Nott olen niin pahoillani, että tekstisi katosi!

Toivoisin, että minun viestini koskien painon pudotusta, voitaisiin deletoida. Sen lukeminen uudestaan ei ollut kivaa 😳 Nottin viesti samasta aiheesta on paremmin kerrottu 🙏 Mutta kirjoitinkin samassa viestissä et pää oli tosiaan vähän jumissa...

Nótt kirjoitti:
Hantzk: Osaisikohan sitä itse rakentaa itselleen sellaisen itsensä näköisen, mutta avoimemman, rennomman ja itsevarmemman kuvan itsestään? Olisko se rooli vai jonkilainen jalostettu esiintymisversio itsestäni? Voisi helpottaa monissa asioissa, mutta jotenkin tuntuu, että tuollaisen ylläpitäminen voisi olla kuluttavaa. Toisaalta psykologian mukaan meillä joka tapauksessa on erilaisia rooleja (työminä, kotiminä, kaveriminä).

Onko tähän hyvä vastaus se, että kun minä näin naapurini ulkona aamulenkillä koirineen niin kiepsahdin toiseen suuntaan vaikka koti oli toisessa suunnassa? Varsinaista itsevarmuutta tällainen välttely 😀 minä olin myös koirineni lenkillä. Lähdin sitte uudelle kierrokselle. Poikkesin metsään ja siitä tulikin kiva uusi lenkki. Ei minul niin kiire sisälle ollukaan, päin vastoin sais lenkit kestää kauemminkin. Ehkä se oli onni se naapurin ilmaantuminen! Kun lähdin jälleen kotiin päin niin näin naapurin taas kauempana. Ryhdyin kurkkimaan että näkikö hän meidät. Sitten rupesin katselemaan puihin. Minulla on kani ja olin etsimässä sille puun oksia purtaviksi. Niitä voi noukkia ympäri vuoden, pitää vaan tunnistaa syötävät puut myrkyllisistä ja sulattaa oksaa hetki sisällä jos se on jäässä. Sellanen tietopläjäys. Sitten lähdin taas reippaasti kotiin päin. Hiljensin kuitenkin pian, jos naapuri on vielä ulkona. Jos naapurini näki mitä puuhasin niin mitähän hän mahtoi ajatella?? Mutta en halunnut mennä epäonnistumaan! Koirat, jotka olin juuri saanut rauhallisesti kulkemaan hihnassa, riehaantuisivat. Minä en ollut juonut vielä aamukahvia. Koiraa kouluttaessa sanottu tai kouluttaja on neuvonut että jos koira kiihtyneenä tahtoo mennä eteenpäin niin silloin kannattaa kääntyä kannoillaan ja menee hetken toiseen suuntaan ja sitten jatkaa taas eteenpäin. Koirat seurasivatkin minua rauhallisina. Että se siitä kuningattaresta tai jääprinsessasta! Vai mitä minä nyt kirjoitinkaan aikaisemmin... 😄

Mutta se toimi meillä. Koirani pysyivät rauhallisina eivätkä päässeet kiihtymään. Kilttejähän ne ovat ja leikkimään ja riehumaanhan ne vain olisivat halunneet mennä.

Naapuri on sosiaalisesti hieman lahjakkaampi. Hän hakee joskus katsetta ennekö alkaa juttelemaan mitään. Se on tietysti ihan järkevä taktiikka kun on koirat. Mutta miten minä vastaan? Välttelen katsetta ja lisään vauhtia. Tulee tuo "kiepsahdampas takaisin sisään tästä heti, kun en saa koirian kuitenkaan rauhoittumaan saatika istumaan nätisti kun tämä tilanne tuli niin äkkiä ja nuo toiset koirat on niin kivoja". Et tulee sellainen olo et otetaanpa uudestaan tämä tilanne. Anteeksi nyt tämä jaarittelu. Muuten meillä kuljetaan muiden koirien ohi ihan mallikelpoisesti. Vieraat onkin niin helppo ohittaa! Tuttuja onkin vaikeampi lähestyä. Tuttujen kanssa joskus voi luovuttaa. Siskoni nähdessä voi päästää vapaasti tervehtimään nämä ihanat vieterit. Puolituttujen kanssa saa tehdä hartiavoimin töitä että saa tilanteen hoidetuksi. Rauhoitetuksi sitä ei saa koska minä olen itsekin täpinöissäni kaverista tms. Koiran takia pitää esittää ylirauhallista pystyyn kuollutta korppua. Ehkä minulta onnistuu tällainen esitys?! Näyttelyähän se sekin on. On jotain muuta kuin on.

