Taistelua ilon puolesta

Taistelua ilon puolesta

Käyttäjä keskustelua aloittanut aikaan 15.08.2020 klo 16:39 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 15.08.2020 klo 16:39

Mitä voit nähdä muuta kuin tuhoa, vaikka itsetuhotarpeelta tuntuiskin?

Käyttäjä kirjoittanut 15.08.2020 klo 19:25

Hei. Kävin tänään leppävaarassa kuin perussuomalaisilla oli siellä yleisötilaisuus. Ja sain sieltä lukemista ja mietittävää mukaani. Tiesitkö että perussumalaiset kannattavat ihmisten vapautta ajatella itse omilla aivoillansa ja sitä ettei aikuisia ihmisiä pitäisi holhota.

Minulle tuli ihan kummallisia visioita jälkeenpäin asiasta, mutta en aio vaihtaa puoluetta.

Käyttäjä Huurreruusu kirjoittanut 16.08.2020 klo 00:54

Koirien häntien heilunta. Pusut, halit ja haukut. En varmaan olekaan ihan hirveä ihminen, jos niinkin viaton ja hyväsydäminen eläin voi minua pyytteettömästi rakastaa 😌

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.08.2020 klo 12:54

Kai sitä hienoja asioita maailmassa on. Sitä vain on kääntynyt niin omaan oloonsa ettei aina niitä huomaa...

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 16.08.2020 klo 22:57

Ilon aiheita kyllä on, mutta se miten huomata niitä oman paskan olon läpi onkin sitten toinen juttu. Joillekin tämä on varmaan helpompaa kuin toisille. Luultavasti tietoista hyvien asioiden havaitsemista voi harjoitella. Kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, hakeutua mielihyvää tuottavien asioiden pariin (vrt. käyttäytymisaktivaatio eli behavioral activation therapy), harjoittaa mindfulnessia.

Minä pystyn useimmiten melko hyvin iloitsemaan elämän pienistä iloista, kuten tänään lenkillä siitä, että satuin juuri katsomaan oikeaan paikkaan ja näin kun kaksi omenaa muksahti puusta alas peräjälkeen. Mutta sitten on paljon juttuja, joista tiedän kyllä nauttivani, mutta syystä tai toisesta niiden järjestäminen voi olla aivan tolkuttoman nihkeää. Kävin esimerkiksi vasta hiljattain taidenäyttelyssä, johon olin suunnitellut meneväni koko kesän. Lähimuseossa en ole saanut aikaan käydä 3-4 vuoteen, vaikka ajatuksissa se on aina ollut.

On se kummallista, että ripaus iloa on joskus niin kovan työn takana. Olen yrittänyt ajatella, että tämäkin on work in progress, eikä tässäkään asiassa tarvitse tai voi olla heti valmis.

Huurreruusu kirjoitti:
Koirien häntien heilunta. Pusut, halit ja haukut. En varmaan olekaan ihan hirveä ihminen, jos niinkin viaton ja hyväsydäminen eläin voi minua pyytteettömästi rakastaa 😌

Ihana! 💗

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta sitten. Syy: T
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 17.08.2020 klo 15:40

Voiko melankoliastakin iloita? Sitä mietin.

Kun maailma ja elämä toisaalta ovat mitä ovat... Kannattaako sitä vain sitten nauttia elämästä kohtuudella?

Koska ihminen voi vain muuttaa omaa suhtautumistaan elämään. Itse elämän kulkua ja maailman tilaa on lähes mahdoton yksilön muuttaa. On hirveästi kaiken näköistä pahaa maailmassa. Joten voimme vain muuttaa sisäistä maailmaamme.

Siis toki ihminen pystyy esim. kuntoilemaan ja syömään terveellisesti ja näin muuttamaan itseään. Mutta lopulta meillä on vain sisäinen kokemus. Ainut laatuinen. En tiedä onko järkevää liikaa kuntoilla tai syödä hirveän terveellisesti. Loppujen lopuksi ei ne huolet silti väisty.

Täytyy vain elää hetkessä muuta en nyt osaa antaa neuvoksi...

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 17.08.2020 klo 20:13

minäitse89 kirjoitti:
Kai sitä hienoja asioita maailmassa on. Sitä vain on kääntynyt niin omaan oloonsa ettei aina niitä huomaa...

