Moi 89!
Olen elänyt niin hedonistisesti kuin sen sallin itselleni nuorempana. 20-35-vuotiaana ja muutaman jakson vähän vanhempanakin. Mietin hävettääkö? Toisinaan jotkut tapahtumat ahdistaa menneisyydestä - toisinaan ei...ehkä niin piti elää jotta näkee nyt miltä kynttilän polttaminen molemmista päistä johtaa. Meni vuosia että ylipäätään tunsin jotain tunnon tuskia - mutta en usko että tämä nykyinen ahdistus on palkka jumalattomasta elämästä.

Voiko alkoholia, tupakkaa, pilveä (en ole muuta kokeillut) suositella? Mä lähden siitä ajatuksesta että kukaan ei voi sanoa toiselle miten toisen tulisi elää...omassa elämässä on ihan riittävästi. Nykyään en käytä alkoholia, tupakkaa saati pilveä.

Luulen että jokainen ihminen luo itse elämälleen päämäärän ja tarkoituksen.

Edellinen on intuitio elämästä.

89!
Yksiselitteistä syytä elämällemme tuskin löytyy - tai jos löytyy tänään niin huomenna se voi olla jotain muuta.

Voimme silti kysyä miksi? Ja jossain kohtaa meidän oma "sydän/sielu" vastaa, luulen?
Mä luulen paljon enemmän kuin tiedän - ja se on hyvä juttu kun tietää luulevansa ei luule tietävänsä.

Tuosta Voimasta: Olen joitain tiedeohjelmia katsonut joissa siitä puhuttiin. Se voisi viitata Jumalaan. Johonkin vähän erilaiseen Jumalaan kuin esim. kristinuskon Jumala. Tiedämme kuitenkin vasta todella vähän tästä maailmankaikkeudesta. Jos toivomme lepääkin avaruuden tutkimisessa? Jos koko tieteen tarkoitus onkin löytää jokin Jumalan kaltainen olento tai voima?

Ehkä kuolemakin on vain siirtymistä johonkin universaaliin voimaan jossa tietoisuutemme sitten kelluu.

Sitä huomaa omalla kohdalla välillä kuinka sitä ajattelee niin musta-valkoisesti. Jos oikeasti olemmekin yhteydessä kaikkeen. Eikä mikään häviä lopullisesti.

Mitä esimerkiksi mainitsemasi mustat-aukot ovat? Hämmentäviä asioita.

Minulla myös kokemusta tuosta hedonismista aika paljon. Nykyisin mietin välillä että miksi en ala siihen taas. Elämä on niin hirveän hankalaa, kun täytyy ottaa kaikesta vastuu.

Itse joudun käyttämään ahdistuneisuuteen Temestaa. Se on oikeastaan ainut mikä siihen auttaa. Siinä ainoa hedonia nykyään.

Sitä vain on välillä niin vaikea kestää kärsimystä. Tekisi vain mieli hautautua kotiin. Olla monta päivää neljän seinän sisässä.

Mutta kun minulla on jokin sisäinen pakko toimia ja mennä. Aivan kuin juoksisin koko ajan vain pakoon. Pakoon huonoa vointia.

Olen ajatellut tuosta hedonismista, että se on liian lyhyt näköisyyttä. Sillä ihmisen tulee ajatella tänään jo huomista päivää. Se onkin kummallista että ihminen elää samaan aikaan monessa hetkessä. Aivan kuin emme olisi koskaan täysin tässä hetkessä vaan koko ajan mietimme tulevaa ja mennyttä. Ennen kaikkea tulevaa.

Se on kyllä totta että elämä on niin kummallinen asia että tiedekään ei varmaan sitä pysty täysin (vielä) määrittelemään.

Se on hyvä tuo että luulee. Eihän tässä elämässä mikään ole varmaa.

Kai sitä täytyy vain jatkaa raatamista, vaikka en tiedä mihin se loppujen lopuksi johtaa. Ikuista työtä, siitähän se Camuskin kirjoitti Sisyfoksen myytissä. Mutta Camuskin näki ehkä elämän liian synkkänä. Tiedä häntä.

Tuosta tieteestä tuli vain se Wittgensteinin lause mieleen: "Että vaikka kaikkiin tieteen ongelmiin oltaisiin löydetty ratkaisu, niin ihmiselämän ongelmia ei oltaisi vielä edes sivuttu."

En tiedä onko tuossa lauseessa perää? Saa nähdä...

Moi 89.

Ihminen ei voi palata samaan vaikka "koktailit" olisivat samat. "Miten usein ihminen hakee sitä tunnetta kun on ensikertaa kännissä" lauloi Gösta.
Wittgenstein oli aika pedantti tyyppi ja askeettinen luin hänen elämän kertansa joskus aikoja sitten oli mielenkiintoinen.

