Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Syliin pääsemisen kaipuun muistan lapsuudesta. Piti oikein huijata päästäkseen pariksikymmeneksi sekuntiksi syliin... Tuntuu aika surkealta...
Mulla olisi nyt tarve kirjoittaa enemmänkin, mutta en saa ajatuksistani kiinni. Ehkä sitten seuraavalla kerralla...?
On paha olla. Enää mua ei ahdista niin kuin ahdisti, kun oltiin miehen kanssa illalla liikkeellä.Ostin itselleni joulukukan. Pienen mutta aika kivan Olin alunperin menossa ostamaan kukan Tokmannilta, mutta sitten aika ei riittänyt siellä käyntiin, joten ostin tuon Prismasta. Ei tästä mun olemisestani tule mitään. Paha olo on liian usein. Nyt sitten tulevat mieleen itsetuho-ajatukset. En näe elämällä merkitystä. En läheisillä. Tuntuu, etten kestä.
Soitin illalla päiystykseen ja samoin nyt aamulla. Ootellaan ja katsellaan vointia. Miten kehittyy... Tapaan huomenna hoitajan, joten ei kai sitä ennen ole järkevää lähteä lähteä arvioon...
Viime yönä nukuin paljon. Enkä meinannut aamustakaan jaksaa nousta.
Pakkaan varoiksi kassin, jos menen jossain vaiheessa osastolle, niin on miehen helpompi tuoda mulle tavaraa. Tuntuu, että on paha olla.
Miten menee? Mulla ehkä loppui yliaktiivisuus, en tiä. En halua ainakaan vajota.
Puolitoista viikkoa yhteispalaveriin (hoitaja, psykologi ja fysioterapeutti sekä minä), missä päätetään hoitoni jatkosta. Meinasin kirjoittaa, että jännittää, mutta tunne taitaakin olla ennemmin huoli tai pelko. Mitä, jos en tule toimeen sillä, mitä mulle tarjotaan. Jos en osaa kertoa, mitä itse haluan. Jos en uskalla?! Jos häpeän itseäni?! Jos en uskalla häpeältäni kertoa, mitä koen ja tiedän tarvitsevani!
Soitin juuri äidillleni. Turhauttaa. Pistää vihaksi. Vituttaa. En haluaisi käyttää hänestä nimitystä äiti, mutta en voi käyttää täällä hänestä etunimeä, mitä pyrin muuten käyttämään etäännyttääkseni hänet itsestäni. Pitää sanoa asiasta hoitajalle huomenna. Toivoa, että hänkin käyttää hänestä nimeä.
Soitin aamulla psykiatrian päivystykseen ja sitten uudelleen neljän jälkeen iltapäivällä. En mene nyt osastolle. Tai siis arvioon. Mua väsyttää. Kello tulee kahdeksan. Kituutan vielä jonkin aikaa, ja menen sitten ihan oikeille yöunille?
Mä en haluaisi elää. Kaikki tuntuu ihan turhalta. Nyt siis pääsin tähän valitus osaan. 🙁 Antakaa anteeksi mun päivittäiset valitukseni. Tai ohittakaa ne/mut. Ei mikään tee musta pitemmäksi aikaaa onnellista. Nytkin olen miehen kanssa puhelimessa. Hän tekee omiaan, ja minä kirjoitan tätä. Yhtä aikaa, mutta täysin erillisinä. Merkitykettöminä. Alkaa jo melkein itkettää. En jaksa...
Mitä ne on ne koukut, joihin mieli jää jumiin hautomaan? Sulla? aamulla mulla meno labraan, tarkistetaan tilanne, Yritin kesän irtautua litiumista, vähennyksiä 4 kk välein. Nyt hiisataan takasin puolikas kerrallaan. Tyroksiinistakin irti monta kk, nyt vasta oikeasti uskon, että on kr vajaatoiminta, labraarvot koukkas aika yläkanttiin. Ei toimi, ei. Tyroksiinia tupaan.
Merkitystä on, Sinulla. Läheisillä kin. Tunnepuoli vie aika usein harhaan. Jos löytäskin jostain omasta - nokasta? - säätönupin, että katse siirtys positiiviseen johonkin? Miksi elämässä pitääkään olla niin paljon tummia sävyjä!😫
Hei JP. Se nainen josta olet alkusi saanut´ko on sinulle tälläisen olon suonut? Entä onko se mies joka siitti tämän naisen vielä pelissä mukana? Vai, vain sairaalan henkilökunta?
Oletko harkinnut tarkkaan mikä ero siinä on ketä hoidetaan? Ja erotatko teidät toisistanne nyt paremmin kuin aikaisemmin?
En ihan ymmärtänyt kysymystäsi, Pikemiten... Olen ehkä kirjoittanut epäselvästi. Äitini on siis nyt hoidettavana sairaalassa, isäni on kuollut vuosia sitten. Mun isäni oli alkoholisoitunut vaimonhakkaaja. Ehkä myös me lapset saimme satunnaisesti osamme... En muista...
Voi luoja kun mua alkoi ahdistaa, kun kirjoitin tuon edellisen kappaleen! En pysty nyt enempään.
Kun on ylämäki, tulee alamäki äkkiä. Kun on ylhäällä, putoaa nopeesti alas.
