Kamala kun on väsynyt olo, ollut jo loppuviikosta alkaen. Ei tunnu olevan energiaa tehdä mitään ja koko ajan on sellainen olo, että olen tulossa kipeäksi.

On juttuja joita pitäisi tahkoa eteenpäin, mutten jaksaisi. Ja sitten on huono omatunto, kun en saa aikaiseksi. Tosin on huono omatunto vaikka saisinkin, koska suunnittelemani aikataulu on heittänyt härän pyllyä jo aikoja sitten.

Minäitse, joo, eihän sitä voi tietää, että mitä toiset ajattelevat. Todennäköisesti eivät mieti juuri ollenkaan minua, samalla tavalla kuin minäkään en mieti käytä aikaani miettimällä muita negatiivisessa mielessä.

Delffi, mikä on nyt seuraava askel?

Nótt, entinen yksilövalmentaja on päättänyt uudestaa hakea lähestymiskieltoa. Varmasti tulee saamaan läpi, koska edelliselläkin kerralla meni läpi ja kaiken lisäksi hänellä on nyt 3 todistajaa. Mutta millaisilla ehdoilla saa läpi eli meneeko samoilla vaiko uusilla ehdoilla.
Ahdistaa jos menee läpi uusilla ehdoilla, niin silloin menee iltalenkkeilyt todella todella vaikeaksi.

Pakko sitten yrittää painottaa etten lähde iltaisin pimeällä baarien enkä aseman suuntaan lenkille enkä huonoilla keleillä lähde puistoja kiertään, joten eipä silloin jää kovin paljon illaksi lenkkireittejä jäljelle.

Saa nähä kuinka pitkään tätä paskaa ja kiusaamista jaksan, koska vaikuttaa siltä, että tämä sama paska todennäköisesti tulee oleen joka vuosi edessä.
Oon nimittäin jo todella väsynyt tähän kaikkeen, koska tämä jupakka on vaikuttanut todella paljon mun yöuniin ja sitä myötä myös jaksamiseeni (niin henkisesti kuin fyysisestikkin).

Yritän kuitenkin kaikesta huolimatta käydä koiran kans lenkillä vähintään 3 kertaa päivässä ja lisäksi kerran viikossa tallilla hoitamassa vuokraponia.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: kirjoitusvirhe
• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: -

Kun asuu oikeassa kaupungissa eikä missään kyläpahaisessa on kyllä mahdollisuuksia valita reittejä, jotka eivät loukkaa lähestymiskieltoa.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 vuotta sitten.

Nótt kirjoitti:
Tosin on huono omatunto vaikka saisinkin, koska suunnittelemani aikataulu on heittänyt härän pyllyä jo aikoja sitten.

Tuttu tunne! Aikataulujen suunnitteleminen on hankalaa kun ei aina ole (tai, jos yrittää jotain uutta, edes voi olla) käsitystä siitä mikä on realistista.

Miten muuten voit, onko väsymyksesi yhtään helpottanut?

Delffi, ymmärrän että olet harmissasi ja vihainen lähestymiskiellosta - pienellä paikkakunnalla voi olla vaikeaa löytää hyviä koiranulkoilutusreittejä, jos sinulta rajoitettu alue on laaja. Minusta tuntuu kuitenkin vaikealta uskoa että entinen yksilövalmentaja toimisi sinua kiusatakseen. Tuntuisi todennäköisemmältä että hän kokee sinut (tai jonkin sinuun liittyvän asian) pelottavaksi tai ahdistavaksi. Sinä tiedät ettei siihen ole syytä (eihän?), mutta hän ei voi sitä tietää - ja jos suuntaat tilanteeseen liittyvän harmistuksen suoraan häneen, on riskinä että hän kokee olonsa entistä uhatummaksi, ja silloin on entistä epätodennäköisempää että hän jättäisi lähestymiskiellon jonakin vuotena hakematta.

