Taistelu im:ää vastaan.

Taistelu im:ää vastaan.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 06.05.2020 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2020 klo 20:34

Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 16.09.2022 klo 11:32

Edellinen mitä olen kirjoittanut on jotain johon uskon, tai tahtoisin uskoa. Melkein yhtä paljon kuin uskon tunnen että en usko...siis siihen että olisi jokin syvempi totuus kuin tää näkyvä maailma.

Platonin luola vertauksessa on joukko ihmisiä jotka ovat vankeina luolassa ja uskovat asioita jotka heijastetaan tulen avulla seinälle. En tiedä mitä Platon vertauksellaan loppupeleissä tarkoitti, mutta hän kertoi varjomaailmasta ja oikeasta maailmasta joka on luolan ulkopuolella? Filosofi Torsti Lehtinen kirjoitti että nykypäivän "varjomaailmaa" edustaa esim. televisio sieltä tulee asioita jotka ovat varjoja ns. todellisista asioista...todelliset asiat pitää kokea itse livenä.
Edellinen ei tarkoita ettei televisiosta tule ns. todellisia asioita uutisissa ja dokumeteissä.

Jos edellisen asian siirtäisi kvantti-fysiikkaan ja siihen että ei ole olemassa mitään perimmäistä ainetta, koska kvarkitkin on enerkiaa. Mä pystyn hyväksyyn sen että ei ole mitään perimmäistä ainetta, mutta pystynkö tajuamaan sen?
Me eletään fysikaalisessa maailmassa jossa meillä on keho ja erilaisia materiaaleja ympärillämme. Ruoka, vesi, lämpö on asioita joita tarvitaan joka päivä. Ei se vie nälkää pois että ajattelemme ruuan olevan jotain ei kiinteää kvarkkien leikkiä.
Vaikka ei ole perimmäistä ainetta joutuu käymään kaupassa ja siivoamaan. Siitä joka sitoo enerkian erilaisiin muotoihin, voi käyttää nimitystä mitä itse kukin haluaa. Tiede ei sido energiaa muotoihin ja väreihin se totetaa sen että niin on tutkimuksissaan. Tiede todentaa asioita mutta se ei luo niitä.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 3 viikkoa sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 16.09.2022 klo 15:18

Minusta Platonilla ja muilla ihan hienoja ideoita, ei siinä mitään, mutta kohtaako ne tätä elämää? Kun musta tuntuu että tämä koko tieteen kehitys yms. on vienyt maailman siihen että ehkä mitään muuta todellisuutta ei ole kuin tämä materialistinen. Vaikka toki sitten on kvarkkeja jne. Mutta minusta tuntuu koko kvanttifysiikka jotenkin hirveän etäiseltä. Kun ajattelee tätä arkista elämää. Toisaalta on niitä kiva ajatella välillä, noita ns. ylimaallisia juttuja ja huimia tiede asioita. Mutta oma henkilökohtainen tunne on se, että tässä elämässä tulee oikeastaan vain syödä välillä, ulkoilla ja nähdä ihmisiä yms. Siis jos mennään noihin ihan perusasioihin. Vaikka toisaalta nuo perusasiat voi olla kyllä hirveän tylsiä. Että mitä kiinnostavaa oikeastaan on syömisessä tai siivoamisessa? Filosofia on kiinnostavaa. Tiede. Uskonnot. Mutta kun me kai elämme aika materialismin aikaa, niin nuo kaikki jää jotenkin varjoon välillä. Kun kaikkia on vain kehon huoltoa yms. Ihmismieli on kummallinen, kun se miettii aina niin suuria kysymyksiä vaikka elämässä ratkaisee oikeastaan vain pienet asiat....

Mutta toisaalta olisimmeko edes ihmisiä, jos emme miettisi niitä suuria kysymyksiä?

Hegelin filosofiaa on kritisoitu juurikin siitä että koko historia on hänen mukaansa vain ihmismassojen historiaa ja ns. ajanhenki ohjaa näitä massoa. Ja että valtioissakaan ei ole tavallaan yksilöitä. Toki sitten Kierkegaardinkin ajattelua on kritisoitu siitä että hän niin mainosti koko ajan sitä uskon loikkaa, joka ei tunnu hirveän järkevältä. Että ihminen uhraisi kaiken sen loikan takia. Vaikka toki Kierkegaardin eduksi pitää sanoa se, että hän korosti juuri yksilöä, niin kuin kirjoitit...

