Tänään injektio käynti. Auttaa ahdistukseen. Joudun olemaan tk:ssa kolme tuntia, kun tarkkaillaan miten lääke vaikuttaa. Saan pistoksen kerran kuussa.

En vain pysty sietämään tätä porukkaa, ketä täällä aina samaan aikaan on mun kanssa. Varsinkin yksi, joka laulaa itsekseen. Kuula meinaa hajota. Miten joku voi käyttäytyä noin huonosti julkisella paikalla?

Moi.

Ihmisen psyyke pitäisi olla syy seuraus suhteen alainen. Tuo ali-tajunta on melkoinen laitos, sitä ei voi kytkeä pois päältä. Jotenkin mä lasken sen sinne syvii aivokerroksiin, jonne järjellinen päättely ei tehoa.
Mutta ali-tajunta on myös kiinteässä yhteydessä kehoon ja hermostoon, jos saa kehoa ja hermostoa rauhoittumaan niin se vaikuttaa syviin aivokerroksiin.
Se on kyllä tosi haasteellista kovassa ahdistuksessa pyrkiä rauhoittamaan kehoa, ja hermostoa. Luulisin sen olevan yksi keino niiden itse opittujarn kikkojen rinnalla.
DKT-terapia on suunnattu ihmisille joilla on persoonallisuus häiriö tai kaksisuuntainen. Mulla on sellainen persoonallisuus häiriö joka on rajatila, ja sisältää epäileviä piirteitä.
En mä epäile et onko maapallo pannukakku, mutta sitten suhtaudun tosi kriittisesti auktoriteetteihin joilla on valta päättää minua koskevista asioista. Edellinen juttu juontaa juurensa mun vanhempii jotka eivät toimineen johdonmukaisesti, vaan hyvin arvaamattomasti.
Olen ollut tietoinen epäilevistä piirteistäni....tavallaan joskus epäily on hyväkin juttu ettei niele pureskelematta.
Tuo epäily on niin syvällä minussa että se vaikuttaa persoonallisuuteen. Mutta en mä epäile silloin kun elämä soljuu suht kivuttomasti eteenpäin.

Mutta nyt kun ollaan aallon pohjassa saatan epäillä esim. DKT-terapian toimivuutta. Tavallaan edellisessä ei ole mitään ihmeellistä koska epäilethän sinäkin 89:si omaa terapiaasi. Ja epäillä saa...

Luulen että Jumalan, Jeesuksen...uskonnollisten auktoriteettien epäily johtuu minun epäilijä persoonastani? Hyväksyn Jumalan, Buddhan, Jeesuksen, jopa iankaikkisen elämän, kunhan sitä asiaa ei niin että "tää asia on nyt näin" ja "epäilykselle, ja kysymyksille ei ole nyt vain tilaa"

Persoonallisuus on osaksi tiedostettua ja osaksi tiedostamatonta. Luulen että mitä paremmmin tuntee itsensä, jopa ne ikävät piirteet niin sitä paremmin sietää itseensä, ehkä jopa ahdistustaan?

Jokaisella ihmisellä on jonkin asteinen persoonallisuushäiriö, mutta milloin se muuttuu diagnoosiksi asti on toinen juttu.
Asiasta toiseen tänään oli kyllä melkoisen ahdistava aamu...mutta se vähän hälveni kun kirjoitin tänne.

Hyvä jos hälveni. Kuluttaa kyllä elimistöä tämä ahdistus. Kun tulee kylmä hiki päiväksi, niin ei ole mukava tunne.

Kyllä minäkin epäilen paljon asioita. Välillä hyvä asia muttei aina.

Tykkään sen takia olla yksin, kun silloin ei tarvitse olla kenenkään ns. laulajan seurassa. Siis sellaisen ihmisen kenestä aiemmin puhuin.

Minulle ei siinä mielessä Jumala kysymys ole ongelma, että yritän vain jotenkin potkia itseäni eteenpäin tässä elämässä. Relevanttia ei ole tällä hetkellä onko taivasta vai ei. Relevanttia on miten selviydyn tästä päivästä.

