Ei kai sitä lähestymiskieltoa ihan tyhjästä laiteta ja häirintää on ollut. Eikö olisi helpompi lenkkeillä jossain muualla kuin kyseisen ihmisen läheisyydessä niin, että hän näkee sinut. Ala elämään omaa elämääsi. Turha roikkua samassa asiassa vuosikaudet. Sinun käy tosi huonosti, jos jatkat samaa peliä yhä vain.

No sory, en tiedä miten sua voisi tukea.Jos itse saisin lähestymiskiellon, kiertäisin sen henkilön todella, todella kaukaa vaikka asuisin pikku kylässä.

ps. miten itse voi muokata tekstiään? Voiko sitä muokata sen jälkeen, kun se on julkaistu? Ainakin tuota Delfin tekstiä on hitonmoisesti muokattu.

On vaikea tukea ihmistä, joka stalkkaa toista  ja ei ymmärrä tekevänsä väärin, vaikka on lähestymiskielto ja varoituksia yhä uudelleen. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että se on väärin.

Moi Delffi!

Sinulla on ollut paljon ikäviä ja voimia vieviä asioita. Mikä siinä on, että vaikeudet tuntuvat kasaantuvan? MS-tautiepäily ja muutokset elämässä eivät ole mitään pikkujuttuja, eikä viranomaisten kanssa asiointi ole juuri koskaan kivaa. Ihan varmasti sinulla on paska olo, sitä ei varmaan kukaan kiellä. Pidä nyt kiinni niistä asioita, jotka tuntuvat hyvältä, kuten koiran kanssa lenkkeilystä.

Mutta lähestymiskieltoa on syytä kunnioittaa siitäkin huolimatta, että koet sen olleen ylireagointia. Sen ohittaminen vain pahentaa tilannetta, sillä seuraukset sinä joudut itse kantamaan. Älä siis pahenna oloasi.

Onko se kuntoutusasia edistynyt?

Onnea itsenäistymiseen ja tsemppiä! Niin kulunut fraasi kuin tämä onkin, niin asioilla on tapana järjestyä.

maanvaiva kirjoitti:
ps. miten itse voi muokata tekstiään? Voiko sitä muokata sen jälkeen, kun se on julkaistu? Ainakin tuota Delfin tekstiä on hitonmoisesti muokattu.

Viestin oikeassa alakulmassa on muokkaa, vastaa ja lainaa -toiminnot.

Tiffany3 ja maanvaiva, en usko että te tunnette tätä entistä yksilövalmentajaani ja ettekä tunne minua. Kaikki ei myöskään ole niin mustavalkoista kuin luulette ja tällä kertaa lähestymiskielto on mennyt turhan helposti läpi. Kaverikin on sanonut samaa ja hänellä on itsellään kokemusta lähestymiskiellon hakemisesta, joten hän kyllä tietää asiasta.

Niin, ja se että asuu pienessä kaupungissa ja välillä sattuu kaupassa näkeen, niin ei se meinaa sitä että vainoaisin toista. Enkä ole koskaan käynyt ko. henkilön kotona asti, pelkästään kerrostalon ohi kävellyt tai pyöräillyt eli en ole myöskään jäänyt tuijotteleen ikkunoihin.

Valitettavasti myös voi välillä joutua meneen kerrostalon ohi, jossa tämä ko. ihminen asuu, koska siitä tulee mentyä ohi yhteen pieneen ruokakauppaan, joka on pisimpään täällä auki.

Lisäksi minulle ei ole koskaan sanottu, että mikä minun käytöksessäni on semmoista, että sen voisi tulkita vainoamiseksi. En ymmärrä, että minä joka olen vain noin 149 cm pätkä ujo hiirulainen, niin miten minä muka voisin mitään pahaa tehdä 166 cm pitkälle henkilölle joka ei edes ole mikään hiirulainen.

No ei se tosiaan ole ihmisen koosta kiinni mikään. Jos tarraa ihmiseen kiinni noin voimallisesti eikä vieläkään päästä irti on se kyllä lähestymiskiellon paikka. Etkö tosiaankaan ole valmis elämään omaa elämääsi ja jättämään tuon kaiken taaksesi. Se olisi palvelus teille molemmille.

Nótt kirjoitti:
Moi Delffi!

