HerKaramazov kirjoitti:
Luin tuossa meidän keskusteluja vuodelta 2020. Mietin onko ajattelussamme tai kysymysten asettelussa tapahtunut jotain? Edelleen on olemassa samat kysymykset; mikä on elämän tarkoitus, onko kuoleman jälkeen elämää, miksi hyvän ja pahan suhde vaihtelee maailmassa, ja onko Jumalaa?

Onko Nietzschen lause "Jumala on kuollut" metafora?

Onko Petersonilla jotain oivallausta jonka hän sanoo itse oivaltaneensa elämässä?

Peterson puhuu aina siitä kuinka on löydettävä se subjektiivinen merkitys elämälle. Vähän niin kuin mitä Kierkegaard myös kirjoitti. Että se merkitys auttaa kestämään kärsimyksen.

Ehkä se "Jumalan kuolema" on metafora. Sillä lähinnä tarkoitettiin kai sitä että teknologian aika kausi alkoi silloin 1900-luvun alussa. Ja materialismin aikakausi...

Tänään on kiertänyt se im-kehä päässä jatkuvasti. Meinasin jo soittaa johonkin, jotta saisin keskustelu-apua. Hirveä olo. En tiedä auttaako tähän mikään lääke. Tuntuu, että pitäisi päästä lääkärin kanssa juttelemaan...

minäitse89 kirjoitti:
Tänään on kiertänyt se im-kehä päässä jatkuvasti. Meinasin jo soittaa johonkin, jotta saisin keskustelu-apua. Hirveä olo. En tiedä auttaako tähän mikään lääke. Tuntuu, että pitäisi päästä lääkärin kanssa juttelemaan...

Rauhoittava katkaisee se pahimman kärjen, mutta ei poista syitä.

Pyöriikö se sun terapia?

Soititko kriisipuhelimeen/ensiapuun?

Ootko miettinyt kuinka paljon im-kehästä johtuu siitä et tuntuu että ei kukaan välitä vaikka tuntuu ihan törkeen ahdistavalta? Ne samat kysymykset jauhaa tietoisuudessa joihin ei ole vastauksia, tai sanotaan "veden pitäviä" vastauksia.

Minulle nousee myös syyllisyys miksi olen tällainen jolle ei kelpaa uskonnon antama vastaus, ja pelkkä evoluution sattuma ei tyydytä.

Voimia 89.

Se Petersonin 12 elämän ohjetta -kirja, kyllä muutti elämäni ihan täysin. Suosittelen sen lukemista, tai vähän aika sitten tuli se toinen osa myös. Mun mielestä ensimmäinen on kuitenkin paljon parempi. Toisessa hän toistaa aika paljon niitä samoja asioita. Ne asiat mitkä mullisti elämän täysin on: ihmisten hierarkia ajatus, se että aivoissa on laskuri, joka tarkkailee missä kohtaa hierarkiaa ihminen on ja se vaikuttaa serotoniini tasoihin. Sitten se että ihmisellä on aivoissa ns. mikro-persoonia, jotka haluavat jotain. Kuten: jokin niistä voi esim. huutaa ruokaa ja kun se halu pääsee valtaan, niin ihminen fantasioi vain ruuasta ja hän ei pysty periaatteessa muuta ajattelemaan. Ja juuri se että jotkut huumeiden käyttäjät rakentavat aivoihin tietynlaisen ns. mekaanisen systeemin, joka tasasin väliajoin huutaa sitä huumetta ja sitä systeemiä on älyttömän vaikea sammuttaa. Lisäksi hän puhuu kaaoksesta ja järjestyksestä, ja kuinka on hyvä olla niiden välimaastossa. Niin kuin Yiang ja Yang symboolin keskellä. Ei liikaa kaaosta eikä liikaa järjestystä. Kaaos mielletään feminiiniksi ja järjestys maskuliiniseksi. Ja vaikka mitä muutakin hän on opettanut. Olen pari vuotta katsonut hänen luentojaan ja haastatteluja. Siinä on kyllä älykkö vailla vertaa. Mutta joo... Suosittelen sitä kirjaa kyllä...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: korjailu

HerKaramazov kirjoitti:

minäitse89 kirjoitti:
Tänään on kiertänyt se im-kehä päässä jatkuvasti. Meinasin jo soittaa johonkin, jotta saisin keskustelu-apua. Hirveä olo. En tiedä auttaako tähän mikään lääke. Tuntuu, että pitäisi päästä lääkärin kanssa juttelemaan...

