen olo, että kun omassa elämässä valopilkut ovat harvassa ja tunnelin päässä ei oikein kajasta valoa (pelkään, että menee vain huonommaksi), niin ei ulkoinen ympäristökään tarjoa kipeästi kaipaamaani vakautta. Mietin, että pääsenkö koskaan tilanteeseen, ettei työtuntien määrää tai työn jatkuvuutta tarvitse koko ajan murehtia. Typistyykö elämä stressiin töistä tai niiden puutteesta sekä alituiseen penninvenytykseen vailla muuta elämän sisältöä ja mielekkyyttä? Onko minulla koskaan enää varaa pitää lemmikkieläintä? Jos sairastun, niin onko hoitoa saatavilla, missä (miten kaukana) ja onko minulla siihen varaa? Esimerkkejä voisi antaa loputtomasti.
Mollyan, ruska-aika on varmaan hienoa aikaa olla maalla. Luonnon ja sen kierros seuraaminen on, kuvittelisin, rauhoittavaa.
Kissa kun kuoli, niin minä pidin reilun vuoden mielessäni kirjaa ajan kulumisesta. Yritin tietoisesti lopettaa sen kun vuosi tuli täyteen, mutta kummallinen rituaali katkesi vasta viime vuoden lopulla ulkomaanmatkaan, kun "mittarissa" oli vuosi ja 12 viikkoa ilman kissaa. Ja silti minulla on jo nyt koko ajan mielessä, että kohta tulee 2 vuotta kissatonta elämää täyteen. Voi, miten yhtä aikaa pitkä ja lyhyt aika siitä päivästä onkaan!
Joskus, kun aika on sopiva ja suru on haalistunut haikeudeksi ja iloksi siitä mitä oli, niin ehkä talo maalla saa uuden vahdin ja sinä uuden koiraystävän.
Soroppi, en ole yrittäjähenkinen sinänsä, mutta minua kiinnostaa tiettyjen itsensätyöllistämistapojen vapaus ja itsenäisyys. Että voisin keskittyä siihen kevytyrittämiseen silloin, kun palkkatöissä on hiljaisempaa ja sitten kun niitä perustöitä on, niin laittaa vaikka koko yritystoiminta hetkellisesti jäihin.
Huonouden tunteen lisäksi ongelma on liiallinen perfektionismi. En osaa antaa itselleni aikaa ja tilaa kokeilla ja kehittyä, vaan heti pitäisi olla valmis.
No'tt en ole vastaavassa tilanteessa ollut, mutta onhan tällainen epätietoisuus rasittavaa. Ihan kuin olisi löysässä hirressä koko ajan.
Kyllä tämä maailman meno ahdistaa minua myös. Sodat, ilmastonmuutos ja kaikki sellainen, jossa tunne että ei voi juurikaan vaikuttaa mitenkään. Suomessakaan ei mene hyvin. Velkamäärä paisuu ja tuntuu, että mikään ei sitä estä. Ei näytä olevan keinoja sen pysäyttämiseen. Sote-uudistus oli täysi nolla ja ainakin nyt tuntuu, että ratkaisu oli täysin väärä. Terveydenhuolto rapautuu ja siirtyminen yksityiselle puolelle on jo alkanut. Mihinkään ei voi luottaa, poliitikot puhuvat mitä sattuvat eikä heillä näytä olevan mitään vastuuta tekemisistään.
Elämä täällä maalla on pysähtynyttä ja jos ei lue tai katso uutisia on omassa rauhallisessa kuplassa. Se on välillä parasta täällä. Kaunis luonto saa ihmeitä aikaan omassa pääkopassa. Kävin välillä kaupungissa, mutta kiire oli tänne takaisin.