Sinulla on ollut paljon ikäviä ja voimia vieviä asioita. Mikä siinä on, että vaikeudet tuntuvat kasaantuvan? MS-tautiepäily ja muutokset elämässä eivät ole mitään pikkujuttuja, eikä viranomaisten kanssa asiointi ole juuri koskaan kivaa. Ihan varmasti sinulla on paska olo, sitä ei varmaan kukaan kiellä. Pidä nyt kiinni niistä asioita, jotka tuntuvat hyvältä, kuten koiran kanssa lenkkeilystä.

Mutta lähestymiskieltoa on syytä kunnioittaa siitäkin huolimatta, että koet sen olleen ylireagointia. Sen ohittaminen vain pahentaa tilannetta, sillä seuraukset sinä joudut itse kantamaan. Älä siis pahenna oloasi.

Onko se kuntoutusasia edistynyt?

Onnea itsenäistymiseen ja tsemppiä! Niin kulunut fraasi kuin tämä onkin, niin asioilla on tapana järjestyä.

Kiitos sinulle, että sinä ainakin yrität tsempata. Vaikka en oikein usko tuohon, että asiat järjestyisi..

Kyllähän minä lähestymiskieltoa kunnioitan, koska en ole lähestynyt ko. ihmistä ollenkaan enkä ole kieltoaikana, joka on arkisin aamulla klo 7.30-8.30 ja iltapäivisin klo 16.00-17.00 ja tuo aika koskee siis ko. henkilön kotiosoitetta, niin en ole tuolloin mennyt kerrostalon (joka on julkisen kadun varrella) ohi, jossa tämä ko. henkilö asuu.

Mutta sille ei ihan oikeasti voi mitään jos pienessä kaupungissa sattuu välillä ohimennen näkeen toisen.

Mutta joo.. kuten jo edellisessä viestissäni kirjoitin, niin en oikein ymmärrä että miten tämä entinen yksilövalmentaja, joka on noin 166 cm pitkä ja eikä ole mikään hiirulainen, niin voi edes olettaa, että minä, joka olen vain 149 cm pätkä ujo hiirulainen, että voisin muka tehdä jotain pahaa hänelle. Liekkö sitten tämä entinen yksilövalmentaja vain vihaa minua niin paljon, että hän on päättänyt pilata elämäni.

Ei siinä lähestymiskiellossa ole kyse voimasuhteista, kuten Tiffany3 jo edellä totesikin. Vaikka se toinen osapuoli olisi millainen korsto tahansa, niin hänelläkin on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi ja elää rauhassa ilman stalkkaamista, vaikka fyysisessä konfliktitilanteessa olisikin selkeästi niskan päällä.

Perusteet lähystymiskiellolle löytyvät varmasti itse kiellosta. Oletan, että sovittelustakin sai dokumentteja, jossa sen toisen osapuolen syyt tulevat esille. Entä jos niiden perusteella koettaisit miettiä, että miltä itsestäsi tuntuisi, jos osanne olisivat toisinpäin?

Miksi sinun on niin vaikea päästää irti tästä ihmisestä, vaikka hän on jo lähestymiskiellolla sitä  vaatinut. Kyllä voi pienessäkin kaupungissa valita muita lenkkipolkuja kuin kyseisen ihmisen lähettyviltä, jos vain haluaa.  Tuollainen stalkkaus ja toisen ihmisen vainoaminen on epätervettä. Kyllä siinä lähestymiskieltopaperissa on sanottu ihan selvästi ne syyt, miksi se on asetettu. Toivon, että saat muuta sisältöä elämääsi ja pääset irti tästä sinua jo kuormittavasta asiasta. Keskity normaalin elämisen saamiseen, työhön valmentautumiseen. Siitä se elämä lähtee käyntiin.

Vähän vaikea on asiaa jättää taakse, koska jos tämä ko. henkilö minut sattuu ohimennen näkeen esim. aamulenkillä ollessani, niin hän saattaa soittaa siitä poliisille, vaikka en muuta tee kuin olen aamulenkillä ja lenkki ei mene hänen kotinsa ohi.

