Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
saloka.mä olen aina yrittänyt tuudittautua siihen vanhaan sanontaan,että kyllä asioilla on tapana järjestyä. mutta kyl välil tuntuu siltä,et mikään ei järjesty,ei sit vaik kuinka paljon yrittäis. jouduin vaihtamaan uuden nimimerkin,kun pöljä unohdin entisen.mä olen 10v sitten helsingistä muuttanut tänne pohjois.karjalaan.ihan vanhempien ja suvun takia. kaikki ystävät jäi sinne ja eipä paljon yhteyksiä ole pidetty.täältä en ole löytänyt anuttakaan ystävää.kipuja kuuntelen yksin ja yritän rukoilla jumalaa,armahtamaan ja ottamaan mut pois täältä. multa leikattiin osa haimasta pois n.8v sitten ja se ei auttanut kuin vähäksi aikaa.nyt on joitakin lääkäreitä jotka nöyryyttävästi muiden potilaiden kuullen epäilevät mun kipuja ja jopa koko diagnoosia. olen itkenyt silmät päästäni tuhannet kerrat.kovien kipujen lisäksi joutuu välillä kuuntelemaan henkistä väkivaltaa.joka mielestäni on lääkäreiltä ja hoitohenkilökunnalta ja kaikilta kiellettyä.sanotaan,että jokaisella on se oma taakka kannettavana.mutta sempä takia juuri en vähättele teistä ketään.olen hengessä mukana ja rukoilen kaikille parempaa oloa. sinullekkin rakas ystävä aukeaa vielä parempi aika.en tunne sinua,mutta olet sydämmessäni ja toivon voimia,vaikka itseäni itkettää melk.koko ajan. t.surukipu toinen😭
Kiitos surukipu.
pyykit sain kuivuu, onneks ei ollu paljoo. Äiti pyysi kauppaan, mut käänsin sen ni että jos ne tois mulle sieltä jotain. En jaksais enkä pystyis lähtee mihinkään.
Mietin tässä kumpi on ensin, muna vai kana. Mahani meni taas sekaisin. Onko se kuumeen vuoksi (jotai ei nyt ole) vai johtuiko kuume mahasta. Mulla on viikko aikaa saada maha taas reilaan. Mun o ehkä pakko alkaa lääkärille sanoo tosta, jos vaikka tämä lääkäri uskois ja laittais johonkin testeihin tai kokeihin.
Tyttö oli saanut koulusta ystävänpäiväkortin joka oli nii ala-arvoinen. Siinä päälikanteen kirjoitetaan jollekin randomille.sisälle sää hintti joka tän saa nii älä näytä tätä kenelkää.
t. MUUKALAINEN NO VÄHÄN KUVITETTU HAKARISTEIN. Sit sen enkun kirja oli varastettu ja näin ollen ne läksyt jää tekemättä. Siellä on pari tyttöä jotka tekee tällästä. Ne oli tiistaina kiusannut siitäkin ku tyttö oli kipee. Toivon että koulu sais hiihtoloman jälkeen ne tytöt aisoihin.
Jotenkin tänään tuli hyvä olo, kun isä ymmärsi mua. Hän tuli kysymään, miten voin, vieläkö olen kovin kipee. Hänen silmistä näki et hän oli hiukan iloinen kun jaksoin heille mennä. Tyttö oli iloinen myös. Hän halasi kauan mua. Ihan kun olisin ollut kauan pois. TOsin tässä on ollut monta päivää kun ei olla nähty. TYttö kerto ylpeenä kun hän on jauhelihaa paistanut itselleen ja keittänyt spaghettia ruuaksi. Huomaan kuinka iso tyttö hänestä on kasvanut.
Raskas matka oli mennä porukoille. Huomasin heti ensi metreillä etten ole kunnossa vieläkään, vaikka kotona olo onkin ollut ihan siedettävä. Isä tosin sano että kestää kauan että tästä parantuu, ni ainakin hänen kohdallaan. Mun pitäis viikon päästä olla jo kunnossa.
Eilen laitoin puikoille oikee kaameat sukat. Otin langan jämiä ja ne sattui olee monivärilankoja. Voit arvata millaiset sukat tulee kun laittaa 3-4 eri pätkävärjättyä langan loppua. Valehtelematta tossa taitaa olla yli 20 eri väriä. En ees viitti alkaa laskee. TOivon että tyttö suostuu niitä käyttämään, sit ku ne on valmiit ja päätelty.
En ymmärrä. En siis ymmärrä yhtikäs mitään tällä hetkellä.
Haistan ihan ku täällä haisisi kahvi. En ole semmoista moneen viikkoon keittänyt, enkä muutenkaan kahvia käsitellyt. Mua alkaa hermostuttaa se, mistä tä haju oikee tulee. Onko se toi mun lamppu vaikka, tai telkka tai joku muu sähkölaite. Syttyykö ne palamaan kohta ja siksi täällä haisee outo haju.
Olen taas hiukan paremmassa kunnossa. Väsymys on vielä. Ulos kun menen, ni henkee alkaa ahdistaa. Huomenna yritän laittaa parvekkeen oven auki ja sillä tuulettaa tätä kämppää. Muutenkin pitäis jaksaa huomenna siivoo täällä hiukan.
Tänään oli ulkona hiukan parempi kävellä. Pitää vaan muistaa ettei kävele liian nopeesti. Muutenkin olen tänään va ollu ja möllöttänyt. Ei oikee ole virtaa mihinkään. Meinasin iltapäivällä sammua sohvalle, mut en sit saanut nukuttua.
