Joo. Usein ajatukset ovat synkkiä. Mutta niin vain on.

Sellaista tämä elämä nyt tuppaa olemaan.

Ja vaikka elämä olisikin vailla tarkoitusta, niin ehkä siihen voi sitten itse luoda tarkoituksen. Tai ainakin voi pitää itsensä kiireisenä ettei tarvitse miettiä koko ajan synkkiä ajatuksia. Elämä vaatii vain rohkeutta ja kärsimyksen sietokykyä.

Tarkoitus onkin mysteeri...

Jotkut jo aika varhain oivaltaa itseä koskevaksi, mitä haluavat elämältä. Esim. joku jo pienenä tietää haluavansa kampaajaksi, toinen lääkäriksi jne.

Kun ikämittäri näyttää melkein punaista, se väri voi kertoa vaarasta (!) tai se voi vahvistaa vaikutelmaa, tämä tapaus on (yhä) elossa (kaikesta huolimatta).

Jos jo nuoruudessa on joku vahva intuitio jostain alasta, elämänjatkuminen on aika suoraviivaista sen intuition pohjalta. Peruskoulutuksista jatko-opiskeluihin, tutkintoon, täydennyskoulutuksiin... Joku voi ruveta kauppiaaksi ennemmin kuin koulunpenkkejä alkaakaan kuluttaa.

Tuon tarkoituksen tiedostaminen omassa elämässä, vahvistaa elämänhalua? vrt.kun sitä tarkoitusta ei koe minkään asian tiimoilta, elämällä ei tunnu olevan merkitystä?

Tuo on hyvä ajatus ja näkökulma: luoda oma tarkoitus miksi elää!

minäitse89 kirjoitti:
Ja vaikka elämä olisikin vailla tarkoitusta, niin ehkä siihen voi sitten itse luoda tarkoituksen.

Tämä kuulostaa minusta hyvältä oivallukselta! Jos saa selville, mitkä arvot tai asiat itselle on tärkeitä, ehkä se voi toimia sellaisena tukipisteenä jonka ympärille pystyy rakentemaan muuta. Eikä se tarkoitus ole yhtään vähemmän merkityksellinen, vaikka sitä ei ulkopuolelta olisi annettukaan.

Kylläpäs välillä tuntuu toivottomalta olo. Toki jaksan vielä elää ja se on hyvä.

Välillä ihan ok olo. Kun vaan muistaa nähdä kavereita tarpeeksi...

Elämähän on vaikeaa, mutta on moraalinen pakko elää. Luulisin että elämä on suurimmalta osin henkistä ja tarkoitan sitä että henkisillä voimilla jaksaa kulkea eteenpäin vaikka olisi vaikeaa. Toki fyysisetkin voimat tärkeitä, mutta ennen kaikkea henkiset.

Nimittäin tiesin yhden ihmisen joka oli huippu kunnossa fyysisesti, mutta hän lopulta teki itsemurhan.

Salilla käynti ja muu urheilu toki tuovat hyvinvointia, mutta kun ihminen loppujen lopuksi on henkinen olento. Viisaus on loppujen lopuksi elämässä ehkä tärkeintä, sillä jos emme toimi viisaasti niin me voimme tuhoutua. Sillä aina on niin monta väärää polkua edessä.

Toki nykyään suositaan urheilua ja kyllä minäkin sitä harrastan, mutta ei tulisi mieleenkään laittaa salilla käyntiä elämän ykkös asiaksi. Toki se on tärkeää, mutta kyllä kuitenkin laitan arvoa enemmän muille asioille...

"keskustelua"

Onhan tuo koulutus tärkeää, kun vain pääsisi opiskelemaan. Avoimessa toki voi suorittaa kursseja. Filosofia kiinnostaa paljon. Siitä kun saisi leipä työn...

Hei tuo juuri hyvä raivata oma tie. Opiskella tavoitteellisesti jotain kohti mennen. Varsinaisesti ei tarvi hakea yliopistoon, vaan Väylän kautta mahdollisuus kun joku tietty määrä opintosuorituksia takana. Tuo avoimen yliopiston kautta opiskelu on nykyään    10e/1op eli jos 25op kokonaisuus, maksaa sen 250€.

Filosofia vaikuttaa kyllä olevan sinun tyyppiselle pohdiskelijalle hyvä suunta. Ajan kanssa siitä saat työnkin, ellei tyttöystävä tupsahda sinun elämään sitä ennen. Toivoa on aina. 👍 Vaikka aina sitä ei näe kun taivas pilvessä.

Joo.  Kyllä tässä täytyy jotain yrittää tehdä ettei mene vaan lorvimiseksi.

