en nähnyt eilen tyttöä, enkä tänään. Ehkä näen su tai maanantaina sit. Ikävä on suuri, mut ehkä tämä lähentää meitä ja alamme ymmäärtää mitä merkitsemme toisillemme.

Kaikki muut lähtivät Perniöön, mä jäin yksikseni tänne kotiin. Saan koko vkl:n tai koko huomisen päivän olla ihan rauhassa kotona. Tehä mitä teen ja koska teen. Olen niin kaivannut tätä juhannuksen jälkeen.

Mulla ja toisella on ollu hiukan erimielisyyksiä tänään. Hän ei ymmärtänyt mitä koitin sanoo ja mulla paloi käämit. Olin valmis luovuttaa jo. Mut sit ilmeisesti hän luki tekstejäni ja ymmärsi mitä yritin selittää. Ei ole mun vika, että mua ei huolita mihinkään mukaan.

En pelkää hänestä kirjoittaa tänne. Lukee hän sit tai ei. Ihan sama. Hän lukee jo mun päiväkirjaa muualla, joten ei tämäkään niin paha ehkä oo. Mut toivoisin, jos hän löytää tämän, ni kertoo siitä.

Fiilis on hiukan surullinen tosta episodista. Se vei paljon voimia, ni kun iltaisin olevat pelkotilatkin. Ehkä maanantaina saan helpotusta, kun saan piikin. Tosin nyt on alkanut, tai onhan noi pakaran yläosat kutinut jo jonkin aikaa. Pitää kehata maanantaina kysyy hoitajalta, onko se alue ihan ok. Mä en kye kattomaan sinne, ku saan kipeeksi itteni.

Torstaina olis tarkoitus aamulla mennä naisten lääkärille kokeeseen. YÖK. En voi käsittää miten joku voi ihanoida siitä toimenpiteestä. Tiedän että se tulee olee mulle vaikeaa. pitäisi uskaltaa kertoo sille hoitajalle että onko sillä aikaa, jota mä tarviin ja että hän ei olisi kovakouranen. En haluis enempää paniikkia ja ahdistusta ilmaan.

Mut just joo... tällästä tänne.

Hirvee väsy on vienyt voiton musta ja tuonut kropan kivut valloileen. EN jaksa enää ajatella tai tehä mitään. PElkkä tämän näpyttäminen saa sormet kipeeksi ja väsymyksen niin kovaksi että en jaksa päätäni pitää ku nojaen pystyssä.

Ei täällä ole oikee mitään erikoista tapahtunu. Olen yrittänyt kerätä voimia vaan huomista varten. Mun tarvis niin olla huomenna skarppina gynellä. Lauantaina olis se saaristomatkakin, mut en tiä jaksanko sinne sittenkään mennä. Ehkä se tois sisältöä arkeen, mut kannattaako mun tuhlata nä viimisetkin voimat pois.

On niin paljon ajateltavaa, eikä jaksa ees ajatella. En tunne itteäni masentuneeksi, vaan hirveen väsyneeksi va.

Kohta alkaa livekin, saanähä jaksanko sielläkään sit todellisuudessa olla.

olen pari päivää menny ja tehnyt asioita taas pienelllä unella, mut mitä välii, ehin vkl:na sit nukkuu jonkin verran.

Eilen kävin hoitajalla, joka oli todella inhottava käynti. EI meillä oikee synkkaa. Tuntuu va että hän kannustaa mmua väärissä asioissa (syömisen lopettamisessa) ja arvostelee. Ehkä mä sittenkin ymmärrän häntä väärin ja loukkaannun asioissa. Mut niin ku ekasta kerrasta olen sanonut, en tosiaan tiä miksi ees käyn siellä, kun ei mun elämästä ole puhuttavaa.

Pelkään ihan sairaasti sitä, että ne (kuntoutuspoli) laittaa mut töihin, vaikka en ole siihen tosiaan valmis. En tiä olenko ikinä.

Tänään kävin gynellä tutkimuksessa. Pelkäsin sitä niin, pai kertaa peruinkin ja vaihdoin ajan. Tällä ketaa äiti ja isä tuli varmistamaan että mä tosiaan menen sinne. Onneks toimenpide ei ollu kun hetkessä ohi. Olin ulkona jo silloin ku varattu aika oli. Tietenkin se sattui, mutta aloin puhuu hoitajan kanssa tilan katosta ja näin ollen kaikki meni nopeesti ohi.

