Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Eikö kellään ole edes samansuuntaisia kokemuksia?
Täällä samanlaisia tuntemuksia. Tuntuu, että elämä "valuu hukkaan", vaikka pintapuolisesti kaikki on hyvin.
Hei. Täällä ilmoittautuu myös yksi jonka voimat vähissä.
Minulla on myös työsopimus, tosin se on voimassa vaan Joulukuuhun asti. Sitten joudun taas työttömäksi orjaksi vailla toivoa. Olin pitkään työttömänä ennen kuin tämä nykyinen ( palkkatuettu) paikka viimeinkin sain. Olin samassa paikassa viimevuonna työkokeilussa puoli vuotta. Ilmaiseksi. Nyt on kovin alkanut ahdistaa jo häämöttävä työttömyys. Tämä aika kun on ollut töissä on mielenterveys ja optimismikin ollut hieman kasvussa. Mutta tiedän että pian se taas katoaa syviin vesiin. Olen jopa pohtinut itsemurhaa. Se on auttanut hetkittäin eteenpäin ( ajatus että ei tarvitsi kärsiä). Se luo toivoa itselleni.
Kaikesta huolimatta ulkona paistaa aurinko ja se nousee taas huomenna. Voi kun voisi uskoa niin oman elämän kohdalla. Toivon teille paljon tsemppiä ja voimia elämässä. Toivotaan että meidänkin elämässä tulee parempia aikoja ja hyviä vointeja teille. Muistakaa että olette tärkeitä ja arvokkaita 🌻🙂🌻
Kiitos vastauksista! Jotenkin sitä vaan saa vähän lohtua, kun tietää ettei ole ainut jolla on tällaisia ajatuksia. Itseäni helpotti myös Helsingin Sanomissa ollut artikkeli, jonka mukaan epävakaa työ voi rasittaa enemmän kuin täysi työttömyys. Pienessäkin työssä on aika omat stressitekijänsä, omassa nollasopparityössä ainakin ennustettavuuden puute, ja siten sitä joutuu kantamaan kahden maailman, työn ja työttömyyden, paineita niskassaan.
Sandellls: elämän hukkaan valuminen on varsin karu, mutta osuva kuvaus omistanikin fiiliksistä.
aavameri: itsemurha on käynyt omassa mielessänikin. Ei vakavana pohdintana, vaan ajatuksena, että ei oikeastaan haittaa, vaikka sattuisinkin kuolemaan. Mitä minä menettäisin? En mitään. Mitä muut menettäisivät: palkattoman orjan, kepitettävän loisen?
Minä olin vuosi sitten palkkatuetussa työssä ja pitkän työttömyyden jälkeen se tuntui liki lomalta. Toivottavasti sinäkin pystyt edes hetkeksi unohtamaan työttömyysahdistuksen ja nauttimaan työssäolosta, sillä joulukuuhun on vielä pitkä aika.
No niin, taas mennään. Pari viikkoa meni hieman paremmin, mutta nyt on taas pari päivää ahdistanut. En meinaa saada nukutuksi, kun päässä pyörii huoli, pelko ja ahdistus. Sydän hakkaa tuhatta ja sataa. On levoton olo.
Tunnistan noita tunteita. Todella paljon. Välillä sitä toivoo että sairastuisi jotenkin että voisi hengähtää hetken... Keväällä olin 2vk saikulla, ja taitaa olla niin että pitää tässä syksyllä taas ottaa saikkua jossain vaiheessa. Nytkin on ollut ihan hemmetin vaikea kuukausi, työpari rikkoi jalkansa ensimmäisenä työpäivänään loman jälkeen, joten ryhmän suunnittelu on jäänyt mulle ihan täysin. Eikä sijaista ole ollut, joten on ollut todella paljon tehtävää, että enää ei oikein jaksaisi... Sitä on tullut mentyä taas ihan jaksamisen äärirajoilla. Tähän kun vielä lisää lapsettomuus-asiat ja kasvavan masennuksen. 😴 Tahdon vain levätä.
Marsansa: Kuulostaa kurjalta tilanteelta. Toivoisin voivani antaa sinulle jotain, jolla tilanteen voisi ratkaista, mutta ne konstit ovat vielä itseltänikin löytämättä. Voin vain toivottaa voimia ja jaksamista. 🌻🙂🌻
On tämä vaan kumma maa. Osa ihmisistä on vaarassa uupua liian suuren työtaakan alle, osa on täysin ilman työtä.