Rauhoittava katkaisee se pahimman kärjen, mutta ei poista syitä.

Pyöriikö se sun terapia?

Soititko kriisipuhelimeen/ensiapuun?

Ootko miettinyt kuinka paljon im-kehästä johtuu siitä et tuntuu että ei kukaan välitä vaikka tuntuu ihan törkeen ahdistavalta? Ne samat kysymykset jauhaa tietoisuudessa joihin ei ole vastauksia, tai sanotaan "veden pitäviä" vastauksia.

Minulle nousee myös syyllisyys miksi olen tällainen jolle ei kelpaa uskonnon antama vastaus, ja pelkkä evoluution sattuma ei tyydytä.

Voimia 89.

Terapiaa ei ole tällä hetkellä. Eilinen oli helvetti, nyt parempi olo.

En soittanut mihinkään. Lähdin urheilemaan.

Olen ajatellut, että ehkä pitää ottaa tosissaan osa uskontojen opetuksista. Ja toisaalta pitää lukea myös tiede-juttuja. Vaikka tuntuu kyllä siltä, että tiede ajaa ihmisen nihilismiin...

Olen sitä miettinyt, että ehkä kukaan ei sitten oikeasti välitä. Mutta sellainen tämä maailma nyt sitten on. Pitää vain elää asian kanssa. Tai sitten on ihmisiä jotka välittää, mutta heitä en ole tavannut tässä ns. live-elämässä. Tai että kai se menee niin, että ihmisen viime kädessä pitää välittää itsestään ja olla hyvällä tavalla itsekäs.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Osa pois

"Lisäksi hän puhuu kaaoksesta ja järjestyksestä, ja kuinka on hyvä olla niiden välimaastossa. Niin kuin Yiang ja Yang symboolin keskellä. Ei liikaa kaaosta eikä liikaa järjestystä. Kaaos mielletään feminiiniksi ja järjestys maskuliiniseksi. Ja vaikka mitä muutakin hän on opettanut. Olen pari vuotta katsonut hänen luentojaan ja haastatteluja. Siinä on kyllä älykkö vailla vertaa. Mutta joo... Suosittelen sitä kirjaa kyllä..."

Se kuka on keksinyt, tai piirtänyt jing ja jang symbolin ensimmäistä kertaa satoja vuosia takaperin halusi juuri ilmaista tuon että polariteettien/ääripäiden välimaastossa on ihmisen hyvä kulkea. Taolaisen filosofian yksi lähtökohta on juuri tai-chi eli s-kirjaimen muotoinen viiva joka jakaa mustan ja valkoisen alueen symbolissa.
Ei sillä ole väliä jos Peterson toistaa Taolaisia periaatteita. Nykymaailmassa ei varmaan ole ns. uusiatotuuksia? Joku on sanonut saman asian jo ammoisina aikoina. Joskus vanhat sanat on hyvä päivittää nyky kielelle että ihminen ymmärtää.
Sama juttu et raamattu, koraani ja veda-kirjat tarvii puhua nyky-ihmiselle.

Toi on totta että kukaan ei kuule hätää live-elämässä. Se on turhauttavaa jutella psykiatrin kanssa joka ei kuuntele. Musta tuntuu että lääkäri jolla olen käynyt tammikuusta asti alkoi kuunteleen et mulla on jotain hätänä vasta viime tapaamisella, joka oli neljäs kerta kun tavattiin. Kaksi viimeistä kertaa näin peruutus-ajalla jonne singahdin parin päivän varoitus ajalla.

