Mun elämässä on synkkä kausi. Taas kerran ja ollut jo pitkään. Vahingoitan itseäni. Mietin kuolemaa. Haluaisin pois. Ihan oikeasti kuolla vain pois. Masennus on aika kova, enkä sen usko muuksi muuttuvan. Haluaisin huutaa. Ja pyytää apua. – Mutta korrekti kun olen, niin pysyn hiljaa. Pitäisikö hakeutua sairaalaan?!
Kirjasin eiliset ajatukseni ylös. Eilen kiireessä, ja tänään niin, että saan käsialastani selvän ja ymmärrän lauseet. Mahdollisesti merkittäviä löytöjä, joille toivon voimaa tulevaisuuudessa.
Minä en ole yhtä kuin menneisyyteni.
Kaikki ei ole pimeää. Mutta sillekin on paikkansa.
Minulla on oikeus hyvään. Voin valita sen.
Tytölleni minulla on merkitystä. (Vaikka pimeinä hetkinä olen vastakkaista mieltä.)
Kivaa kuulla susta.
Mulla on vähän tytön kans ongelmia. En tiä mitä teen hänen kanssa. Hä puhuu kuolemisestaan koko ajan melkein. Pelkään koko ajan et hän tekee jotain peruuttamatonta. Olen pyytäny puhua mulle tai jollekkin, mut ei. Lääkkeitä ei suostu syömään. (En sit pystyny itkemättä tätäkään kirjoittaa).
Oon 10 vuotta pelänny isän kuolemaa, nyt pelkään myös tytön.
Vastoinkäymiset on hänelle liian raskaita. Eilen oli saanu neurolta soittoajan, vaikka oli odottanut käyntii, ni ku me muutkin. Tyttö ei osaa puhuu suoraan puhelimessa. Tullut muhun. Tyttö taitaa sisimmässä pelätä et se kysta puhkeaa.
Nyt en voi enempää kirjoittaa. Sattuu niin paljon. Vaikee hengittää kivulta... anteeksi. Oli pakko johonki kirjoittaa, omaan en voi ku ei kummiskaan ymmärretä.
Saloka, kyllä sinulla onkin pelottava tilanne! Ja uskon, ettei siinä ole hyvä olla, ei todellakaan! En nyt muista, onko tytölläsi psykiatrista tai muuten hänen psyykkistä vointiaan tukevaa palvelua käytettävissään? Jos on, voisitko vinkata sinne, että kiinnittäisivät nyt enemmän huomiota tyttöösi?
Miten sinun jaksamisesi? Pelkäätkö sinä tytön kystan puhkeamista?
Sulla on todella epävarma tilanne, ymmärrän sen oikein hyvin... Ensin huoli isästäsi, sitten tytöstäsi... Ja kun vielä varmaan pelkäät omastakin voinnistasi...
Kun en osaa oikein muuta sanoa tai kirjoittaa, niin toivon voimia sinulle ja kirjoita tänne, jos se yhtään helpottaa!
Jardin Prive kirjoitti:
Saloka, kyllä sinulla onkin pelottava tilanne! Ja uskon, ettei siinä ole hyvä olla, ei todellakaan! En nyt muista, onko tytölläsi psykiatrista tai muuten hänen psyykkistä vointiaan tukevaa palvelua käytettävissään? Jos on, voisitko vinkata sinne, että kiinnittäisivät nyt enemmän huomiota tyttöösi?Miten sinun jaksamisesi? Pelkäätkö sinä tytön kystan puhkeamista?
Sulla on todella epävarma tilanne, ymmärrän sen oikein hyvin... Ensin huoli isästäsi, sitten tytöstäsi... Ja kun vielä varmaan pelkäät omastakin voinnistasi...
Kun en osaa oikein muuta sanoa tai kirjoittaa, niin toivon voimia sinulle ja kirjoita tänne, jos se yhtään helpottaa!
Kiitos.
Tyttö käy nuoriso psykalla. En uskalla enkä tiedä mihin sinne ottaa yhteyttä. En haluis tytölle enempää harmia.
Se kysta. En oikee tiä mikä se on. Ekana tuli mieleen joku kasvain, mut sit äiti sano ettei se semmone ole. Oireita se antaa.
