Täällä huutelee pelästynyt, en ole päässyt kirjautumaan sisään. Nyt sitten tein uudet tunnukset. Tällä sitä yritetään porskutella eteenpäin välillä huonommin ja välillä paremmin. pakkoajatukset meinaa välillä ottaa vallan mutta näillä mennään. Mitä teille muille kuuluu?

Pelästynyt2 kirjoitti 20.7.2018 20:59

Täällä huutelee pelästynyt, en ole päässyt kirjautumaan sisään. Nyt sitten tein uudet tunnukset. Tällä sitä yritetään porskutella eteenpäin välillä huonommin ja välillä paremmin. pakkoajatukset meinaa välillä ottaa vallan mutta näillä mennään. Mitä teille muille kuuluu?

Moi !! kiva kun joku täällä vielä kirjoittelee, minä ajattelin että tää on mennyt jo ihan hiljaiseksi koko palsta niin en ole minäkään sen kummosemmin kuulumisia laitellut tänne.

Minä oon nauttinu kesästä ja lämmöstä <3 käynyt uimassa ja rannalla. Yrittänyt elää nyt tässä hetkessä kun on ollut kauniit ilmat. Hiemat lämpimät kelit todellakin ollut, mutta en itse ainakaan valita. Talvella paukkupakkasilla tulee ikävä kesää kuitenkin...

Oon nostanut lääkitystäni nyt uudestaan, lääkärin ohjeistuksella sain nostaa sitä itse jos siltä tuntuu. Nyt reilun viikon mennyt suuremmalla annostuksella.

Kyllä toi lääke on auttanut hyvin verrattuna aikaisempaan kun sitä ei vielä ollut. En niin paljon stressaa ja ahdistu kaikista pienistä tilanteista ja enkä vajoa niin helposti sellaiseen alakuloon kuin mitä aikaisemmin.

Onko täällä muita linjoilla vielä? 🙂

Hei kaikki. Puolivuosi on ollut vaikeampaa sosiaalisten tilanteiden pelon takia, paniikin puhkaisi puolison kuolema traagisesti puoli vuotta sitten. Lääkärini on hyvä mutta on kesälomalla, mutta lääkkeet on kunnossa. Pidän pysyväislääkityksen päällä koko ajan ettei tule pahoja laskuja.Ilta-aika rauhoittaa aina ja aamut ovat vaikeimpia kun ei tahdo saada rutiineja päälle. Pitää suorastaan pakottaa itseni ylös jotta saisi rutiinit tehtyä. Voimia Teille kaikille lukijat tässä helteessä kirjoittaa syysaurinko2.

Hei, täälläpä täällä minäkin vielä. On kovin hiljaista.

Cherrie, kuulostaa, että juuri nyt pyyhkii kohtalaisen hyvin. Se on hyvä.
Valitettavaa kuulla, syysaurinko2, puolisosi kuolemasta. Aikaakaan ei ole kulunut vielä niin kauaa. Tsemppiä sinulle.

Minulla on kesäloma (opiskeluista), joka alkoi kyllä jo viime kuun vaihteessa harjoittelun päätyttyä. Töitäkin tarjottiin mutta katsoin terveyden kannalta viisaammaksi kieltäytyä.
Pian on muutto elokuun aikana ja elokuu on muutoinkin haasteellinen. Käyn nimittäin säännöllisesti keskustelemassa ja nyt on kuukauden tauko. Ei ensimmäinen kerta minulle, mutta erilainen jostain syystä.

Että jotaki tarttis keksiä. Nyt akuutisti on vierailemassa paljon sukulaisia (sisaruksia perheineen). Sitten olisi vanhempien pihan aidanmaalausta, vadelmien poimintaa, sen semmoisia töitä. Parempi kai pysyä jotenkin liikkeessä.

Masennuslääkityksen lopetin kun en nähnyt siinä järkeä, unen turvana menee ketiapiini edelleen ja menee varmaan ajasta ikuisuuteen ja menkööt! Sosiaalisten tilanteiden ahdistus ei ole ollut aktiivinen/"päällä" nyt vähään aikaan kun ei ole sellaisia pakollisia menoja oikeastaan juuri yhtään..