Elisa Viihde ja ilmaiset leffaliput! Mitkähän elokuvat sitä vuokraisi...

Hantzki:

Minäkin joskus välttelen ihmisiä. Joskus on vaan sellainen olo, että kohtaaminen on vaikeaa. Oma lukunsa ovat vielä ihmiset, jotka utelevat varsin suorasukaisesti henkilökohtaisia asioita kuulumisina. Inhoan esimerkiksi työtilanteeni selittämistä. Toinen minulle hankala ihmisryhmä ovat hyvin sosiaaliset ihmiset, joiden kanssa minä jään aina jalkoihin ja sitten tunnen huonommuutta siitä.

Minullakin on Elisa Viihde, mutta olen käyttänyt vain sen tallennusominaisuutta. Olen aina silloin tällöin miettinyt Netflixin tai HBO:n hommaamista, mutta olen ajatellut, että istun jo muutenkin likaa ruudun ääressä ja että enhän minä ehdi katsoa kaikkia sarjoja ja elokuvia edes vapailta kanaviltakaan.

Katsoin eilen The Hateful Eight -elokuvan. Ihan ok, vaikkakin Tarantinon tyyliin överi väkivaltainen leffa.

Kyllä, voin allekirjoittaa tuon hyvin sosiaaliset tai heti mielipiteensä sanovat tsi kailottavat henkilöt henkilöt. Minulla jää aina monttu auki. Ai noin reipas voi ihminen olla. Meillä töissä esim.yks päivä tosi reipas, ja puhuessaan äänekäs nainen. Nuorempi minua. Tuli kiusallinen olo, miksi en minä ole yhtä... tommonen 😅

Vuokrasin eilen Elisa Viihde Elokuvat (maksaa normisti 4,99 ja se laitetaan puhelinlaskusi mukaan) Se mieletön remppa. Kiti kokkonen ja sami hedberg. Alku oli yllättävä, ajattelin jo että vuokrasinko oikean leffan. Toisaalta sellasta huumoria voi odottaa/olettaa niiltä tekijöiltä, sami hedbergiltä, ketä siinä nyt on mukana. Elokuva lähti käyntiin ja sitten, kun vähän jo alkoi lopahtaa et tässäkö hissutellaan vaan niin näyttämölle tupsahtaa toinen toistaan hedbergin hahmoa. Ne kyllä toivat piristystä. Elokuva olikin jokin sami hedbergin kaikkien hänen keksimiensä hahmojen esittely ja läpikäynti ja juoni samaten. Hän näytteli ainakin viisi eri roolia. Mutta kiti oli mainio pari siihen hommaan. Vanha talo ja kesä ja kärpästen surina.

Toiseksi ajattelin mutta en ajatellutkaan. Nimittäin Teräsleidit. Kun me olemme tässä nyt päässy vanhoja muistelemaan ni semmonen kiinnostaa lissää. Mutta en ole varma kiinnostaako minua tossa leffassa noiden vanhojen muistelu. Mitä jos ei voi yhtään samaistua. Ja siinä alussa murhataankin joku. Aika brutaalia. Mutta olen kuullut seela sellan näyttelevän hitleriä ja haastattelussa kun hänelle sanottiin että "olet aika paljon ollut tämän kaltaisissa rooleissa" niin hän vastasi että "liian vähän", että pitäisi enemmän päästä tekemään ton kaltaista koska meissä jokaisessa asuu sisällä sellaisia tollaisia tunteita. Sainko hienon pitkän lauseen aikaseks.. Haastattelijat olivat hiljaa. Teräsleideissä murhaaja taitaa kuitenki olla se nainen joka on aikasemmin ollut muumilaakson tarinoissa siis telkkarisarjassa se alkuja lopoukertoja. Hänellä ja kuten myös muumimammaa esittävällä henkilöllä siis sitä alkuperästä ääntä, on tullut mitta täyteen kiltteyttä ja ovat halunneet vihasempia rooleja. Seurasin tätä heidän persoonan muutostaan. Koska aikasemmin ku sä näit valkokankaalla sen tai ton ni yhdistys=sehän on mukava. Sit se laukookin kaikkia ihan muita lauseita jotka eivät ole ystävällisyyttä nähneetkään.