 

Eikös sitä vois vaikka kerran päivän aikana jonkun asian suhteen tehdä käännöksen?-)

Käyttäjä keskustelua kirjoittanut 17.08.2020 klo 20:23

Nótt kirjoitti:
Ilon aiheita kyllä on, mutta se miten huomata niitä oman paskan olon läpi onkin sitten toinen juttu. Joillekin tämä on varmaan helpompaa kuin toisille. Luultavasti tietoista hyvien asioiden havaitsemista voi harjoitella. Kirjoittaa kiitollisuuspäiväkirjaa, hakeutua mielihyvää tuottavien asioiden pariin (vrt. käyttäytymisaktivaatio eli behavioral activation therapy), harjoittaa mindfulnessia.

Minä pystyn useimmiten melko hyvin iloitsemaan elämän pienistä iloista, kuten tänään lenkillä siitä, että satuin juuri katsomaan oikeaan paikkaan ja näin kun kaksi omenaa muksahti puusta alas peräjälkeen. Mutta sitten on paljon juttuja, joista tiedän kyllä nauttivani, mutta syystä tai toisesta niiden järjestäminen voi olla aivan tolkuttoman nihkeää. Kävin esimerkiksi vasta hiljattain taidenäyttelyssä, johon olin suunnitellut meneväni koko kesän. Lähimuseossa en ole saanut aikaan käydä 3-4 vuoteen, vaikka ajatuksissa se on aina ollut.

On se kummallista, että ripaus iloa on joskus niin kovan työn takana. Olen yrittänyt ajatella, että tämäkin on work in progress, eikä tässäkään asiassa tarvitse tai voi olla heti valmis.

 

 

Jotenkin tulee suorittamisen maku? Siis minulle tulee tuosta (käyttäytymisen aktivaatiojutusta). Jos vois vaan olla ja jotenkin ajatella uudelta näkövinkkeliltä elämää? Vaikka vaan toivoa jotakin oikein kovasti. Sallia itsen ajatella jotain mukavaa, antaa sille tilaa mitä se sitten milloinkin onkin?

Juuri nuo pienet ilot taitaa olla elämässä se suola? (Vai oliko se pienet surut mutta surua suuremmat ilot?-)

 

 

Huurreruusu kirjoitti:
Koirien häntien heilunta. Pusut, halit ja haukut. En varmaan olekaan ihan hirveä ihminen, jos niinkin viaton ja hyväsydäminen eläin voi minua pyytteettömästi rakastaa 😌

Ihana! 💗

 

Tosi on niin! Koirat ei valehtele. Ne 💗 rakastaa. Ja kissatkin.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 kuukautta sitten. Syy: jatkoin
Käyttäjä Nótt kirjoittanut 18.08.2020 klo 19:01

minäitse89 kirjoitti:
Voiko melankoliastakin iloita? Sitä mietin.

Jos melankolisuus ymmärretään surumielisyytenä varsinaisen masentuneisuuden sijaan eli melankolisuus on hetkellinen ja ohimenevä tunnetila, niin kyllä, mielestäni melankolisuudesta voi nauttia ja iloita. Surulliset aiheethan ovat taiteen ja fiktion peruskauraa. Antiikin aikaan traagisen taiteen katsottiin antavan puhdistavan katarsis-vaikutuksen, nykypsykologia tietää esimerkiksi surullisen musiikin olevan hyvä mm. tunteiden säätelyn ja empatian kannalta.

Oman kokemukseni mukaan melankolia kulkee monessa asiassa mukana. Esimerkki koen syksyn kauniilla tavalla melankoliseksi. Kaiken sen ruskan väriloiston ja jo kesällä alkaneen satokauden yltäkylläisyyden taustalla on kuitenkin luonnon valmistautuminen talven pysätyneisyyteen. Siinä on jotain katkeransuloista, kuin luonnon joutsenlaulu.

Hieman ristiriitaisesti syksy linkittyy minulla myös uusiin alkuihin kevättä voimakkaammin, ehkä koska koulut ja monet kurssit alkavat syksyisin.

Koen myös sumun melankolisella tavalla kauniiksi, ehkä sen rauhallisen pysähtyneisyyden vuoksi.

Kun maailma ja elämä toisaalta ovat mitä ovat... Kannattaako sitä vain sitten nauttia elämästä kohtuudella?

Koska ihminen voi vain muuttaa omaa suhtautumistaan elämään. Itse elämän kulkua ja maailman tilaa on lähes mahdoton yksilön muuttaa. On hirveästi kaiken näköistä pahaa maailmassa. Joten voimme vain muuttaa sisäistä maailmaamme.