Moi.

"Minulle ei siinä mielessä Jumala kysymys ole ongelma, että yritän vain jotenkin potkia itseäni eteenpäin tässä elämässä. Relevanttia ei ole tällä hetkellä onko taivasta vai ei. Relevanttia on miten selviydyn tästä päivästä."

Focus tässä päivässä, ja tässä hetkessä. Jokaisessa hengen vedossa. Sitten kun puhaltaa viimeisenkerran keuhkot tyhjäksi, voi pohtia mitä nyt?

Aina kun ajaus karkaa tulevaisuuteen, tai aprikoi mennyttä elämää...tämä hetki jää elämättä. Ja ei kai meillä ole muuta kuin tää hetki, joka meni jo?

Tänään oli taas dkt-terapia. Yksi aihe oli harjoitella hymyilemään vaikeuksille. Koitappa hymyillä vienoa hymyä im. ajatus kehälle... mä en onnistu.

Toi hymy tulee Zenbuddhalaisuudesta. Hymyileminen rentouttaa kasvolihaksia, ja kehoa, ja jos keho rentoutuu myös mielikin rentoutuu. Taas ihan hyvä kikka järjen tasolla, mutta kun tunteita en pysty huijaan...jos ahdistaa paljon ei hymyilytä juuri yhtään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Tiedätkö HerKaramazov mikä minua eniten risoo tässä elämässä? Se että pitää osallistua sosiaalisiin tapahtumiin, vaikka on paska olo. Ja sitten vielä ei pysty nukkuun kun ahdistaa niin hemmetisti. Kaikki ahdistaa. Haluaisin vain olla neljän seinän sisällä ja kuunnella musiikkia, mutta kun kaikki kiskoo joka suuntaan tässä elämässä. Ja täytyy ns. pitää sosiaalista maskia yllä tuolla ulkomaailmassa. Ja sitten sitä miettii kaikkia kauheita ajatuksia kuolemasta ja ahdistuksesta. Tätä se on ollut jo monta vuotta, eikä tämä tästä muutu. Jotkut aukoo päätä, pitäisi niitäkin kestää. Kaikkea pitäisi kestää... Mutta eikö minulla ole kuitenkin oikeus olla kotona ja kuunnella musiikkia? Miksi minun tarvitsisi tavata ketään? Varsinkaan silloin kun on paska olo... Ottaa vaan niin päähän välillä, kun useat tahot painostavat menemään erinäisiin paikkoihin. Sosiaalisiin tilanteisiin. Eikö ne sitten ymmärrä, etten voi olla koko ajan menossa... Olen minäkin vain ihminen, niin kuin kaikki muutkin tässä maailmassa... Se ei tunnu riittävän joillekin ihmisille... Mikä tässä elämässä riittää oikein? Ja sitten kun en mene johonkin paikkaan mihin joku pyytää, niin sitten mieleen nousee hirveä morkkis... On tämä elämä välillä kyllä niin viheliäistä... Mutta minkäs teet? Sellaista se on aina ollut... En vain tahdo jaksaa määräänsä enempää sosiaalisia tilanteita...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Moi 89.

Tietyntyyppiset sosiaaliset tilanteen kuormittaa kyllä valtavasti, mutta ei kaikki niin paljon. Tosin ihmisen sosiaalisuus on persoona kysymys. En tiedä voiko ihminen valita onko sosiaalinen vai ei?
Toiset ihmiset kuvittelevat että ihmisen täytyy olla koko ajan menossa, jos hän pysähtyy ja on itsekseen se on jotain kammottavaa.

Kyllä ihmisellä on oikeus säädellä omaa sosiaalisuuttaa, eikö se ole vähän niin kuin uskonnon, ja sanan vapaus?
Kuka tai mikä taho sinua painostaa sosiaalisuuteen.?

Onko sulla mitään lääkettä että saat nukuttua? Nukkuminen on yhtä tärkeää kuin liikkuminen ja syöminen. Mulla on aikoja jolloin en pysty nukkuun kuin n.4-tuntia yössä, se on riipivää.
Ahdistus ja im.ajatukset jotenkin nivoutuvat yhteen, ainakin minulla.