Mä luulen että sellainen ahdistud joka jää kytemään eikä poistu vuosissa on tietoisuuden primitiivisissä kerroksissa ns. liskoaivoissa. Ahdistus joka on syvällä ei saa tavallaan "puhdistettua" kokonaan vaikka katsoo televisiota, tai harrastaa liikuntaa. Ahdistuksen saa hetkellisesti pois mutta se palaa.
"Olen sitä miettinyt, että ehkä kukaan ei sitten oikeasti välitä. Mutta sellainen tämä maailma nyt sitten on. Pitää vain elää asian kanssa. Tai sitten on ihmisiä jotka välittää, mutta heitä en ole tavannut tässä ns. live-elämässä. Tai että kai se menee niin, että ihmisen viime kädessä pitää välittää itsestään ja olla hyvällä tavalla itsekäs."

Miksi toiset ihmiset eivät sairastu ahdistukseen, tai jos sairastuvat niin palautuvat muutamassa kuukaudessa? Onko toisten ihmisten tietoisuus/aivot jotenkin rakenteellisesti toisenlaiset, tai geneettinen koodi toisenlainen? Psykologia vastaa että kyllä on? Mitä biologia vastaa, tai mitä ihmisenä voi päätettä itsestään? Puhutaan eritys-herkistä, mutta edellinen ei ole diagnoosi vaan kuvaus ihmisen minuudesta.
Tarkoita että jos ihminen on erityis-herkkä ja lapsuudessa tapahtuu hylkäämisen kokemuksia/pelontunteita ilma turvaa lapsen mieli ei kestä maailmaa, vaan "sulloo traumat" tietoisuudesta taka-alalle, jotta kehittyvä mieli kestäisi. Sitten aikuisuudessa tulee vastoin käymisiä, siis isompia kuin että kännykän lasi menee rikki🤫

Ne traumat aktivoituu syvältä ali-tajunnasta. Aikuisena ahdistus saa uudet nimet; maailma ei ole pelkästään hyvä, Jumalasta ei saa varmuutta, kuoleman jälkeisestä ei saa varmaa tietoa. Kuka tän kaiken keksi, miksei minulta kysytty haluanko syntyä, ja elää, miksen minä saa samoja lähtökohtia kuin muut? Edellisten lisäksi kukaan ei tunnu kuuntelevan että edelliset kysymykset huutaa kaikkialla minne menen!

Edellinen on aika vahva arvaus itsestäni.

Minulle se ahdistus jäi kytemään teini-iässä sattuneiden juttujen takia. Se on totta että sitä on lähes mahdotonta kokonaan ns. poistaa. On vain opittava elämään sen kanssa. Luulen että ei sekään sitä poista, vaikka niitä asioita jauhaisi terapiassa tai muualla. Ja lopulta, eivät ihmiset halua niitä juttuja kuunnella. Joten parempi on minunkin vain yrittää unohtaa ja aika hyvin oon siinä onnistunut.

Joidenkin elämä on ihan hyvää varmasti, minun elämä on ollut vuosia jo aika heikko laatuista. Jotenkin sitä vaan on kuitenkin selviydyttävä. Sitten vaikka "ei auta itku markkinoilla" mentaliteetilla.

Ajattelen että se on jo vastaus noihin tiettyihin kysymyksiin, että elää elämää eteenpäin. Että ihminen on tavallaan voimakkaampi kuin nuo eksistentiaaliset kysymykset. Että pystyy toimimaan vaikka nuo kysymykset olisivatkin koko ajan mielessä...

Mikä ihmisessä on voimakkaampaa/suurempaa kuin eksistentialistiset kysymykset?
Ehkä se että ihmisetkin on nuo eksistentialistiset kysymykset laatinut?

Mun mielestä se, että vaikka ihmisellä pyörisi nuo eksistentiaaliset kysymykset koko ajan mielessä, niin ne ei kuitenkaan lamaannuta ihmistä. Että ihminen pystyy ne voittamaan sillä tavalla, että antaa niiden vain pyöriä mielessä ja kuitenkin elää tavallista arkea. Koska niihin kysymyksiin ei tavallaan mitenkään saa vastausta, niin välillä ne pitää ns. ohittaa. Kun sitten, jos niitä ei välillä ohita , niin ne voi viedä ihmisen siihen pisteeseen ettei näe missään mitään järkeä ja ei sen takia viitsi tehdä mitään. Mutta Camus puhui juuri siitä, että vaikka elämä olisikin vailla tarkoitusta, niin ainakin ihmisellä on se valttikortti että hän pystyy elämään kaikesta huolimatta ja pyörittämään arkea. Vaikka siis elämä tuntuisikin absurdilta. Täytyy vain mennä eteenpäin koko ajan, eikä jäädä jumiin mihinkään tiettyyn ajatukseen, vaikka toisaalta noi eksistentiaaliset ajatukset kyllä ovat sellaisia että ne palaa mieleen päivittäin. Mutta sittenpähän palaa. Voi ajatella, että kyllä ihminen ne kestää...