Siis toki ihminen pystyy esim. kuntoilemaan ja syömään terveellisesti ja näin muuttamaan itseään. Mutta lopulta meillä on vain sisäinen kokemus. Ainut laatuinen. En tiedä onko järkevää liikaa kuntoilla tai syödä hirveän terveellisesti. Loppujen lopuksi ei ne huolet silti väisty.

Täytyy vain elää hetkessä muuta en nyt osaa antaa neuvoksi...

Epikuros aikoinaan ajatteli, että mielihyvän kohtuullinen tavoittelu on korkein hyvä. Olen jossain määrin epikurolainen, vaikka kaikkia koulukunnan ajatuksia en allekirjoitakaan. Mutta tämä maltillinen nautintojen tavoittelu on mielestäni varsin toimiva ohje, kunhan vain ottaa huomioon, että kaikkea ei-nautinnollista ei koskaan pysty väistämään. Esimerkiksi lenkille pitää lähteä, vaikkei se aina juuri sillä hetkellä nappaisikaan (toki asia ei ole näinkään mustavalkoinen, vaan joskus on ihan ok nauttia löhöämisestäkin), töissä pitää käydä vaikkei aina huvittaisikaan, koulussa pitää sietää myös niitä vähemmän kiinnostavia aineita. Eli Epikuroksen ajatusta ei saa ymmärtää silkaksi mässäilyksi tai lyhytnäköisen nautinnon tavoitteluksi.

Ei terveellisestä ruokavaliosta tai kuntoilusta ole haittaakaan, vaikkeivat ne huolia poistaisikaan. Molempien vaikutuksesta terveyteen, myös -mielen, on runsaasti näyttöä, joten pahemmalta voi tuntua, jos niihin ei ollenkaan kiinnitä huomiota.

Pahuutta on, mutta eikö hyvyyttä ole paljon enemmän? 🙂

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 18.08.2020 klo 20:00

keskustelua kirjoitti:
Jotenkin tulee suorittamisen maku? Siis minulle tulee tuosta (käyttäytymisen aktivaatiojutusta). Jos vois vaan olla ja jotenkin ajatella uudelta näkövinkkeliltä elämää? Vaikka vaan toivoa jotakin oikein kovasti. Sallia itsen ajatella jotain mukavaa, antaa sille tilaa mitä se sitten milloinkin onkin?

Juuri nuo pienet ilot taitaa olla elämässä se suola? (Vai oliko se pienet surut mutta surua suuremmat ilot?-)

Joo, mietin jo tuota kirjoittaessa, että onko ilo iloa, jos sen eteen joutuu ponnistelemaan. Mutta sitten ajattelin, että onko elämässä olemassa mitään, jonka eteen ei pitäisi tehdä työtä. Terveyden hoitaminen ja ylläpitäminen, ihmissuhteet sekä turvallisuus ja perustarpeiden tyydyttäminen; mikään näistä ei tapahdu itsestään ja kaikkien näiden onnistunut hoitaminen lisää tyytyväisyyttä ja kenties iloakin. Miksi siis ilo tai onnellisuus olisi poikkeus, joka vain tapahtuisi? 🤔 En olisi päässyt iloitsemaan omenien putoamisen näkemisestäkään, jos en olisi lähtenyt lenkille.

Sitäkin mietin, että kenties se olenkin vain minä, joka koen ilon tulevan vain ponnistelun tuloksena. Ehkä joku muu ilahtuu saatuaan kutsun kaverinsa lautapeli-iltaan, kun minun selkärankareaktio on alistunut "voi ei", kutsuille menen velvollisuudesta, ja silti tulen kotiin tyytyväisenä, että hyvä kun menin, oli hauskaa. Ja sitten kun seuraavan kerran kutsu tulee, niin sama kuvio toistuu, vaikka järjellä ajatellen tiedän nauttivani kutsuille menemisestä.

Vai onko niin, että puhtainta ilo on asia, jota tekee ihan tekemisen ilosta, ilman pakkoa tai palkintoa?

Tai jos vielä monimutkaistan soppaa, niin ovatko ilo, onni ja tyytyväisyys tämän keskustelun kontekstissa samoja asioita? Ne kulkevat käsi kädessä, mutta näkisin onnen ja tyytyväisyyden olevan tunnetiloina iloa vakaampia, kun ilo on taas hyvinkin nopea ja hetkellinen tunnekokemus. Jos siis puhutaan otsikon mukaisesti ilosta, niin silloin ilo näyttäytyy juurikin sellaisina pieninä pilkahduksina, joita koetaan spontaanisti. Mutta jos perustyytyväisyys tahi -onnellisuus uupuu tai säröilee, niin eivätkö ilon piskahdukset jää aika pinnallisiksi? Kuin makea karkki, joka ilahduttaa vain sen pienen hetken, kun makeuden maistaa. Kantaako sellainen ilo? Toki tyhjää parempi, mutta silti.