Ja taas ahdistaa. Erehdyin katsomaan TE-palvelujen Oma asiointi-sivustoa ja minua alkoi ahdistamaan tämä ikuinen työttömyys. Joo, onhan minulla se pieni työ, enemminkin melkein harrastus, mutta eihän sille elä. Ja sitä minä haluan: elättää itseni ilman yhteiskunnan tukea. Haluaisin päästä eroon TE-toimistosta ja niiden kyttäämiseen ja rajoittamiseen keskittävästä toimitavasta. Se olisi vapautta.
Tunnen olevani yhteiskunnan ulkopuolella. Minulla ei ole keinoja tai oikeastaan voimiakaan vaikuttaa asioihin, omiini tai yhteiskunnan. Tiedän, että kukaan ei aja minun, työttömän loisen, etua, vaan työttömyyden "hoitaminen" perustuu vain ja ainoastaan kosmeettisiin tilastokikkailuihin. Eli käytännössä siis palkattomiin töihin, jotka eivät paranna taloudellista ahdinkoani tai edistä mahdollisuuksiani saada palkkatyötä. Ja kun oma talouteni ei kohene, niin en sitten myöskään voi kehittää itseäni vaikkapa opiskelemalla tai uuden harrastuksen kautta, koska rahaa siihen ei vain ole. Rahattomana ja osattomana en myöskään voi hoitaa itseäni tai tarjota itselleni virikkeitä vaikkapa matkustamalla tai käymällä konsertissa.
Tekisi mieli jättää kaikki tämä sonta taakseni ja kadota. Jospa Lapin kairalla saisi rauhan ja voisi elää omaa, omanlaistani elämää, huolettomana ja vapaana.
On niin arvoton olo.
Pelkään lipuvani ahdistuksen lisäksi kohti masennusta. En oikein jaksa innostua mistään, mikään ei kiinnosta. En muista, että milloin olen viimeksi nauranut.
Pari viime vuorokautta ovat olleet todella vaikeita. Kaikki ja ei yhtään mikään ahdistavat. Ihnoan itseäni ja saamattomuuttani. Hävettää. Pelkään tulevaisuutta, mitä mustaa paskaa se sitten tuokaan tullessaan.
Ei ole todellista. Luin Hesarista, että työnhaku pitää itse pitää voimassa tekemällä jotain juttuja Oma asiointi -palvelussa. Samassa mielipidekirjoituksessa myös ihmeteltiin, että mistä sen työnhaun voimassa olo ajan oikein näkee.
Menin sitten katsomaan miltä oma Oma asiointi -sivu näyttää, ja kas kummaa, työnhaun voimassa olo aikaa ei todellakaan enää näe. Vielä vähän aikaa sitten elokuussa sivulla vielä oli kalenterintapainen näkymä, josta voimassa olo selvisi.
Kiva. Muistan vain, että oma työnhakuni on voimassa ensi kuun alkupuolelle, ehkä noin viikon verran vielä. Mitään tietoa tai ohjeistusta asiasta ei ole tullut. Ei auta muu kuin syynätä joka ikinen päivä ko. "palvelua".
Miten ketään voidaan Suomessa, jonka vielä hetki sitten mielsin oikeus- ja hyvinvointivaltioksi, kohdella tällä tavoin? Tuottaa ihan turhaa ja siinä tärkeimmässä eli työnhaussa auttamatonta epävarmuutta, stressiä ja ahdistusta.
Eikö tähän maassa makaavan potkimiselle saada mitään tolkkua? 😑❓
On yhtä tuskaa yrittää kirjoittaa työhakemusta, kun tuntee itsensä täysin arvottomaksi ja mihinkään kykenemättömäksi, ja elämän ainoa tarkoitus on mokaamisen ja itsensä nolaamisen mahdollisuuksien välttely. Ja noiden päälle vielä tunne tieto! siitä, että ihan turhaan itseäni kiusaan, ei tämä(kään) kuitenkaan tärppää.
Ahdistaa niin että vatsaan sattuu. En enää jaksa tätä paskaa oloa. 😯🗯️
Täällä myös yksi elämään ja virastoihin pettynyt, ahdistunut ja masentunut ihmisen polo...olen lohta lähdössä tapaamaan psykiatrista sairaanhoitajaa tilanteestani, kun ei vaan tunnu jaksavan...😭😭
Ostin kirkasvalolampun, toivottavasti se edes hitusen piristää oloa.