Kyllä koira on päivittäin mielessä. Uuden koiran hankinta ei nyt ole ajankohtainen asia. Ehkä.joskus myöhemmin. Persialaiseni on jo iäkäs eikä nauttisi pennun vilkkaudesta. Nyt saa kaiken huomion ja tuntuu nauttivan siitä. Koiran kasvattaminen ei ole mikään pikkujuttu. Se vaatii hyvän koulutuksen, että siitä tulee hyvä ja luotettava kumppani. Näin ainakin isoilla roduilla. Eräs tuttavani, jolla nyt on pentuja on jo tarjonnut pentua meille. Rotu ei ole kuitenkaan sellainen, joka miellyttää. Haluaisin ison koiran, jos se joskus olisi ajankohtaista. Nyt on hyvä näin. Koiran isot eläinlääkärikulut eläinsairaalassa vielä hyvässä muistissa. Vaikka vakuutus korvasi osan niin se meni umpeen jossakin vaiheessa ja tuhat euroa on pikkuraha näissä kuluissa. Toki tekisin kaiken uudelleen hoidon suhteen, vaikka tulos jäikin saavuttamatta.
Kaunis päivä oli tänäänkin ja siitä on syytä olla hyvillään.
K
Ei ole todellista. Taas lisäepävarmuutta ja mahdollinen muutos töissä. Jos sen takana ei olisi työkaverin elämäntilanne, niin olisin varmaan vain nauranut, niin absurdiksi tämä alkaa mennä.
No, nyt sitten odottelemaan, että miten tämän viimeisimmän käänteen kanssa käy. 😑
En olisi uskonut, että kaipaan aikaa, jolloin koin politiikan olevan kuivakkaa jauhamista. Tämän suhteen siirtyisin mielelläni pari vuosikymmentä taaksepäin. Joskus tulee tunne, etten enää tunne tätä nykyistä Suomea. Todella ahdistava ja toivoton ilmapiiri nykyisin, en muista tällaista ennen kokeneeni.
Nótt kirjoitti:
Ei ole todellista. Taas lisäepävarmuutta ja mahdollinen muutos töissä. Jos sen takana ei olisi työkaverin elämäntilanne, niin olisin varmaan vain nauranut, niin absurdiksi tämä alkaa mennä.
Eikä, voi elämä tuota teidän työpaikkaa! 😆 Toivottavasti työkaverilla on kaikki hyvin. Tiedätkö vaikuttaako muutokset suoraan itseesi?
Uutisista - mä yritän ehkä tietoisesti lukea niitä sellaisten silmälasien läpi, että niihin vaikuttaa monia erilaisia mekanismeja, joiden vuoksi ne saattavat antaa maailmasta ankeamman kuvan kuin se todellisuudessa onkaan. Kyynisesti voisi ajatella että siitä kirjoitetaan millä saadaan klikkejä - ja uhkaan reagoiminen on ihmisten aivoissa niin äärimmilleen viritetty mekanismi, että otsikot jotka sisältävät ajatuksen jostain vaarasta tai riskistä... no, ne nyt vaan kiinnittävät ihmisten (tai ainakin minun) huomion tehokkaammin kuin 'Paikassa X on kaikki oikeastaan edelleen ihan hyvin, tai vähintään kohtuullisesti'-tyyppiset huomiot. Ja onhan journalistien tehtäväkin tavallaan etsiä ja nostaa esiin epäkohtia, ainakin demokratioissa.
Eli kaiken tämän huomioiden, mä ikään kuin tietoisesti pyrin sysäämään maailmankuvaani piirun verran positiivisemmaksi siihen verrattuna mikä tulisi pelkkien uutisten perusteella. (Ehkä tämä johtaa siihen, että mulla on bias optimismin suuntaan... mutta jos on, pidän sitä pienempänä pahana kuin jatkuvaa maailmantuskaa. Hulluna on hyvä olla, kuten isäni sanoisi.)
Hassua, sitä on jotenkin niin puutunut negatiivis-sävytteiseen uutisointiin että sitten kun tulee joku oikeasti tosi innostava tai hyvänkuuloinen juttu (mulle edellinen tällainen oli jonkun juuri pörssiin listautuneen lahtelaisyrityksen kehittämä tapa valmistaa proteiinia bioreaktoreissa), mun on tosi vaikea niellä sitä purematta - se oli niin yltiöpositiivisesti kirjoitettu että kävi mielessä olikohan se lähtöisin toimittajan vai yrityksen markkinointitoimiston kynästä.
