Hyvää juhannusta!

Minua jotenkin ahdistaa tämä juhannus. Pelkkä oleminenkin ahdistaa. On tämä elämä sellainen karuselli että alta pois.

Muistan jo aikanaan kun päiväkodissa ahdisti. Eli lähes koko elämän ajan on ollut aika ajoin tätä ahdistusta, joka on olemassaolon ahdistusta. Voisi sanoa että eksistentiaalista ahdistusta.

Joku nurmikon leikkaaminen tai vastaava voi olla hyvää terapiaa.

En tiedä oikein mihin tässä elämässä tulisi uskoa? Raamattu voi antaa turvaa tai rukoilu, mutta kun en ole uskovaista sorttia.

Välillä ajattelen, että im veisi ahdistuksen pois. Mutta se veisi samalla kaiken muunkin pois.

Hirvittää ajatella esim. tuota Ukrainan sotaa. Hirvittää maailman tapahtumat. Eikö elämä ole jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa ja sitten vielä kaikenlaiset pandemiat ja muut riehuu, puhumattakaan Ukrainan tilanteesta. Maailma on jollakin tavalla mätä.

En tiedä onko im ikinä ratkaisu. Ehkä im synnyttää vain lisää ongelmia tähän maailmaan...

Toivottavasti tämä juhannus nyt menisi nopeasti ohi... Vaikka toki useille tämä on hienoa aikaa...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Ootteko muuten lukeneet Kazantzakisin kirjan Viimeinen kiusaus? Siitä on tehty elokuvakin. Kertoo fiktiivisen tarinan Jeesuksen elämästä. Kirja kyllä aika hurjaa luettavaa. En ole sitä vielä kokonaan lukenut. Kazantzakis kirjoittaa aika hyvin. Tuo kirja joutui aikanaan muistaakseni katolisen kirkon hampaisiin. Meni ns. kiellettyjen kirjojen listalle. Ihan mielenkiintoinen alku kirjassa. Jeesus nähdään ns. mielenterveys kuntoutujana. Toki tuo koko tarina on fiktiivinen. Lähes mikään kirjan seikka ei pidä paikkaansa, mutta kuitenkin... Elokuva myös hyvä... Jeesus nähdään siinä ns. inhimillisessä valossa. Mistäpä sitä oikein sitten kukaan tietää, mitä silloin oikeasti tapahtui kun 2000 vuotta siitä jo. Ehkä jos Jeesus eläisi nyt, niin hän olisi tubettaja...

Kazantzakisin kirja Viimeinen kiusaus joutui Vatikaanin mustalle listalle, ja kun Kazantzakis kuoli häntä ei saanut haudata hautausmaalle.

Luulen että jos Jeesus eläisi fyysisesti tänäpäivänä hänetkin tuomittaisiin vääräuskoiseksi. Etenkin kirkojen johdon toimesta.

En ole lukenut kirjaa, mutta olen lukenut kirjan arvosteluita. Miksei kirjailija saa kirjoittaa yhtä omaa näkökantaa joka on hänen näkemyksensä asiasta.
Kazantzakis inhimillisti Jeesuksen, siis korosti hänen ihmisellellistä puolta, tai oliko hän peräti valistunut ihminen? Joka ei ollut sen Jumallalisempi kuin  kukaan muukaan ihminen?

Keskustelun Jeesuksen elämästä on aina tervetullutta, ja kirjailijalla on taiteellinen vapaus. Taiteen yksi tehtävä on horjuttaa valta ajattelua, ei kumota sitä vaan horjuttaa.
Muhamed, ja Buddha eivät väittäneet olevansa Jumalia, vaikka heillä saattoi olla Jumalallinen tehtävä.

Muhamed, Budhha, Jeesus ovat olleet tärkeitä suunnan näyttäjiä menneisyydessä, mutta myös nykyisyydessä. Profeettoja tulee ja menee, niistä pitäisi osata valita oikeat ketä kuunnella.

Juhannus on ahdistavaa aikaa yksin oleiluu.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Minua juhannuksessa ahdistaa sosiaaliset tilanteet. Yksin oleilu välillä tuntuu todella hyvältä. Tai ihan sama mikä juhla niin ahdistaa. Olenko sitten introvertti? Mahdollisesti... En oikein tajua sitä syytä aina, että miksi minua ahdistaa... Kunhan nyt sitten ahdistaa...

Kazantzakis oli etevä kirjailija. Halusi varmaan provosoida vähän kirjallaan. En ymmärrä oikein miksi Vatikaani veti herneen nenään siitä? Sehän on fiktiota. Kaunokirjallisuutta.