"Ehkä kuolemakin on vain siirtymistä johonkin universaaliin voimaan jossa tietoisuutemme sitten kelluu.

Sitä huomaa omalla kohdalla välillä kuinka sitä ajattelee niin musta-valkoisesti. Jos oikeasti olemmekin yhteydessä kaikkeen. Eikä mikään häviä lopullisesti.

Mitä esimerkiksi mainitsemasi mustat-aukot ovat? Hämmentäviä asioita.

Minulla myös kokemusta tuosta hedonismista aika paljon. Nykyisin mietin välillä että miksi en ala siihen taas. Elämä on niin hirveän hankalaa, kun täytyy ottaa kaikesta vastuu."

Ehkä me palataan Voimaan mutta tänne jää Ego joka kaipaa hedonismiä...ainaki Loirin pyhät tekstit kerrotaan näin joka taas pohjaa vanhoihin pyhiin teksteihin.

Jos kokeilisi vastuullista hedonismiä, heh.

Stephen Hawking kirjoittaa Ajan lyhyt historia selkokielellä mustista aukoista kyseiset aukot imevät kaiken energian sisäänsä tavallaan energia luhistuu aukkoon. Kukaan ei tiedä mitä toisessa päässä on. Se oletetaan että mustassa aukossa ja sen tapahtumahorisontissa aika ei käyttäydy samoin kuin me sen käsitämme.

Mä oletan että olemma yhteydessä kaikkeen. Hindulaisittain ajatellaan niin että kun ihminen yhteyteen maailmansielun kanssa hän voi paremmin.

Se mikä meitä ihmisiä riivaa on Buddhalaisittain halut, Hindulaisittain Ego, ja kotoisan Kristillisesti perisynti. Mutta jokainen edellä mainittu esittää keinon päästä eroon "pahasta".

Tavallaan meitä ihmisiä kuoritaan kerroksittain kuin sipulia kunnes ydinjää ja se ydin on käsiittäkseni se joka ei kuole. Ei se ydin ahdistu, masennu, jne. Ydin lukee tunteita, aisteja, ajatuksia.

Tavallaan ydin on katsoja joka seuraa mitä "näyttämölle" asetetaan tai siellä näytellään. Mitä paremmin pystymme tietoisuutemme siirtämään "ytimeen" sitä helpompi meidän on nähdä turhia kuorikerroksia.

Jos olisimme jo lapsena aloittaneet "kuorimisen" ja eläisimme kultuurissa jossa henkisyys on arvostettua...

Mutta elämme kultuurissa jossa henkisyys ja viisaus on hyve jos se ei ota yli 10-minuuttia aikaa vuorokaudesta. 🤭

Ajattelin ruveta meditoimaan päivittäin. Pitäisi vain löytää oikea tyyli. Sen takia ajattelen näin koska nykymaailma on liian hektinen ja kaiken kulutus jatkaa kasvuaan. Koko ajan rakennetaan suurempaa ja hienompaa. Milloinkaan ei saisi pysähtyä.

Mcdonalds hyvä esimerkki: Mahdollisimman epäterveellistä, mahdollisimman nopea nautinto ja ateria pitää valmistaa mahdollisimman nopeeta. Mihin meillä loppujen lopuksi on niin kiire? Pelkäämmekö niin paljon kuoleman ajatuksia, että kulutamme ja kulutamme. Yritämme vain unohtaa elämän kurjat asiat.

En sitten tiedä: tuo kuvailemani maailma voi olla se ainut oikeakin. Ja sorrun siihen välillä itsekin. Kun on se kuoleman varjo joka kulkee perässä, niin sitäkö tässä vain paetaan?

Mustista aukoista: olen niistä vähän lukenut. Painovoima niissä todella kova. Ja jos ihminen menisi sellaiseen niin hän kuolisi.

Olet varmasti oikeassa tuossa että jokin ydin ihmisellä on. Mielen sisällä.

Olen ajatellut paljon kuolemaa ja tajuan että sitä pitää lähestyä jollakin tavalla. Juuri esim. meditoimalla. Mysteeri on selvitettävä. Olen aikonut nyt sitten meditoimaan kerran päivässä katson youtubesta jotain videoita avuksi. Ehkä sillä tavalla pääsee edes vähän enemmän balanssiin.

Mitä mieltä olet HerKaramazov siitä että tarviiko ihmisen loppu peleissä välittää muusta kuin itsestään?