Jälleen huonon nukkumisen jakso menossa. On jonkin verran ahdistusunia ja katkeilevaa nukkumista, mutta eniten risoo herääminen noin tuntia ennen kellonsointia. Vaikka väsyttää niin en ehdi saamaan uudelleen unen päästä kiinni.
Viimeisin työkäänne ei ole vieläkään ratkennut.
Klikkijournalismi valitettavasti elää pelosta, pelko tosin myy ilman kommervinkkejäkin. Ikävästi vanhat ja kunnioitetutkin mediat ovat ottaneet samanlaisia konsteja käyttöön. On tietysti uutisoinnille tyypillistä, että niissä korostuvat vahvasti negatiiviset aiheet. Ehkä sen vuoksi itseäni ilahduttavat pikku-uutiset, joissa jonkun vaahtera on kasvattanut jättilehtiä tai miten jonkun karannutta lemmikkiä etsi koko naapurusto. Tykkää myös erikoisista tapahtumista ja sattumista kertovista uutisista, esim. kun asuntoon murtautunut varas unohtui lukemaan kirjaa kreikkalaisesta mytologiasta. Ehkä olisi tilausta sellaisillekin uutisille, että valtakunnassa on kaikki hyvin.
Tervehdys No'tt
Mitä sinulle kuuluu? Et ole kirjoitellut pitkään aikaan ja toivon, että kaikki on hyvin työrintamalla ja henkilökohtaisessa elämässä.
Eletään syksyn pimeintä ja rankinta aikaa. Näin tämän syksyn koen. Itse olen ollut koronassa jo yli kuukauden. Pahimmat oireet jo poissa, mutta kaiken kattava väsymys on jäänyt päälle. Pystyn herättyäni työskentelemään kolmisen tuntia. Sitten on levättävä tunti pari ja sen jälkeen jaksan taas muutaman tunnin. Ei tämä oikein ole normaalia elämää. Uskon kyllä tästä vielä toipuvani, mutta aikaa se tuntuu vievän. Nyt on pysyttävä kaupungissa, maalle en ole uskaltautunut jäämään, kun on näin heikko tämä olo ja eläminen.
Toivon tosiaankin, että elämäsi sujuu hyvin ja siksi ei ole ollut aikaa eikä tarvettakaan tänne kirjoitella.
Moi Mollyan!
Täällä sitä vain roikutaan, vaikka huolta ja murhetta puskee oikealta ja vasemmalta. Olen käynyt aina välillä kurkkaamassa mitä täällä tapahtuu, mutten ole jaksanut kirjoitella. Palsta tuntuu muutenkin hiljenneen, mikä tuskin on niin positiivinen asia kuin voisi luulla.
Töissä on tulossa hyvin suurella todennäköisyydellä yt:t. Voi olla, että olen kohta ilman töitä tai että työtuntien määrä laskee. Henkilökohtaisessa elämässä huolta tuo isäni, jolla on ilmiselviä muistiongelmia, muttei suostu menemään lääkäriin. Tajusin, että olen jo nyt omaishoitaja, vielä tosin melko pienessä roolissa, mutta ei tämä tästä tule kuin kasvamaan. Isä on sentään alkanut taas käydä muiden vaivojensa vuoksi kontrolleissa, kesällähän sain selville, ettei isä ollut ties miten pitkään aikaan niin tehnyt.
Eli stressaa ja ahdistaa ja nukun huonosti. Olen miettinyt, että jos irtisanominen tulee, niin luultavasti paras siirto on kävellä lääkäriin, antaa romahduksen tulla ja aloittaa työttömyys sairaslomalla.
Päässä on soinut jo parin päivän ajan Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen Surupuvusta kohta: eikä se juuri naurata / ei se nostata mielialaa / kun itkusta kaikki alkaa / itkuun kaikki aina palaa.