Eilen illalla laitoin äänikirjan soimaan mut huonoksi onneksi se alko jumittaa kesken kaiken. Täytyy tänää kattoo mikä siin on vialla.
Olin tänään n. 30 min kävelemässä. En ottanut aikaa, mut luulisin että ton ajan kävelin. En mitenkään madellut kun alko henkee ottaa.
Muutenkin tänään ollut hiukan parempi fiilis. Ehkä toi aurinko mikä päätti kauniisti taivaalta tulla esiin, auttoi vähän. Nyt olen sit aika maassa, kun mahani meni taas kerran sekaisin. Se on ton lääkenoston jälkeen ollut melkein joka päivä sekaisin. EN tiä soittaisko lääkärille huomenna, tosin mitä hän sille voi tehä. Mut ei tämäkään ole hauskaa kun tarvii joka kerta kattoo missä on seuraava vessa.
Olin pitkästä aikaa tytn kanssa tänään. Nyt ollaan molemmat sen verta terveitä että pystytään ja jaksetaan tavata. Ei me mitään erikoista tehty tai muutakaan.
Mietin tässä, mitä hittoa mä tässä istun. Mitä hittoa mä ees elän. Kaikella on tarkoitus, onko tälläkin sit.
Mä en vaan jaksa enää tälläsii olotiloja...
saloka kirjoitti 21.2.2013 17:53
Mietin tässä, mitä hittoa mä tässä istun. Mitä hittoa mä ees elän. Kaikella on tarkoitus, onko tälläkin sit.
Mä en vaan jaksa enää tälläsii olotiloja...
Hei mäkin vaan istun ja samanlaiset ajatukset pyörii... Istutaan vierekkäin. 🙂🌻
Sopiiko seuraan🙂. Täällä kanssa istun ja ihmettelen. Mietin elämän
tarkoitusta. En vain keksinyt vielä vastausta🙄
Hei, mä kans!
Mie sentäs makaan.
Kiitos Opettaja ja sarrukka. Istutaan kaikki ja ihmetellään. Ehkä me keksitään sit ajan kanssa, mikä tämä meidän tarkoitus on. Ollaan ku harakat orrella. Tutkitaan ja mietitään. mut ei mietitä liikaa, tulee pää kipeeksi.
Hei sarrukka.saattaa kuulostaa tällä hetkellä tylsältä,mutta elämällä on jokin tarkoitus.Niitä ei jaksa miettiä silloin,kun voi itse huonosti.Itselläni on ollut,vaikka mitä ja aina olen noussut jaloilleni.🙂👍 olen vielä sellainen joka tulee varmaan aina tarvitsemaan jonkinlaista vertaistukea.Olin 1,5v sellaisessa naisten keskustelu ryhmässä ja se olisi jatkunut,mutta silloin ajattelin,että en tarvitse enään ja kyl mä olisin tarvinnut.😳.Tsempataan toinen toisiamme kyllä se aurinko vielä paistaa☺️❤️.Voimia päivään🙂👍
Tiedän kyll että jokaisen elämällä on tarkoituksensa. Mutta totta😞.
Tässä mielentilassa kaikki näyttää synkältä.😟.Kiitos kuitenkin kannustuksesta🙂.
Jotain positiivista sekin kun tulee kevät. Nytkin niin sievä auringonpaiste ulkona.
Kiitos että joku on jaksanut tänne jotain kirjoittaa... vaikka tämä ei olekaan mitenkään täydellistä tekstiä aina.
Olin tänään sellaisella mielentilalla kipujen ja huonon olon kanssa että menin sit pelästyttää hoitajan. Kerroin hänelle jotain, ei niinkään kaunista. En siis haukkunut häntä ja eikä asia liittyny häneen sellai ollenkaan. Kerroin hänelle mitä joudun kokee joka päivä ja millainen mun olo tosiaan on ton mahan kanssa. Hoitaja oikee varmisti että puhun totta. EI taida vieläkään oikee uskoo että puhun tosiaan totta. Miksi mä valehtelisin niin kamalasta asiasta?
Äiti yritti piristää mua hiukan ja antoi mulle kassillisen lankoja. Siinä on käytettyja ja käyttämättömiä. Pitää vaan ettii paksuille puikoille silmukkamäärät, jos vaikka alkais sellaisia sukkia välillä tekee. Tota paksua lankaa kun on. SIt äiti antoi sellaista lankaa joka on 100% huopuvaa villalankaa. En tiä mitä sillä tekisin. Kerran koitin tehä tossut ja niistä tuli pienen pienet. Lapaset tein siskolle joskus, mut nekin tais epäonnistua. Pitää varmaan laittaa laatikkooon korjuun ja kattoo jos tulee eteen jotain kiinnostavaa ohjetta.
Noi tytön kaameet sukat vois tänään ottaa puikoilta. SIt vois noi sinisetkin ottaa. Maanantai aamuun mennessä tarvii laittaa alulle yhet hiukan paksummat sukat, jos ottaisin mukaan.
Onneksi olo on aamuun verrattuna hiukan parempi, vaikka vessas tarviikin rampata. Kipuja on edelleen ja olo on tukala ja tosi väsynyt ja viluinen. Mut kyl tämä tässä menee. Otan rennosti ja teen asioita hiljaksilleen.