Lisäksi tässähän on nyt asiat niin, että tämä entinen yksilövalmentaja on vaikeuttanut minun elämistäni. En nimittäin voi enään mennä työhönvalmennussäätiölle kuntouttavaan työtoimintaan, koska siellä on porukka myös lähtenyt tämän ko. henkilön toimintaan mukaan (tietävät vain tämän entisen yksilövalmentajan version asioista). Enkä voi myöskään hakea yhteen opistoon, jossa olisi ollut kiinnostava linja, tarkemmin sanottuna semmoinen kuin Avain ammattiin -linja. Jos hakisin nimittäin tuonne, niin varmasti tämä ko. entinen yksilövalmentaja heti olettaisi, että hänen takia sinne hakisin..mutta en ole hakemassa.

Nyt olen kuitenkin tällä hetkellä sairaslomalla, pääasiassa selän takia ja käynkin liikuntaneuvojalla, mutta myös osittain henkisen jaksamisenkin takia.

Ai niin, kaiken lisäksi tukiverkostoa ei itelläni oikein enään ole (muutakuin pari kaveria ja vanhemmat, mut ei niillekkään jaksa aina puhua samoista asioista).
Viime vuonnakin oli vain yksi verkostokäynti helmikuussa, koska kesäkuun verkoston jouduin peruun oksennustaudin takia ja se olisi kyllä ollut tarpeellinen se verkosto. Syksyllä sitten piti olla verkosto, mutta se sitten peruttiin lääkärin toimesta.

Nyt sitten olenkin jäänyt ns. tyhjän päälle..tai no, sosiaalitoimistossa mulla on kyllä yks työntekijä, mutta kun sekin on jo pari kertaa vaihtunut, niin ei oikein jaksa semmoistakaan, joten pakko vaan yrittää mennä päivä kerralla eteenpäin. Onneksi sentään on koira, jonka ansiosta edes jotenkin jaksan paskojakin päiviä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 5 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: -

Muistan hyvin, miten sairaalloisen ihastunut olit tähän naiseen, yksilövalmentajaan ja haaveilit teidän ystävyydestänne jatkuvasti. Kyttäsit koirapuistossa ja kaupan edessä jne. Sinua varoiteltiin, että tällaisesta ei hyvä seuraa, mutta ethän sitäkään uskonut. Nyt olet alkanut häntä syyttelemään. Kyllä ihmisen pitää saada ammattiaan rauhassa harjoittaa. En jaksa uskoa, että hän syyttä poliiseja hälyttää. Yleensä suuri ihastus muuttuu vihaksi, kun ei saa toivomaa vastakaikua.

On ikävä piirre ihmisessä, ettei myönnä  tehneensä väärin, vaikka siitä on selvä näyttö olemassa. Jos myöntää  asian niin on mahdollisuus toipua ja aloittaa uutta elämää. Muuten jää vain pyörimään samassa paskassa loputtomiin.

Tammyka, puhut nyt ihan potaskaa. En ole kytännyt ketään kaupan edessä enkä koirapuistossa. Emme edes koskaan ole olleet tämän entisen yksilövalmentajan kanssa samaan aikaan koirapuistossa, emme edes silloin kun olin vielä hänen asiakas.

Sinun asemassasi minä alkaisin nähdä vaivaa, etten vahingossakaan sattuisi tämän valmentajan läheisyyteen. Muuttaisin lenkkireittiä, kävisin kaupassa eri aikaan jne. Koska kuten jo varmaan itsekin huomaat, lähestymiskiellon rikkominen vaikeuttaa tilannettasi ja pahentaa oloasi.

En tiedä, miten pienessä kaupungissa elät, mutta itsekin pienehkössä kaupungissa asuvana voin käydä asioilla ja lenkillä viikko- tai jopa kuukausitolkulla ilman, että törmään kehenkään tuttuun. Joten luvalla sanoen minun on aika vaikea uskoa, että tämän henkilön välttäminen olisi kohtuuttoman vaikeaa. Jos nyt sattumalta sattuisitkin kohtaamaan ex-valmentajasi, niin osoita välittömästi, että pidät kiinni lähestymiskiellosta ja lähde välittömästi toiseen suuntaan.

Positiivista tilanteessasi on, jos näin voi sanoa, että sinulla on oman onnesi avaimet käsissäsi. Siis sinulla on hyvin selkeät ja suoraviivaiset keinot vaikuttaa tilanteeseesi. Toivon sinulle tsemppiä niiden käyttämiseen.