En tiedä sitten mutta kait ne liput ovat voimassa kauan.

Käytän myös tallennusosiota. Tallennan kaikkea mahdollista koska siihen on kerta mahdollisuus. Ja voin katsoa jonku leffan päivällä. En yleensä jaksa nykyään odottaa enää ysiin asti. Tai jos jaksan niin se leffa vasta alkaa siihen aikaan, ei sitä jaksa loppuun. Viimisin ĺeffa mitä jaksoin katsoa ihan melkein kokonaan mielenkiinnolla oli king kong jossa on black jack, näyttelijä. Se et se teki vakavan roolin oli hyvä. Tajusin etten ollut alusta asti katsonut leffaa koskaan ajatuksella niin en muistanut nuita juonitteluja ja lamaa siitä ollenkaan. Voih, lopussa elöintenystävänä tirauttaa kyyneleen, mutta ajattelee että vaikka se nainen sen apinan menettää niin se löysi uuden miehen. Et tommonen nainen, joka loistavasti pärjäsi yksinkin, löysi rinnalleen luotettavan henkilön.

Nott: minun äitini ei tiennyt että katselin kauhuelokuvia koska olin kaverilla. Minusta tilanne on hyvin mielenkiintoinen missä äiti vetää kauhuelokuvan koteloa pois lapsen kädestä joka haluaa katsoa elokuvan. Meillä se meni myöhemmin niin päin kun olin 10 niin isäni oli ehkä huomannut viehtymykseni niihin kauhuelokuviin kun katselin kiinnostuneena koteloita joita hän oli hankkinut. Nyt meilläkin oli telkkari. Mutta en voi jatkaa, koska tässä kohtaa katoaa jotain lapsen luottamusta, särkyy lapsuutta... isä on edelleen kauhuelokuvien kuluttaja ja hänellä on koteloita hyllyt täynnä. Ehkä tämmösen tapahtuman takia yhden miehen kanssa, kun tapailtiin, järjestin kohtauksen kun hän ei laittanut telkkaria heti kiinni vaan jäi hetkeksi katsomaan mikä kauhuelokuva sieltä tulee. Ei sieltä vissiin tullut mitään kauhuleffaa edes ja alut yleensä niissäkin siedettäviä. Joku Vallander ja sen verran olen käsittänyt että se ei ole kauhuelokuva. En ole silti kiinnostunut siikään sarjasta.

Olisipa mies niin voisi paheksua sen mieltymyksiä. Voivoi, miksi elämä on joskus niin raskasta... vieko huolet pois amerikkalainen Mies ja alaston ase? Jos vois katsoa jotain mitä ei ole jo nähnyt 😀

Nott kiitos hei tosta viihdepläjäyksestä Rowan Atkinssonnista.

Noista sun lapsuuden tarumoista laste ohjelmista en tiedä mitään, koska meil ei olut telkkaria. Katsoin kaverilla kyllä Nasse setää, en pitänyt mutta en ajatellut sen enempää. Myös pelle hermannia katsoin ja pidin. Luulen että pidin kovasti siitä siksi millaiseksi se kokonaisuus oli rakennettu.

Hantzki kirjoitti:
Kyllä, voin allekirjoittaa tuon hyvin sosiaaliset tai heti mielipiteensä sanovat tsi kailottavat henkilöt henkilöt. Minulla jää aina monttu auki. Ai noin reipas voi ihminen olla. Meillä töissä esim.yks päivä tosi reipas, ja puhuessaan äänekäs nainen. Nuorempi minua. Tuli kiusallinen olo, miksi en minä ole yhtä... tommonen 😅

Sosiaaliset, tuo ihan oma ihmisheimonsa. Sitten jos joku on vielä sosiaalisen lisäksi pirtsakan eloisa, niin tällaisen hiljaisen hiirulaisen on vaikea uskoa, että me olemme samaa lajia. 😉

Minulla on ollut joulusta saakka elokuvabuumi, mutta nyt en ole pariin päivään katsonut mitään. Sen sijaan olen katsonut tallentamiani dokkareita, viimeksi Suomi-Filmin tarinaa. Mielenkiintoista ajankuvaa, vaikka ylinäytteleminen särkee silmiä jo pienissä klipeissäkin. 🙂