Syysaurinko: olen pahoillani puolisosi pois menosta 😭, äärettömän raskasta varmasti.
Cherrie: Kuulostaa hyvältä sinun menisi, huippua! Tästä se nouseminen lähtee. Pohjalta ei ole kuin suunta ylöspäin. Olet tärkeä tukeni.
Mariela: Toivottavasti saat kesän sujahtamaan hyvin, vaikka on hieman vaikeampaa. Hyvä että olet päässyt lääkkeistä eroon, olet nuori sinulla on kaikki hyvä edessä päin.

Omanapa: vaikeaa hemmetin vaikeaa, pakkoajatukset vievät kohta järjen ja kun luulin jo niiden helpottavan niin nyt iskivät todella voimallisesti päälle. Pelkään kokoajan. Ahdistavia ajatuksia, aivan kuin painajaista eläisi jälleen. Pelkään että olen tehnyt jotain sopimatonta, ja menen paniikkiin jos ihminen jolle pelkään tehneeni jotain käyttäytyy jotenkin mielestäni eri tavalla seurassani.

Mulla auttaa tuo sertralin todella hyvin tohon sosiaalisten tilanteiden pelkoon.

Pelästynyt2 kirjoitti 2.8.2018 8:18

Syysaurinko: olen pahoillani puolisosi pois menosta 😭, äärettömän raskasta varmasti.
Cherrie: Kuulostaa hyvältä sinun menisi, huippua! Tästä se nouseminen lähtee. Pohjalta ei ole kuin suunta ylöspäin. Olet tärkeä tukeni.
Mariela: Toivottavasti saat kesän sujahtamaan hyvin, vaikka on hieman vaikeampaa. Hyvä että olet päässyt lääkkeistä eroon, olet nuori sinulla on kaikki hyvä edessä päin.

Omanapa: vaikeaa hemmetin vaikeaa, pakkoajatukset vievät kohta järjen ja kun luulin jo niiden helpottavan niin nyt iskivät todella voimallisesti päälle. Pelkään kokoajan. Ahdistavia ajatuksia, aivan kuin painajaista eläisi jälleen. Pelkään että olen tehnyt jotain sopimatonta, ja menen paniikkiin jos ihminen jolle pelkään tehneeni jotain käyttäytyy jotenkin mielestäni eri tavalla seurassani.

Hei

Jos huomaa, että pakkoajatukset vievät voimavaroja arjessa on hyvä siirtää ajatukset johonkin positiiviseen asiaan, mikä tuottaa hyvän mielen. Jos pakkoajatukset kuitenkin pahenevat olisi hyvä hakea apua ammattilaiselta. Esimerkiksi psykoterapiasta tai pelkkä keskustelu luotettavan henkilön kanssa voi jo helpottaa.

Hei,

vieläkö täällä on muita tämän ongelman kanssa kamppailevia? Entä sinnitteleekö joku muu vaikeuksiensa kanssa työelämässä?

Nyt on vaan pakko avautua, kun on niin väsynyt ja masentunut miten huono elämänlaatu on, töissä käymisestä johtuen.

Itselläni on keskenjääneitä opintoja, kun aina tuli lopulta eteen joku sosiaalisesti liian vaikea tehtävä jota en halunnut edes lähteä yrittämään.  Olin pitkään työkyvyttömänä ja sairaslomalla kotona, mutta lopulta sain pakotettua itseni opiskelemaan ammatin. Sen jälkeen sain myös työpaikan.
Mutta. Vaikka olen nyt jo yli vuoden ajan ollut samassa työpaikassa niin edelleen joka aamu se ahdistus töihin lähtemisestä on läsnä, tai itse asiassa on jo edellisenä iltana kun pitäisi mennä nukkumaan. Ensin ei huvita mennä nukkumaan kun sitten se seuraava ikävä työpäivä tulee vaan "nopeammin", ja sen lisäksi saatan vielä herätäkin liian aikaisin koska alitajunnassa stressaa se että täytyy aamulla lähteä.