Toivottavasti sitä joskus saisi kumppanin. Täytyy pitää toivo yllä...👍

Tänään tuli oivallus, että täytyy vain nousta ihmisten hierarkiassa mahdollisimman korkealle. Opiskella ahkerasti ja ehkä siten tulevaisuus näyttää valoisammalta...

Viestisi kertoo kunnianhimoisesta elämänasenteesta. Ehkä se on eteenpäin vievää voimaa?

Toivottavasti. Sitä on jo ihan liikaa joutunut kärsimään. Eihän tässä enää muuta voi kun luottaa tulevaisuuteen. Kyllä sitä jo siinä iässä on että päätöksiä on tehtävä. Täytyy vain yrittää tehdä parhaansa, jos se kuitenkin riittäisi?

Jospa se valoisa tulevaisuus kantaa, kun siihen koko painollaan nojaa 😬🤔👍🍓

minäitse89 kirjoitti:
Tänään tuli oivallus, että täytyy vain nousta ihmisten hierarkiassa mahdollisimman korkealle. Opiskella ahkerasti ja ehkä siten tulevaisuus näyttää valoisammalta...

Minusta tuo kuulostaa pelottavalta. Hirmuisen raskaalta, ankaralta suorittamiselta.

Ihmisten hierarkia 🤔 Minusta hierarkia on asia josta pitäisi päinvastoin vapautua. Löytää oma sisäinen arvo ja sitä kautta rauha. Oma arvo mikä ei ole riippuvainen ulkoisista tekijöistä.

Jos rakennat arvosi tuollaiseen ihmisten hierarkiaan.. eli muiden miellyttämiseen. Mitä arvollesi tapahtuu jos epäonnistut hierarkian tikapuiden kipuamisessa? Jos et pystykään siihen? Älä hyvä ihminen sido arvoasi mihinkään tuollaiseen ulkonaiseen. Silloin se ei ole kestävällä pohjalla vaan sen voi milloin vain kadottaa.

Löydä arvosi joka ei muutu vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka muut ihmiset ajattelesivat sinusta mitä vain.

Olen ymmärtänyt että uskot Jumalaan joten opi arvosi Häneen katsoen. Sillä sinulla on jo täysi arvo, olet jo täydellisen rakastettu ja itsensä Jumalan kuva. Miellytä Jumalaa, älä ihmisiä. Etsi arvostusta Häneltä, älä ihmisiltä

Mutta elän tässä maailmassa tällä hetkellä. Ihmisten keskellä. Minulla on tämä elämä.

On täysin selvää että yhteiskunnassa on hierarkia. Olen lukenut paljon asiasta. Muun muassa Jordan Peterson on puhunut siitä.

Jos päätän elää tässä maailmassa, niin minun on selvitettävä miten elää hyvää elämää ja jos se vaatii jonkinlaista hyvää asemaa yhteiskunnassa niin sitten joudun tavoittelemaan sitä.

Toki minä voin luottaa Jumalaan ja uskon asioihin, mutta samalla minä olen myös tässä maailmassa. Ja tämä maailma on armoton paikka.

Kuoleman jälkeinen maailma voi olla erilainen mutta tämä maailma on mitä on. Eli julma. Toki tällä maailmalla on muitakin puolia: on rakkautta ja luottamusta.

Mutta jos aion elää tässä ja nyt niin minun on todella suuntauduttava hierarkiassa ylöspäin. Jos sieltä löytyisi se hyvä elämä...

Minun on tehtävä jotain tällä elämällä. Sillä aika kuluu koko ajan. Sen takia me täällä olemme että saisimme jotain aikaiseksi ja jättäisimme merkkimme maailmaan...

Minä olen jotenki omaksunu ajatuksen, että olemalla totta, aito, rehellinen niine hyvine ja huonoine puolineen, onpa millä portaalla elämän arvoasetelmissa tahansa, on jo se se olennainen haaste elämässä, johon syytä vastata.

Lähtökohtia niin erilaisia.

Se oma tausta(tuki) tai vaatimukset/odotukset, luo niitä suuntaviivoja, joita kasvettuamme pyritään tiedostamattakin toteuttamaan.

Sitä kuin sisäistää tietyn 'hierarkian', jonka kokee määrittävän omaa elämää.

Tavallanne te molemmat puhutte samasta asiasta? Toinen kuinka sisällään kokee ja toinen kuinka sisäistyneet odotukset kuin oman päätöksen ulkopuolelta ohjaa?

Itse en ole asettanut suuria tavoitteita elämässä. Elämä on vienyt ja kuljettanut, ja olen löytänyt itsessä arvon, jota kukaan ei voi viedä pois.

Huonona hetkenä  ollessani alle kouluiän, isä heitti minua kivellä selkään huutaen ' tulisit edes ihmiseksi!' Sitä toivon, että voisin olla sitä, ihminen ihmiselle.