Kävin ostamassa lankaakin. Teen itelleni yhen huivin talveksi. Tyttökin haluaa sellaisen, joten tietää sit mitä tekee.

Mut just joo, ei tänne mitään ihmempää kuulu. Äiti tulee TAAS yöksi ja tytön koulu alkoi ja hän on ollu mun hoidossa su asti.

Heippa Saloka

miten menee?
täällä kohta koulu alkamassa, onneksi otin niin vähän kursseja etä päivät on lyhyitä mut se pelottava työharjottelu alkasi jo lokakuussa, huh.
vielä ens viikko lomaa, vaikka oikeesti pitäisi tehdä yhtä kurssia joka on jäänyt tosi rästiin. en oo koko kesänä saanut sitä edes aloitetuksi...
muuten, futon tuli eilen ja nyt on yks yö siinä takan... kyl se näin äkkiseltään aika kiveltä tuntuu - menee taas totutella noin kovaan kun välissä nukkui liian pehmeellä... tai sit pitää vaik joulualesta hankkii sijauspatja... suojais sitten tota patjaakin. mut kaunis se on - koko huone on nyt ihanan valkoinen - kuin ois sairaala kotona;) kun olin sairaalas, sain olla sellases vanhassa kivitalohuoneessa, kaunis, korkea, valkoinen... se oli sen ajan ainut hyvä puoli;)

Rauhaa syyspäiviin Saloka!!!!
pistähhän postia!

VOI EIIIIIIII: nyt mä sit muistin että nettiyö oli Eilen!!!! voi tylsyys. ja ois ollu vielä ihan sellanen fiilis mut empä sit eilen muistanut.
Muistusta mua seuraavasta!!

Animi

Moikka Animi 😍

Päivät täällä menee melkein samalla nuotilla, mitä yli 2kk on jo menny. Ehkä ensi viikolla nuotit saa piirtää erinlailla, toivon ainakin.

Mulla menee huonosti. Olen vähentänyt syömistä merkittävästi, aika minimiin. Vähemmän mitä ennen. Ei ole ruokahalua eikä halua syä. Haluaisin vaan luovuttaa ja lähteä tästä pahasta maailmasta.

Tytön koulunkäynti takkuaa. Sitä yritetään äitin kanssa saada raiteille. Molemmilla pelko että tästä tulee pannukakku. Koko ajan rohkastaan, mut ei se näköjään riitä. Ehkä hänen kiusaajat jättävät hänet kohta rauhaan.

Mut tällästä täällä.

Mukavia syksyn väriloistoa sulle!

Saloka tähtityttö,

älä luovuta. Jumala tänään rohkaisi mua hyvin yksinkertaisesti:
"Jeesus on aina rakastanut sinua".
se pätee myös suhun ja sun tyttöön saloka.

eikö tyttö voisi vaihtaa koulua jos kiusaamista ei muuten saada kuriin? ompa kurjalta kuulostava tilanne. yritä ees vähän mansikkaa syödä ja juoda paljon!

Sun olemassaolo on tärkeää, et oo yksin.

Muistan teitä iltarukouksissa!

A🙂🌻

Seuraava koulu on aika kaukana, enkä haluis tyttöä sinne laittaa kun hänen serkku siellä jo on ja muutkin tutut, mut ei ystävyystutut.

Kävin tänään lääkärissä. Nyt mulla sit komeilee papereissa psykoosi. Kuulemma jossain psykantesteissä mulla on havaittu pieniä psykoosioireita, mut nyt vasta mulla se sanottiin ja kirjoitettiin. Mä kuulemma kuvittelen asioita, esim. syömistä. ja jne. Eli ne tunteet mitä tulee, se vieras ihminen ja jne ne on tota psykoosia kai.
Katon vaan koska sekoan kokonaan täällä.

Sairaslomaa jatkettiin 2:lla vuodella. Saa nähä hyväksyykö kela sen. Ensi vuonna katotaan, löytyisikö mulle joku paikka, jossa yrittäisin alkaa käymään. Olen ajatellut sitä paikkaa, missä kävin niitä pampuloita ym pakkaamassa, jos kokeilisin siellä alkaa käymään. Siellä oli hauskaa, mut aloin pelkäämään niitä ihmisii kun niillä oli omat ongelmat. Mun pitäisi vaan eristäytyy johonkin nurkkaan ja olla ajattelematta, kattelematta ja kuuntelematta.

Nyt yritän vaan jotenkin selvitä päivistä. TÄnään sain viimeksi hirveen pelkotilan ja meinasin todenteolla seota täällä.