Ymmärsin jostain aiemmasta viestistäsi että joku perheenjäsenesi käyttää turhan paljon alkoholia. En tiedä ymmärsinkö oikein tai onko tilanne edelleen sama, mutta ymmärrän hyvin että sinun olisi tärkeää päästä välillä kotoa pois, ja on tosi hyvä että pidät kiinni ajanvietosta eläinystäviesi seurassa. On ärsyttävää menettää mieluisat lenkkireitit koiran kanssa liikkuessa, mutta ehkä voit ajan kanssa löytää sinulle vapaista suunnista uusia suosikkipaikkoja?

Tiffany, kuten jo olen monesti kertonut, niin minä en iltaisin pimeällä lähde baarien suuntaan ja lähin baari on noin 300 metrin päässä, joten ei paljoa jää illaksi lenkkireittejä vaihtoehdoiksi.
Lisäksi tämä entinen yksilövalmentaja asuu noin 400 metrin päässä (erillä suunnalla kuin baarit), joten vähän menee vaikeaksi lenkkeilyt illasta. Päivällä ei ole mikään ongelma kulkea muualta, mutta iltaisin on ongelmallista kulkea muualta.

Soroppi, asun nykyään yksin koiran kanssa keskustassa eli en asu enään vanhemmilla. Mutta isällä (ja veljellä) tuppaa oleen alkoholiongelma eli jos ottavat alkoholia, niin yks ollut ei meinaa riittää vaan sitä pitää juoda enemmän. Isä ei kuulemman ole kuitenkaan nyt pitkään aikaan juonut, eikä kyllä juonut silloinkaan kun oltiin Kivijärvellä noin viikko.

Toivottavasti joulu(kin) menis ilman alkoholia, koska en halua katsoa kännikaloja ja jos pitää valita yksin oleminen jouluna vaiko kännikalojen seura, niin ennemmin olen yksin.

Sitten tuosta ulkoilusta, niin kuten jo tässä samaisessa viestissä sanoin, ylempänä, niin en lähde baarien suuntaan iltaisin pimeällä ja lähin baari on tosiaan noin 300 metrin päässä ja entinen yksilövalmentaja tosiaan asuu noin 400 metrin päässä toisella suunnalla, jossa ei ole baareja. Joten vaihtoehdoksi iltalenkeiksi ei jää kovin paljoa. Päivällä kyllä von kulkea muualtakin, mutta iltalenkkeily tulee vaikeutuun todella paljon, kun lähestymiskielto menee läpi.
Enkä siis edes ole mennyt sitä tiettyä reittiä iltaisin sen takia, että tämä entinen yksilövalmentaja nyt vain sattuu asuun lenkin varrella olevassa kerrostalossa vaan ihan vain siksi, että se reitti on tuntunut turvallisimmalta reitiltä, koska baareja ei ole lähellä, niin ei ole myöskään ns. juoppovaaraa.

Ja todellakin tämä on entisen yksilövalmentajan suunnalta kiusaamista tai ainakin minä koen tämän kaiken paskan kiusaamisena. Tämä kaikki on nimittäin räjähtänyt käsiin sen jälkeen, kun muutin keskustaan.
No, tuo että tämä entinen yksiövalmentaja kokee minut pelottavaksi tai ahdistavaksi, niin pitää tavallaan kait paikkaansa. Ainakin yhdessä lausunnossaan hän oli väittänyt jotain että kokee minut uhkaavana, koska uskoo minulla olevan mt-taustaa.
En itse edes ymmärrä tuota väitettä että mielenterveysongelmaiset olisivat muka hulluja, koska semmoinen väite on väärin ja vanhanaikainen.
Mutta joo.. ihan oikeasti siihen ei todellakaan ole mitään syytä, että hänen pitäisi pelätä tai kokea minut uhkaavana, koska en ole koskaan uhkaillut millään tavalla tätä entistä yksilövalmentajaa.
Joten en todellakaan tiedä mistä hän on saanut päähänsä tuommoisen, että minut pitäisi kokea uhkaavana.