Tuo mitä sanot Camus'sta tuo mieleen sen että ihmiset Ukrainassa tekevät noin. Kysymys on siitä, voiko järki pelastaa ihmisen kuolemalta. Mitä ovat sitten tunteet? Mitä Descartes sanoi niistä? Onko järki ikuinen koko universumissa ja ihmiset heistä nerotkin saavat tuntea järjen vain hippusen verran kunnes ditten taas katoamme kiertoon?

Järki voi pelastaa kuolemalta jollain hetkellä, ja tunteet voi pelastaa jollain hetkellä. Sitten on olemassa tietoisuudessa kolmaskin jota voi kutsua vaikka tunneälyksi joka käyttää järkeä työkaluna ja lukee tunteita, ja tää kolmaskin voi pelastaa hetkellisesti kuolemalta.
järki on tuskin se osa joka jatkaa kuoleman jälkeen, luulen? Ehkä se on tuo tunneäly?
Länsimaissa ei hirveesti käydä keskustelua tietoisuuden rakenteesta kun sitä vertaa vaikka Tiidetilaisiin ihmisiin.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 2 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Eieiei kirjoitti:
Tuo mitä sanot Camus'sta tuo mieleen sen että ihmiset Ukrainassa tekevät noin. Kysymys on siitä, voiko järki pelastaa ihmisen kuolemalta. Mitä ovat sitten tunteet? Mitä Descartes sanoi niistä? Onko järki ikuinen koko universumissa ja ihmiset heistä nerotkin saavat tuntea järjen vain hippusen verran kunnes ditten taas katoamme kiertoon?

Joillekin arkinen elämä on jo se suuri taistelu, niin en pysty edes kuvittelemaan ukrainalaisten taistelua. Se on arki elämän taistelu kertaa sata.

Joskus ehkä järki pelastaa, mutta joskus voi järki ajaa esim. itsetuhoon. Tai niin sanottu "järki".

Enqvist on sanonut että ihminen vain välähtää kosmoksessa. Elämä on niin lyhyt. Antiikin kreikkalaiset filosofit pitivät rationaalista elämää kaikkein tärkeimpänä tai ainakin jotkut heistä. Että ihmisen tehtävä maailmassa on ns. järkeillä. Siis voisi ajatella että majavan tehtävä on rakentaa patoja, mehiläisten tehtävä esim. pölyttää niin ehkä ihmisen tehtävä on sitten miettiä asioita. Ehkä sitten ihminen saa koulutuksen avulla "makupaloja" ihmiskunnan yhdessä keräämästä tiedosta, kunnes taas tietoisuus palaa samaan pisteeseen mistä se on tullutkin.

Vaikea sanoa kuoleman takaisesta mitään. Meinaan sitten kun tajunta on poissa, niin onko se enää missään? Sama kun ihminen vaikka pökertyy, eihän hän tavallaan tajuttomuuden aikana ole missään. Niin voisi ajatella että kuolleena oleminen on samanlainen tila...

Tuosta järjestä vielä: Eräässä kirjassa oli kysymys kumpi olisit mieluummin: Kärsivä Sokrates vai onnellinen sika? Melkein kaikki varmaan valitsisivat Sokrateen, eli jokin siinä ihmisen järjessä on sellaista, mikä on tärkeämpää kuin onnellisuus. Luultavasti...