Mut nyt lähen kauppaan.

Heippa!

miten paha se kiusaamistilanne on? siis tytölläsi.
helpottiko sua se psykoosilausunto?

mä saloka aattelen et kaikilla, myös psykoottisilla peloilla on juuret, usein meissä tosi syvällä. ne voi olla sellasen hyvinkin pienen tytön kauhua, jossa kukaan ei ole ollut sanomassa ja näyttämässä että hän on turvassa ja puolustanut häntä. psyykkinen todellisuus on voinut olla lapselle niin mahdoton ja ristiriitainen, että on vain pysytellyt hengissä.
saloka, uskon ettei oo meiänkään ikäselle liian myöhäistä mennä sen pienen tytön luo ja ottaa kädestä. siihen usein tarvii terapeutin tai muun turvallisen aikuisen tukea, jonkun joka luottaa siihen, että sen pienen lapsen kauhu ei voi tänään meitä tuhota, että se kestää aikansa mutta aina helpottaa ja siinäkään ei oo hätää. Ja lääkkeitä voi ottaa jos tila on ylivoimanen ja on yksin ja pelottaa. sekin on ihan ok.
etkö saloka vois mitenkään sada terapiaa?

toi idea jonnekin päivisin menosta kuulostaa hyvältä. Mä ymmärrän jollain lailla ton sun pelon niistä toisten siellä olevien ongelmista. osastolla ite pelkäsin paljon ottaa kontaktia muihin kun aattelin et en kestä niiden ongelmiä. ja jotenkin tajusin ettei mun tarviikkaan, saan laittaa rajat. ja sanoin mm. yhdelle kanssapotilaalle, että ei puhuta toisillemme rankoista jutuista, että mulla ei ole siihen voimia. jossain vaieessa se kiitti mua siitä, sanoi että se oli hyvä. kun ei jaksa niin sen saa sanoa. eikä silti tarvii olla eristäytynyt vaan voi jutella niistä ihan tavallisista arkisista jutuista.

tään päivään sulle
🌻🙂🌻🌻🙂🌻🌻🙂🌻🙂🌻

A

Kiitos Animi 😍

Se kiusaaminen on sellaista että kuulen joka päivä tytöltä että hän ei tahdo enää mennä kouluun. Mut ollaan tehty opettajan kanssa sopius että jos ei puoleen mennessä ole tyttö tullu kouluun, ni sit opettaja soittaa kotiin. Ikinä ei tiedä koska hän kääntyy koulumatkalla jonnekkin muualle, vaikka kuinka sitä vahtis matkat ym. Luin koulun tiedoista (wilmasta) että tyttö sai 4:nen positiivisen palautteen, joten ei sillä kauhian huonosti mene koulussa.

osittain helpotti toi Psykoosi dg, mut samalla tuli pelko siitä että kuinka kauan pärjään niiden kanssa yksin. Koska on tosiaan semmoinen hetki kun mun tarvii soittaa jollekkin etten pärjää tai koska käy niin että saan niin vahvan oireen että mut tarvii viä jonnekkin.

Pelkään sitä kun nyt porukka sai kämppänsä, miten reagoin siihhen että koiraa ei ole siellä oottamassa. Mulla on vieläkin ikävä sitä karvapalloa. Koko ajan tulee asioita mitkä muistuttaa. Itkemään en enää ala, mut sisältä tuntuu niin pahalta. Ehkä tämä sit joskus helpottaa.

Tänään on taas päivä, jolloin olen yksin. Saa nähä minkälaiset ongelmat aiheutan itelleni, nyt ainakin kun olen hiukan väsynyt vielä. Viime yö meni ihan pipariksi.
Syömiset olen yrittänyt taas aloittaa, mut en vaan osaa syä kun alku illasta vasta. Tänään kaupassa tuli kummallinen olokin, mut se meni aika äkkiä ohi.

Olen ku armeijassa. Koko ajan sotavalmiudessa. "aseet"selässä ja nokka kohti eteenpäin. Ahh... Ei jaksa. Miksi en voi olla vaan. Mennä sinne puunkoloon, mihin halusin jo v. 2006. Miksi en saa olla yksin, yksinäisyydessä. Miksi mun tarvii olla muiden kanssa.

armejan lailla menin aamulla suihkuun, kun tänään on suihkupäivä. Yritän kynsin ja hampain pitää noista rutiineista kii. Sitten kun olen kipee, ni sitten voin luistaa niistä. Lisäsin yhden suihkupäivän lisää, eli nyt käyn n. joka toinen päivä suihkussa. Olen alkanut jopa hiukan nauttimaan siitä.

