Sinullapa on ollut tapahtumarikas päivä, hatunnosto sinulle. Kyllähän ne lasten tarpeet omia edelle menee, oli mikä oli. Tai näin kuvittelisin vaikkei omia vielä olekaan.

Minä taas en ole uskaltautunut auton rattiin pitkään aikaan, en tiedä mikä siinä on. Nyt kun ei ole hetkeen ajanut niin jotenkin sitä nyt on alkanu jo välttelemäänkin. en tiedä, pitäisi kai jossain pikku mutka edes käydä ajamassa, ettei siihen kuitenkaan mikään pelko tulisi.

Miksi syytät itseäsi ystävyyssuhteiden kariutumisesta? :/ Minä oon parin ystäväni suhteen luovuttanut kokonaan, sieltä ei enään tullut mitään vastakaikua yhtäkkiä takaisin joten päätin että miksi minäkään sitten enään ottaisin mitään kontaktia. mutta nämä vähäiset mitä on olemassa, niin koitan jotenki pitää sitä yhteyttä yllä, vaikka emme näekkään paljon. mutta esim facebookin kautta. kaikille kuitenkin olen aina yrittänyt olla reilu ja hyvä.

Mulla on tänään tiedättekö ollut juuri sellainen _todella_ huono päivä. Itku herkässä, mieli maassa, mikään ei ole nyt tuntunu oikein miltään, enkä ole tehnyt mitään. joskus sitä vain pysähtyy aivan totaalisesti.
jospa huomenna olisi parempi päivä

🙂

Olisi muuten mukava kuulla myös ryhmän muista jäsenistä joista ei ole kuulunut pitkään aikaan, että miten nyt menee. 😐

Olen minäkin cherri miettinyt tuota puolison jaksamista tälläisen riippakiven kanssa. En tiedä mitä sitten kävisi..en osaa sanoa, meillä on takana melkein 20 vuoden yhteiselo.

Minkalaiset lapsuuden perheet teillä on, kun itsetuntohan yleensä kumpuaa lapsuudesta. Mulla on täysi alkoholisti isä, äiti on aina ollut varmaan masentunut ja jotenkin sellainen teflon pannu eli ei hänestä oikein saa mitään otetta. Olot kotona ei kyllä ollut kummoset monta kertaa olen miettunyt miksi meitä ei huostaan otettu mutta lapsihan suojelee vanhempiaan viimeiseen asti olipahan ne minkalaisia vaan.

21 v. nainen täällä. En ole poistunut kuukauteen kotoa. Masentaa ihan hirveesti ja mieli kärsii. Sosiaalisten tilanteiden pelko on pikkuhiljaa alkanut rajottaa mun elämää esim. en voi mennä edes lähi kauppaan. Pelkään siis törmääväni siellä esim. tuttuihin/ puolituttuihin. Mua rupee jännittää ja alan täristä ja meen ihan oudoks. En myöskään ole kokenut että siitä itsensä ' pakottamisesta' näihin tilanteisiin olis ollu mitään hyötyä. Pidän itseäni ihan hyvänä tyyppinä ja fiksuna ihmisenä ja haluaisin tuoda sitä enemmän esille. Tein tänne käyttäjän koska en saa tällähetkellä muutakaan aikaseksi tän tilanteen kanssa. Masentuminen ei todellakaan auta tätä tilannetta yhtään.
Olisko teistä kestään neuvomaan miten mä saan apua tähän?
Onko kellää mitää hyviä neuvoja?
Ette te oo yksin ☺️❤️

Oletteko tutustuneet sellainen terapeutin kuin Ari Saarion blogiin? itse luen niitä ja minusta hänellä on hyviä neuvoja.

Kaverisuhteista otan vastuun itselleni, koska olen niin huono lähtemään minnekkään tämän ahdistuksen takia, en saa lähdettyä kylään en illan viettoon en minnekkään. Itse olen alkoholin käytön lopettanut varmaan noin 10 vuotta sitten kokonaan, koska jotenkin tuntuu ettei se sovi minulle.

Toivottavasti cherrillä olisi tänään parempi päivä. Itsellä ainakin näin aamusta on ahdistunut olo, itkettää tosi herkästi. Mutta toivottavasti helpottaisi päivää myöten.🌻🙂🌻

Hei, täällä yks joka on alkanut miettimään, että voisikohan itselläni olla sosiaalisten tilanteiden pelkoa?

Toisaalta olen miettinyt, ettei olisi, koska kaupassa käynti ei ole ongelma, eikä kaupungissa pyöräily ja/tai lenkkeily ole myöskään ongelma. Eikä julkisilla kulkeminen ole paha (paitsi että haluan istua mahdollisemman edessä), koska välillä kuljen tallile bussilla.

Mutta sitten taas kahvilassa käynti yksinään on jotenkin ahdistavaa. Viimeksi kun kävin yhen tuttavan kanssa kahvilassa, niin olin ehkä vähän levoton eli melkein kokoajan pyörin/heiluin tuolin kanssa. (Osittain kyllä saattoi myös johtua tuolista tuo, koska tuolit ko. kahvilassa oli semmosia pyöriviä.)

Lisäksi myös ryhmätilanteet on alkanut tuntumaan vähän ahdistavalta.