Noh, lopuksi vielä että rehellisesti sanoen välillä oikeasti on semmoinen tunne, että tekis mieli tappaa itseni, niin ei tarttis tätä paskaa elämää jatkaa. Mutta en aio tappaa, koska ensinnäkään en uskalla ja lisäksi yritän ajatella vanhempiani + veljeä, ja tietysti koiriani (ja ehkä vähän myös vuokraponia).

soroppi kirjoitti:
Tuttu tunne! Aikataulujen suunnitteleminen on hankalaa kun ei aina ole (tai, jos yrittää jotain uutta, edes voi olla) käsitystä siitä mikä on realistista.

Miten muuten voit, onko väsymyksesi yhtään helpottanut?

Kiitos kysymästä! 😊 Vieläkin väsyttää, muttei enää lähellekään niin paljon kuin viikonloppuna. Olen nukkunut kuin tukki, se hyvä puoli tässä ainakin on.

Mikä lie minitauti tämä olikaan, niin toivottavasti se nyt alkaakin mennä ohi, sillä viikonloppuna olisi pari, ehkä jopa kolme sosiaalista velvoitetta, joista en ilkeä kieltäytyä. Plus yksi tapahtuma, jossa haluaisin piipahtaa.

Olet oikeassa aikatauluttamisen hankaluuden suhteen. Minulla on vielä lisäongelmana se, etten osaa ottaa itse asettamiani deadlinejä todesta.

Delffi, oletko miettinyt muuttamisen mahdollisuutta? Ei tarvitse vaihtaa kaupunkia, jos et halua, mutta vaikka kaupungin toiselle puolelle tai toiseen kaupunginosaan, missä rajoitteita liikkumisen suhteen ei olisi.

Delffi kirjoitti:
Mutta joo.. ihan oikeasti siihen ei todellakaan ole mitään syytä, että hänen pitäisi pelätä tai kokea minut uhkaavana, koska en ole koskaan uhkaillut millään tavalla tätä entistä yksilövalmentajaa.
Joten en todellakaan tiedä mistä hän on saanut päähänsä tuommoisen, että minut pitäisi kokea uhkaavana.

Noh, eihän se kovin loogiselta kuulosta, mutta kokemuksen ja tunteiden kanssa on se hankala juttu että ne eivät aina ole loogisia. (Ainakaan mulla!) Onko jupakasta mahdollista ajatella että se on paskaa tuuria joka ei ole sen enempää yksilövalmentajan kuin sinunkaan syytä? Se on strategia joka on mulla helpottanut oloa minulle hankalien ihmisten kanssa toimiessa - vaikka oikeasti (salaa) olisinkin vähän sitä mieltä että toisessa ihmisessä on enemmän vikaa kuin minussa, yritän ajatella että sillä ei ole hirveästi väliä. Tilanne on mikä on, riippumatta siitä mikä siihen johti, ja mitä nopeammin sen pystyy hyväksymään sitä nopeammin pystyy alkamaan siihen sopeutumisen. Toivon todella, että olosi helpottaa asian suhteen!

Nyt kun muistutit, mieleeni palaa että taisitkin kertoa keskustaan muutostasi jossain vaiheessa mutta minulta oli päässyt unohtumaan 🙂

Nótt, kiva kuulla että hirsien vetely on sujunut hyvin! Mullakin meni viime yö jo paremmin.

Nótt, en ole miettinyt muuttamista, koska tämä asunto missä nyt asun, niin on rauhallinen asunto. Muutenkin tämä kämppä on äidin omistuksessa, mutta maksan hänelle vuokraa täällä asumisesta. Syy miksi tähän ratkaisuun päädyttiin, niin oli se, että monet vuokra-asunnot täällä keskustan alueella on todella kalliita ja lisäksi niihin ei saanut ottaa lemmikkejä. Lisäksi tämä asunto, jossa asun, niin on tuttujen vanha asunto ja kun käytiin tätä asuntoo katsomassa, niin tämä tuntui samantien kodilta kun astui sisään.

