Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Kuten keskustelua kysyi, mistä saamattomuutesi johtuu No'tt? Oletko fyysisestikin niin huonossa kunnossa, että et mitään jaksa vai onko se kaikki henkisellä puolella vai molempia. Kyllä itselläni tämä fyysinen sairaus johtaa välillä henkiseen pahoinvointiin.. Joskus voi tälle tunteelle antaa periksikin, muttei aina. Ei aina voi sanoa, ettei jaksa, sillä se olisi katastrofi. Olen huomannut, kun en ole antanut tälle tunteelle valtaa niin olenkin voinut paremmin. Ja se tunne on mahtava, kun huomaa, että pystyy voittamaan ja pääsee taas eteenpäin. Kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia ja samat keinot eivät tepsi.. Minulle jonkin esteen voittaminen on tärkeää. Saan siitä voimaa jaksaa eteenpäin.
Mollyan ja keskustelua: Henkisestä väsymyksestä johtuu tämä saamattomuus. Minulla ei vain tällä hetkellä moottoria tai motivaatiota oikein mihinkään. Lisäksi nyt kun taas on vähän lämpimämpi, niin sekin heti näkyy yöunissa, mikä vain pahentaa tilannetta. Mutta toisaalta nyt en enää tunne syyllisyyttä sisällä möllöttämisestä.
Mutta kyllä tämä tästä. Jossain vaiheessa sitä jälleen kokoaa itsensä ja lähtee kohti uusia pettymyksiä.
Näyttää siltä No'tt, että olet alamaissa ja et jaksa nyt mitään.. Olisiko nyt niin paha tilanne, että olisi syytä hakea apua, vai meneekö tämä ajan kanssa ohitse. Onko sinulla itsellä oma arvio siitä, miten paljon jaksat työskennellä vai olisiko se asiantuntijan arvioitava ja tehtävä suunnitelma, miten tulevaisuudessa olisi hyvä toimia. Tuollainen epävarmuus on kuluttavaa ja tekee elämisen hankalaksi. Itse tiedät, mikä tilanteessasi on järkevää tehdä, mutta ehkä ulkopuolinen ihminen voi antaa joitakin ehdotuksia, joita et ehkä itse ole tullut ajatelleeksi.
Toivon, että kaikki järjestyy..
Tsemppiä kaikille jaksamiseen.
Itse en ole tänne pitkään aikaan kirjoittanut mitään, mut nyt ajattelin kirjoittaa.
Viime viikolla tuli nimittäin käytyä yksin elokuvissa, kävin katsomassa elokuvan Aika jonka sain. Eikä tullu paniikkikohtausta, vaikka pelkäsin saavani sen kesken elokuvan, koska elokuvissa äänet on aina todella kovalla, varsinkin alun mainokset ja elokuvan musiikit.
Mut muuten ei kovin hyvin ole mennyt. On nimittäin nyt todella raskasta ja vaikeeta aikaa itselläni. Olen todella väsynyt ja mieli on maassa eikä valoa näy tunnelin päässä. Yhdet käräjätkin on tulossa n. 3 viikon päästä.
Lisäksi taas on vaihtumassa sosiaalityöntekijä, joten alkaa vähän väsyttää kun joutuu taas aloittaa alusta.
Lisäksi olen alkanut miettiin, ett onkohan mulla masennus. En oikein jaksa nimittäin siivota enkä tiskata. Koiran kans kyllä käyn 2-3 kertaa päivässä ulkona. Mut muuten meinaa olla todella vetämätön olo. Lisäksi lähes joka päivä on alakuloinen ja itkuinen fiilis. Toisaalta kyllä tiedän mistä tämä alakuloinen ja itkuinen fiilis johtuu.
Tiedän että pitäis varmaa jutella jonku ammattilaisen kanssa, mut ajan varaaminen on vaikeaa. Yks vaihtoehto olisi varmaan Turvapoiju, mut en oikein tiiä. Viimeks kun tuos kesäkuussa kävin siellä, nii ei kovin hyvä fiilis jäänyt siitä.
Pakko vaan nyt yrittää jaksaa mennä päivä kerralla eteenpäin, vaikka tuskinpa tämä mun elämä tästä koskaan paremmaksi muuttuu.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: -
Eipä sinulla hyvin näytä menevän Delfi. Eikö ne käräjät ole jo käyty, vaan onko tullut lisää syytteitä. Ei ihme, että mieli on maassa. Olisiko nyt parasta hakeutua ammattiauttajan puheille ja saada jotakin tolkkua elämän hallintaan. Kai se sosiaalityöntekijäkin voisi auttaa ajan varaamisessa, jos se itselle on vaikeaa. Kun asiat mutkistuvat ja pitkittyvät on niitä vaikeampi korjata.
Hyvä kun jaksat koiraa ulkoiluttaa. Eläin kärsii, jos ei saa tarpeeksi liikuntaa.
Itseasiassa olen 2 kertaa käynyt sosiaalityöntekijän ja psykologin yhteisajalla. Nythän sosiaalityöntekijä on lopettanut työt sosiaalitoimistossa enkä tiedä kuka tulee hänen tilalle.