Viimeksi katsoin The Witch (tai The VVitch) -elokuvan. Ei se leffana minusta ollut mitenkään kaksinen, mutta kansantarinat sen pohjana ovat mielenkiintoisia. Miten tosissaan niitä onkaan kerrottu! Romantikko minussa kaipaa maailmaa, jossa on maagisuutta ja tarinoita. Sitä, että illan pimeydessä istuttaisiin takan edessä kertomassa taruja vaikkapa metsän myyttisistä olennoista ja eläimistä. Kummallinen tarve kylläkin, pelko. Mikä kumma siinä kiehtoo? Ehkä se auttaa reaalielämän peloissa ja ahdistuksessa, kun voi pelätä turvallisesti.

Tekisiköhän joku elokuvan vaikkapa jostain Myytillisiä tarinoita -kirjan tosina kerrotuista tarinoista?

Niin jos joku tekisi vaikka suomalaisista metsän ja veden väestä. Vaikka Näkistä ja sitten olisi tarkka kuvaus vedestä ja missä se oleilee ja huiii.......

Tuohan olisi mielenkiintoinen elokuva! 😀

Kirkon- ja/tai kalmanväestä saisi hyvän zombie- tai kummituselokuvan. Tai miltä kuulostaisi eeppinen fantasiaseikkailu Sammon ryöstöstä?

Kreikkalaisesta mytologiasta minusta olisi hienoa nähdä goottihenkistä romantiikkaa, seikkailua, fantasiaa ja kauhua sekoittava elokuva Orfeuksesta ja Eurydikestä. Se on ollut minulle yksi kiehtovimmista myyttisestä tarinoista.

Kun Muumipeikko, Niiskuneiti, Myy ja Nipsu olivat menossa Aliisan luokse Muumilaatkon televisiosarjassa jaksossa Aliisan noitakävely, Nipsu oli peloissaan mukana. Myy sanoi "Miksi lähdit mukaan kun pelkäät?" Nipsu vastasi "Parempi pelätä kuin tylsistyä, mutta en ole enää niin varma..." hän pälyili pelokkaasti ympärilleen "noitametsässä".

Zombijuttuja en voi sietää. Siinä menee raja. Voin olla viikon täysin hermoraunio jos olen katsonut zombileffan ja se ei ole kiva.

Kalevala kiinnostaa. Don Rosan Sammon salaisuun oli mielenkiintoista lukea. Roope Ankka ja kumppanit seikkailussa mukana.

Orfeuksesta ja Eurydiksestä luin, mutta en nyt päässyt selvyyteen kumpi oli mies ja kumpi nainen. Tuli mieleeni, että tätä tapahtumaa mikä noille kävi, on käytetty hyväksi Hercules leffassa. Hercules sukelsi manalaan hakemaan Megaraa.

Manalan koirat ovat muuten kiinnostavia. Tai siis se yksi, kolmipäinen, jota on käytetty potterin ensimmäisessä myös.

Hercules leffassa on paljon kiinnostavia olioita: fauni, pegasos lentävä hevonen, olympos vuoren jumalat, manalan jumalat.. hij, lapsena en ollenkaan tajunnut että kyse on taruhahmosta nimeltä fauni kun se fauni ilmaantui kuvioon. Herculeskin kysyy jossain kohtaa kun se tapaa faunin että miten sen on sen mallinen että onkin sorkat. En nyt muista mikä oli vastaus, mutta käsittääkseni koko fauni-hahmo oli aika hillitön.

Olisihan se kiva nähdä jonakin muuna versiona kuin piirrettynä? Vaikka kaikki on mietitty hyvin ääniä myöten. Laura voutilainen antaa siinä hyvät ääninäytteet Megaralle.

Disney leffoista on tehty nyt viimeisimpinä vuosina uusia versioita. Beuty and Beast oli tosi hyvä. Elokuvissa näin sen ja ei se sen pahempi ollut kotonakaan katottuna. Oih, se on niin romanttinen.. haikeutta herättävä. Taistelutahtoakin. En ole katsonut muita. 101 dalmatialaista nyt tuli aikoja sitten, kun olin vielä lapsi. Mutta jaaritteluni voisi katkaista nyt kuppi kahvia. Jos saan maitopurkin auki. Aito kaurajuoma-purkissa on ihan ihmeellinen uusi korkki. 😀

Mamelukkikala esiintyy myös jaksossa Aliisan noitakävely.