Koita jaksaa. Olet aina mielessä ja käyn täällä, vaikka en kirjoitakaan. Tuntuu et kirjoitan va tyhmiä juttuja, niin ku nyttenki.
Taidan siis siirtyy huivin pariin....
Olisko "synnyttäjä" neutraalimpi nimitys, jos tuntuu siltä ettet halua kutsua häntä äidiksi? Vähän oudonkuuloinen kylläkin. Ei liity asiaan mitenkään (ellei sillä satu olemaan rauhoittavaa vaikutusta), mutta ikkunastani näkyy pupu joka pitää sadetta räystään alla. On kyhjöttänyt paikallaan jo toista tuntia.
Voi sun pupua, Soroppi! 😃 Kiitos, kun kerroit tuon! Kyllä synnyttäjä kuulostaa hassulta. Ehkä jos käyttäisin hänestä esim. kirjainta "k". Voin tuon valitsemani kirjaimen unohtaa, mutta sitten valitaan uusi kirjain...
Saloka, et sinä mitenkään tyhmiä kirjoita. Mua lämmittää aina se, että sinäkin käyt täällä lukemassa ja kirjoittamassa.
Mies oli mun luona käymässä. Se helpotti oloa siksi aikaa. Nyt vähän illan jatko jo pelottaa.
Tuli tänään mieleen, voinko huonommin vai paremmin sen takia, että käyn täällä kirjoittamassa ja lukemassa. Pitäisikö mun lopettaa tämä, vai onko tämä mulle kuitenkin hyväksi?
Jardin Prive kirjoitti:
Puolitoista viikkoa yhteispalaveriin (hoitaja, psykologi ja fysioterapeutti sekä minä), missä päätetään hoitoni jatkosta. Meinasin kirjoittaa, että jännittää, mutta tunne taitaakin olla ennemmin huoli tai pelko. Mitä, jos en tule toimeen sillä, mitä mulle tarjotaan. Jos en osaa kertoa, mitä itse haluan. Jos en uskalla?! Jos häpeän itseäni?! Jos en uskalla häpeältäni kertoa, mitä koen ja tiedän tarvitsevani!......
Mä en haluaisi elää. Kaikki tuntuu ihan turhalta. Nyt siis pääsin tähän valitus osaan. 🙁 Antakaa anteeksi mun päivittäiset valitukseni. Tai ohittakaa ne/mut. Ei mikään tee musta pitemmäksi aikaaa onnellista. Nytkin olen miehen kanssa puhelimessa. Hän tekee omiaan, ja minä kirjoitan tätä. Yhtä aikaa, mutta täysin erillisinä. Merkitykettöminä. Alkaa jo melkein itkettää. En jaksa...
Puolitoista viikkoa on taas päivän lähempänä. Olen saanut sinusta vaikutelman, että herkkyydestä alavireisyyteen huolimatta olet tehnyt elämässä asioita niin hyvin kuin olet pystynyt. Saat olla just mikä olet, ne ihmiset joiden kanssa se palaveri on, ovat tottuneet varmaan monenlaisiin ihmisiin. Voitko ignoorata koko äidin olemassaolon ainakin joksiki aikaa? Keskittäminen vain omiin asioihin, luottaminen siihen, että vaikeammistakin päivistä olet selvinnyt, ja niin selviät tästäkin. Voimia näihin hankaliin päiviin ja iltoihin⭐
Laskin BDI:n pisteet. Vain/jopa 32 pistettä. Niissä on niin monta kohtaa, joista en oikein osaa sanoa mitään. Aivan samoin voisi olla niin pienin kuin suurinkin pistetytys useimmissa kysymyksissä. En tiedä, mitä mulle kuuluu... Mitä se tarkoittaa?
Hirveä päänsärky. Soitin sairaalan päivystykseen. Otin särkylääkkeitä lisää. Ja nyt lämmitin kauratyynyn hartioille.
Hei JP.
Et halunnut käyttää sitä nimitystä siitä naisesta. Ja se mies on siis poissa pelistä. Nyt jää vain nuo sairaalaan menot. Se nainen on jo sairaalassa. Käytkö katsomassa sitä naista sairaalassa? Onko nyt oikein vai väärin jos kyseessä oleva nainen on huonossa kunnossa, käydä katsomassa häntä? Mikä tunne on päällimmäisenä, pettymys, mustasukkaisuus, inho, häpeä, yleinen pahaolo? Voitko hyvin kuin ajattelet häntä? Sinulle hän merkitsee tuskallisia ja peloittavia muistoja, joita on vaikeata käsittää. Oletko yrittänyt ymmärtää häntä? Hänelle sinä merkitset samanlaisia muistoja. Se on tuo poismennyt mies, joka tuo kaikenlaista mieleen laukeamisineen, joita oli vaikeata hyväksyä sellaisiksi todennäköisesti. Miten se vaikuttaa suhteeseesi mieheen? Onko kaikki nyt hyvin vai huonosti? Alatko päästä tilanteen tasalle?
🐇 pompin tänne taas.
Pääsin uihkuun vihdoin ja viimein. Hiukset tuoksuu hyvälle. Mutta kroppa ei.
Tänään on isäpäivä. Saa nähä miten menee. Sit sieltä kaupan kautta kotiin tekee ruokaa.