Onhan tässä tietysti yksi miinus, nimittäin ettei ole kunnon keittiötä on vaan keittokomero. Mutta muuten tämä asunto on sopiva yhdelle ihmiselle ja koiralle ja pidän tästä asunnosta.

Soroppi, en oikein tiedä. Minä kuitenkin aikoinaan kun olin tämän entisen yksilövalmentajan asiakkaana, niin pidin hänestä ja luotin häneen, koska hän vaikutti todella empaattiselta, ymmärtäväiseltä ja ystävälliseltä. Kerroin hänelle mm. yksinäisyydestä ja kiusaamisesta. Mutta sitten kävikin jotain ja sukset meni ristiin, ja nyt asiat on mennyt aivan liian pitkälle, koska niitä ei alun alkaenkaan selvitetty kunnolla. Asioista olisi pitänyt porukalla puhua kunnolla, mutta ei.. Kaikki entisen yksilövalmentajan todistajat on kuulleet vain toisen osapuolen näkemyksen asiasta, mutta minulta eivät ole koskaan kysynyeet asiasta mitään.

Ärsyttää. Ostin aiemmin syksyllä korvikset. Pidin niitä eilen perjantaina ekaa kertaa ja jo parin tunnin aikana onnistuin hävittämään toisen korviksen. 😠 No, onneksi korvikset eivät olleet arvokkaat. Ja muistanpa taas, ettei minun pidä ostaa avokoukullisia korviksia.

Suurempi ärsytys ja huolenaihe on kameran jalustan jalan löystynyt nivel. Mitenköhän sen saisi korjatuksi? Huollattaminen on aivan hiton kallista.

Delffi, koti on koti. 🙂 Mutta mitä aiot nyt tehdä?

Nótt, en tiedä..varmaan yritän vaan jaksaa tätä paskaa.
Toivottavasti tiistaina kun on kuulustelu, niin tulisi siellä itku ja samoin sitten kun on käräjät lähestymiskielto asiassa, niin tulisi myös siellä käräjillä itku. En tietenkään tiedä onko sillä mitään vaikutusta..mutta ainakin muut(kin) näkisivät että on tämä minullekkin raskastasta eikä vain pelkälle asianomistajalle.

Tämä koko asia on nimittäin vaikuttanut yöuniini todella paljon ja sitä myötä myös jaksamiseen, kun ei meinaa oikein yöllä saada nukuttua, kun nämä asiat pyörii mielessä.

Tänään kuitenkin meen käymään tallilla, vaikka en voikkaan vuokraponilla ratsastaa, koska se toipuu kaasuähkystä. Mutta käyn siivoamassa ponin karsinan, laittamassa ruoat ja taluttelemassa ponia, koska talutella ponia saa niin kauan kuin jaksaa.

Eipä tullut eilen kuulustelussa itkua, mutta kuulustelun jälkeen kun pääsin kotia niin tuli kyllä sitten itku ja tänäänkin aamulenkillä tuli itku.
Ei vaan enään millään meinaa jaksaa tätä paskaa, kun tuntuu ettei ketään kiinnosta minun jaksaminen paskaakaan. (Tai no vanhemmat + kaverit on ainoat joita kiiinnostaa, mutta en niitä halua huolestuttaa). Mutta pakko yrittää jaksaa, vaikka välillä käykin mielessä todella ikäviä asioita ja välillä on semmoinen fiilis, että tekis vaan maata sängyllä koko päivän. Mutta koska on koira, niin sen ansiosta edes joten kuten jaksan.. Jos ei olis koiraa, niin en varmaan pääsis sängystä ollenkaan ylös.

Jos viime viikolla nukuin kuin tukki, niin nyt sitten on huonon nukkumisen vuoro. En meinaa saada unta ja sitten kun saan niin nukun levottomasti, en sentään varsinaisia painajaisia vaan ahdistuksen ja epävarmuuden täyttämiä unia nähden. Jostain syystä matkustaminen on ollut unien teemana: epäselvyyksiä lentoaikatauluissa, passi ja matkatavarat katoavat tai olen myöhässä lennolta enkä edes ollut aloittanut pakkaamista. Viime yönä olin niin labyrinttimäisessä hotellissa, etten huoneesta poistuttuani enää löytänyt takaisin sinne.