Mutta on kiva kuulla sinun kuulumisiasi! 😊 Vaikka koronanpentele vaivaakin (oli itselläkin pitkä tauti) eikä marraskuinen ankeus mieltä ylennä. Toivottavasti pääset pian taas maalle (vai onko se puhtaasti vain sulan maan ajan juttu?) ja työn kimppuun. Toivottavasti elämä noin muuten luistaa.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten. Syy: Typon korjaus
Eipä ole sinullakaan No'tt kovin hyvin mennyt. Yt-neuvottelut varmaan jännittävät ja isäsikin on huonossa kunnossa. Muistiongelmat tuottavat huolta koko perheelle ja ne useimmiten vain ajan kanssa pahenevat. Lähipiirissä sitä on ilmennyt ja kun ihmiset elävät pidempään kaikki sen vaikutuksia varmaan jonkun ihmisen kautta joutuvat tavalla tai toisella kokemaan.
Kyllä vapaa-ajan koti maalla on talvisinkin käytössä, mutta nyt en ole kyennyt siellä olemaan. Töitä olen tehnyt nyt jo, kun määräajat töille lähestyvät, mutta 2 viikkoa olin ihan vuoteen omana. Pitää välillä kyllä huilata, kun väsyttää ja voimat vielä vähissä.
Toivon kaikesta huolimatta sinulle hyvää syksyä. Asiat aina järjestyvät jollakin tavalla.
Jos oikein pahalta tuntuu sairausloma on paikallaan. Sen aikana voi kunnolla levätä ja päästä siihen kuntoon, että voi suunnitella elämää eteenpäin.
.
Hei molemmat ja muutkin tässä ketjussa vierailevat!
Mollyann, ikävä kuulla että olet ollut koronassa! Toivottavasti uupumus helpottaa pian - mahtavaa että osaat tarkkailla olojasi ja levätä silloin kun se on tarpeen.
On muuten ollut tarkoitus kysyä kun mainitsit jossain viestissä noista määräajoista - olisiko sinulla jakaa vinkkejä perfektionismin kanssa työskentelyyn? Mulle käy säännöllisesti niin, että jään hinkkaamaan yhtä kohtaa niin pitkäksi aikaa että jälki on epätasaista tai pahimmillaan asioita jää kokonaan puuttumaan (varsinkin jos tuotos menee vain työkaverien katsottavaksi eikä vielä minnekään julkisempaan jakeluun). Tuntuu että pitäisi oppia jotenkin maalaamaan isommalla siveltimellä eikä jäädä pipertämään yksityiskohtien kanssa.
Nott, kurja kuulla yt-kuvioista ja isän muistiongelmista! Tuonsorttiset asiat aiheuttavat kyllä ahdistusta ihan kenessä tahansa, eli ainakaan siitä ei tartte ottaa paineita jos into ja voimat on vähissä ❤
Onko lääkäriin käveleminen poissuljettu vaihtoehto vaikka sinua ei irtisanottaisikaan? Ei sillä, ymmärrän kyllä jos et tuossa tilanteessa haluaisi jäädä sairaslomalle, vaikka eihän sen ideaalimaailmassa pitäisi yt-neuvotteluiden tulokseen millään tavalla vaikuttaa. Mutta jos lääkärille tulisi vaikka muita vaihtoehtoja tai ehdotuksia mieleen...
Mä olen itsekseni kotosalla pienessä kuumeessa, kumppani jäi työkaverin valmistujaisjuhliin. Raskautuminen ei ole ainakaan vielä onnistunut mutta eiköhän se tästä ajan kanssa - uutisia katsoessa kyllä välillä tulee olo että ehkäpä se ei haittaa jos tarttee tässä maailmassa vastata vain itsestään, vaikka tiedänkin että jos joskus vielä saan plussan testiin ja/tai pienen käärön syliin olen ihan ikionnellinen, ainakin pienen hetken verran 😉
Kolkuttelee takaraivossa vilkaisisinko vielä ihan lyhyesti paria tekstiä joita oli tarkoitus edistää tällä viikolla jos tulee nopeita kommentteja/editointeja mieleen. 'Unikoulusta' sain terveydenhoitajalta kotiläksyksi ennen seuraavaa tapaamista yrittää lisätä päiviin huokoisuutta, niin etten aina olisi menemässä tai tekemässä kello ja tekemislista kädessä (mikä loistava tekosyy juuttua puhelimen kanssa sohvalle ennalta määrittelemättömäksi ajaksi!) Kivempi olisi tietysti saada viikon tekemislistalta ainakin tärkeimmät asiat rustattua yli, mutta kieltämättä tietokonepelien maailmaan tai kirjan kanssa viltin alle vetäytyminenkin houkuttelisi. Tai sitten alan tyhjentämääm tiskikonetta ja katselemaan mitähän hyvää sitä tänä iltana söisi.