Ihminen ei elä pelkästään vedestä ja leivästä, koska meidän aivot ei sitä salli. Kun me kuitenkin olemme tällaisia tiedon kerääjiä. Ja haluamme oppia uutta...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 17.09.2022 klo 14:04

Se että tuntee kvanttifysiikan etäisenä on hyvä huomio. Olennaista on tiedostaa minkälainen maailmankuva itsellä on ja ymmärtään että jokaisella on omanlaisensa maailma. Mitään yhtä objektiivista maailmankuvaa ei ole olemassa, jokainen katsoo omasta vinkkelistä. Sekin on hyvä tiedostaa miksi katsoo omasta vinkkelistä maailmaa? Mä tunnustaudun jonkin sortin idealistiksi, joka ajattelee et ajatuksilla on jotain voimaa liikuttaa maailmaa, ja jos ei liikuttaa maailmaa niin ainakin liikuttaa minua fyysisesti ja psyykkisesti.
En mä kvarkkeja joka hetki ajatte, mutta ne ei niin kaukana todellisuudesta ole koska rakennun niistä.
Tieteellinen maailmankuva johtaa varmaan ajattelua tällä hetkellä, mutta tieteellistä maailmankuvaa ohjaa myöskin raha, ja tietyntyyppiset julkaisut. Julkaisuilla tarkoita asioita joita esim. Tiede lehti julkaisee. Ei tiede lehti julkaise kuin promillen tieteessä tehdyistä tutkimuksista.
Maailmalla on tehty tutkimuksia eläinkokeita parantumattomista sairauksista (en kannata eläinkokeita). Erilaisilla energia hoidoilla on tehty huimia parantumisia kliinisillä tutkimuksilla. Siis parantumis prosentti on jotain 90%:tin luokkaa. Tutkimukset on tehty laboratoriossa ja jotta tutkimus olisi pätevä on vaihdettu tutkimuksen tekijöitä ja laboratoriota. Mutta joitain tutkimuksia ei vaan julkaista, koska ne horjuttaa perinteisen lääketieteen asemaa. No, siinä kohtaa kun itse olisin sairaana ja länsimainen lääketiede levittelee käsiää olisin valmis kokeileen mitä vaan on tarjolla, mutta kun niitä tutkimuksia ei päästetä julkisuuteen.
Luulen että ahdistukseen ja masennukseenkin olisi muuta tarjolla kuin terapia ja lääkitys...tarkoitan että kun terapiat ja lääkkeet on kokeiltu voisi lääkäri suositella jotain vaihtoehto hoitoa. Mutta kun vaihtoehtoisista hoidoista ei juuri käydä julkista keskustelua, tai tuoda julkisuuteen edes tutkimus tuloksia.
Tarkoitan että ihmiselle jää melkoinen hakuammunta kokeilla muita hoitoja jos niihin on ylipäätään edes rahaa.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 18.09.2022 klo 11:55

Itse katson maailmaa darwinilaisten linssien läpi. Ja ajattelen, että kaikki lopulta on fysikaalista. Että ehkä jopa tietoisuuskin. Mutta mistäpä sitä tietää...

Jotenkin luotan sen takia tuohon tieteelliseen maailmankuvaan, koska ne tiede asiat toimii aina ihan käytännön elämässäkin. Esim. juuri lääketieteen saavutukset: koronarokote, Burana, antibiootit. Että jos minulla on esim. kova kuume niin otan mieluummin Buranan kuin yritän mitään muuta kuumeen laskemiseksi.

Ehkä jotkut vaihtoehto hoidot toimii, mutta on sitten joitain jotka ei todellakaan toimi kuten homeopatia.

Luulen, että ahdistukseen ja masennukseen voisi toimia erinomaisesta meditaation tyyppiset asiat tai vastaavat. Tai vain se että käy metsässä tarpeeksi usein. Siitähän kyllä onkin jo näyttöä, kuinka paljon hyötyä on metsässä oleilusta.

Se on toki totta, että sitten kun länsimainen lääketiede ei pysty tekemään jollekin sairaudelle mitään, niin ihmisessä herää halu kokeilla kaikkea mahdollista jotta parantuisi. Mutta tällä hetkellä länsimainen lääketiede jyrää kaiken tieltään, joten käytännössä mitään muuta ei ole...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 19.09.2022 klo 17:05

Palaan tän ketjun ensimmäiseen kirjoitukseen. Miten välttää im-ajatuksia, ja teoista puhumattakaan. Mietin että ennen kuin ajattelen im -ajatuksia minulla kiertää tietty toivottomuuden kehä. Toivottomuus rakentuu negatiivisista ajatuksista kuten yksinäisyyden/erillisyyden tunne, en kuulu mihinkään, kukaan ei näe eikä tarvi minua. Edelliset johtavat siihen että maailma on kaoottinen paikka jossa kaltaiseni epätoivoiset ihmiset räpiköi tuskissaan. Kun edelliset asiat on käyty lävitse tulee fiilis että miksi pitkittää tätä kärsimys näytelmää, ja olen ajautunut ajatuseen jota piti vältellä.