Ei niin, etteikö pienistä asioista saa ja voi nauttia, tai etteikö joskus ole ihan ok, kenties hyväksikin vain antaa hyvän tulla. Tai tarkastaa omaa ajatusmalliaan ilon tai onnellisuuden suhteen. Mutta ehkä tämän pitkän jaarittelun lopputulos on, että ilolle pitää myös olla avoin ja altistaa itseään, ja ne vaativat joskus myös ponnistelua.

Minulla oli ennen tapana antaa itselleni tehtäviä hieman tuon käyttäytymisen aktivaation hengessä, vaikken silloin ollut koko asiasta kuullutkaan. Hassua, että tavallaan tietämättäni terapioin itse itseäni. 😄 Pitäisiköhän taas koettaa elvyttää tuota tapaa?

Tulipa tästä antoisi keskustelu. 😊 Kivaa pohtia vaihteeksi jotain positiivista.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 19.08.2020 klo 15:31

Mutta eikö kaikki ole hetkellistä? Sen takia pitää nauttia vain hetkistä.

Itse uskon siihen että täytyy vain nauttia pienistä asioista ja hetkellisestä onnesta.

Itse elän elämääni siten. Niin kuin Jeesuskin sanoi että jokaiselle päivälle on omat murheensa. Niin ehkä myös nautinnot. Koska tämä elämä on vain hetkiä hetkien perään.

Ja sitten kun on oikein nauttinut jostain hetkestä, niin siitä jää muistijälki ja siihen voi palata mielessään.

En nyt kuitenkaan pidä hyvänä nauttia alkoholia tai huumeita, sillä ne pilaavat tulevat hetket.

Ehkä siinä Epikurolaisuudessa on se pointti sitten...

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 21.08.2020 klo 00:21

Riippuu kait siitä miten hetkellisyys ymmärretään. Jos kerran mikään ei ole ikuista, niin ovatko hetket sitten kaikki mitä on? Aika kun kulkee omaa tahtiaan ja ihmisen osa on vain mennä ajanvirran mukana, sen tahdista kun ei voi poiketa. Onko nautittu hetki, josta on jäänyt hyvä muisto kuitenkaan enää vain hetki, jos siihen muistoon voi palata? Eikö silloin ole syntynyt jotain pysyvämpää ja kantavampaa?

Hetkistä nauttiminen on tärkeä taito, mutta mielestäni ei pidä pyrkiä eikä tyytyä nauttimaan vain hetkistä. Voi olla, ettet tarkoittanut tätä, mutta minulle vain hetkistä nauttiminen kuulostaa hieman passiiviselta, niin kuin ne ilon hetket vain tapahtuisivat tai olisivat tapahtumatta, ilman, että ihmisellä olisi niihin mitään valtaa. Näkisin, että yksi hyvän elämän taidoista on kyky nauttia ei ainostaan vain hetkistä, vaan myös kyky yhtä lailla tunnistaa niitä sekä tuottaa niitä. Jos eläisimme kirjaimellisesti vain ja ainoastaan hetkessä kuin pienet lapset, niin eikö silloin elämän tylsät ja kenties ärsyttävät velvoitteet saattaisi jäädä hoitamatta? Eikö hetkeen ripustautunut aikuinen olisi aika holtiton? Arki kun vaatii pitkäjänteisyyttä, mihin ehdoton carpe diem -henki ei oikein sovi. Päästäkseen nauttimaan omasta puutarhasta on ensin istutettava, kitkettävä ja kasteltava puutarhaansa, vaikka se joskus olisikin vähän ikävää hommaa. Varsinainen guru on se, joka osaa nauttia jo tekemisestä itsestään. Hetkistä nauttiminen ja hetkessä elämäminen ei ole samoja asioita, mutta kuitenkin.

Mutta jos hetkestä nauttimisen ymmärtää niin, että pyrkii näkemään kuluvassa hetkessä sen positiiviset puolet, niin sehän on aivan mahtava taito ja hyvä tavoite.

