Voimia minäitse89. Olet ainakin minulle tärkeä ihminen. Esim. tämä sinun kirjoitusketjusi sisältää paljon filosofiaa. Ajatuksiesi virta on elämää. Älä luovuta!

Kiitos! En luovuta, vaikka vaikeaa on.

Taas alkaa uusi kärsittävä päivä. Kehon vankilassa.

Pitää vain jostain aina löytää virtaa ja ylittää itsensä. Vaikka elämä olisi järjetöntä. Liikettä paikasta toiseen. Niin etu on silti se että elämää pystyy elämään. Vaikka se on täynnä kärsimystä ja ahdistusta. Täynnä masennusta. Sanotaan että ihminen on vapaa jos Jumalaa ei ole, mutta mitä tällä vapaudella pitäisi sitten tehdä? Tuntuu että elämäkin on vain sitä, että syödään ja sitten odotellaan että ruoka sulaa. Ja sitten taas syödään. Onko se sitten sitä vapautta, että saa valita mitä syö?

Luulen, että moraali lopulta pitää ihmisen hengissä. Koska im tuntuu moraalittomalta teolta. Im on ultimaattista luovuttamista. Ihminen sillä teolla sanoo, että elämä on liikaa minulle. Mutta koko elämän idea on lopulta se, että me taistellaan tuota tekoa vastaan. Siis itsesäilymisvaisto. Darwin oli kaikessa oikeassa. Se vaan että on hirveän pelottavaa ajatella ettei ole Jumalaa, ei sielua, ei taivasta. Nietzschekin lopulta sekosi, kun hän oli julistanut Jumalan kuolemaa. Kristinusko on niin syöpynyt meihin. Se on jo varmaan meidän DNA:ssa. Kirkkoja rakennetaan, ihmiset rukoilevat, koska kaikkia lopulta pelottaa se, että mitä jos joudun helvettiin. Vaikka on jo todistettu ettei sielua ole yms. Niin silti pelätään. Ja juuri se pelko on pahin asia. Mutta ihminen on sellainen otus, että hän pelkää. Varsinkin kaikkea tuntematonta... Kristinusko yrittää poistaa elämän ongelman siten, että siinä sanotaan: Luota Jumalaan, niin ei ole mitään hätää. Mutta enpä tiedä. Sanotaan että usko siirtää vuoria. Mutta ei ihminen voi elää pelkän uskon varassa. On ehkä parempi myöntää se, että elämä on ongelma jota usko ei ratkaise. Jota ei lopulta mikään ratkaise. On vain elettävä keskellä tätä ongelmaa. Elettävä keskellä tätä kylmää todellisuutta. Se jos jokin on vaikeaa, mutta ei elämää ole helpoksi tehty...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Jatkuvaa sisäistä tilitystä teen itselleni. Tuntuu että elämä voisi olla parempaakin. Voisi olla perhe, työ jne. Tuntuu että ihmisten kohtaamiset on välähdyksiä tässä pimeydessä. Elämä on tavallaan jymähtänyt paikoilleen. Enkä tiedä pelastaako tämä kirjoittaminen. Elämä vain on tällaista. Menoa vaan paikasta toiseen. Pahinta on se jos jää liikaa tarkastelemaan tätä maailmaa. Jos liikaa jää paikoilleen. Pitäisi niin paljon kokea vielä. Kohta tulee keski-ikä. Ja silloinkin voi vielä kokea kaikenlaista. Mutta elämä ei aina vastaa pyyntöihin. Jotenkin on vaan mentävä päivä kerrallaan. Välillä jopa minuutti kerrallaan. Koko ajan se velloo taustalla, että mikä loppujen lopuksi on tämän elämän idea? Siitä en ole täysin selvillä. Että joo, toki on menoja, tapahtumia elämässä, mutta kun takaraivossa koko ajan silti ajatus että mikä näiden kaikkien menojen pointti on? Mikä ihme tämän kaiken pointti on? Hirveä tyhjyys vaan iskee välillä, että mitä jos ei oikeastaan mitään todellista tarkoitusta ole? Siis elämällä? Että on vain väli-tarkoituksia. Että välillä pitää saada ruokaa. Ja silloin kun on nälkä, niin elämän tarkoitus on saada ruokaa. Jne. Mutta kun niin kaipaisi sitä että elämällä todella olisi jokin pysyvä tarkoitus. Jokin päämäärä... Elämän todellinen luonne toki on kärsimys. On vain jotenkin opittava kärsimään. Tai oikeastaan kestettävä kärsimystä. Sehän tästä elämästä tekee niin vaikeaa. Elämä on kuin loputon aavikko, jossa vain välillä saa vettä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Elämä kyllä on hemmetin tylsää, mutta minkäs sille voi. Tällaista tää nyt sitten on: Istun vaan kotona ja kuuntelen musiikkia. Välillä käyn kaupassa tai teen kävelylenkin. Tuttuja näen välillä. On vaan jotenkin hyväksyttävä se, että elämä on tylsää. Ei tämä mitään juhlaa kyllä ole. Välillä vaan kellon katsomista...