On jotenkin vaikea uskoa muuten mitään uskontoa ns. totuudeksi, koska ihmisellä ei näyttäisi olevan mitään sielua eikä mitään kuoleman jälkeistä elämää nyky näytön mukaan tunnu olevan. Toki eihän sitä tiedä, siltä se vain tuntuu. Mikä sitten uskonnon tilalle elämässä? Se on vaikea kysymys. Kaippa sitä voi uskoa, esim. kristinuskoon vaikka seuraisi myös tiede juttuja? Kristinusko voi olla tavallaan pelastus-lautta uppoavassa laivassa. Kuinka pitkälle se pelastus-lautta sitten vie? En tiedä. Mutta ainakaan ei uppoa laivan mukana...

Mietin sitä tässä, että ehkä ihmisen on parempi elää jossain kirjojen, uskontojen, filosofioiden, elokuvien maailmassa kuin karussa todellisuudessa? Koska mitä muutakaan tämä karu todellisuus oikein antaa kuin ahdistusta? Uskonnot sentään antaa varmuutta, että elämä kantaa. Kaunokirjallisuus voi saada ihmisen hyvälle tuulelle. Kuten filosofia ja elokuvat. Minkä takia pitäisi katsoa todellisuutta silmästä silmään? Pääasia nyt sitten kuitenkin, että elämä olisi sellaista että sitä pystyy elämään. Välillä edes jotenkin mukavaa.

Nietzsche sen sanoi. "Kun tarpeeksi kauan tuijottaa kuiluun, niin kuilu alkaa tuijottamaan takaisin."

On hyvä että maailmassa on mytologioita yms. Ettei tässä nyt sitten jokaisesta ihmisestä tule nihilisti. Koska nihilismillä ei oikein saavuta mitään...

Jos eläisi hengellisessä maailmassa joka koostuu uskonnoista, filosofioista ja mystiikasta? Edellinen ei pakota lukitsemaa yhtä vastausta, ja elää jatkuvasti.
Ns. "Lukittu vastaus ei elä" eikä jousta.
Ihmiset saavat kyllä valita ja "lukita" uskontonsa se on täysin jokaisen oma asia.
Ehkä se on ihmisen persoona kysymys kenelle onnistuu "lukittu" vastaus. Minua on aina kiinnostanut kysymykset enemmän kuin vastaukset.

Se on hienoa että usko ja elämä kantaa.
Voit vain kuvitella kuinka kiukkunen olen välillä itselleni kun en kykene uskomaan kyseenalaistamatta.
Sitä kyseenalaistamista se kreikkalainen kirjailijakin teki. Kyseenalaistaminen ei ole kieltämistä, vaan kysymysten asettelua joskus jopa provosoiden.

Sepä se. En pysty itsekään lukitsemaan mitään vastausta. Kun elämä koko ajan kulkee. Kello laukkaa. Jos täysin luottaisin Jumalaan tai vastaavaan, niin enhän etsisi sitten enää mitään ja elämä pysähtyisi. Mutta kun elämä, aika ei tunnu pysähtyvän. Kaikki virtaa. Niin kuin Herakleitos sanoi. Se vaan että miten pysyy virran mukana. Sitä on elämä, että yritetään pysyä sen virran mukana.

Monesti, joo, kysymykset voi olla paljon mielenkiintoisempia kuin vastaukset.

Kun miettii että veri kiertää koko ajan suonissa. Ajatukset juoksevat. Kehossa elimistö koko ajan vain paiskii hommia. Niin tämä elämä sitten on liikettä. Jos kaikki pysähtyisi, niin ei olisi elämää. Universumikin koko ajan vain luo tähtiä ja samalla tähtiä tuhoutuu. Kaikki etenee.

Aika paljon tietoa kyllä ihmiskunta on kerännyt, kun ajattelee että ei siitä pitkä ole kun oltiin vielä apinoita... Tiedon kerääminenkin etenemistä. Liikettä. Kohti jotain parempaa, toivottavasti...

Joskus, tai nykyään aika usein toivon, että ajatukset pysähtyisivät, tai että niitä pystyisi hallitsemaan.

On ihmisiä jotka syylistävät kun ei tempperamentti ei anna lukita yhtä vastausta.

Tietoa ihmiskunta on kerännyt paljon - kun tiedon saisi jalostettua viisaudeksi ihmiskunnan toivo lisääntyisi kohti tulevaisuutta.