Eli nukkuminen on huonoa. Sitten kun pääsee töihin asti, niin se koko 8 tuntia on yksi selviytymistaistelu. En ole asiakaspalvelutyössä, mutta näköjään jo pelkästään työkaverit on ongelma. Ahdistaa työpisteellä, ahdistaa taukohuoneessa. Aina on työkavereita ympärillä. Ja vaikka oikeasti on huono olla niin täytyy koko päivä jaksaa yrittää esittää hyväntuulista, miettiä koko ajan joka minuutti että miten suoriudun muiden perspektiivistä katsottuna, en kai tee virhettä, en kai näytä oudolta, hymyillä ja olla nauravinaan toisten vitseille ja välillä itsekin sanoa jotakin. Yrittää small talkia. Ja toki sen lisäksi suoriutua täydellisesti itse työtehtävistä.

Ja silti se ei edes riitä.  Vaikka omasta mielestään on ylittänyt itsensä sosiaalisuudessa, ja ehtii vähän aikaa olla melkein ylpeä itsestään, niin sitten joku katsoo sopivaksi kommentoida ohimennen muka mukavana kevyenä jutusteluna että "sä olet aina niin hiljainen". No kiitos vaan. Taas tulee paha mieli kun tajuaa miten ihan todellisuudessakin on epäonnistunut ja ettei sittenkään pysty täysin sulautumaan joukkoon. Että se ei edes ole vaan mun pään sisällä että kuvittelen että muut katsoo vinoon. Voi vaan arvailla mitä selän takana sitten puhutaan jos päin naamaakin kehdataan sanoa tuollaista.

Vähän masentavalta näyttää loppuelämä kun vielä olisi kymmeniä vuosia työelämää edessä ennen eläkeikää jotka pitäisi olla töissä, jotta olisi rahaa elämiseen.
Kotona olisi hyvä olla, mun mielenterveys on parhaimmillaan jos ei tarvitse käydä töissä eikä koulussa. Olen tosi tyytyväinen elämääni silloin kun saa vaan olla kotona. Mutta jos luovuttaisi ja jäisi vaan kotiin, niin sitten olisi koko ajan rahat lopussa ja pitäisi taas taskulaskimen kanssa käydä kaupassa ja miettiä että onko varaa ostaa jotain muuta vielä jos ottais ruokavarastoksi kilon pussin perunoita ja ketsuppia.

Feringa, onpa harmi, että saat kaiken lisäksi palautetta hiljaisuudesta. Ikään kuin selviäminen ei ole tarpeeksi. Voisiko auttaa ajatella, ettei se välttämättä ole kritiikkiä, kun hiljaisuudesta mainitaan. Eihän se kivalta tunnu ja kokemuksesi on täysin oikeutettu, mutta todennäköisesti kommentoija ei aavista ollenkaan kuinka arkaan paikkaan osuu.

Itselläni on todella monipuolisesti mt ongelmia ja nyt pitkästä aikaa tämä nostaa päätään. Vaikea käydä kaupassa, tuntuu että ihmiset tuijottaa, juuri minua, onko mulla jotain naamassa, mitä ihmettä. Tekevät tietöitä tutulla reitillä, pasmat menee heti sekasin, miten tästä nyt mennään, teenkö oikein, kattooko joku. Eilen olisi ollut taloyhtiön talkoot, mutta en voinut kohdata ihmisiä ollenkaan. Asun vanhempieni asunnossa vuokralla ja pihapiirissä asuu myös siskoni ja tämän miesystävä. He olivat kaikki talkoissa ja taistelin kahden tulen välissä: sosiaalinen pelko ja syyllisyys, kun kaikki näkivät kyllä ikkunasta että olen kotona, mutten tule ulos. Kerran sisko kävi koputtamassa että tulisin haravoimaan takapihan puolelle hänen kanssaan, laitoin kengät ja menin ja sittenhän siellä oli jo 3 muuta ihmistä. Se jäi sitten siihen.. kävin vieläpä juoksulenkillä ja takaisin tullessa talkoolaiset grillasi juuri minun seinänaapurin kuistin edustalla, eli nimenomaan minun kuistin edustalla, ja piti mennä tietenkin siitä ohi.

Ihan kamalaahan toi on. Ei pysty kohdata ihmisiä, sitähn se on, jotenkin pelottaa ne tietosuudet.. vaikea selittää. Sitten kun vähän mökkiytyy niin kaupan kassa jo hirvittää. Sen kanssa selviää että tuntuu että muut tuijottaa, eihän niitä tarvi khodata, mutta joinakin viikkoina olen vuorovaikutuksessa vain joidenkin perheenjäsenten ja terapeutin kanssa..