En sano että "ajatus kehä" pyörii samalla käsikirjoituksella aina, mutta ennen im-ajatuksia mielessä velloo vahvoja negatiivisia tunteita.

Jos ja jos voisin katkaista ajatuskehän jollain fyysisellä toiminnolla tekisin sen. Kyllä reipasjuksulenkki voisi auttaa, (mutta mä en voi juosta selkä sairaudesta johtuen) tai jokin muu fyysinen reippailu (mulle jää kävely yksin tai koiran kanssa). Edellisellä mennään sitten, mutta ei se katkaise ajatuskehää.

Eilen kehä lähti liikkeelle kahdesta jutusta. Tyttäreni oli pahoittanut mielensä isäpuolensa kanssa käydyn keskustelun päätteeksi. (Molemmat tyttäreni ovat tunteneet ikäviä tunteita exvaimoni miehen toimesta) Mä en osaa ratkaista asiaa, koska asia on monimutkainen. Ehdotin että mä voin jutella exän kanssa tai exän miehen mutta tytöt eivät sitä halua, joka oli odotettavaa. Sitten me jutellaa tyttöjeni kanssa kolmistaa...

Toinen juttu oli se että havaitsin että Vattenvall ei ole lähettänyt minulle sähkölaskua kohta vuoteen. Olen maksanut pelkkiä siirtosummia tampereen sähkölaitokselle (en ole psyykisestå jaksamisestani johtuen jaksanut katsella mitä maksan liittyen sähköön ja sen siirtoon). Tänään olin kahteen otteeseen puhelimessa Vattenfallin asiakaspalveluun yhteensä kaksi tuntia enkä päässyt lävitse. Viestiä tai sähköpostia Vattenfalll et ota vastaan johtuen tukkeutuneests asiakaspalvelusta. No, mulle ei jää mahdollisuuksia kuin kirjoittaa paperi kirje Vattenfallille, ja alkaa odotteleen vuoden sähkölaskua, huippua!
Vielä kolmas juttu on se että Kela alkaa vaatiin multa asumistukea takaisin koska olen tehnyt niitä työkokeiluja joista on maksettu muutama satanen palkkaa. Nää edelliset asiat saa mut taas siihen ajatus kehään...ei kannata yrittää paskaa tulee niskaan kuitenkin. Ja seuraavaksi miksi pitkittää kärsimystä?
Mä käsitän kaikki edelliset asiat et ne ruokkii im-ajatuksia, ja et olisi hyvä saada kehä poikki. Olisi huippua jos tunteet uskoisivat järkeä, mutta ei, ne ei vaan usko...tunteet tuntuu vaikka päällä seisosin.

Kertokaa miten tunteet saa järjen alisteiseksi?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 20.09.2022 klo 11:12

Omalla kohdallani auttaa parhaiten se, että aina kun alkaa tekeen jotain, niin keskittyy siihen tekemiseen niin täysillä kuin pystyy. Esim. lukemiseen tai ihan mihin vaan. Ja vaikka ajatukset voivatkin karata välillä, niin kuitenkin jatkaa vain siihen tiettyyn asiaan keskittymistä. Samoin kuin meditaatiossa keskitytään vain hengittämiseen, niin sama juttu esim. kun lukee yms. että ei anna ajatuksen liikaa harhailla. Joten kun ajatus ei enää harhaile niin paljon, niin ehkä tietynlaiset ahdistavat tunteet ei enää sitten häiritse. Ainakaan niin paljon kuin ennen. Ehkä...

Joskus terapiassa mulle sanottiin että ajatukset on vain ajatuksia, että pitää ajatella niiden vain virtaavan koko ajan eikä pidä tarttua niihin. No, en kyllä tiedä toimiiko se. Välillä ehkä.

Peterson sanoi, että ihminen toki pystyy ajattelemaan mitä tahansa, mutta tuon ajattelemisen ei pidä häiritä itse elämistä. Että ihminen voi ajattelemalla jotain tiettyä asiaa ajaa itsensä umpikujaan, mutta juuri sitten se että toiminta auttaa usein. Kannattaa jatkaa sitä liikuntaa, vaikka sitten kävelyä, se voi kuitenkin olla avain parempaan vointiin. Vaikka harvoin se vointi kenenkään kohdalla täydellinen on. Kunhan nyt jotenkin pärjää...

Käyttäjä Eieiei kirjoittanut 20.09.2022 klo 22:33

Herr Karamazov. Suomi on todella julma, firmat ja kela ovat järjettömiä kasvottomia hirviöitä, kyklooppeja. Jos sinut häädetään ja joudut ulosottoon niin sinä et kuitenkaan kuole. Onko ketään kenen luo voit muuttaa asumaan?

Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 21.09.2022 klo 16:01

HerKaramazov, olen sitä mieltä, että voimakkaimpia tunteita ei saa järjelle alisteiseksi ollenkaan. Jos on kyse lievemmistä tunteista, voin yrittää vaikkapa jotain tekemistä, johon keskityn. Kaikki tekeminen, mikä vaatii aivotoimintaa, vähintään lykkää lievää tunnetta syrjään. Helpompaa kuitenkin minusta on vain tarkkailla lievien tunteiden vellomista ja olla tekemättä mitään erityistä. Se ei varsinaisesti auta mihinkään, mutta ei sen tarvitsekaan. Lievät tunteet eivät ole ongelma. Niitä voi vain katsella ja antaa niiden aaltoilla.

Sen sijaan hyvin voimakas tunnetila vetää mukaansa väkisin, eikä ainakaan itselläni siihen auta mikään muu kuin lääke, joka taittaa siltä pahimman terän. Silloinkin vaikeinta on tajuta ottaa lääkettä, koska tunne tuntuu "oikeammalta", jos ymmärrät mitä tarkoitan. Voimakas tunne tai traumatakaumatila tuntuu todellisemmalta ja enemmän totuudelta kuin mikään muu. Olen yrittänyt opetella keinoja tajuta, milloin tunnetila pitää katkaista lääkkeellä, esimerkiksi kun olen huomannut toistuvasti haluavani kuolla. Suurin vaikeus on juuri se, että silloin luulen oikeasti, että kuolema on paras ja ainoa ratkaisu, välttämätön. Olen ikään kuin juuri hoksannut sen ja "nähnyt totuuden". Siksi on vaikea tajuta ottaa lääkettä. Yritän opetella sitä avainsanoista kuten "kuolla", tai siitä että aloittelen jäähyväiskirjeen kirjoittamista tai vastaavaa.

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 21.09.2022 klo 16:54

Ei mulla ole ketään kenen luo muuttaa asumaan. Yritän asua tässä niin kauan kuin mahdollista.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 21.09.2022 klo 20:39

Vielä tuosta kirjoituksestasi HerKaramazov, Minulle on myös tuttua tuo im-kehä ja minullakin se lähtee vyörymään silloin tällöin, jos esim. jotain negatiivista tapahtuu tai ei sen aina tarvitse olla hirveän negatiivistakaan. Kehä alkaa pyörittämään niitä ajatuksia että: Mikä järki on kaikesssa kärsimyksessä? Minkä takia maailma on juuri tällainen kuin se on, luonteeltaan paha? Minkä takia me synnymme näin rikkinäiseen maailmaan? Miksi me synnymme ylipäätänsä? Mikä on elämän syvin tarkoitus vai onko sitä? Miksi maailmassa tuntuu olevan niin paljon enemmän pahaa kuin hyvää?

Näihin kysymyksiin ei tunnu olevan mitään vastausta. Jumala ei vastaa vaikka häneltä kysyy. Eikä papitkaan tiedä, saati tiedemiehet. Fakta vain on se että jostain kumman syystä me synnymme maailmaan kärsimään. Ja se joka ei kärsimystä kestä, ei pysty elämään... Mutta miksi kaikki on näin? Sitä ei tunnu kukaan tietävän...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 22.09.2022 klo 15:59

"Mikä järki on kaikesssa kärsimyksessä? Minkä takia maailma on juuri tällainen kuin se on, luonteeltaan paha? Minkä takia me synnymme näin rikkinäiseen maailmaan? Miksi me synnymme ylipäätänsä? Mikä on elämän syvin tarkoitus vai onko sitä? Miksi maailmassa tuntuu olevan niin paljon enemmän pahaa kuin hyvää?"

En tiedä objekstista vastausta edellisiin kysymyksiin. Uskonnot pyrkivät vastaan ja kertomaan ihmistä "suuremmasta" suunnitelmasta. Jotkut tiedemiehet ovat uskoneen vaikka "suureen kellomestariin" kuten Albert E.,mutta hyvän ja pahan ongelmaan hän ei puuttunut.

"Näihin kysymyksiin ei tunnu olevan mitään vastausta. Jumala ei vastaa vaikka häneltä kysyy. Eikä papitkaan tiedä, saati tiedemiehet. Fakta vain on se että jostain kumman syystä me synnymme maailmaan kärsimään. Ja se joka ei kärsimystä kestä, ei pysty elämään... Mutta miksi kaikki on näin? Sitä ei tunnu kukaan tietävän..."