Itseasiassa pastori on monesti laitettu syylliseksi. Tuli heti mieleen toinen lapsuudessa näkemä ihmissusi-leffa, Silverbullet, jossa pastori on ihmissusi 😀

Kun koulussa historiass käsiteltiin Kreikkalaista mytologiaa, luin kiinnostuneena.

Agatha christie on oikeastaan aika tylsä. Hän on kirjoittanut murhista kun hän olisi voinut kirjoittaa egyptin kaivauksille vaikka mitä taruhahmoja. Sen sijaan pelkkää realismia, kateutta, itsekkyyttä ja selkään puukottamista, kirjaimellisesti. Hän oli intohimoisesti mukana toisen aviomiehensä mukana kaivauksilla ja siksi varmaan luonnollista että Poirot seikkailee kaivauksilla, tutustuu kaivauksiin. Ja vaikka hän itse oli lapsena kiinnostunut Baskervillen koirasta niin hän on kirjoittanut vain murhamiehistä. Tai naisista. Ja monesti se on joku sukulainen. Kaikki jännitys jää pois, tulee vain sellainen kylmä kolkkous että kuinka joku saattaa tehdä sellaisen tempun? Mutta sitten asiaa rientää ratkaisemaan Poirot ja Japp ja heillä on näkemyseroja kuinka asiat tapahtuivat. Naisen järkevää puhetta pistää väliin kirjoihin kirjoitettu miss Lemon.

Prittisarjoissa pitää muuten aina olla kaksi, koska Poirotillakin on kakkosmies/apulainen/kumppani Hastings. En tiedä onko suomessa niin. Järkeväähän se olisi palkata kakkosmies niin se aina sitten täydentää omia ajatuksia. Ja sitä voi haukkua kun ei nyt aleta itseämme syyttelemään 😀 yritän tässä samalla kasvattaa taas itseluottamustani. Töissä vähän... melkein voisi kuvitella että töissä on tuo sama meininki mistä agatha christie kirjoittaa. Valehdellaan päin naamaa (se minunkin pitäisi oppia ettei myönnä virheitään), selän takana puhutaan, ollaan tyyttmättömiä, teeskennellään, ollaan jääräpäisiä, voidaan ärähtää kun kehotetaan tauolle: "emmä nyt kerkee." Sehän menee ihan väärin! Siinä kohtaa pitäisi sanoa että kiitos, menen mielelläni tauolle. Tai ei nyt noin välttämättä, mutta jollakin tavalla.. ei unohdettaisi hyviä käytöstapoja. .ieleni kärsii siellä. Se muuttui siellä samanlaiseksi kun muutkin ovat, hiljaiseksi, tyytymättömäksi, mutta silti on palo siihen työhön ja haluaa hoitaa sen melkeimpä vimmalla loppuun. No "vimma" tulee varmaan aikatauluista ja työn määrästä. Eilen erehdyin sanomaan ääneen sanan kiire, jota siellä ei saisi enää sanoa 😀 mutta milläs kuvailet sanaa kun on vipinä. No vipinä? Ompas vipinä! Ehkä se voisi toimia paremmin.

Noista laihtumisohjelmista sen verran.. olen vasta itse vastikään laihtunut 15kg. Halusin tehdä elämäntaparuokaremontin. Huomasin tuloksia nopeasti. Kun huomasin että en ole sen onnellisempi vaikka olenkin hoikistunut niin jatkoin sitä silti että minulla olisi jotain tekemistä. Näi aikoina katsoin noita laihdutusohjelmia uusilla silmillä. Sitten lähdin liikuntakurssille. Molemmat toteutin viime vuoden syksy-alkutalviaikaan. Palkinto liikuntasuorituksista on se että vasen olkapää ei enää naksu niin paljon! Eikä se naksuminen niin mutta kipeys myös kadonnut. Toivon, että kukaan ei yritä latistaa minua kun kerron mitä harrastan. Mielikuvitusjutut pääsivät ainakin kivasti täällä lentoon 😀 itteasiassa tää on paljon muuttunut alkuperäisestä ideasta. Sopivista telkkariohjelmista pääsin liikkeelle. Et mitä just kattois, mitä ois hyvä kattoa.