Sekä työ- että harrastusrintamalla on tulossa isoja muutoksia. Vaikka ne eivät (oletettavasti) suoranaisesti koske minua ja osa muutoksista saattaa olla jopa minulle eduksi, niin silti ahdistaa. Tuntuu, että ne vähät vakautta elämään antavat asiat ovat muuttumassa liikaa, esim. tuttuja ihmisiä jää pois.

Avoimen opinnot jumivat. Vaikka aihe on mitä kiinnostavin, niin jotenkin minulta on loppunut vauhti niiden suhteen. Kaksi oppimistehtävää pitäisi saada tehtyä ennen vuoden loppua.

Pelkään, että ahdistus tekee tuloaan oikein ryminällä. Ihmeen pitkään onkin antanut olla rauhassa. Huono nukkuminen on ennenkin edeltänyt mielialan muutosta, joskaan ei aina, ja nyt on vielä erinäisiä huolenaiheita ja stressiä. Pelkään myös, että tavallaan itse edesautan ahdistuksen mahdollista paluuta korostuneella itsetarkkailullani.

On tämä niin perseestä. 😖

Delffi, minusta sinun olisi hyvä jutella jonkun kanssa. (Sarjassamme älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon 🙄) Muistanko väärin, että sinulla oli jokin hoitokontakti? Tai vaikka olisikin, niin jos kuitenkin edes vähän kertoisit ajatuksistasi vanhemmillesi tai kavereillesi.

Toinen mikä tulee mieleen, että minusta sinulle voisi olla hyötyä jonkinlaisen selkeän toimintasuunnitelman laatimisesta. (Edelleen: pata kattilaa soimaa... 😅) Siis että sinulla olisi tiedossa ne keinot, joilla tilanne lähtee avautumaan. Ihan konkreettisten ohjeiden (esim. missä ja milloin lenkkeilet, vaikkapa kartasta katsottuja reittejä) lisäksi pohdintaa siitä, miten tähän pisteeseen on tultu ja mikä on se tavoitetilanne, johon pyrit sekä keinot sen saavuttamiseksi. Tässä pohdinassa ulkopuolisten rehelliset näkökulmat olisivat suureksi avuksi, vaikka olisivatkin vähän kivuliaitakin (esim. olisi tärkeää, ettet näkisi keissiä kiusaamisena). Tämänkin vuoksi sinun olisi mielestäni hyvä jutella jonkun kanssa.

Tsemppiä! 👍 Työtä ja rohkeutta se vaatii, mutta solmu on avattavissa.

(Niin ja lisättäköön vielä, että ymmärrän kyllä ihan hyvin, että tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta toivon, että yrittäisit kuitenkin. Vaikka pienin askelin.)

Nótt, noh onhan mulla sosiaaliohjaaja, mutta eipä hänestä ole kuulunut mitään sen jälkeen kun viimeksi peruttiin sosiaalitoimiston toimesta sosiaaliohjaajan ja psykologin yhteisaika.

Vanhempia en mielelläni halua huolestuttaa ja kavereilla on omat huolensa, lisäksi yks kaveri on myös vähän semmoinen, että hän alkaa vertaan minua itseensä. Olen kyllä muistaakseni sanonut hänelle, jotain että "toiset on vahvempia kuin toiset ja minä en ole sinä."

Tiedän kyllä että olisi hyvä puhua jonkun kanssa tästä, mutta loppujen lopuksi en oikein usko että puhuminen ammattilaisen kanssa paljo mitään auttaa.
Lisäksi viimeksi kun lääkärillä viime vuonna kävin ja sattui oleen silloin huono ja alakuloinen päivä, niin eipä mitään testejä tehty vaan heti tyrkättiin mielialalääke resepti käteen, mutta enpä ole yhtään tablettia paketista syönyt, koska ei ne lääkkeet auta mitään tähän tilanteeseen.
Ainoa joka minusta (ja kavereittenikin mielestä) auttaisi asiaan, niin on puhuminen tämän entisen yksilövalmentajan kanssa, mutta se on turha toive, koska toinen on jääräpää eikä suostu sovitteluun.