Ja tarkoitan nyt sitä että kun maailma näyttää niin jumalattomalta. Mitään tarkoitusta ei sillä näytä olevan. Ja jos meillä on vain tämä elämä ja tämä keho. Jos ne todella ovat ainoat mitä meillä on. Jos menemme ateistiseen ajatukseen että moraali arvotkin voi luoda itse. Niin jää jäljelle vain ihminen itse.

Toki minä välitän muista, en tarkoita nyt sitä etten välittäisi. Mutta jos miettii aivan loppuun asti tämän asian. Jos Jumala ei vastaa meidän rukouksiimme. Jos me olemme täysin yksin maapallolla. Niin onko rationaalista ajatella, että minä on kaiken keskipiste ja tärkein asia maailmassa? Vai miten ajattelet? Toki Jumala voi olla olemassa, mutta Camuskin puhui siitä maailman hiljaisuudesta. Että maailma ei anna suoraa vastausta kysymyksiimme...

Meditointi tapoja on monenlaisia - kuten asentojakin. Perus kysymys jonka esität sisimmällesi "kuka minä ole?" Tai "kuka tässä meditoi?". Ego keksii heti liudan vastauksia mutta niistä mikään ei ole oikea. Kun mieli hiljenee olet päässyt oikeaan osoitteeseen...kun löydät sen se kestää jonkin aikaa pysy siinä mutta ei väkisten. Anna sen Egon keksiä taas jotain turhamaisuuksia - kyllä se taas hiljenee hetkeksi. Hetket pitenee pikkuhiljaa.

Siis tuleeko välittää muista kuin itsestä - luulen taas...koska me ollaan sen energian kautta "kiinni" toisissamme - halusimme tai emme - niin ehkä kannattaisi kaatua siihen "välitä lähimmäisistäsi yhtä paljon kuin itsestäsi" jos tuntuu ettei välitä muista kannattaa tarkistaa välittääkö itsestään?

Taas en tiedä - mutta musta tuntuu et noin pitäisi mennä?

Joo. Kai sitä pitää ensin välittää itsestä, ennen kuin voi välittää toisista.

Meditoin eilen. Tarkkailin vain hengitystä. Kyllä sai rennon olon. Se onkin juuri niin, että palaa aina hengityksen tarkkailuun jos ajatus alkaa harhailla.

Täytyykin tehdä joka ilta. Luin netistä että sitä on tutkittu ja todettu erittäin hyödylliseksi.

Kaikki häiritsevät ajatukset poistuivat hetkeksi ja sitä vain oli läsnä ja rauhallinen. Tarvitsen vain sitkeyttä jatkaa näitä samoja juttuja. Välillä tuntuu etten saa tehdyksi mitään. Että palloilen vain paikasta toiseen. Siihen mun tarvitsee kiinnittää huomiota yhä enemmän. Että tekisi asioita, vaikka yksin ollessakin, enemmän.

On vaivaavia ajatuksia. Tavallaan mun ajatukset pyörii samoissa asioissa joka päivä. Sellainen noidankehä. Se helpottaa yleensä kun näen kaveria.

Miten HerKaramazov miellät elämän? Eikö tämä ole loppujen lopuksi vain itsensä voittamista? Että lähtee harrastuksiin, työhön jne. Eihän elämä pohjimmiltaan ole nautintoa. Tai voihan siitä nauttiakin että voittaa itsensä.

Niin minä nään elämän, että joka päivä pitää ottaa niskalenkki peloista ja ahdistuksesta. On vain jatkettava sitkeästi. Koko ajan. Ei saa antaa ajatuksen harhailla liikaa...

No joo kyllä mullakin on pelkoja vastaan taistelua - eli vaikka ahdistaa lähden uimahalliin esim.

Mulla on parisuhde karikolla ja se tuo lisä pelkoja/ahdistuksia. Edellisestä selviäminen vaatii todella itsensä voittamista - yritän myös luottaa siihen Voimaan jotta se kantaisi...

Onhan mullakin tiettyjä ajatuksia jotka pulpahtaa päivittäin esiin - kaiken lisäksi kyseiset ajatukset ei johda juuri mihinkään ne liittyy menneisyyteen ja tulevaisuuteen yleensä. Ja jos siinä Voimassa olisi kiinni tulisi oleilla tässä hetkessä, luulen?

Niin. Tämä hetkihän kuitenkin määrittää kaikki seuraavat.

Olen tajunnut pikku hiljaa miten toimia, jos on esim. yksin kotona. Täytyy vain niin hyvin kuin pystyy keskittyä johonkin. Mielihän on sellainen sekametelisoppa että jos ei keskity oikein mihinkään, niin se alkaa tuottamaan häiritseviä ajatuksia. Kai se johtuu sitten jotenkin ihmismielen rakenteesta. Enpä tiedä.

