en jaksisi minälään .. ei millään ole mitään väliä.. sukulaiset ei välitä ei oo koskaan välittäny ,, minulla ei oo ystäväii enkä tiedä miten niitä edes saa ja mistä olen vantaalla nainen 59--- en jaksisi olla päivästä toiseen yksin,,,, meen kauppoihin oon yksin tulen kotiin olen yksin ,, menen minne tahansa olen yksin,, kukaan ei puhu kukaan ei katso silmiin.. vaikka itse yritän puhella kaikille ja kaikkialla ,,niin kukaan ei kysy kylään kukaan ei tule koskaan kylään jos vaikka pyydänkin jotain käymään.
kun on työtön ja pitkäaikaistyötön niin ei ole tullut työtä ystävii .. ei niitä tuu vaan yhtikäs mistään vaikka kuinka yritän .. näin on jatkunut vuodesta toiseen.. joskus ajattelen tosissani et mitä jos minua ei olisikaan enää.. mutta kukaan ei välittäs vaikka poistusinkin.. olen kaikille ja kaikkialla ei mitään kukaan ei tosiaan välitä.
en jaksisi näin rakkaudettomassa ja huomaamattomassa elämäs olla... mutta olla vaan täyty..
ikkunasta aei enääå ketään ihmistä .. vain autoja jossain kaukaa... kamaalaa tää on ja ahdistavawa.. ja kun tahaakaan ei ole paljon niin ei voi harrastakkaan... en pidä elämää elämisen arvoisena .. tämä on tyhjää ja turhaa,, hukkaan päiviä täysin turhaan .. siinä ei olemitään sisältöä.. en jaksisi yksin keksiä aina jotain keskustella vain itseni kanssa ja saada vastaukset vain itseltäni,, vahingossa netistä löysin tämän sivun..
kirjoitin tänne koska nytkin ahdistaa kauheasti eikä ole ketään kelle soittaa ja kukaan ei soita
hyvää ytä teille tuntemattomat jos nyt koskaan kukaan tätäkään viestiä koskaan näkee

Kyl mä viestisi näin ja luin pitsaset. Itekin painin noiden ajatuksien kanssa, pahemmin sitten kun on todella semmoinen päivä että tekis mieli hakata päätä seinään ja huutaa täällä kotona täyttä kurkkua. Mut mitä se oikeastaan hyödyttää. Siinä saa va pääsäryn ja pahan mielen enemmän. On vaan taisteltava ajatuksia ja voimattomuutta vastaan.

Sanoin eilen äitille että en tosiaan lähe yhtikäs mihinkään vähän aikaa. Ainut jos on todella pakko lähteä. Tuolla ulkona on ni kamala ilma. Jotenkin mun kroppakin tiesi sen ja olen 2 päivää aivastellut ja nyt on pääkin kipee. Otan ihan iisisti ja yritän parannella itteni taas kuntoon.

Ens vkl:na on kai tyttökin tulossa "hoitoon". Muut lähtee maille kylään. Mut jätetään tänne, kun mun kanssa ei näköjään kehata kulkee. Menköön he, jotka ovat kauniita, sosiaallisia ja kaikkea muuta. Kyl mä täällä kotona, turvassa, voin olla.

Lähdin sit tänään ulos. Laitoin oikee vaatetta päälle kun mittari näytti 4 astetta miinusta. Laitoin pakkaskengät jalkaan. Ei ne sen paremmin pitänyt. Kotiin kun tulin, olin ihan hiessä. Heti ottamaan vaatteet pois ja riisumaan. Nyt hikeä hiukan vähemmän.

Olin vanhemmilla. Me jopa juteltiin kun aikuiset, toisille. Lähties, äiti tuli eteiseen juttelemaan. Oli kerrankin melkein ahdistamaton ja kiva vierailu. Ehkä mä en olekaan nii musta lammas enää perheessä, vai esittääkö äiti ja isä sitä että mä olisin toivottu ym.