Sellaisen kuulumisen muuten haluaisin vielä kanssanne jakaa, että sain Suomen asuntooni kämppiksen jonka kanssa on oltu ystäviä jo pitkään. Kivaa kun kotona on ainakin silloin tällöin joku jonka kanssa vaihtaa kuulumisia - pitää vaan toivoa että ystävyys kestää tällaisen osa-aikaisen kimppakämppäilyn.
Ehkä tämä nyt minun osaltani oli sellainen 'valtakunnassa on kaikki hyvin'-postaus. Tai siis, ainahan sitä perfektionisti korjattavaa löytää jos sitä ryhtyy etsimällä etsimään 😅 (erityisesti sieltä unen määrästä ja laadusta), mutta yritän nyt ainakin keskittyä nauttimaan niistä asioista jotka tuntuvat olevan kohdallaan.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 1 viikko sitten. Syy: lisäys
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 1 viikko sitten. Syy: huomasin kirjoitusvirheen
Tervehdys Soroppi!
Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa. Minulla oli pakollinen pysähdys työhommista ja muustakin, kun hankalan ja pitkäoireisen koronan sain. Nyt olen jo voiton puolella, kunhan tuo ylimääräinen väsymys vielä talttuu.
Kysyit noista määräajoista työtehtävien suhteen. En ota kovin suuria paineita määräajoista. Olen aika nopea ja niiden noudattamisessa ei ole ollut ongelmia. Tosin en taida olla perfektionisti, vaan luotan siihen, että työn laatu on taattua ja laadukasta ilman ylimääräistä paniikkia. Se on varmaan luonnekysymys ja kun työura kestänyt jo pitkään ja olen saanut hyvää palautetta se riittää. Vaikka pidän työstäni hyvin paljon niin se ei ole tärkeintä elämässä kuitenkaan.
Toivon, että lapsi tulevaisuudessa on sinulle suotu ja se jos mikä laittaa palikat kohdalleen. Mitä enemmän elämässä on tärkeitä juttuja ne kasvattavat enemmän suurpiirteisyyteen ja yksi tietty osa-alue jää vähemmälle huomiolle ja pohdiskelulle.
No'tt sinulla on hämmentävä ja jännittävä tilanne kahden ison asian kanssa. Isän terveys ja työtilanne. Kuten Soroppi jo sanoikin, että työterveydessä voisit saada jonkun uuden näkökulman ja ahdistus helpottaisi. Ehkä sairasloma tässä kohtaa olisi tarpeen.
Hyvää syksyä toivotan jokaiselle...
Nöt (en osannut kirjoittaa oikein), Molly Anna ja sorappi.
Kirjoittelen nyt tälle palstalle, kun vilkaisin teidän kirjoituksia, en siis lukenut tarkkaan, mutta jotain 😊. Olen vasta tullut foorumin käyttäjäksi ja kirjoitan uuden otsikon alla - aikuisuus.
Itse olisin aikoinaan, 20 v sitten, tarvinnut palstaa. En tiedä, onko tätä tai vastaavaa ollut. Fyysisesti kävin erään yhdistyksen ryhmissä, joissa esillä masennus ja kaksisuunteinen mielialahäiriö.
Aloitin käsittelemään omaa sairauttani ensin masennusta ja sitten v 2005, kaksisuuntaista mielialahäiriötä, silloin ajatukset pyöriä itseni ympärillä ja huonossa olossa. En osaa eritellä - ahdistusta tai pahaa oloa toisistaan. Hoidin itseäni kauan, oikeastaan pelkästään sängyssä maaten, joka korvasi , syliä ja turvapaikkaa. Eikä ole, näin jälkeenpäin ajatellen, ollutkaan kaikista huonoin. Koen, että ainakin parempi kuin se, että olisi ollut moitinnan - ja syyllistämisen kohteena, että vain olen itseeni ja omiin ajatuksiini käpertyneenä. En juuri muuhun, todellisuudessa kyennyt.