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: -

Nipsu tiivistää tavallaan ajatukseni ainakin tosielämässä. Usein tulee ajateltua, ettei minulle koskaan tapahdu mitään jännää, ja sitten kun tapahtuu, niin se onkin liikaa. 😅

Don Rosan Sammon salaisuus on ollut lukulistallani jo vuosia, mutta aina kun kirjastossa käydessä muistan katsoa, että olisiko se lainattavissa, niin se ei koskaan ole ollut. Ja koska olen liian laiska tekemään varausta, niin odottelu jatkuu.

Orfeus on mies, Eyrydike nainen.

Disneys Herkulesta en ole nähnyt. Vaikuttaisi mielenkiintoiselta. 🙂

Tiesitkö, että Kalevalassakin Tuonelan porttia vartioi peto, Surma nimeltään, usein käärmehäntäiseksi koiraksi kuvattu? Siitä tulee sanonta surman suuhun joutumisesta.

Pan's Labyrinth -elokuvassa on hieno fauni. Hieno on leffakin. Miten sota ja satu saadaankiin niin luontevasti yhdistettyä, miten kaunis ja brutaali, toivo ja pelko voivatkin kulkea käsikädessä. Ja kuin pisteenä i:n päälle todella hieno soundtrack.

Olen miettynyt, että onkohan olemassa aidosti ongelmatonta työpaikkaa. 😓 Ainahan jotain ristiriitatilanteita ja pikku kärhämää tulee, kun joukko vieraita ja hyvin erilaisia ihmisiä pakkautuu samaan tilaan, mutta tarkoitan sellaista pohjimmiltaan perustoimivaa työyhteisöä. Omassa työpaikassa inhottaa ainakin tiedon kulkemattomuus, kyräily, selän takana puhuminen, tiettyjen henkilöiden varsin välinpitämätön asenne, työn epätasainen jakautuminen ja valtapelit. Tiedän myös, että joitakin työntekijöitä on savustettu ulos ja pelkään, että joskus se sattuu omalla kohdalleni. Ylipäätään meillä on siis melko tulehtunut ilmapiiri, joskus toki on hivenen helpompia jaksoja.

Vipinä on hyvä sana kiirelle. 😀 Tai miten olisi työtehtävien ruuhka? Tai että ompa täällä vauhdikkaita töitä?

Aloitin eilen tämän keskustelun innoittamana katsomaan Hobitti-trilogiaa. Tänä iltana on sitten vuorossa Smaugin autioittama maa.

Voi olla, että katsoin Odottamattoman matkan ekaa kertaa sen teatterissa katsomisen jälkeen. En ainakaan muistanut, että Thorin on gigaluokan ääliö, loppukohtausta lukuun ottamatta. Ajattelin monta kertaa, että kunpa Bilbo vain toteaisi, että pitäkää tunkkinne ja aarteenne, minä lähden kotiin. Siis samanlaista selän takana käytyä ja suoraan päin naamaan sanottua vähättelyä ja epäilyä olen itsekin saanut kuunnelle enemmän kuin tarpeeksi, joten tuntui aika ikävältä Bilbon puolesta. Siis se ulkopuolisuuden tunne on jotain aivan hirveää. Toisaalta Bilbo osoitti aivan valtavaa rohkeutta ja sisäistä voimaa jaksaessaan jatkaa. Etenkin lopussa, hiisien luolastosta pakenemisen jälkeen kun Thorin epäilee, tai oikeammin syyttää, Bilbon lähteneen lätkimään ja Bilbo kuuntelee tätä panettelua (tällä kertaa kirjaimellisesti) näkymättömänä ja ottaa sitten sormuksen sormestaan ja ilmoittaa, että tässä minä edelleen olen. Se vaatii kunnioitettavan määrän pokkaa. Kumpa itse joskus pystyisin siihen.

Uusi-Seelanti, hitsi mitkä maisemat! 😍 Kumpa joskus pääsisin ihan omin silmin niitä ihastelemaan.

Agatha christie on kirjoittanut Poirot sarjaan Pirotin itsensä partneriksi mainion naishahmon. En tiedä onko hän kirjoissa, mutta hän on ainakin elokuvissa. Madame Oliver. Eräs henkilöhahmo kysyy "eikö teillä ole sihteeriä?" (Huomaa, siihen aikaan teititeltiin) Oliver vastaa "Kyllä, mutta hän oli niin tehokas, ettämasensi minut". Mainiota. Mainiota. Neiti/rouva/leski Oliver on siis kirjailija ja hän kirjoittaa yllätys yllätys salapoliisiromaaneja. Eli kirjailija on keksinyt kirjailijahahmon. Oliverin omenien rouskutus on hauska ominaisuus. Tänään kun rupesin tota Poirottia katsomaan niin kiinnitin taas huomiota miten viimesen päälle Poirot on pukeutunut.