Äh, en nyt oikein osaa sanoittaa ajatuksissani kangertelevaa punaista lankaa. 😅

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.08.2020 klo 11:45

Tuota tarkoitin että pystyy nauttimaan hetkestä vaikkei siinä olisikaan mitään maailmaa mullistavaa. Siis vaikka ruoan laitosta tai imuroinnista. En tarkoita että koko ajan täytyisi olla jotenkin erityisen hyvä olo tai että täytyisi joka hetkestä tehdä paras hetki.

Tietenkin täytyy suunnitella elämää eteenpäin. Sehän on hengissä selviämisen edellytys. Mutta jos pystyy kääntämään asian niin että nauttii elämästä kohtuullisesti. Tietenkin meillä on tämä biologia ja tarvitsemme ruokaa jne. jotta me pystymme jatkamaan olemista joka on kaikkien muiden asioiden yläpuolella. Siis olemisen jatkuminen.

Mutta kun pitää tuon olemisen jatkumisen mielessä ja nauttii silti tai jotenkin hyväksyy elämän keskeneräisyyden. Mutta nauttii kuitenkin jotenkin erityisellä tavalla. Se ei välttämättä ole sitten mitään sellaista tavallista nauttimista kuten esim. jäätelöstä yms. vaan nauttii elämän tuomista haasteista. Niin ehkä se nautinto on silloin jotain korkeamman asteista kuin tuo jäätelöstä nauttiminen... Tällaista ajattelin.

Käyttäjä kirjoittanut 21.08.2020 klo 18:14

Minä nautin työharjoittelustani. Ja vapaa-ajastani. Hyvää viikonloppua kaikille.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 21.08.2020 klo 22:44

minäitse89 kirjoitti:
Mutta kun pitää tuon olemisen jatkumisen mielessä ja nauttii silti tai jotenkin hyväksyy elämän keskeneräisyyden. Mutta nauttii kuitenkin jotenkin erityisellä tavalla. Se ei välttämättä ole sitten mitään sellaista tavallista nauttimista kuten esim. jäätelöstä yms. vaan nauttii elämän tuomista haasteista. Niin ehkä se nautinto on silloin jotain korkeamman asteista kuin tuo jäätelöstä nauttiminen... Tällaista ajattelin.

Sulla on kyllä taito tai kärsivällisyyttä sanoittaa asioita joita on vaikea pukea sanoiksi. Respect!

En ole carpe diem-sanonnan suuri fani, mutta hetkessä elämisessä kiehtoo jollain tavalla hetken katoaminen, tai sellaiset flow-kokemukset joissa tietoisuus ajasta katoaa. Keskittynyt tila, jossa sekä tulevaisuus että menneisyys jollakin tavalla lakkaavat, tai muuttuvat epärelevanteiksi. Siinä on omanlaistaan nautintoa, mutta joskus myös mietin kuluttaako se minua nopeammin kuin tavanomainen elely - tarkoitan, että flow-tila voi viedä mennessään niin pitkäksi aikaa, että realiteetit unohtuvat, ja sitä havahtuu puuhistaan vasta myöhään. Ja sit seuraavana yönä valvoessaan mielessä käy, että oliko se sen väärtiä - jos olisin elänyt normaalimmassa rytmissä, pysynyt tietoisena ajasta ja paikasta, nukuttaisiko nyt paremmin.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 22.08.2020 klo 11:54

Minuakin toisaalta kiehtoo tuo flow-tila. Olen miettinyt että onko siinä pohjimmiltaan koko elämän idea ja tarkoitus. Haen itsekin välillä sitä tilaa, mutta se on kyllä totta että se voi viedä mennessään. Tässä tulee juuri se elämän tasapainossa pito. Kun elämä ei vain yksinkertaisesti suostu antamaan tilaa tällaisille kokemuksille. Ainakaan pitkäksi aikaa.

Tuntuu välillä että elämällä on meistä ote. Että me emme pysty unohtamaan kelloa. Että elämä luo meille tietynlaisen kiireen, mennä paikasta toiseen. Että sitä yksinkertaisesti pitää vain mennä olotilasta toiseen ja siten on lähes mahdotonta jäädä flow tilaan moneksi tunniksi.

Elämä on niin kovaa että se jättää vähän kuitenkin tilaa nautinnoille. Tai ainakaan tuollaisille flow nautinnoille. Enemmän kuin tavoittelen flow tilaa, niin tavoittelen sitä että pystyn kohtaamaan elämän kovuuden. Sellainen kokeilu on nyt minulla käynnissä.:)