On tämä yksinäisyys sitten kans. Kaupan myyjälle juttelin, mutta tuntui että sillä on hirveä kiire. Tuntuu että yleisesti ottaen ihmisillä on koko ajan hirveä kiire. Minkä takia? Kiire tehdä rahaa yms. Mutta jos ajatellaan, että kuitenkin elämme tätä ainutlaatuista elämää. Ehkä tämä on jopa ainut elämä. Ja sitten niin monet juoksevat vain rahan perässä. Ja elämä menee siinä sitten. Ajatellaan että raha on vastaus kaikkiin ongelmiin. Jonkin verran rahaa toki pitää olla. En sitä kiellä, mutta täytyykö sitä olla kaapit täynnä? Ei elämä voi olla pelkkää rahan hankkimista. Elämältä putoaa pohja, jos mitään muuta tavoitetta ei ole kuin se miten saisi isomman summan pankkitilille. Mutta minkäs maailmalle teet? Elämä on jostain kumman syystä muotoutunut tällaiseksi. Se juuri että ei enää viitsitä vaihtaa edes muutamaa sanaa vaikka sitten kaupan kassalla. Mihin tämä maailma on menossa oikein? Koko ajan vaan kilpaillaan. Lukiolaisetkin jo uupuu, kun kilpailu on siellä niin kovaa. Ihmiset muutenkin uupuu tässä nykymaailmassa. Tällaista tää nyt sitten on...

Elämä on kyllä helvetin vaikeeta, kun koko ajan ahdistuu joka asiasta. Esim. Tinder juttelusta. Eihän sitä tosin pakko ole tehdä, mutta en enää käsitä minkä takia ahdistun koko ajan ja kaikesta. Ihailen ihmisiä jotka eivät ahdistu. Minua on piinannut ahdistus koko elämän ajan. Tarhassa jo oli ahdistusta. En halua mitään lääkkeitä syödä siihen, koska ne eivät loppupeleissä auta. Tänäänkin olen ollut ahdistunut koko päivän. En vaan haluaisi tavata enää koskaan ketään, koska mua niin ahdistaa. En ymmärrä mikä kirous mun päälle on langetettu. Ahdistuksen kirous. Eikä pois pääsyä tunnu olevan. Elämä on yhtä kuin ahdistus. Jossain sanottiin että ahdistus on hyvä asia. Ehkä pieninä määrinä, mutta että sitä on päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Eikä loppua näy. Olen vaan niin hiton kyllästynyt siihen että tapahtui mitä tahansa, niin ahdistus nousee pintaa. On tämäkin sitten elämää taas... Minkä takia niin monet muut menevät tuolla ilman ahdistusta? En vaan tajua, miksi mun pitää kärsiä näin paljon ja koko ajan? Elämä on pelkkää taistelua. Ei mitään muuta lopulta. Ja kuka sietää eniten ahdistusta niin pärjää parhaiten kai... En minä enää kyllä tiedä... Olkoon sitten ahdistus päällä koko ajan. Jos kerran elämä ei mitään muuta anna. Ja se vielä että jos tämä sitten on ainoa elämä, niin tästä pitäisi tehdä hyvä elämä. Mutta mitenkäs teet? Kun sitten vielä on negatiivisia ajatuksia pää täynnä. Hip hei hurraa... Me synnytään tänne ahdistumaan...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Hei minäitse89, joskus auttaa, kun menee nukkumaan, aamulla voi hyvinkin olla valoisammat ajatukset ja tuntemukset. Ainakin jonkun aikaa.

Ja hyvin syöminen tekee joskus hyvää mielelle. Pitkällä tähtäimellä monipuolinen ravinto tekee todella hyvää, olen kokenut ja kokeillut.

Itsemurhasta puhuminen on kiellettyä, se on automaattisesti "uhkailua" tai "manipulointia". Kuitenkin puhuminen saattaisi auttaa ajatuksia selkeämmille radoille, jos voisi avautua ihmiselle, joka kestää aiheesta keskustelun.

Joo, pitäisi kyllä syödä varmaan enemmän kasviksia yms. Liikuntakin auttaa, mutta en ole hetkeen voinut urheilla, kun oli korona ja sitten tuli vielä jokin toinen virus heti perään...

Mä oon nyt pääsyt jotenkin kiinni elämään, siis käynyt uimallissa, syönyt ja nukkunut. Miessakkien ryhmissä oon käynyt.

HerKaramazov kirjoitti:
Mä oon nyt pääsyt jotenkin kiinni elämään, siis käynyt uimallissa, syönyt ja nukkunut. Miessakkien ryhmissä oon käynyt.