Naurattaa vieläkin toi suorasukainen Oliver.

Ja naurattaa toi lausahdus Thorin Tammikilvestä. Lopussa hän järkiintyy ja antaa Bilbolle tunnustusta. Oikein sydämensä pohjasta. Mut eikös vaan niille tapahdukin seuraavassa hetkessä aina jotain? Nyt minuakin alkoi kiinnostaa ne jatko-osat. Jossain kohtaa he menivät vuorilla. Yhtäkkiä vuoret alkoivatkin liikkua, ne elivät! Se oli siisti kohtaus. Jännittävä, hiukan sydämen syket nostattava oli se Klonkun ja bilbon ensikohtaaminen. Ja sitten ne alkoivat arvausleikit. Hiisien luolasto oli viihdyttävä. Kyllä bilbo kaikkeen joutui! Ja justiinsa se, että kun kukaan siinä seurueessa ei usko suhun (gandalf uskoo ja oli valinnut bilbon mukaan mutta gandalf ei ollut paikalla jatkuvasti) niin miten pystyy "tsemppaamaan" itsensä mukaan ja astumaan siihen porukkaan. Tai ei sekään että ei usko vaan se, että sä et ole osa sitä porukkaa. Sulta ei kysytä paljon mitään ja sua ei oteta mukaan keskusteluihin. Ei tiedä haluaisiko sitä mennäkään mukaan keskusteluihin. Ja onko se itseltä pois jos toiset keskustelevat? No ei. Mutta siinä tapauksessa on jos jätetään sanomatta joku työhön liittyvä asia. Mikä niinkun olis hyvä tietää 😀

Aika paljonkin jätetään sanomatta meillä. Meillä on harjoittelija, joka on nykyäön jo tosi hyvä. Mutta alussa kun hän ei ollut, niin halusin hyvin opastaa, että hänellä ei olisi sellainen olo että ei neuvota ja että uskaltaa kysyä. Mukava kun on työpaikassa paljon nuorempi ihminen mukana. Hänestä tulee kyllä hyvä ja tolla menolla hän saa kesätyöpaikan. Vaikka alussa purnasin sitä vastaan, että minun vastuulle jätetään harjiittelija "tost noin vaan" (just tiesin että semmonen alottaa) loppupäiväksi niin se toi kuitenki sit kuitenki sisältöä "elämään". Tietysti, kun on uusi, nuori henkilö, jolle opastettava niin toihan se. Itsekin pysyy skarppina et "ainiin, mites täällä tehdäänkään". Heh. Me pelkät aikuiset keskenämme olemme välillä niin väsyneitä ja masentuneita ja tällästä kaikkea. Sitä miettii, että mistä ihmeestä alan juttelemaan vai alanko mistään et pelkkiä työasioita vaan. Kun siis, katsos, jos alkaisin puhua kuinka veikeä mun tyttö oli katsellessaan minua alta kulmain sohvan nurkasta tässä yhtenä iltana ja kuinka melkein pystyin lukemaan siltä ajatuksia sen ilmeistä päätellen niin koko tilanne alkoi minua vain naurattaa. Eli siis minun toinen koira on minun tyttö. Ja toinen on poika. Miten poika on niin syötävän suloinen kun se tulee koko peppu heiluen liehakoiden häntäänsä, pysähtyä töksäyttää eteeni ja kaapaisee käpälällään ja terävillä kynsillään, että alas huomioida sitäkin! Niin jos vastapuoli ei ole koiraihminen ollenkaan ja sieltä tulee vain "aha". Ja kuinka olen joutunut taas sivukorvalla kuuntelemaan toisten puheita töissä että: meille ei kyllä mitään eläimiä tule. Ja toinen sanoo: minun sisko kiroaa sitä että on vielä koira. Mutta jos minullakin olisi lapsia kuten heillä niin tottakai ne lapset olisivat minulle tärkeimmät. Mutta minulla ei ole, minulle koirat on tärkeimmät.

Mutta se siitä! Pakkanen on kiristynyt ulkona.