Välillä olin "pitkiäkin" aikoja töissä, melko väkisin. Tuo sana väkisin, siitä syystä, että koulut ja työnteko ei ole saanut silleen "ilmaa siipien alle", että olisin kokenut niistä innostuvani, ollut semmoista matalalentoa, just rimaa hipoen eläminen onnistunut, kun en muuta ole voinut. Kuolemanajatus ja "toivo" ollut välillä mielessä, epätoivon hetkinä, kun on tuntunut, että en osaa ongelmiani selvittää. Nyt olen iloinen, että onnekseni olen selvinnyt, sillä olen saanut kokea paljon hyviä asioita elämässäni. Vuonna 2005, sain tuekseni myös sopivan lääkityksen.
Onni on myös, kun minulla on ollut tuttavia ja oikeastaan yksi ystävyys-suhde joka on kestänyt vaikeat jaksoni ja joka on ollut vierellä niin paljon, kun itse olen sallinut. Usein en ole ovea aukaissut enkä puhelimeen vastannut, kun en ole "small talkia" jaksanut enkä näytellä, että kyllä tämä tästä. Tämä yksi ystävä ei ole tuputtanut ohjeita, vaan on jaksanut kuunnella ja sen olen kokenut parhaaksi avuksi. Ohjeiden antajat olen kokenut raskaina niinkuin myös huolten kantajat, koska tuntui, että joutuu alkaa kantaa huolta heidän tunteistaan ja sitten itse on alkanut lohdutella, että kyllä tämä tästä ja olo tuntunut entistä "epärehellisemmältä".
Yksi minun apuni on ollut myös kun, aikaisessa vaiheessa -87, aloitin keskustelu-terapioilla (olen nyt 73 v). Terapiapolkuni on ollut pitkä, mutta ei kivinen, vaan siivittäneet elämääni. Ei sen aina ole tuntunut auttaneen, mutta nyt ajattelen, että terapioiden "hedelmiä" saa poimia, niinkuin oikeitakin , vasta kun oma kasvu on siinä vaiheessa ja elämänkokemusta niin paljon, että suhtautuu ongelma-asioihin realistisemmin, ne eivät enää pudota masennuskuoppaan vaan voi nähdä - syy ja seuraussuhdetta.
Olen sitä mieltä, että pääasiassa jäljet johtaa synntinperheeseen ja vielä vanhenpienkin synnyinperheisiin ja taas isovanhempien perheen perheisiin, jotka elönneet sodan keskellä ja polku johtaa myös vielä kaummaksi historian sukuun, josta en sitten enää tiedä kuin hyvin vähän.Isänisä on ns lehtolapsi "isätön", isoisoäidistäkin tiedän vain nimen.
Aloitin sukututkimusta isänpuolelta, mutta se tyssäsi melkein alkuun, isoisän äitiin, sukuketjun matriarkkaan (suvunvanhimpaan, joka on nainen, koska patriarkkaa (suvun vanhimpaa miespuolista ei ole tiedossa). DNA-tutkimusta en ole jaksanut alkaa tekemään, sylkinäyte pitäisi ottaa suvun miespuoliselta jäseneltä nykyisin serkuilta (veljeni ovat edesmenneitä,), tuskin tulee tehtyä.
Tuntuu siltä, että kerran tämä isoisoisä on halunnut pysyä tuntemattomana, eikä isoisoäitikään sitä ole julkituonut, niin olkoon sitten tuntematon 🙃😊.
Nyt, kun Tv ssä on ohjelma sukuni salat ja näkee, kuinka paljon osallistujat ovat kokeneensa saavansa tukea, omaan elämäänsä, saadessaan tietoa, mistä ovat tulleet, niin omakin mielenkiinto on herännyt, mutta ei niin paljon, että näkisin vaivaa asiasta.