Se on juuri sitä taistelua että lähtee pois kotoa, vaikka mieli haraa vastaan.

Itseluottamusta täällä maailmassa täytyy kerätä. Sitä olen nyt tehnyt viime aikoina.

Välillä pidän elämän ihan simppelinä. Tavallaan ottanut työksi koko tavallisen elämän. Siis että tekee eri asioita ja yrittää elää hyvää elämää. Ainahan se ei ole priimaa, mutta yritystä kuitenkin on vielä.

Mullakin on just noita ajatuksia jotka vain pyörivät mielessä mutta eivät johda mihinkään. Tavallaan sellasta ylimääräistä hälyä.

Ehkä se Voima on sitten itsessä. Tahdon voima ennen kaikkea.

Moi 89!
En muista missä kirjassa oli esimerkki että se Voima meissä (kutsutaanko me sitä sieluksi muuttumattomaksi ajattomaksi todelliseksi minäksi) on tavallaan seuraaja joka istuu katsomossa ja mieli/ego tuo näyttämölle (kuin teatteri näyttämölle)

siis se muuttumaton osa seuraa näytöksiä/ajatuksia joita mielenrakenne heittää näyttämölle. Sitten se "todellinen" lähtee seuraamaan näytöstä tai ei. Mitä paremmin ihminen ymmärtää että tunteet, aistien tuomat yllykkeet  ovat vain näytöstä, sitä paremmin mieli pystyy pitään oman rauhansa.

Ihminen on aikojen saatossa ymmärtänyt edellisen ja keksinyt keinoja säilyttää tietoisuus "oikeassa paikassa". Kristitty pyytää Jeesuksen vierelleen katsomaan näytöksiä, Buddhalaiset meditoi, Hindut voi elää askeettisesti, jne.

Silti mä ymmärrän että kun mielennäyttämö on sekaisin ihmisen valtaa ahdistus, pelko, jne. Ja silloin mulla mielen "jäsentäminen" ei auta. Näytös on niin "vahva" ja usko muuttumattomaan Voimaan ei ole niin voimakas että se pystyisi kumoamaan jotkut tunteet.

Silloin kun meditoimalla, tai hengittelemällä ei saa rauhoitetttua mieltä täytyy lähteä vaikka kävelemään tai vastaavaa, luulen?

Joo kävely auttaa. Meditointi kyllä toiminut omalla kohdalla. Ollut rauhallisempi olo.

Mieli kyllä luo kaikenlaista ahdistavaa. Ja ihmeellisiä ajatus kulkuja. Mutta kun kiinnittää vain hengittämiseen ajatukset niin se auttaa kyllä paljon.

Ihmettelen kyllä välillä todella omia ajatus kulkuja. Siis sitä noidankehää mitä mieli tuottaa. Kun eihän toisaalta ihmisellä ole muuta kuin se ydin. Ja se että keskittyy johonkin mielen ulkopuoliseen asiaan. Ihmisen ei periaatteessa tarvitsisi koko ajan miettiä mennyttä tai tulevaa, kun vaan pystyy olemaan läsnä tässä hetkessä. Carpe diem.

Tunteet kyllä välillä häiritsevät, mutta tuo hengitys auttaa niihinkin. Elämä ei tunnu enää niin hektiseltä kun muistaa ajatella aina välillä hengitystä.

Moi 89

Mieli tuo näyttämölle ahdistuksen, im-ajatukset, tän maailman toivottomuuden, pelot, jne.

En tarkkaan tiedä kuinka paljon tiedostamattomasta alitajunnasta tulee ohjelmaa "näyttämölle" ? Sitten "tarraakko kiinni" siihen ajatukseen on se joka alkaa antamaan voimaa sille pelkälle ajatukselle.

Minä pidän itsemurhaa vapautuksena tästä ahdistuksesta siksi tarraan siihen kiinni eräänlaisena pelastuksena mutta onko se vapautus niistä mielenheittämistä ajatuksista?

Se itsemurha mylläkkä näyttämöllä on niin vahva esitys, jopa järkikin lähtee komppaamaan sitä. Tommosella hetkellä kun pystyisi hengittelemään ja viemään tietoisuuden siihen Voimaan mikä meissä on - en aina pysty siihen jos totta puhun melko harvoin.

En tiedä johtuuko se etten selviä im. kanppailuista kuin lähtemällä ulos. Kun kotona on ristiriitainen tunnelma parisuhteessa? Monta on monessa vaihtoehdossa.
kyselin jokunen aika taaksepäin niintä kolmea asiaa mitkä helpottaisi oloasi. Vahvistaisiko ne asiat sisäistä Voimaasi?