HerKaramazov kirjoitti:
Moi 89.

Tietyntyyppiset sosiaaliset tilanteen kuormittaa kyllä valtavasti, mutta ei kaikki niin paljon. Tosin ihmisen sosiaalisuus on persoona kysymys. En tiedä voiko ihminen valita onko sosiaalinen vai ei?
Toiset ihmiset kuvittelevat että ihmisen täytyy olla koko ajan menossa, jos hän pysähtyy ja on itsekseen se on jotain kammottavaa.

Kyllä ihmisellä on oikeus säädellä omaa sosiaalisuuttaa, eikö se ole vähän niin kuin uskonnon, ja sanan vapaus?
Kuka tai mikä taho sinua painostaa sosiaalisuuteen.?

Onko sulla mitään lääkettä että saat nukuttua? Nukkuminen on yhtä tärkeää kuin liikkuminen ja syöminen. Mulla on aikoja jolloin en pysty nukkuun kuin n.4-tuntia yössä, se on riipivää.
Ahdistus ja im.ajatukset jotenkin nivoutuvat yhteen, ainakin minulla.

Olen tavallaan ihan sosiaalinen, mutta en pysty olemaan koko päivää ihmisten seurassa.

Mun on välillä ihan pakon edessä pysähdyttävä. Oltava yksin.

Ne sosiaaliset tilanteet kuormittavat eniten, kun pitää olla jossain porukassa. Silloin kun on kaksin jonkun kanssa, niin kuormitus on aika pientä.

Voi olla että lähinnä itse painostan itseäni sosiaalisiin tilanteisiin. Tai siis, kun ajattelen että tulee hirveä morkkis, jos en mene joihinkin juhliin, mihin on kutsuttu. Tai vastaavaan.

En tiedä onko se osaksi periytyvää, että välttelee välillä sosiaalisia tilanteita?

Käytän melatoniinia. Ei ole mitään unilääkettä.

Minulla myös ahdistus ja im-ajatukset on samassa paketissa. Viime aikoina on ahdistanut normaalia enemmän... Ja sitä kautta im-ajatuksia ollut enemmän... Onneksi tulen toimeen noitten ajatusten kanssa kohtalaisen hyvin. En suunnittele mitään im-tekoja yms. Se on positiivista... Ja siitä olen iloinen etten käytä alkoholia... Koska jos käyttäisin niin saattaisin ottaa im-ajatukseni tosissaan...

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

"Minulle ei siinä mielessä Jumala kysymys ole ongelma, että yritän vain jotenkin potkia itseäni eteenpäin tässä elämässä. Relevanttia ei ole tällä hetkellä onko taivasta vai ei. Relevanttia on miten selviydyn tästä päivästä."

Focus tässä päivässä, ja tässä hetkessä. Jokaisessa hengen vedossa. Sitten kun puhaltaa viimeisenkerran keuhkot tyhjäksi, voi pohtia mitä nyt?

Aina kun ajaus karkaa tulevaisuuteen, tai aprikoi mennyttä elämää...tämä hetki jää elämättä. Ja ei kai meillä ole muuta kuin tää hetki, joka meni jo?

Tänään oli taas dkt-terapia. Yksi aihe oli harjoitella hymyilemään vaikeuksille. Koitappa hymyillä vienoa hymyä im. ajatus kehälle... mä en onnistu.

Toi hymy tulee Zenbuddhalaisuudesta. Hymyileminen rentouttaa kasvolihaksia, ja kehoa, ja jos keho rentoutuu myös mielikin rentoutuu. Taas ihan hyvä kikka järjen tasolla, mutta kun tunteita en pysty huijaan...jos ahdistaa paljon ei hymyilytä juuri yhtään.
<ul id="bbp-topic-revision-log-377163" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-377163-item-377165" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 17 tuntia, 57 minuuttia sitten. Syy: Lisäys

Hymyily masentuneena ja ahdistuneena on mission impossible. Toki jos katsoo vaikka komediaa, niin varmasti hymyilee, mutta en ainakaan itse pysty hymyilemään ns. väkisin...