Vanhin siskoni on sanonut, että olen äidinäitini oloinen, sekin kiinnostaa, että mitä yhtäläisyyksiä meillä olisi ja löytyisikö sieltä jotain vastauksia ongelmiini.
Ainakin, sen olen antanut itseni ymmärtää (lainatakseni poliitikkojen sanoja), että isoäiti makasi "paljon" sängyssä. Ymmärtääkseni hällä oli korkea verenpaine (itselläni ei) ja käsittääkseni 40- 50 luvulla verenpainetautiin yksi apu katsottiin tulevan levähtämisestä ja sen ratkaisi sänky 😊).
No tämmöisiä tuli omalta mieleen. Ei varmaan vastauksia teille, mutta siivitti itseäni kirjoittamaan. Kaikkea hyvää toivon elämäänne 💐.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 kuukausi, 1 viikko sitten. Syy: Kirjoitusvirheet ja kappalejaot
Moi kaikki! 🤗
Kiitos viesteistänne. Mielialani sahaa ylös ja alas, ja juuri nyt on huomattavasti parempi olla. Alkaa vaikuttaa silti, että ainakin irtisanomiselta vältyn (tällä erää?), koska ensi kuussa on tiedossa pienimuotoista lisäkoulutusta. Työtuntien määrä jatkossa on vielä avoinna. Isä puolestaa hakeutui yllättäen aivan oma aloitteisesti tutkimuksiin, ja jotain muistitestejä hänelle on tiedossa. Ahdistaa mitä sieltä tulee, mutta ainakin se asia etenee oikeaan suuntaan.
Sen sijaan järkyttävän huono nukkuminen vain jatkuu. Pilkin istualtani, mutta kun menen nukkumaan, niin en saa unta ja mikä kaikkein pahinta, herään aivan tolkuttoman aikaisin enkä saa enää uudelleen unen päästä kiinni. Olen noin 1,5 kuukauden aikana herännyt vain kerran kellon sointiin, mikä on aamu-uniselle aivan ennen kuulumatonta.
Tätä mielialan vuoristorataa minulla on ollut jo pitkään, mutta nyt tuntuu tyhmältä mennä sen vuoksi lääkäriin. On jälleen tunne, että jaksan. Ja nyt on tosi huono hetki sairaslomalle, vaikka se huono (teko)syy onkin. Mutta joululomaan ei ole pitkä aika...
En tiedä onko se nurinkurista vai odotettua, mutta töissä on nyt poikkeuksellisen vahva yhteishenki. Jotenkin hermostuneisuus on purkautunut niin, että ollaan naurettu aivan hysteerisesti yhdessä.
Mollyan, joko olosi on parempi? Toivottavasti pääset maalle piakoin. Olisi varmasti hienoa viettää joulu maaseudun rauhassa.
Minulla oli kerran flunssan jälkitauti, jonka pääoire oli aivan tolkuton väsymys. Parhaimmillaankin oli vetämätön olo, pahimmillaan aloin nuokkua vain kun istuin alas. Olisin voinut nukkua loputtomasti, mutta silti koko ajan väsytti. Pieni yskä ei ollut sen rinnalla mitään. Pari kuukautta sen kanssa kärvistelin, kunnes viimein menin lääkäriin. Diagnoosi: keuhkoputken tulehdus. Sain antibioottikuurin ja väsymys väistyi nopeasti.
Soroppi, ihanaa kuulla, että sinun valtakunnassa kaikki on hyvin. Tosin omassa ketjussasi sinäkin kannat huolta isästäsi. Mollyan sanoikin jo sen, minkä olisin minäkin sanonut, joten nyt vain komppaan häntä. Jaksamista sinulle tai toipumista isällesi!
Tällä Tiellä 73, sinun elämääsi on mahtunut kaikenlaista. Keskustelu-terapia on se, mitä itsekin haluaisin, lääkkeitä kun karsastan. Toisekseen, jos selvästi ulkoiset asiat aiheuttavat ahdistusta, niin mielestäni on varsin kyseenalaista terapioida ahdistusta vain lääkkeillä. Mutta en joko ole jaksanut, pystynyt tai (ajoittain) tuntenut (akuuttia) tarvetta avun hakemiselle.