Itseasiassa on ihmisiä jotka kertovat että Jumala puhuu heille. Se on kuitenkin aika ristiriitaista mitä ihmiset kuulevat Jumalan sanovan. En ihmettelisi vaikka Putin kertoisi lähipiirilleen toteuttavan Jumalan suunnitelmaa? Tosin Ganhi kertoi myös saavansa Jumalalta voimaa. Eli se  ääni joka puhuu kannustaa niin hyvään kuin pahaan. Pappeja on myös moneen lähtöön eli jotkut papit kannustavat seurakuntaansa olla tappamatta, tai tappamaan muita ihmisiä.

Sitten voidaan pohtia kuka, tai mikä mielessä puhuu? Tervekkin mieli väittelee itsensä kanssa. Joskus mietin milloin äänet luokitellaan diagnoosin täyttäväksi sairaudeksi?
Olen lukenut että Jumala kuin myös Saatana voi kuiskia ihmisen korvaan. Milläs ihmeellä ne erotetaan toisistaa?
Sisäisiä väittelyä olen käynyt lukemattomia kertoja...mikä tai kuka mun tietoisuudessa sitten väittelee? Mika Waltari kirjoitti "sisäisestä lahjomattomasta tuomarista", eli äänestä joka kertonee mikä on milloinkin oikein tai väärin. Eikö tuomarin tehtävä ole juuri tuomita tai julistaa syyttömäksi?
Vai onko se Jumala ja Saatana ihmismielessä ja käyvät taistelua? Jos Waltari kertoi lahjomattomasta tuomarista, niin kuka tai mikä tarvii mielessä tuomaria?
Tarkoitukseni on osoittaa että meitä ympäröivä maailma on hyvä ja paha, ja samalla ihminen on mielessään hyvä ja paha.

Meitä ympäröivän maailman hyvään ja pahaan me ollaa jotenkin voimattomia vaikuttamaan, mutta omaan sisäiseen maailmaan voidaan vaikuttaa valinnoilla.

Sitten voidaan pohtia kuinka paljon meihin yksilöihin vaikuttaa maailmassa vellova  pahuus ja hyvyys? Tai käänteisesti jos me yksilöinä pyritään elämään hyvää elämään, siis ekologisesti, ja moraalisesti...vaikuttaako se meidän tunteman maailman "vaaka kuppeihin" hyvässä ja pahassa?

Meissä ihmisissä on hyvä ja paha joiden välillä me eletään ja toimitaan se ei ole maailmassa sinänsä. Jos ollaan rehellisiä ei voida esittää miksi maailma on luonteeltaan paha, vaan miksi maailmassa on niin ihmisiä jotka ovat luonteeltaan pahoja?
Miksi me synnymme rikkinäiseen maailmaan? Jos maailma ei ole sinänsä rikki vaan me ihmiset ollaan rikki? Miksi me ihmiset ollaan rikki? Jos ihmisen kuuluukin olla rikki?
Miksi synnymme? Ehkä siksi että meihin on sisään valettu vietti lisääntyä ja jatkaa elämää? (Huono vastaus😉)

Mikä on elämän tarkoitus? Biologisesti lisääntyminen, evoluutionkannalta voittaa esteitä ja jatkaa elämää, Yksilön kannalta tulla tietoiseksi edellisistä, vai toimia biologian/evoluution mukaisesti?Tieteen kannalta...onko tiede yhtä kuin evoluutio, tai biologia? Uskontojen kannalta...riippuu uskonnosta😉
Entä sitten kun on jo auttanut biologiaa, ja evoluutiota on auttanut ihmiskuntaa lisääntymään, mitäs sitten tehdää (tuetaan jäkikasvua)?
Entä jos on nuori ja haluisi lisäätyä mutta ei löydä kumppania?
Mä en muuten vielä edes lähestynyt asiaa yhteiskunnan kannalta. Yhteiskuntakin on hyvä ja paha, tai väärin yhteiskunnassa on hyviä ja pahoja ihmisiä...ei ole olemassa yhteiskuntaa ilman ihmisiä. Joku päättäjä voi toimia jossain asiassa hyvin ja toisessa asiassa aiheuttaen pahaa? Mitäs kun haluisi osallistua yhteiskuntaan hyvänä (tuottavana) eikä pahana (ei tuottavana) yksilönä kun siihen ei anneta mahdollisuutta.

Me ihmiset ollaan koko ajan kiinni tuossa hyvän ja pahan ongelmassa.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa sitten. Syy: Korjaus
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa sitten. Syy: Lisäys
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 23.09.2022 klo 12:35

Mutta voisihan sitä ajatella, että luontokin on jossain mielessä hyvä ja paha. Ettei pelkästään ihminen? Siis kun luonto toisaalta on meidät ns. luonut, mutta se voi myös tuhota meidät. Siis jos ajatellaan että kuolema on aina paha asia ja elämä on hyvä asia. Vaikka toki luonnolla ei ole ns. tietoisuutta, vaikka toisaalta, eipä sitäkään tiedä. Voi tietenkin olla, että ns. maailmankaikkeus on jollakin tavalla tietoinen. Olen lukenut joskus asiasta, vaikka toki se kuulostaa aika kaukaa haetulta. Miten maailmankaikkeus voisi olla tietoinen kun sillä ei ole aivoja?