Puhutaan että pitäisi elää tässä hetkessä, mutta eihän tätä hetkeä tavallaan edes ole? Kun aika ei pysähdy. Ehkä se hetkessä eläminen on sitten sitä, että keskittyy johonkin niin täysillä, että aika tuntuu pysähtyvän. Tai tulee se flow-tila. Mitäpä muutakaan sitä tavoittelisi kuin flow-tilaa?

Tuli muuten noista im-ajatuksista mieleen, että jos oikeasti on im-teko tapa mielessä, niin kannattaa aina lykätä sen toteuttamista. Siis jos ihmisellä pyörii koko ajan im mielessä, niin aina ajattelee että tänään en sitä tee. Ajattelee sitten vaikka että huomenna. Ja sitten kun huominen tulee, niin ajattelee että huomenna. Ja siirtää sen niin kauan huomiseen, kunnes ei enää im-ajatus hallitse mieltä...

Toi on hyvä ajatus antaa tunteiden laantua. Mikään tunne ei kestä ikuisuuksia. Vaikka silloin kun tunne jyllää tuntuu että että se ei hellitä.

Moi.

Nyt tuntuu olevan todella vaikea aamupäivä. Todellista taistelua miten jatkaa elämää? Yksinäisyys korventaa. Ja tää tunne että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Tosin en ole varma mitkä ovat kriteerit onnistumiseen ja epäonnistumiseen? Ehkä juuri nyt se että onnistun pysyttelemään elossa?

HerKaramazov kirjoitti:
Moi.

Nyt tuntuu olevan todella vaikea aamupäivä. Todellista taistelua miten jatkaa elämää? Yksinäisyys korventaa. Ja tää tunne että olen täysin epäonnistunut ihmisenä. Tosin en ole varma mitkä ovat kriteerit onnistumiseen ja epäonnistumiseen? Ehkä juuri nyt se että onnistun pysyttelemään elossa?

Aika usein, jos tulee ajatus, että on epäonnistunut ihmisenä, niin se ajatus saattaa olla ns. vain depression oire. Siis tarkoitan, että onko se ajatus totta? Olen huomannut, että itse, usein kun vointi on huono, ajattelen sen seurauksena että olen epäonnistunut kaikessa. Ajattelen että kaikki romahtaa, mutta sitten muutaman tunnin päästä voi ollakin eri fiilis. Tai seuraavana päivänä. Minulla usein näin, mutta en tietenkään pysty sanomaan, miten se muilla menee.

Tai ehkä asia onkin juuri noin miten sanot. Ehkä ihmisen elämä on silloin ns. onnistunut, jos hän ei tee im:ää.

Taistelu im:ää vastaan on ehkä se suurin ja tärkein taistelu, minkä ihminen elämän aikana taistelee.

Tuli sellainen ajatus, että mitä jos ahdistus kiteyttää tämän maailman menon. Ja elämän. Mitä jos elämä on ahdistusta? Tai toisin sanoen kärsimistä. Niin kuin monet uskonnot sen kiteyttävät...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu

En kyllä yhtään ihmettele miksi im-ajatuksia... Ensiksi maailma oli korona,korona,korona. Nyt se on nato,nato,nato. Ja samalla uutiset jauhaa vielä lähestyvästä ilmasto katastrofista. Koita siinä nyt sitten elää normaalia elämää. Kai sitä pitää suuntautua jonkun uskonnon pariin, jotta tästä elämästä tulisi vähän siedettävämpää. Kristinusko voisi olla hyvä ratkaisu. Koska kun uutisia seuraa, niin ihmisestä voi tulla nihilisti. Voi alkaa tuntua, että mikä kaiken pointti oikein on. Sitten ollaan vaarallisilla vesillä...

Moi.