Lenkkeilystä semmoista että päivällä voin kyllä yrittää parhaani mukaan käydä toisella suunnalla lenkillä, mutta iltaisin pimeällä en edelleenkään lähde baarien suuntaan lenkille, joten silloin ei jää paljoa lenkkireittejä vaihtoehdoiksi.
Ja vaikka kävisin päivälläkin lenkillä siellä kerrostalon suunnalla, jossa tämä entinen yksilövalmentaja sattuu asuun, niin se EI todellakaan tarkoita että vainoaisin häntä tai lenkkeilisin hänen takia siellä. Ihan samalla tavalla kulkisin siitä, vaikka hän ei asuisi siellä.

Sitä en tiedä miten tähän on päädytty ja mm. sille haluaisinkin selvyyden, mutta tuskin tulen koskaan siihen selvyyttä saamaan, koska toinen ei suostu sovitteluun.

Vielä haluan mainita tuosta etten näkisiä keissiä kiusaamisena, niin minusta tämä on kiusaamista. Kuulusteluissa viimeistään tuli enemmän vain semmoinen fiilis, että kiusaamista tämä on, koska kuka oikeesti jaksaa nähä vaivaa tehdä merkintöjä
jokaisesta kerrasta kun olettaa nähneeni minut eli jotenkin tuntuu että kotona ollessaan tämä entinen yksilövalmentaja on vaan nenä kiinni ikkunassa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta sitten. Syy: -

Oi elämän pieniä iloja! 😘 Tee loppui ja nyt pääsen valitsemaan, että minkä pussin aloitan seuraavaksi. Kokeilisiko jotain uutta vai ottaisiko takuuvarman suosikin?

Olen nukkunut taas vähän paremmin. Kuitenkin olen ollut tavallista selkeästi väsyneempi. Unet eivät ole enää olleet niin ahdistuneita, mutta kummallisia kylläkin. Viime yönä näin unta, että sain koulun päättäjäistilaisuudesta palkinnon, joka oli kaksi palaa suklaata. 😁

Delffi, valitettavasti tuollaista lääkkeet kouraan -meininkiä se taitaa nykyisin olla. Se on yksi syy siihen, miksen itse ole hakeutunut avun pariin. Hoidetaan oiretta, mutta ei syytä.

Mutta mitä tuohon kiusaamiseen tulee, niin kyllä minäkin pitäisin kirjaa, jos usein näkisin lähestymiskiellossa olevan henkilön. Ei se mielestäni todellakaan ole kiusaamista.

Jos tämä entinen valmentaja ei suostu sovitteluun/keskusteluun, niin ei siinä muu auta kuin toimia lähestymiskiellon antamissa rajoissa. Siitäkin huolimatta, että ne hankaloittavat elämää. Siitäkin huolimatta, että koet kiellon taustalla olleen väärinkäsityksen. Muutenhan tilanne vain pahenee entisestään.

Ehkä tämä ex-yksilövalmentaja sitten suostuu sovitteluun, kun ei enää koe sinua tavalla tai toisella uhkana ja kenties koko lähestymiskielto voidaan purkaa tarpeettomana.

Jokainen ihminen tajuaa, ettei lähestymiskieltoa aseteta tyhjin petustein ja huvikseen. Vakavaa häirintää on tapahtanut. Kun asia on mennyr jo näin pitkälle etkä noudata annettuja määräyksiä ei sovittelu, jota toivot enää tule kysymylseen. Ota nyt viimein vastuuta asiasta ja jätä se ihminen rauhaan. Sitä hän toivoo. Jatka omaa elämääsi ja etsi uusia asioita elämääsi.