Yhdesssä elokuvassa sanottiin mun mielestä loistavasti, että ihmisen elämä on sitä että kaksi ajatusta päässä taistelee keskenään. Tai jotenkin noin se meni. Vaikea sanoa, minkä takia niin on. Aivot ovat monimutkaiset. Voihan toki niitä ajatuksia sanoa Jumalaksi ja Saatanaksi jos haluaa. Ainakin ennen muinoin se oli täysin selviö että Jumala ja Saatana kamppailivat ihmisen ns. sielusta. Nykyään käytetään sitten yleisesti ottaen vähän eri termejä.

Nykyään myös usein ajatellaan niin, että jos ihminen kuulee selkeästi esim. Jumalan puhuvan hänelle ja ihminen tottelee sitä ääntä, niin hän on mielisairas. Ehkä tulevaisuudessa niin ei enää ajatella, mutta tässä ajassa todellakin ajatellaan.

Jos Jeesus eläisi nyt niin voi hyvin olla, että hänet vietäisiin suljetulle osastolle. Mutta toki voi olla silti niin, että Jeesus oli oikeassa saarnoissaan. Se vaan että ihmis-massat eivät pystyneet/pysty sulattamaan hänen opetuksiaan. Siis esim. sitä että olisi Taivasten valtakunta tai että Jeesus tulee uudestaan. Tai onhan meillä tietenkin kristinusko ja monet sulattavat sen, mutta jos nyt joku tyyppi alkaisi tuolla kadulla huutamaan että hän on messias yms. niin aika nopeasti hänet sieltä kiikutettaisiin osastolle.

Evoluution ns. tarkoitus on vain että ihminen selviytyy niin kauan hengissä että hän voi tuottaa jälkikasvua. Se on karu fakta, mutta tuon faktan mukaan ihminen olisi täysin turha sen jälkeen kun hän on lapset tehnyt ja kasvattanut. Sen takia en usko, että siinä on koko totuus. Maailmassa on niin paljon erilaisia kerroksia, että evoluutiokin on vain yksi niistä kerroksista. Kierkegaard kirjoitti siitä että ihmisessä yhdistyy ääretön ja äärellinen. Jumala ja luonto. Että me ollaan luonnon tuotoksia, mutta me ei olla pelkästään luonnon tuotoksia. Peterson puhui siitä että ihminen on samaan aikaan osa luontoa ja osa kulttuuria.

Vielä siitä, että mun mielestä sillä tavalla maailma tai luonto on rikki, että se luo rikkinäisiä olentoja. Vaikka toki sen tarkoitus varmasti on luoda ehjiä olentoja. Että tavallaan luonto, kulttuuri, eläimet, ihmiset kaikki on jollain tavalla rikki, ainakin siinä mielessä että mikään niistä ei ole täydellinen. Mutta ehkä täydellisyyttä ei ole olemassakaan. On vain kohtalaisen hyvää tai sitten huonoa. Että elämäkin voi olla joko ihan hyvää tai sitten huonoa, tai todella huonoa...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 23.09.2022 klo 17:07

"Mutta voisihan sitä ajatella, että luontokin on jossain mielessä hyvä ja paha. Ettei pelkästään ihminen? Siis kun luonto toisaalta on meidät ns. luonut, mutta se voi myös tuhota meidät. Siis jos ajatellaan että kuolema on aina paha asia ja elämä on hyvä asia. Vaikka toki luonnolla ei ole ns. tietoisuutta, vaikka toisaalta, eipä sitäkään tiedä. Voi tietenkin olla, että ns. maailmankaikkeus on jollakin tavalla tietoinen. Olen lukenut joskus asiasta, vaikka toki se kuulostaa aika kaukaa haetulta. Miten maailmankaikkeus voisi olla tietoinen kun sillä ei ole aivoja?"

Mä en saa kiinni siitä että luonto voisi olla hyvä tai paha? Luonto ei valtsi, siis metsä, autiomaa, meri tai järvi. Jos tulee maanjäristys tai tsunami joka tappaa ihmisiä niin mannerlaatat vaan liikkuu, ei ne valitse ajankohtaa. Tai et joku karhu, tai pantteri raatelee toisen eläimen ja syö sen, se toimii eläimet toimii vaistoilla. Jos luonto tekisi tietoista valintaa hyvän tai pahan vinkkelistä niin silloin luonto voisi olla hyvä tai paha. Onko mannerlaatoille merkitys kuoleeko 10000000-ihmistä ja eläimiä jne? Jos joku Jumalan kaltainen liikuttelee laattoja, tai purkautuu tulivuorena niin silloin asiat voivat olla meidän ihmisten vinkkelistä hyviä tai pahoja. Mitä hyvä tai paha ovat Luonnon, tai Luojan vinkkelistä sitä ei voi oikein tietää?