Piti kirjoittaa että Tiibetin kansakunta on niin henkisillä arvoilla ladattu ettei se tarttunut aseisiin (ei niitä aseita ollut myöskään) kun Kiinalaiset miehittivät Tiibetin.
Tuohon voin yhtyä että ravallinen arki voi olla yksinäistä taistelua elämän kanssa, ja niin intensiivistä ettei pysty kuin hetkittäin ajatteleen minkälaista taistelua ukrainassa käydään.
Kun minut on nukutettu leikkauksessa vintti pimenee, ja tuntuu ettei näe mitään ns.unia. Missä se tajunta on silloin nukutuksen aikana? Lamaantuuko kuolemassa sama osa kuin nukutuksen aikana? Tiibetilinen kirja elämästä ja kuolemasta antaa yhdellaisen näkemyksen mitä tajunnassa tapahtuu kuoleman jälkeen.

Mä voisin olla sika sekä sokrates, jos saisin valita. Tai jos edellisen ilmaisisi niin että vastakkaiset polariteetit olisivat sokrates ja sika niin pyrkisin jonnekkin noiden välimaastoon.

Jonkinlaista taistelua kai sitten jokainen käy. Pystyisikö ihminen tekemään mitään, jos hän ei arjessa ns. taistelisi? Siis kun usein mielessä on että en jaksa siivota tai käydä kaupassa, niin sehän on juuri se taistelu että voittaa nuo ajatukset. Ihmisen pitää melkein joka päivä voittaa itsensä. Luulen.

Itse veikkaan, että kuolema on sellainen että ns. virrat lähtee. Niin kuin töpselin vetäisi. Siis se kuolemisen viimeinen vaihe. Mutta jos toisaalta ajattelee sillä tavalla, niin eihän se kuolleena oleminen niin hirvittävää ole? Ei ainakaan voi joutua mihinkään Helvettiin. Mutta se sitten että se kuoleminen on älyttömän hankala prosessi varmasti. Että eihän se kuolema muuten tuntuisi niin pelottavalta, siis jos olisi esim. jokin nappi vaan mitä painaa ja ns. virrat lähtee, mutta kun sitten se että harvoin jos koskaan se niin helppo prosessi on.... Minun mielestä tiedemiesten pitäisi kehittää sellainen nappi. Mutta toisaalta ihmis-suku kuolisi varmaan sukupuuttoon jos nappi keksittäisiin...

Niin, en sitten tiedä, että jos ihminen on Sokrateen kaltainen nero, niin lisääkö se nerous kärsimystä?

Tuli mieleen että oletko kokeillut meditointia? Edellisinä vuosia pystyin meditoimaan. Nyt kun on ahdistusta tuntuu ettei pysty istumaan paikoillaan, saati silloin kun ahdistus on kaoottista ja im.ajatus jyllää.

Meditointi ohjaajat kirjoissa kertovat että paha ahdistus ja im.ajatukset ovat hyvä lähtökohta meditoinnille, en tiedä?

Toissa yönä näin unta että pakenin jossain luolassa (ehkä 2x2m) jotain taka-ajajia, jotka yrittivät ampua minua ja muita pakenijoita. Meitä pakenijoita oli ehkä 3kpl minun lisäkseni (en tuntenut heitä-kuten en takaa-ajajia). Luola oli rakennettu ei siis luonnon muovaava, siellä oli paikoin vettä jossa joutui uimaan tai kahlaamaa. Oli tunne että luola oli syvällä maan alla.
Kirjassa jota kuuntelen oli juttu kun joku näki unta takaa-ajajista, niin häntä kehotettiin katsomaan minkänäköisiä takaa-ajajat ovat. Eli pysäyttää pakenemine ja odottaa että saadaan kiinni ja katsoa minkä näköisiä pelot ovat.
Vaatii aikamoista rohkeutta pysähtyä unessa. En tiedä kykenisinkö pysähtymään jos näkisin samaa unta uudestaa? Mitä luulet 89:si mitä sinä tekisit unessa? Tuli vaan mieleen?
Kuoleminen miten se tapahtuu ja koska en tiedä? Toive olisi että kävisi nopeasti ja ettei olisi pitkään kovia fyysisiä ja henkisiä kipuja.

Miksikä nerous lasketaan? On pörssi neroja, tietokilpailu neroja, jonkin tieteenalan neroja. Nerous ei kai vättämättä ole viisautta? Viisaus kuulemma helpottaa elämää?