No, olishan tuo Turvapoiju, mut en siitä oikein tiedä, koska työntekijä jolla kävin viimeksi, nii on sama joka on/on ollut tällä entisellä yksilövalmentajalla.
Käräjät oli aiemmin lähestymiskielto asiassa. Nyt on käräjät lähestymiskiellon rikkomisesta, joka on tapahtunut 2019.
Mut mitään rikkomista ei ole tapahtunut. Ensinnäkin se aika jolloin olin ollut pyörällä liikenteessä, nii oli noin 10-11 välillä (aiemmassa lähestymiskiellossa oli kielletty entisen yksilövalmentajan kodin läheisyydessä asiointi klo 7.30-8.30 ja klo 16.00-17.00), jolloin entisen yksilövalmentajan olisi pitänyt olla töissä ja toiseksi ei pyörällä edes pysy auton perässä.
Mut saa nyt nähä miten käy käräjillä. Joudunko maksamaan korvauksia vastapuolelle.
Lisäksi ahdistaa ja pelottaa että tuleeko vielä lisääkin oikeudenkäyntejä.
Ihme hankaluuksiin olet joutunut Delffi.. Etkö voisi kokonaan pysytellä pois hänen kotikulmiltaan. Onhan niitä muitakin paikkoja pyöräillä. Näyttää siltä, että tilanne vain pahenee ja joudut korvauksiin ja aina on uusi haaste tulossa. Ei kai sekään mukavalta tunnu. Tässä asiassa et voi voittaa muuten kuin tekemällä täyden pesäeron tuohon ihmiseen. Ilmeisesti näyttöä on lähestymiskiellon rikkomisesta, ei muuten oikeusjuttua nosteta.
Huoh..mitään rikkomista ei ole tapahtunut. Muutenkin koko juttu kaverin sanoja lainaten niin on kirpun kakasta lähtenyt paisumaan.
Ihmetyttää nimittäin että miksiköhän tätä entistä yksilövalmentajaa ei häiritse se, jos kaverini on esim. 30 min ollut tuttunsa kanssa juttelemassa ko. talon edustalla ja tämä kaverin tuttu asuu siis samassa talossa kuin entinen yksilövalmentaja. Tai miksei muut koiran ulkoiluttajat häntä häiritse.
Muutenki se, että tuolloin viime vuoden elokuussa muka rikoin kieltoa, niin kuten jo aiemmin mainitsin, niin tuona kellonaikana oli ihan sallittu aika mennä siitä, koska oletus oli se että entinen yksilövalmentaja on töissä eikä kotona.
Ja edelleen myös jankutan sitä että miten hemmetissä muka pysyn auton perässä pyörällä..En mitenkään.
Lisäksi väitetään että minä olisin muka aiheuttanut mielenterveysongelmia entiselle yksilövalmentajalle, mut eiköhän se ole ihan hänen ex-mies joka ne on aiheuttanut.
Ennemmin tämä entinen yksilövalmentaja on minulle aiheuttanut mielenterveysongelmia pilaamalla minun elämän, kun ei vaan voi suostua sovitteluun, jossa asiat voisi selvittää kasvotusten.
Delffi ehkä pointti on siinä, että kaverillasi ei ole lähestymiskieltoa, mutta sinulla on. Hän voi vapaasti oleskella kyseisen talon edustalla niinkuin muutkin ihmiset. Tämä koskee vain sinua ja jos et tätä ymmärrä niin asiat menevät vain pahempaan suuntaan sinun kannalta. Et ymmärrä mitä kyseinen ihminen on kokenut ja jatkat vain itsepintaisesti omaa tietäsi.. Asian tajuaminen lähtee sinusta..
Huoh.. Tiffany, lueppa uudestaan nuo aiemmat viestit. Lähestymiskiellon rikkominen mistä mua syytetään, niin on tapahtunut viime vuonna sallittuna kellonaikana eikä se, että olen siitä mennyt pyörällä ja hetkeksi pysähtynyt miettiin ett kumpaan suuntaan lähden risteyksestä, niin se ei ole mitään hemmetin oleskelua.
Oleskelu on sitä että on tuntikausia siinä talon edessä ei se, että koiran kanssa menee siitä ohi tai se että koira ettii joutomaalla (talon edessä on joutomaa) 5-10 min kakka paikkaa tai syö ruohoa eikä se, että pyörällä menee talon ohi.
Lisäksi mainitsen vielä sen, että eipä ole tänä vuonna tullut mitään yhteydenottoa poliisilta eikä ole poliisit mua tänä vuonna kertaankaan pysäyttänyt lenkillä, koska en ole rikkonut kieltoa, koska kielto on nyt klo 7-24 välillä (aiemmassa kiellossa kielto oli vain klo 7.30-8.30 ja klo 16.00-17.00 välillä). Olen kyllä saattanut käydä ennen klo 7 aamulenkin tai klo 24 jälkeen mennä ns. yölenkin koiran kanssa ko. talon ohi, mutta eipä ole niistä tullut mitään.
Muullon en ole mennyt ko. talon edestä vaan olen kiertänyt puiston kautta, mut puistossakin saa nykyään olla varovainen frisbeegolffareiden takia.