Mikä siinä onkin kun ahdistus, ja im-ajatukset ajautuu nihilismin suuntaan?
Kristinusko voi oikeesti olla hyvä ratkaisu. Mutta ainoo minkä mä käsitän tai omaksun edellisestä uskonnosta on "pyhähenki". Mun käsitys on tietysti kerettiläinen mutta se on jotenkin yksinkertainen, eli mikään elävä ei voi elää jos siinä itsessään ei ole pyhäähenkeä. Jumalasta ei oikeastaan voi tietää mitään, koska se on "suurisalaisuus". Jeesus taas herättää niin monta kysymystä, johon en ole saanut vastauksia.

Mutta joo, korona, ukraina, nato...ja mä luulen ettei tää juttu lopu noihin kolmeen tekijään...yritän olla maalaamatta "piruja seinille". Venäjä lisää kokoajan höökiä, mutta ukrainaa se ei valloita. Jotainhan sitten täytyy keksiä että venäläiset voi "kasvonsa säilyttää".

Jos ja kun suomi ja ruotsi on ennen juhannusta naton jäseniä, niin alkaako itämerellä sapellien kalistelu?
Olisiko siinä motiivi elää, että pääsee näkemään mitä tapahtuu lähi kuukausina? Kädet vois pistää ristiin kyynerpäitä myöten ettei itämerellä oteta yhteen.

Se on usein im-ajatusten kanssa, että kun niitä vatvoo tarpeeksi mielessä niin kaikelta putoaa lopulta pohja. Lähinnä elämältä ja sitten kun se pohja on pudonnut niin ei mikään uskomus järjestelmä oikein auta. Ja sitten ottaa nihilismi vallan ja sitten kun se ottaa vallan, niin im-ajatukset vain voimistuvat. Katsoin netistä että nihilismillä monta eri muotoa. Varmaan puhuttiinkin tästä joskus. Eksistentiaalinen nihilismi kuitenkin se yleisin. Että ihmisen elämällä ei ole mitään tarkoitusta suhteutettuna maailmankaikkeuteen.

Kristinusko ainakin antaisi jonkinlaisen toivon. Oli kristinusko sitten ns. totta tai ei, niin kuitenkin se voi tuoda mielekkyyttä elämään. Ja mitäpä muutakaan ihminen tarvitsee kuin mielekkyyttä. Se vaan on esteenä, että jokin minussa haraa vastaan. Juuri se epäily mistä puhuttiin. Aina tulee mieleen, että entä jos. Entä jos Jeesus ei tehnyt ihmeitä? Entä jos lopulta Evankeliumien sanoma ei ole faktaa? Ei minusta varmaan ole siihen uskon loikkaan...

Oletko lukenut Esko Valtaojan kirjoja? Luin yhtä, jossa hän puhui tulevaisuudesta. En ymmärrä mikä saa hänet niin positiiviseksi? Eikö hän oikeasti ole seurannut maailman menoa? Tai ihmiselämän kulkua? Hän väittää että tulevaisuudessa kaikki on ruusuilla tanssimista. Mutta tässä se nyt on sitten nähty, se tulevaisuuden suunta. Juuri nuo korona, Ukraina, Nato... Jotenkin vaan pitäisi kuitenkin joka päivä käydä kaupassa ja ulkona, vaikka tuntuukin siltä että onko niillä asioilla oikein mitään merkitystä..? Olit täysin oikeassa silloin kun joskus kirjoitit ettei elämästä pysty tekemään valitusta mihinkään ns. osoitteeseen. Jos pystyisi niin olisin lähettänyt jo monta kirjettä... Ehkä se eksistenssifilosofia on aikalailla oikeassa... Ahdistuksesta, kärsimyksestä yms. Jordan Petersonin mielestä ainut ratkaisu elämän ongelmaan on ottaa mahdollisimman paljon vastuuta kaikesta elämässään. Ja hän korostaa yksilön arvoa... Voi siinäkin piillä totuus.

Ei jaksaisi enää koronan jälkeen noita ikäviä uutisia... Just kun piti alkaa ns. normaali aika... Vai tuleeko enää normaalia aikaa? Onko normaalit ajat jo eletty? Miettii koko ilmasto hommaakin... Miten sekin ratkaistaan? Biljoonan dollarin kysymys... Todellakin meidät on heitetty maailmaan...