Mitään erikoista ei tänään enää ole tekemistä. Otan ihan iisisti. Yritän tehä käsitöitä, sillä silloin pystyn näyttämään jotain mitä osaan. Harmittelen sitä, että en taaskaan jaksa/kykene siivoo täällä. Ehkä mä seuraavalla teehakureissulla siivoan keittiötä hiukan. Onhan siinä 3 minuuttia aikaa. Mut onko sillä väliä? On tosiaan. Keittiö on luokattomaassa kunnossa. Ehkä huomenna otan itteäni niskasta kii ja siivoan sen kokonaan. Tänään en enää jaksa. Ehkä huomenna, huomenna juu, kunnes se huominen päivä tulee ja voimat on poissa. Onneks sit tulee taas huominen ja sitäkin seuraava päivä. Olen täysin tyhmä ja saamaton.

Pitäis uskaltaa soittaa lääkärillekin. Se aika peruttiin viime viikolla, enkä saanu uutta aikaa. En uskalla soittaa... Voin varmaan laittaa viestin, mut mitä mä siihen sit kirjoitan?

Yksinäistä.

sain avustuksella siivottua kodin taas edustuskuntoon. Kauan siinä meni, mut nyt voin olla ja huokasta. Samalla tuli heitettyy vanhaa elintarvikkeita pois kaapista.

Isä ja tyttö tuli sit tänne. Isän kommentti oli va, et ihan hän ei liukastunut. Ei hän ainakaan pahalla sanonut.

Huomenna sit hiukan rauhallisempi päivä.

Isä tuli tänään hakemaan lenkkiavaimia. Samalla hän sano että lopettaa lääkityksen. En tiä minkä lääkityksen ja koska. Isä syö nii montaa eri lääkettä, mutta kaikki ne vaikuttaa hänen elämäänsä. Nyt sit hermoilen ja pelkään täällä jos hän toteuttaa uhkauksensa.

Sain yöllä nukuttua ja aamulla oikee pitkään. Pelästyin oikee kuinka kauan. Nyt oon ihan pöllähtänyt. Mut kaipa tämä päivä tässä jotenkin menee.

Ulkona on kaunis sää, ainakin täällä. Ehkä se antaa lisää voimaa jaksaa tämä päivä eteenpäin.

Mietin tässä, voiko ihminen olla hetkittäin psykoosissa. Muutaman tunnin va. Olen 3 päivää saanut ihme "kohtauksia". Tunnen että täällä on joku, tunnen sen hengityksen niskani takana, mut en näe ketään. Kuulen sen askelia ja menoa. Mutta kukaan ei tänne pääse. Alan olee tosi väsynyt tähän jo. En jaksais enää tänään tätä.

Kohta pitäis kerätä rohkeutta ja soittaa lääkärille. En tiä oikee mikä siinä kiikastaa. Ehkä se, että pelkään kertoa hänelle, että tämä lääkitys on ihan turha, sillä ei se vaikuta yhtikäs mitään. Olen ihan samanlainen kun viikon jälkeen, jolloin seinä tuli vastaan. Mulle jopa kysytään, olenko ottanut ees sitä pilleriä. Kyl mä otan joka päivä. Otan joka päivä sen ja mahalääkkeen. Ainakin ne hupenee multa jonnekkin. Ehkä lääkäri keksii jotain.

Hei saloka tänään oli kaunis sää ja aurinkokin jopa paistoi.Onko sinulla ketään jonka voisit ottaa mukaan lääkäriin,että ei tarvitsisi mennä yksin.🙂🌻 Auttaisiko yhtään ulkoileminen oloosi?Sillon,kun on yksin ja vaan kotona niin tulee ajateltua asioita.😎 kaikkea hyvää sinulle ja nautitaan kevät auringosta.🙂👍

Kiitos vastauksesta propeli, Ei mulla ole ketään ketä tulisi. Yritän ulkoilla mahdollisimman paljon, mut ei sekään aina riitä.

Tänään ois sit lääkäri. Olen ihan hermona ja paniikissa. Sain jo yhen poissaolokohtauksenkin. Tiedän että tämä on turhaan, mut minkä mä itelleni voin. Pelkään eniten sitä miten se lääkäri reagoi siihen mitä aikaisemmin kirjoitin.

Ulkona on kova pakkanen, mut silti sinne on pakko mennä. Täytyy vaan topata itteni kunnolla.