Hieno vertauskuva tuo terapian hedelmät, jotka voi poimia vasta kun ne ovat kypsiä! Ei näihin tällaisiin ongelmiin taida pikaratkaisuja olla, valitettavasti.
Kaikkea hyvää sinullekin!
_ _ _
No niin, kello tulee kohta puoli 2. Josko sitä tänä yönä saisi nukuttua enemmän kuin 4-5 tuntia...
Huomenta ihmiset! (muistatteko sen nimisen aamu-tv-shown Pasilasta, jos katsoitte sitä joskus aikoinaan?)
Olin viestiä viikolla aloittaessani ollut valveilla (mutta ihan hyvin sain kyllä jalkeilla olojaksojen lomassa lepäiltyä) jostain klo 2.30 alkaen, ja kello jo sen verran että voin vähän kerrassaan alkaa hissuttelemaan aamutoimien pariin. - Nyt jo paluumatkalla vanhempien luota, joita oli hyvä nähdä vaikka mitään ihmeitä ei isän voinnin suhteen varmaan autakaan odottaa. Ketään ei kuitenkaan voi hoidon piiriin pakottaa (tai ainakaan vaste ei yleensä ole yhtä hyvä, jos sisäinen motivaatio muutoksilla puuttuu), mutta oli se vissiin sen verran sairaalareissua säpsähtänyt että on nyt ollut vähän varovaisempi.
Nótt mikä helpotus ettei irtisanomisuhka näytä sinua tällä kertaa koskettavan ja että isäsi on sen verran hoitomyönteinen että on itse hakeutunut tutkimuksiin! Mukavaa että työyhteisö on ulkoisen uhan alla hitsautunut yhteen ja että olet nauttinut yhteishengestä, vaikka tietysti traagista jos/että irtisanomisia on tulossa.
Tällä tiellä 73, kaikkea hyvää samoin sinulle.
Mollyann täälläkin kiinnostaisi lukea kuulumisiasi. Taisit olla enteenpuhuja aiemmissa toivotuksissasi, olen nimittäin taas tehnyt positiivisen r-testin vaikka tietysti tässä iässä se ei vielä takaakaan mitään ja puolet ajasta huomaan että mieli yrittää lähinnä valmistautua menetykseen. Mutta päivä ja etappi kerrallaan!
Kerroin aamulla äidille että tänään on taas toiveikkaampi olo, mutta että eivätköhän ne huolet ja pelot taas parin kolmen päivän päästä palaa. Hän vain nauroi että jos kaikki menee niin kuin toivon, kannattaa varautua olemaan koko ajan enemmän tai vähemmän huolissaan seuraavan 20-25 vuoden ajan ☺
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa, 2 päivää sitten. Syy: unohtunut sana
Tervehdys ja hyvää joulun odotusta kaikille!
Näin toivottelen, vaikka en juurikaan joulua viettele mitenkään enkä valmisteluihin käytä aikaa. Minulle se on päivä muiden joukossa ja tulee ja menee, kuten päivät tuppaavat tekemään. Tosin maalla on kaunis luonto ja rauha, jota arvostan suuresti. Joulukuusi saa olla metsässä, en sitä sisälle kanna ja koristeet ovat minulle ihan liikaa. Ehkä pienoinen huomaamaton jouluvalo, ei värikäs, voisi olla mahdollinen,mutta ei laisinkaan tarpeen.
Ihmisillä on erilaisia tapoja viettää joulua ja mieluinen tapa löytyy kaikille. Paljon puhutaan yksinäisyydestä, mutta senkin voi käyttää voimavaraksi. Lepo keskellä yleistä hälinää voi olla kova sana. Kun ei ole kiire minnekään se on luksusta näinä aikoina.
Onnittelut Soroppi positiivisesta r-testistä. Se uusi elämän muutos voi olla nyt edessä. Äitisi sanat kyllä upposivat tuon huolehtimisen osalta. Toisaalta tulee myös ilon hetkiä, jotka ihan omaa luokkaansa. Pieni lumikerros maassa ja auringon pilkahdus antavat tälle päivälle hyvän alun ja siitä iloitsen...