Tää helle ja Juhannus ahdistaa. En ole tottunut olemaan koiran kanssa kaksin juhla pyhiä.

Ajatusten pysähtymistä minäkin toivon, mutta se kai ei ole mahdollista?
Mieli työntää "ajatus näyttämölle" jatkuvasti uusia ajatuksia. Ja mitä enemmän inhoat tai "työnnät pois" joitain ikäviä ajatuksia sitä varvemmin ne tulevat. Pois työntäminen ja kieltäminen antaa voimaa ikäville ajatuksille.

Kuka tän ihmismielen on oikein suunnitellut? Ei halunnut helpolla ihmistä päästää. Aina on kohdattava ne ikävimmät ajatukse joita ei haluisi kohdata.

Ajatuksista "irtipäästäminen" voisi toimia paremmin kuin ajatusten pysäyttäminen. Mutta ei irtipäästäminenkään mitään helppoa ole.

Tuosta irtipäästämisestä tuli mieleen Marion Rosen, jonka keskeisin elämäntyö oli menetelmä joka syntyi työnsä tuloksena. Hänen ajatuksiaan on Se mitä pidät sisälläsi, tulee tuhoamaan sinut, mutta se minkä päästät sisältäsi, tulee pelastamaan sinut. Aika vahvasti sanottu, mutta oman kokemuksen perusteella se toimii.

Sen olen huomannut noissa ajatusten virtauksissa, että jos en huomioi, ajatus tulee aina uudestaan. Kun sen huomaa ja hyväksyy ja antaa sille se hetki, sen uusiutuminen harvenee.

0len.kuin kivi, jota (ajatusten) aallot hioo. Ahdistuksen mukana kun tulee kipu se on kuin kiinnike, joku asia kiinnittää siihen hetkeen. Jotain on silloin päästämättä pois.

Mitä enemmän ristiriitaisia tunteita liittyy tuohon hetkeen, sitä vaikeampaa irtipäästämisestä tulee. Mitä useammin niitä ristiriitaisia tuntemuksia huomioi, kerta kerralta vaikeutta tuovien ajatusten pois päästäminen helpottuu.

Kannattaa nyt kesällä mennä järveen uimaan (jos mahdollista), paras terapia muoto mitä tiedän.

Uidessa usein keskittyy vain veden lämpötilaan ja kehon liikkeeseen ja sillä on jotenkin vapauttava voima. Järvessä uiminen ihan eri asia kuin uimahallissa.

Suomeen voitaisiin kehittää tällainen terapia muoto, jossa ihmiset menee joukolla keskellä kesää järveen ja puhuu siellä vaikeista asioista. Tuli vaan mieleen. Toki ei kaikki tykkää uimisesta...

Ehkä siellä järvessä ei mikään pysähtyisi, kaikki virtaisi kuin vesi. Tällainen idea vaan. Toki joku kylmä suihkukin voi auttaa,,,

Totta. Onko parempaa aamua kuin kun jos voi mennä järveen uimaan. Kävin eilen ja tänään pienen lenkin ja päädyin uimarannalle, eikä ketään muita jolloin sai rauhassa vaikka kellua. Nämä linnunmaitokelit, kun vesi tuntuu niin pehmeältä iholla! Isonkin järven rantavedet lämmenneet.

Kävin just uimassa. Eilen kävin koiran ja tyttären kanssa vedessä.

Itsemurha-ajatukset ovat osa arkea. Olen oppinut jotenkin niiden kanssa elämään, ovat ajatuksia siinä missä muutkin.

Odotan itse adhd tutkimuksiin pääsyä. Koko elämäni pää on ollu yhtä sotkua ja nyt kolmekymppisenä ei vaan enää selviä elämän vaatimuksista. Tarvitsee apua. Oli siis aiheen vierestä, mutta im ajatukset on aina ollut osa elämää. "Tapa ittes" "Jos vaan tappaisin itseni, kaikki olis helpompaa" "Voisin ajaa rekan eteen" Melko jatkuvalla syötöllä näitä tulee huonoon aikaan. En usko että toteuttaisin koskaan ikinä. Riski toki kohonnut, nepsy piirteet ja isä, joka tappoi itsensä...

Hyvä idea tuo vesiterapia. Useasti mieltä verrataan veteen ja sen eri olo muotoihin.

Mielessä voi olla aaltoja, se voi olla tyven, joessa vesi virtaa, jossain seisovassa paikassa vesi pilaantuu.

Mitä luulette kannetaanko me edellisten sukupolvien geeniperimänä taipumusta mielen sairauksiin?