Onneksi alkaa viikonloppu, mut tiistaina olis sossu ja sinne on mentävä. Voi olla että saan tytön huomenna. Tiedä sit mitä teemme.

lääkärissä meni eilen ihan hyvin. Sain kerrottua asioita, niitäkin mitä en ees ajatellut alussa sanoa. Lääkäri sanoikin monta kertaa että olen vakavasti masentunut. Enkö mä ikinä pääse tästä eroon? Olen kauan ollut vakavasti jo. Koska pääsen siihen keskivaikeeseen. Tunnen kyl oloni erinlaiselta, toivottomalta. Vaikka päässä pyörii ajatuksia, ni silti niitä ei ulos tule montaakaan. Olen vaan väsynyt tähän kaikkeen.

Toivon niin että toi pakkanen alkaa lauhtuu. Ei mulla kylmä tuolla ollu, muuta ku kasvoista. Mut ei siellä silti ole kivaa olla.

Tyttö tuli "hoitoon" kun isovanhemmat lähti maille. Mua ei taaskaan kysytty mukaan. Ehkä mä olen näin kamala sitten, ettei voida ees kysyy mukaan. Ei kehata mun kanssa kulkea missään. Olen ehkä niin läski ja kaikkea. Tä ei pahemmin mun masennusta hoida. Mut ehkä näin on parempi.

Eilen tuli illalla mieleen, että tulee puhelinsoitto että sisko on ajanut kolarin ja he kaikki on kuollu. ALoin miettii, mitä mä sitten täällä tekisin. Jäisin ihan yksin hoitamaan kaiken.

Mä en jaksa enää tätä mun olotilaani... 😭

Ei se varmaan niin ole ettei sun kanssasi kehdata kulkea vaan siitä, että vanhempasi haluavat välillä olla kahdestaan. Ja heillä siihen on oikeus.
Sinä olet aikuinen ja nyt sinulla lapsi ja vietä hänen kanssaan nyt laatuaikaa.
Minä itsekin olin aluksi vihainen kun adoptiovanhemmat lähtivät lomalle ilman minua. Se oli suorastaan törkeää, aattelin. Mutta hokasin, että olen jo aikuinen ja mun pitää itse keksiä menoni ja antaa vanhempien välillä olla kahdestaan.

Nyt teillä on pakkanen, meillä tasan 0 astetta. Lunta on puissa niin paljon että oksat katkeavat ja koko aamun olen ollut ilman sähköä.

Hauskaa viikonloppua sulle ja tytölle.

Maanvaiva, mun vanhemmat on aika paljon kahestaan ja annan heille tilaa, mut toi että ei kehtaa sukulaisten luokse mua ottaa ni alkaa ketuttaa. Mä olen viimeks heitä nähny isän juhlissa ja silloinkin mut laitettiin isän työkavereiden pöytään, kauas heistä ja muista. En saanut mennä heidän pöytään tai lähellekään lähimpien sukulaisten luo.

Tänään on ollut vaikea päivä ja vaikeemmaksi näköjään muuttuu. Kiinnostus ei ole oikee mihinkään ja jaksaminen myös. Masennus nostaa päätä. On vaan pärjättävä ja toivottava että huomenna on taas parempi päivä. Peruin kauppareissunkin, jonka suunnittelin eilen meneväni. Saan pieniä sappikohtauksia vähän välii. Eli ei järin kiva päivä. Mut jaksan jostain kumman syystä uskoa vielä, että huomenna olisi parempi päivä. Että huomenna jaksan lähteä sinne kauppaan ja jaksan hoitaa ees 2 tntia asioitani.

Olo on väsynyt. mutta siihen osa syy on se, että kävin perhetutun luonna kylässä. En ole pitkään aikaan ollu kenenkään luonna kylässä, jollei vanhempia lasketa. Poikkesin tutusta ja turvallisuudesta. Siellä onneksi meni ihan hyvin, vaikka jouduin painokkaasti kieltäytyy kaikesta tarjoilusta. En vaan ole valmis siihen että söisin tai joisin siellä. En pysty luottamaan siihen. Kun tulin kotiin, alko henkeä sattuu. Hengästyin a hengittäminen sattui. Istuin ja keskityin hengittämiseen, etten ala hyperventiloimaan. Pikku hiljaa alko kipu loppuu ja hengittäminenkin normaalisoitui.

Olen iloinen että kykenin menemään ja olemaan siellä n. 2 tuntia. Nyt ei tarvi vähään aikaa varmaan mihinkään kylään sitten mennä.