Tyttö soitti eilen alkuillasta et on ottanu triptylia tuplat. Kysy mitä tehä. Käskin soittaa päikkyyn ja kysyy neuvoa. Se oli vahinko onneks. Hänel muuttu 10mg pillerit 25mg pilleriin. Oli sit ottanu 2 25 eikä 2 10mg. Onneks tota lääkettä on 50mg annostuksella ihan normaalia. Sanoin tytölle ettei enää tee. Ja et ymmärrän virheen kun purkki vaihtuu. Illalla 22 aikoihin oli hereillä. Oli nukkunu ja heränny vessahätään. Vessas alkanu pyörryttää ja tulla huono olo. Selvis sänkyyn takas.
Ei mulla itestäni ole sellai huolta. Mä nyt töppäilen täällä kotona vähän välii. Mä romahan sit ku en enää jaksa.
Mut nyt tekemään härkkis-porkkanapyöryköitä, ekaa kertaa.
Hei, Saloka. Jos muistan oikein, on kysta nesteen täyttämä rakkula... tai jotain sellaista. Ei se munkaan, kuten ei äitisikään, mielestä ole kasvain tai varsinkaan ei syöpä!
Mä tein itselleni pizzan. Oliiveja, fetaa ja punasipulia... Pellillisen. Sain päivällä pestyä pyykit. Tiskata pitäisi vielä, mutta tuntuu, etten jaksa.
Huomenna mulla on hoitajan tapaaminen. Outoa, etten haluaisi sinne mennä. Pelkään kai, että jouhdun kohtaamaan jotain sellaista, mikä tuntuu liian pahalta ja rankalta kestettäväksi. Pelkään ehkä hylätyksi tulemista. Mistä se sitten tulee? Mulle mietitään mahdollista terapiaa. Entä jos jo tässä asioiden selvittely-vaiheessa tulee torjunta?! Tuntuu, etten kestäisi nyt sellaista.
Hei, mmila, jos luet tätä, niin kirjoita mitä tahansa. Kuulisin mielelläni ajatuksiasi!
Oon neulonut sukkia. Yhdet on neulomiselta valmiit, mutta langanpäitä raitaneuleessa riittää. Pitäisi löytää parsinneula, ja etsiä netistä ohje, miten langat päätellään.
Jaetut lääkkeet oli loppu. Jaksoin jakaa ne nyt vain tälle illalla ja huomiselle aamulle.
Kun tein viime viikolla luumusosetta pakkaseen, enkä jaksanut viedä roskia ym. silloin pois sisältä, on mulla nyt vieraanani lauma pieniä kärpäsiä. Se, mistä ne on siinneet, en tiedä. Onko itse luumuissa ollut niitä. Vai ruukkukukissa, jotka ostin Plantagenista, vai missä? Mutta niitä riittää, ja varsinkin keittiössä, missä ei oikein viitsisi paljoa myrkytellä. Nyt kai pitäisi viedä kaikki elävä roska pois roskikseen...
Mun on mentävää ajoissa nukkumaan. Väsyttää jo.
Mulla leijailee täällä joka puolella sellaisia pikku kärpäsiä. Niitäkö tarkoitit? En tiä lähdettä. Tykkää makiasta. Ei ne vaarallisii o, mut ärsyttävii.
Mun täytyy vielä pestä hampaat, ni sit oon valmis.
Miten sun hoitajatapaaminen meni? On kyllä hienoa, että osaat ja jaksat hakea apua, kun sitä tarvitset. Mä en osaa enkä kyllä jaksakaan. Pelkään kanssa tuota hylkäämistä, että hoitaja sanoisi, että ei tänne niin vaan soitella tai tulla, tulet sitten kun sovittu aika on ja muuten annat mun olla rauhassa. Lääkärille en soita koskaan, inhoan niitä soittoaikajuttuja.
Ilta on mennyt ja yö on vaihtuneet perjantaiksi. Vähän jo väsyttää, mutta nukkumaan en halua mennä. Ehkä mua vähän masentaa. Mutta voi sekin olla sitten vain sitä pientä väsymystäkin.
Tapasin tänään yhden sosiaalialan ihmisen. En hänen titteliään tiedä. Juteltiin pitkään. Tunti. Mun elämäni on ihan sekaisin. Rahaa ei ole. Elämänhalua ei ole. Työntekijä halasi mua tapaamisen lopuksi ja sanoi, ettei halua lukea mun nimeä seurakunnan kuolleiden nimilistasta lehdestä.