Mä lähtisin tutkiin tuota mielen tietoisuutta itsestään. Siis sitä että sisäisessä keskustelussa on ainakin kaksi ajatusta jotka kiistelee. Kumpi niistä on "oikeampi" minuus? Sitten on mahdollista että "mielen näyttämölle" singahtelee useitakin eri ajatuksia, ja jää minuuden valinnaksi mihin ajatukseen se tarttuu?
Nykyään puhutaan saatanasta nimellä ego, joka on kertymä kaikkea vuosien varrelta sosiaalisesti sisäistettyä esim. vertailu, käsitteelistäminen ja luokittelu.
Luonto ei käsitteellistä, luokittele, tai vertaa.
Ihminen on osa luontoa, ja tietoisuudesta kerrotaan löytyvän "syvin minuus" joka on irti saatanallisesta egosta.
Mutta pääseekö ihminen irti egostaan - ei varmaan kokonaan, jos edes tunnistaisi itsessään sen?
Se on aina kulttuuri sidonnaista miten suhtaudutaa "Jumalan ääneen". Länsimaissa voidaan nostaa lahkon johtajaksi tai sulkea osastolle. Jossain etelä-amerikan viidakoissa, afrikan viidakoissa suhtautuminen voi olla erilaista.
Keikki erilaisuus pelottaa. Valkoiset variksetkin ajetaan pois harmaa-mustien joukosta, vaikka luulisi eläinten luonnon olevan hyvinkin liberaali.

Ei Jeesus kai huudellut itseään messiaaksi? Opetuslapset ihmettelelivät ja kysyivät onko hän messias, johon vastasi että kyllä muitelisin. Evankeljumit on niin seikkaperäisiä et niistä on vaikea luoda kuvaa mitä Jeesus syvimmiltään oli. Eihän hän kehottanut mitään uskontoa, tai maalista kirkkoa perustamaan. Hän puhui yksilöille, ja paransi sairaita.
Mikälaisia keskusteluja Jeesus kävi päänsä sisällä?

Täydellinen käsite sisältää taas sen käsitteelistämisen joka oli mielen egosta. Käsitteelistääkö eläimet? Kyllä koira ainakin kiintyy omistajaansa, ainakin mun koira, ja minä häneen. Jos koiralle antaa nappuloiden lisäksi muutamanpäivän jotain extraa, niin sitten kun extra loppuu koira katsoo mua et miksi extra loppui, eli koirakin osaa verrata mitä sen ruokakupissa on? Mutta käsitteellistääkö koira ruokakupin sisällön hyväksi tai pahaksi?

Mä luulen että koko hyvän ja pahan ongelma tiivistyy siinä raamatun paratiisi kertomuksessa. Hyvän ja pahan tiedon puu on se avain?

 

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 24.09.2022 klo 12:21

Se koko Paratiisi tarina toki on vain metafora, mutta ei tarvitse mennä kuin muutama sata vuotta taaksepäin niin ihmiset ottivat sen täysin faktana. Että oikeasti on ollut jokin sellainen Paratiisi missä oli Aatami ja Eeva. Ja luultiin että maailma on vain korkeintaan kymmeniä tuhansia vuosia vanha, jos sitäkään. Että siinä mielessä osa Raamatun kertomuksista johtaa kyllä aika harhaan. Toki se Paratiisi kertomus kuvaa ihmisen tuloa tietoiseksi olennoksi, mutta eipä se oikeasti niin tapahtunut. Toki tuskin kukaan enää niin väittääkään.

Jos ei Jeesus selvästi sanonut että hän on Messias, niin aika väärää tietä kristinusko on mennyt koko historiansa ajan. Toki en ole pahemmin tutkinut Raamattua, niin en tiedä tuosta asiasta. Mutta olisin voinut olettaa että Jeesus sen nyt kuitenkin selkeästi ilmaisi, koska siihenhän lähes koko Uusi Testamentti perustuu.

Voisihan sitä toisaalta sanoa myös, että mikään asia ei ole paha eikä hyvä. Silloinhan voisi ajatella, että Holokaustikaan ei ollut paha asia. Mutta kun se vaan oli. Koska kärsimys ja kuolema ovat pahoja asioita. Ja sitä ei oikeastaan tarvitse kenellekkään selittää että miksi esim. kärsimys on paha asia, koska ihminen pystyy sen tuntemaan ja tietämään. Ilman että kukaan sitä tarkemmin selittää...