Joillakin on tarve mennä ja olla ihmisten parissa. Mä en siitä tervehdy. Olen miettinyt paljon sitä, menenkö johonkin ryhmään tai sellaiseen. Pelkään eniten sitä että jaksan olla siellä sen kk ja sit saan itteni nii kipeeksi että menen alaspäin vauhdilla. Olen koko ajan aika kuilun reunalla. Mutta kumpa saisin hoitajan tämän uskomaan...

väsynyt ja muutenkin masentuneisuus vaan jatkuu. Tä on niin ärsyttävää ja kamalaa. Koko ajan va väsyttää ja mikään ei pahemmin kiinnosta. Koko ajan on vaikeeta. Pakottamalla saa pakottaa asioita tekemään. Muuten olisin vaan ja tukahduttaisin olotilani. Ehkä tämä joskus tässä menis paremmaksi.

Olotila on hiukan siedettävä, joten en ole matalemmaksi vajonnut. mut en siltikään ole selvillä vesillä. Ajatukset on samanlaisia edelleen. mutta jostain olen saanut hiukan voimia. mut ne voimat taitavat mennä tänään siihen kun joudun lähtee saattajaksi isälle, kun hän menee pankkiin.

olen huomannut että en ole 2 päivään juonut limpsaakaan, toi juoma jota litkin litra tolkulla joka päivä. ei ole vaa tehny mieli. Kerroin tutulle siitä ja hän sano että olen näköjään todella sairas, kun ei limu kelpaa.

käsityöt ei kiinnosta. hiukan yritän kovasti jossain välissä tehä, mut ei sit jaksa. sukkia ei valmistu ja mikään ei onnistu.

eilen kävin kävelemässä hiukan tuolla ulkona, kun menimme äitin kans isää vastaan. ei se tuonnu helpotusta, paitti jos tämä on sitä helpotusta sit.

mietin koko ajan jos kiipeisi jonnekkin ja hyppäisi sieltä korkealta alas, tai jos kävelis/juoksisi jonkun alle tai jos vaan katoaisi jonnekkin, puhumatta minne. miettisin jo kun aamulla otin lääkkeitä, jos ottaisi sittenkin enemmän, mut tyydyin vaan sallittuihin.
hengittäminen sattuu. välillä mietin jos lopettaisin hengittämisen kokonaan. pidän takoja ja sitten on jo pakko ottaa henkeä. hengittäminen on raskasta, kun rinnan päällä on koko ajan iso paino. en saa millään sitä painoa pois.
koko ajan on kylmä. kädet on ihan kylmät ja hikiset. en saa niitä lämpimäksi ollenkaan. joskus ne lämpenee. varpaat on kylmät vaikka on paksu peitto päällä. välillä vedän toisen peiton harteille, mutta silti tärisen kylmyydestä.

on vaan jaksettava, vaikka ei jaksa. laitoin eilen lääkärille viestin, mutta ei se ole siihen vastanu. En varmaan laita sille enää ikinä mitään viestiä. Ei se taida musta välittää. Ei kukaan musta välitä. Olen hyvä sitten kun ei ole ketään muuta siihen hommaan.

vielä saa 2 tuntia olla ja sit tarvii lähtee...

hiukan on voimia tullut lisää, mut ei mitenkään kamalan paljon. Jaksoin laittaa pesukoneen päälle ja tyhjentää ja täyttää tiskikoneen. vielä kun jaksais pyykit sit laittaa kuivuu ja imuroida ja käydä suihkussa. ehkä tämä tässä menee.

Taistelen yhdestä laskusta, jonka olen viime vuonna maksanut, mut se kenen se lasku on ni väittää etten ole sitä maksanut. Mun tiliotteessa lukee ja näkyy että lasku on maksettu. Pelkään että ne alkaa karhuta sen ja lopulta että se menee ulosottoon. Mä en tosiaan ala maksaa uudelleen sitä laskua. Voin sit maksaa uudelleen, kun he palauttaa mun maksman laskun rahat takas.
Toisenkin laskun kanssa on ongelmia. Tiedän että olen liikaa maksant yhteen paikkaan ja silti sieltä tulee laskuja.
Tuntuu että jokainen haluaa kyniä mut puhtaaksi.