Hyvä kuulla. Itselläni jonkin verran tässä terveyshuolia. En pystynyt viime yönä ahdistuksen takia oikein nukkumaan. Jotenkin tämä jatkuva yksinäisyys ahdistaa. Mutta en jaksa olla koko ajan ihmisten seurassakaan. Monimutkaista...

@ HerKaramazov on kiva kuulla, että joillekin onnistuu saada kiinni elämästä. Pienistä puroista se usein lähtee soljumaan. Itsellä on huono itsetunto ja se tuntuu estävän montaa menoa, vaikka välillä onnistunkin esim lähtemään teatteriin vaikka yksinkin, vielä kivempi jos saa mieluista seuraa, kyllä sellainen virkistää ja antaa muuta ajattelemisen aihetta kuin omat pikku ympyrät.

@ minäitse89: oletko koskaan soittanut kriisipuhelimeen? Siellä kohtaa usein tosi inhimillisiä tukihenkilöitä, joilta saa lohtua ja rohkaisua, joiden kanssa puhuminen rauhoittaa. Saa puhua ihan vapaasti ja anonyymisti. Ihmisiä hekin ovat, mutta enimmäkseen minä olen saanut jutella sellaisten kanssa, joiden koen ymmärtävän ja tukevan. Linja on varsinkin iltaisin kovin varattu, mutta kun jaksaa näpytellä numeroa, niin aina sinne johonkin väliin pääsee. Olen monena iltana rauhoittunut niistä puheluista ja saanut ihan hyvät yöunet. Se on arvokas palvelu, jota olen käyttänyt vuosikausia, välillä tiheämmin, välillä harvemmin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten. Syy: Kirj virhe

Pla kirjoitti:
@ minäitse89: oletko koskaan soittanut kriisipuhelimeen? Siellä kohtaa usein tosi inhimillisiä tukihenkilöitä, joilta saa lohtua ja rohkaisua, joiden kanssa puhuminen rauhoittaa. Saa puhua ihan vapaasti ja anonyymisti. Ihmisiä hekin ovat, mutta enimmäkseen minä olen saanut jutella sellaisten kanssa, joiden koen ymmärtävän ja tukevan. Linja on varsinkin iltaisin kovin varattu, mutta kun jaksaa näpytellä numeroa, niin aina sinne johonkin väliin pääsee. Olen monena iltana rauhoittunut niistä puheluista ja saanut ihan hyvät yöunet. Se on arvokas palvelu, jota olen käyttänyt vuosikausia, välillä tiheämmin, välillä harvemmin.
<ul id="bbp-topic-revision-log-400243" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-400243-item-400244" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 38 minuuttia sitten. Syy: Kirj virhe

Joskus aikanaan soittelin sinne aika useinkin. Onhan se hyvä palvelu. Siinä just vaan oli aina se ongelma, että piti niin monta kertaa soittaa ennen kuin "pääsi läpi". Aikanaan soitin välillä terkkuunkin ahdistuksen takia, mutta en ole sinnekään enää soitellut. No ehkä ensi yö menee paremmin...

Kyllä on taas niin helvetillisen vaikeeta elämä. Koko ajan vaan väsynyt, uupunut... Koko ajan sairaus tulee, sairaus menee, sairaus tulee... Jne. Sellaista ollut koko elämä. Ainakin tuntuu siltä... Ja elämäkin vain aineenvaihdunta prosessi kai... Ehkä olin onnellinen hetken joskus 25-vuotiaana eli 8 vuotta sitten. Ainakin siltä nyt tuntuu. En ole oikein sen jälkeen enää tuntenut suurta iloa. Yhtä sinnittelyä vaan päivästä toiseen. Aamusta iltaan. Yhtä kärsimystä vaan... Ja jos on kipeenä niin miettii että toivottavasti kohta olen terve. Mutta sitten kun on terve, niin miettii että mikä idea tässä elämässä oikein on? On tämä elämä kyllä niin outoa. Kun koskaan ei voi olla täysin onnellinen. Siitähän se Peterson puhui, että aina on käärme paratiisissa. Metafora... Ja lopulta biologia tätä kaikkea pyörittää... Aivojen välittäjä aineet. Hermoverkostot. Kehon nesteet. Yms. Biologia määrää tahdin. Ja ihmisen on tanssittava sen pillin mukaan...

Ja sitten vielä se että naapurin känniläinen polttaa asunnossaan tupakkaa ja myös välillä rappukäytävässä, mutta olen lukenut netistä että esim. kerrostalo asunnossa polttaminen ei ole laitonta. Mutta ne käryt kyllä tulee mun kämppään. Kummalliset lait kyllä. Että vaikka mun asunto olisi täynnä tupakan savua naapurin takia, niin hän saa vaan poltella kaikessa rauhassa. Sekö sitten on sallittua Suomen lakien mukaan? Että mun pitää vaan sitten haistella iloisena tätä ilmaa. No, pitää varmaan olla yhteydessä isännöintiin, jos toi nyt vielä kauan jatkuu...