Hei, Saloka! Tänään on ollut kaunis päivä. 🙂
Nukuin yön muuten ihan hyvin, mutta aamusta aloin heräilemään turhan aikaisin. Nukuin kuitenkin iltapäivällä kunnon päikkärit! Toivottavasti nukun ensi yönä vielä ihan ok.
Fyysisen terveyden kannalta voin hyvin. Nenä on pikkuisen tukkoinen, mutta en (juuri) pelkää kovid-19:sta. Psyykkisestikin voin kohtalaisesti.
Olen kohdannut elämän rajallisuuden. Isäni kuoli ollessani teini. Siihen liittyvä luopuminen taitaa olla vielä kokonaisuudessaan käsittelemättä, ja nyt kun äitini on ollut vaarassa kuolla... Se kipu on tullut vastaan. Pelkään rakkaiden puolesta. Ja kovid-19 ei paranna tilannetta...
Miten sinä voit? Pelkäätkö?
Mies on vielä kunnossa. Näin häntä tänään! Ja sillä on merkitystä minulle paljon! Rakastan häntä!
Tytärtä en ole nähnyt puoleentoista kuukauteen. Mulla on häntä iso ikävä! Rakastan häntä niin!!! Niin monta kertaa enemmän kuin edes miestäni. Mua pelottaa. Hänelle ei saa käydä mitään!!! EI!!!
Olen ajatellut, etten saa satuttaa häntä niin paljon, kuin satuttaisin itsemurhallani.
Koska rakastan häntä enkä halua hänen kuolevan koskaan, en voi riskeerata sitä, että hän tekisi itsemurhan sen seurauksena, että minä tekisin itsemurhan ensin. Mun elämällä on (ehkä vain) välillistä merkitystä. Jotain merkitystä kuitenkin. Olen antanut elämän lapselleni. Ja elosssa mun on hänet pidettävä!
Ikuisesti! Elämän rajallisuus näkyy tuota ikuisuus-toivettani vasten!
Tekee mieli kirota!
Tuossa edellisessä viestissä Pikemiten:lle kirjoitin siitä, että miksei pahoja asioita tapahtuisi myös minulle...?! Taas ehkä ristiriita, mutta ei minun tässä asiassa kai tarvitse toimia lastani vastaan. Tai sitä vastaan, mitä koen tarvitsevani... Ikuista kuolemaa ja ikuista elämää!