Mun mielestä esim. koirat pystyy mieltämään jotenkin hyvän ja pahan eron. Että pahaa on se jos puree ihmistä ja hyvää jos nuolee ihmistä. Jotenkin noin ainakin jotkut koirat pystyy ne erottamaan. Luultavasti.

Mutta jos luonto ei voi olla millään tavalla hyvä tai paha, niin tarkoittaako se että ei ole Jumalaa tai Saatanaa, sillä jos Jumala on luonto, niin kuin jotkut ajattelee, ja jos Saatanakin on jollain tavalla luonto, niin jos luonto ei ole hyvä tai paha niin ei ole Jumalaa tai Saatanaa olemassa. Sillä juuri Jumala mielletään täysin täydellisen hyväksi ja Saatana täysin pahaksi. Joten Jumala ja Saatana on vain ihmisen päässä. Ja voisi myös ajatella, että ne on vain sähköistä toimintaa aivoissa. Toki eihän me tiedetä mikä on tietoisuus tarkalleen. Voi vaan toivoa, että se olisi jotain muuta kuin pelkästään aivojen tuotos...

Hermann Hessen mukaan ei ole yhtä ns. oikeaa "minuutta", vaan on taistelevia minuuksia mieli täynnä. Arosudessa esim. kirjoittaa siitä. Toki siitä voi olla sitten montaa mieltä. Joidenkin mukaan ihminen on kuin sipuli jossa on vain kerroksia kerroksien päällä, muttei ydintä. Itse ajattelen että kyllä ihmisellä täytyy jokin oma persoona, ydin, olla, jossain aivojen syövereissä. Ehkä sitten joskus sitä kutsuttiin sieluksi, mutta voihan sitä kutsua monella nimellä. Mutta eipä näistä tiedä...

Kristinusko kyllä tuntuu olevan siinä mielessä oikeassa, että kyllä todellakin ihmisen mielessä kamppailee Jumala ja Saatana, hyvä ja paha, tai mitä termejä nyt haluaa sitten käyttää... Enää nyt ei toki hirveästi käytetä sanoja Jumala ja Saatana, mutta jonkinlainen kamppailu aivoissa kyllä on...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 24.09.2022 klo 18:43

Vanha testametti on varmaan pitkälti metaforaa. On varmaan vieläkin uskonnollisia ihmisiä, jotka olettaa että käärme, nainen, ja omena kirosivat ihmiskunnan?
En oleta että paratiisi kertomus olisi kirjaimellisesti tapahtunut niin kuin raamatussa. Kertomuksessa on vain piirteitä tietoisuuden kehittymisestä, jotka ovat tapahtuneet vuosituhansissa.
Jossain kohtaa evoluutiota on tietoisuudessa tapahtunut niin että ihminen on todennut "minä olen".
Silloin kun edellinen on tapahtunut on ihminen eriytynyt muusta luomakunnasta tietoisuudessaan.
Ja kun tietoisuus kehittyi se toi valitsemisen mahdollisuuden...siitä seuraa et ihminen voi valita toimiiko hän noin vai näin, ja toimimisesta seuraa jotain?
Kauanko evoluutiolla on mennyt että ihminen käsittää että on erillinen yksilö , tuomittu valintoihin, joista seuraa hyvää tai pahaa? Kauan luulen?
En ole tainnut lukea yhtään kirjaa joka käsittelisi oletettua tietoisuuden kehittymistä vuosituhansissa.
Mistä voisi todeta milloin ihmisen tietoisuudessa on tapahtunut sisällöllisiä merkittäviä harppauksia? Edellistä ei voi lukea fossiileista, tai luola maalauksista.
Tai ehkä juuri luolamaalaukset on osoitus siitä että ihminen viittaa itsensä ulkopuolelle maalauksessa? Jos kuvaa jotain kuvalla tarvii olla tietoisuus itsestä.

Ahdistuskin voi olla mielen evoluutio kehitystä muuntaa ihmismieli sellaiseksi että se ei tuhoa toisia. Ahdistunut ihminen harvemmin suunittelee vallankaappausta, sotaa, tai presidentiksi pyrkimistä.

Koska mielen sisäinen kamppailu alkoi ihmiskunnassa? Mistä sen voisi todentaa historiasta, tai evoluutiosta?
Edellisen voi vain olettaa tapahtuneen joskus, koska sitä mielen kappailua on nyt.

Onko se kohta jossa mieli rupesi kamppailemaan itsensä kanssa symbolisesti se kohta jota kuvataan paratiisi-metaforassa?

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 1 viikko, 5 päivää sitten. Syy: Lisäys