Tarvitsen aika varmasti rahaa parin kuukauden sisällä. En usko saavani vuokratakuuta kaupungilta. Olen joutunut kysymään rahaa/lainaa sukulaisilta ja tuttavilta. Se nolottaa jotenkin. Nolottaa tosi paljon! Haluaisin selvitä omillani, mutta kun rahaa ei ole ja vaikka sitä olisi, se ei riitä kuin juuri ja juuri menoihini... 🙁
Olen vähän sekava. Unohdan välillä missä kaupungissa asun. Menevät sekaisin tämä oikea, nykyinen kaupunki ja kaupunki, jossa asuin vielä vuosi sitten. Tänään katselin halvemman asunnon pohjapiirustusta ja vuokrahintaa. Olisihan se halvempi. Mutta kun en mahdu siihen asumaan! Mitä teen?! Ja kyllähän muuttokin maksaisi! Tuon viimeisen keksi tänään mies. Ja minä keksin sen, ettei kyse ole kuin suunnilleen satasesta. Ja sen suhteen niin Kela kuin kaupunkikin pitää periaatteitaan ja rahahanojaan tiukasti kiinni... Tuntuu ihan älyttömältä!
Mua ahdistaa.
mmila kirjoitti:
Miten sun hoitajatapaaminen meni? On kyllä hienoa, että osaat ja jaksat hakea apua, kun sitä tarvitset. Mä en osaa enkä kyllä jaksakaan. Pelkään kanssa tuota hylkäämistä, että hoitaja sanoisi, että ei tänne niin vaan soitella tai tulla, tulet sitten kun sovittu aika on ja muuten annat mun olla rauhassa. Lääkärille en soita koskaan, inhoan niitä soittoaikajuttuja.
Hei, mmila! 🙂 Niin, joo... Kyllähän se meni. Kun mä pelkään hylkäämistä, niin sellaiselta tuo tuntui. Ainakin jonkin verran...
Mun on mentävä takaisin nukkumaan. Anteeksi. Kirjoitan sulle enemmän myöhemmin...
Sosiaalityö on nyt tarttunut mun elämään. Jo aamusta mulle soitettiin ja sovittiin aika ensi viikolle... Ja pari muutakin puhelua on tänään vaihdettu. Tunnen, että ehkä tästä jotenkin selvitään. Tai ainakin jotain voi olla tulossa.
Mies täyttää täysiä kymmeniä tässä syksyllä. Varmistin, että hänelle sopii se lahja, jota suunnittelin. Ei hän tietenkään tiedä tarkasti, mitä aion, mutta on periaatteessa hyväksynyt ideani. Se tuntuu mukavalta! Soitin sitten ja varasin tuon lahjan. Käyn ostamassa sen ensi viikolla.
Tein pizzan ja söin siitä lounaan. Päälle tuli taas mustia oliiveja, fetaa ja punasipulia. Menen miehen luo yöksi. Näin perinteisesti. Alkuillasta saunotaan. Otan mukaan pizzaa, neuleen ja jonkin kirjan... On sitten jotain tekemistä.
Hienoa, että olet saamassa apua ja tukea! Mitä se sitten ikinä onkaan, en muista oletko kertonut aiheesta enemmän. Siis tuosta sosiaalityöstä.
Kivaa että saat välitettäviä ihmisiä ympärillesi.
En olekaan varmaan puhunut tuosta sosiaalityön roolista. Se on ihan uutta. Ja toteutunut nopeasti. En vielä tiedä, tuoko se liiemmälti apua, mutta on kuitenkin luonut jo joitain avauksia.
Tunnen itseni väsyneeksi.
Aloin jo neuloa myssyä, mutta siitä tili liian leveä. Nyt pitäisi keksiä uusi silmukkamäärä.
Ja nyt...? ... haluan kuolla.
Kyllä tämä mun oloni huojuu. Nukuin yön hyvin. Olin aamusta vielä väsynyt, joten nukuin kotona vielä vajaan tunnin. Melatoniini toimii. Ehkä liiankin hyvin. En oikein tiedä, missä mennään. Mulla on vaikeuksia tajuta, mikä kuukausi tai viikonpäivä on menossa. Vuoden tiedän ja sen, mitä kello on. Noin suunnilleen.
Olen hakemassa yhtä etuutta. Totesin juuri, etten ole tulostanut tiliotetta. Eli se on saatava seuraavaksi.
Paha olla. 🙁