Eilen taas hypistelin lankoja ja suunnittelin seuraavia sukkia. Nyt on suunniteltu minkä värisiä teen. kuhan ekana puikot tulis vapaaksi. Pitää jostain isommasta kaupasta mennä ostaa lisää puikkoja, että sais nopeemmin tekee sukkia. Jotenkin hiukan on alkanut hiipuu toi käsitöiden teko.

Äiti se jaksaa huolehtii että myisin tavaroita. Mä en va jaksa sitä. Pitäis olla ku pyryharakka. Miksi en saa olla rauhassa.

En tiä olenko masentunut tai mikä. Masentuneeksi olen oikeastaan liian pirtee, mut silti sisäisesti tunnen olevani masentunu. Ajatukset taitaa olla aika masentuneet.

Keskiviikkona olis taas lääkäri. Pitää mennä kertoo miten menee. En ottanut häneen yhteyttä, kun ei mulla mitään ongelmia ole ollu. Mitä nyt maha on omituinen. Paino nousee tai on sama koko ajan, keinosta huolimatta.

Mun pitäisi olla vahva tällä hetkellä, mut sisältä olen vasta pienen pieni ja hauras ihminen. Ulkokuori onkin sit eri asia.

Asiat täällä kotona painostavat. Tuntuu että kaikki mihin kosken, ni ne katoavat. Haluaisin hakata päätäni seinään.

Ihan ku millään ei enää ole mitään väliä...

Kohta vanhemmaat tulee ja pitäis äitin kanssa mennä varastoa siivoo ja kattoo jos siellä on jotain mitä laittaa myyntiin tai pois. En millään jaksais, mut kun äitille on ihan turha sanoa ei.

Tänään on muutenkin ollut sellainen päivä, että olis ollu parempi olla heräämättä. Kaikki tapahtuu just tänään. Lääkäriaika peruttiin 10 minuuttia ajan aloittamisen jälkeen, sossu yritti saada kii, puhelin liittymä reistailee.
Mut onneks huomenna pitäis saada nukkua aamulla. Tarviin sitä, sillä olen koko viikon herännyt 8-9 välillä ja saanut unta vasta puolen yön jälkeen.

Tänään on ollut pieni koomapäivä. Olen ollut väsynyt ja muutenkin voimaton. Kaikesta huolimatta lähdin vanhempien seuraksi kauppaan. Mentiin tonne hiukan kauemmas kauppaan, joten käveltävää oli. Huomasin että sain melkein juosta, että pysyin vanhempien perässä. Askel vaan painoi niin paljon.
Nyt olen yli 2 tuntia jäätynyt ja kurkkukin on karhea. Ehkä tämä tässä menee.

Huomenna olis aika hoitajalle. Osa minusta ei taho mennä sinne ja sit taas osa haluaa. Taas tämä 2 ihmisen ruumiissa eläminen.

Kotitöitä pitäis tehä, mut ei saa va aikaiseksi aloittaa niitä. Huomenna olis pyykkipäivä ja siitä pidän kii. Sen jälkeen vois ennen suihkua pestä vessaa hiukan.

väsymys näkyy jo päällepäin ja olen saanut siitä hoitajalta eilen kuulla. Yritän silti kovasti tehdä asioita.
Ensi viikolla pitäisi lääkärille soittaa ja keskustella lääkityksestä. En uskalla. Pelkään kertoa hänelle että en tunne yhtikäs mitään. Olen masentunut. Haluan olla yksin.

Äitille kerroin eilen että hoitaja sano et mun elämäni on tylsä. Sanoin hänelle myös että hoitaja on ihmeen kiinnostunut tytöstä ja heistä. En tiä kauanko jaksan enää katella häntä. En jaksa sitä ainaista pahaa oloa ja pahaa mieltä, jonka tämä hoitaja antaa. Masennun pahemmin aina siellä käydessä. Tuntuu ettei se auta mun toipumiseen ollenkaan.

Eilen otin taas puikot käteen. Pidin päivän lepoa. Sain valittua langat. En saanut paljonkaan aikaiseksi, mut tänään jatkan taas.

Nenässä on räkää, onkohan nuha tulossa. Päätä sattuu ja tuntuu painavan miljoona kiloa. Haluaisin vaan mennä maate peittojen alle. Yritän taistella sitä ajatusta vastaan ja olen tässä tuolilla ja alan tekee käsitöitä ja katella urheilua.