Ai niin, ja tosiaan se vielä piti mainita, että en todellakaan edes ymmärrä tuota lähestymiskieltoakaan, että miksi se edes ylipäätään on mennyt läpi. Pelkästäänkö sen takia, että olen ulkoiluttanut koiraani julkisella kadulla vaiko sen että olen nähnyt usemman kerran kuin pari kertaa tämän entisen yksilövalmentajan kaupassa.. hohhoijaa.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Tekstin lisäystä
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Tekstin lisäystä (lähti ennen aikoja viesti)
Turhapa tällaista keskustelua on jatkaa. Teet niinkuin haluat ja kärsit itse seurauksetkin. Niinhän se menee...
Huoh.. mä en vaan voi ymmärtää miten jotkut jaksaa olla niin hemmetin ilkeitä muita kohtaan.
Täälläkin eräs nimeltä mainitsematon on todella ilkeä eikä selvästikkään halua ymmärtää asioiden toista puolta, kun asiat ei vaan ole niin mustavalkoisia.
Lisäksi en ymmärrä sitä että miten ihminen jonka piti olla mun tukena opiskeluun ja/tai työelämään ja elämänhallintaan liittyvissä asioissa, niin onkin aloittanut minun elämän pilaamisen kaiken maailman kuulusteluilla ja käräjillä. Kaiken lisäksi aikoinaan jopa kerroin hänelle koulukiusaamisesta ja myös yksinäisyydestä.
Rehellisesti sanoen pelkään vähän sitä, että joku päivä kun tarpeeksi väsyn tähän kaikkeen, niin teen vielä itsarin.
Niinpä toivon että silloin kun on nuo käräjät, että mulla tulisi itku siellä. (Tätä viestiä kirjoittaessa ainakin tuli itku)
En jaksa. Pari vuotta sitten valmistuin yliopistosta ja siitä asti elämä on ollut yhtä pomppimista ja säntäilyä. Useita muuttoja, epäonnistuineita työsuhteita, pariin kertaan olen yrittänyt aloittaa uudelleen opinnot, mutta joka kerralla olen ahdistunut ja perunut suunnitelmat. On ollut innostumisia ja pettymyksiä. Olen noussut ja aina uudelleen tippunut alas.
Työelämä ahdistaa. Joka ikisessä työpaikassa olen kokenut työilmapiirin haastavimmaksi asiaksi työn kannalta. Mutta jos taas olen liian kauan työttömänä, sekin käy ahdistamaan. Tuntuu että ei ole koskaan hyvä olla. On myös haastavaa saada omalta alalta työtä, todella haastavaa. Työhaastattelut tuntuvat nöyryytyksiltä, lukuisia kertoja olen joutunut vain pettymään. Tuntuu toisinaan, että mikä on arvoni?
Luulin yliopistokoulutuksen tuovan onnen. Ei niin käynyt, olen jossakin epämääräisessä ansassa. Joihinkin työpaikkoihin en riitä, joihinkin olen mukamas liian koulutettu. Tarjolla lähinnä pätkätöitä ja jatkuvaa epävarmuutta tulevasta.
En todellakaan tule hankkimaan lapsia, en lemmikkejä ja tuskin mitään suurempaa omaisuutta. En uskalla sitoutua mihinkään, tuntuu ettei mihinkään voi enää luottaa. Ei tarvita kuin vaikkapa korona ja jo on taas matto jalkojen alta vedetty. Pelkään jatkuvasti tulevaa ja tuntuu, että kaikki menee kuitenkin tulevaisuudessa pieleen.
Kyllä se mieluisan koulutusta vastaavan työpaikan saanti on lottovoitto. Sinulla on kuitenkin tutkinto ja se on paljon, kun vertaa niihin työpaikkaa hakeviin, joilla on puutteellinen koulutus tai ei koulutusta lainkaan. Uudelleen opiskelu on tietenkin yksi vaihtoehto, mutta ei sekään takaa mitään, mutta antaa lisäaikaa. Jos olet tyytyväinen valitsemaasi alaan jatka sinnikkäästi hakemista työpaikkoihin, vaikka pienemmältä paikkakunnalta. Muuta en osaa sanoa.
No'tt miten sinulla menee? Nyt helteet eivät ole kiusana, ja ehkä saat paremmin nukuttua. Huono nukkuminen lisää henkistäkin pahaa oloa.. Tiedän sen omastakin kokemuksesta. Minua on tämä sadesää väsyttänyt enkä ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Ehkä akku kuitenkin latautuu pikkuhiljaa... Joskus voi vain olla ja ihmetellä...
Korona on minulla vielä aktuaali asia tämän fyysisen sairauden takia. Vieraita ei ole kutsuttu. Monet eivät sitä edes ymmärrä, kun eletään jo lähes normaalisti. Ehkä näin tulee jatkumaan pitkään. Onneksi etätyö mahdollistaa työn teon kuitenkin. Kokouksiinkin pyrin osallistumaan etänä jos mahdollista. Nyt on loma ja mielessä pitäisi olla hauskemmat asiat. . Hyvää vointia toivon sinulle...