Vaikka kävin kyllä jokunen vuosi sitten ATK-kurssin, valokuvauskurssin (joka kyllä jäi kesken) ja autokoulun. Lisäksi olen ollut myös ainakin yhellä työkkärin kurssilla, johon sisältyi muistaakseni 2 viikkoa työharjoittelua ja olin sen ajan kuvaamossa harjoittelussa.
Lisäksi olen ollut tallilla työharjoittelussa, päiväkodissa harjoittelussa ja olen myös ollut kuntouttavassa työtoiminnassakin.

Nyt kuitenkin tällä hetkellä olen ollut pääasiassa vain kotona työttömänä, mitä nyt kerran viikossa tai kerran kahessa viikossa on yksilötyöhönvalmennus tapaamisia. Nyt ollaan myös mietitty ja pohdittu koulutuskokeilua, joka kestäis 2 viikkoa ja sehän on semmoinen sosiaallinen tilanne.

Lisäksi ensviikolla olisi yhdestä hankkeesta tulossa esittelijä pitään esittelyn ja yksilövalmentaja pyysi tulla kuunteleen sitä, koska ko. hanke vois olla mulle ihan hyvä juttu. Käsitin myös että tuota esittelyä ois tulossa isompikin porukka kuunteleen, joten se voisi olla ihan hyvä pieni haaste mulle, että on samassa tilassa isomman porukan kanssa.

Onneksi yksilövalmentaja on itsekkin siellä, niin ehkä se vähän vois luoda semmoista turvaa, kun tietää, että on edes yks tuttu ihminen paikalla.

Onneksi tänään onkin hieman parempi päivä 🙂

Minunkin lapsuudessani vanhempani riitelivät aika paljon, ennenkuin he loppujenlopuksi erosivat, toinen oli myös niihin aikoihin aika paljon pois kotoa, ja toisella taas alkoi alkoholin käyttö hieman lisääntyä, oli vähän siinä rajoilla ettei riistäytynyt käsistä. Mutta rakastavat vanhemmat minulla silti on aina ollut siitä huolimatta.

hei anonyymi! 🙂 et ole yksin ongelmiesi kanssa, tuttuja tunteita. miten sinun koulunkäynti, oletko sinä saanut opiskeltua tai käytyä töissä ? tai oletko uskaltanut hakea apua?

Kyllä siitä itsensä altistamisesta johonkin tilanteeseen saa aina todella onnistuneen tunteen, mutta sitä pitäisi kyllä mun kohdalla ainakin varmaan harjoittaa joka päivä että tulisi mitään tulosta. 🙄

Minä olen joskus tutustunut tuohon Ari Saarioon, pitänee uudestaan vilkaista 🙂 ehkä sieltä saa jotain apua!

Mulla meni joskus aikoinaan aika lujaa alkoholin kanssa, se taisi olla tämän tunteen tukahduttamista..

Nykyisin saatan silloin tällöin ottaa yhden tai kaksi, ja se on siinä.
Harvoin käyn missään kuppiloissa, mutta jos käyn, niin silloin pitää ottaa kyllä aikamoiset pohjat että ees uskaltautuu olemaan siellä ihmislauman keskellä.. ☹️

Heippa 🙂🌻

Mitäs teille kuuluu? Tänään olen ollut koko päivän menossa. Ensin kävin sellaisella työkkärin kurssilla ja sittten kiertelin siellä sun täällä siskon kanssa ja sitten viellä reippailin käydä pyörälenkillä.

Mie oon tuota altistusta miettinyt, itelle meinaa aina iskeä hirmunen ahdistus tuolla liikenteessä. Kait siitä on apua mutta tosiaan sitä pitäisi tapahtua varmaan päivittäin. Ja sitten ei sais rueta jälkeen päin panikoimaan/vatvomaan asioita mikä taas tuntuu mulle olevan tosi vaikeeta. Eikä pakkotoimintoja sais tehdä vaan pitäisi antaa vaan mennä ajatusten ja ahdistuksen ohi...

Mitäs tänne kuuluu?

Minulla olisi kohta edessä sukuvierailu. Olen jo miettinyt ja kierriskellyt ahdistuksessa, miten voisin välttyä siltä ☹️ Tunnen itseni hirveäksi kun näin ajattelen, mutta se ruokailun ja kahvittelun miettiminen saa mut voimaan pahoin, vaikka kuinka yritän rentoutua siellä niin en vain ikinä oikein saa käsien tärinää loppumaan. Ärsyttävää, koska tää mun käsien tärinä on kuitenkin tullut kuvioihin nyt viimeisen vuoden aikana, ja sitä ennen kaikki sujui suht normaalisti, vaikka en silloinkaan täysin rentoutunut ollutkaan, mutta eipähän kädet tärisseet!!

Toiseksi, inhottaa ne samaiset kyselyt työpaikasta ja suunnitelmista. Tiedän, että hyvää tarkoittavat, mutta sitä kuulee jo useammalta suunnalta, ei helpota tilannetta ollenkaan, ja siitä jotenkin ahdistuu entisestään.

Ylipäätään ärsyttää tämä yhteiskunnan luoma paine, jos et sattuimoisin justiinsa sillä hetkellä opiskele tai käy töissä, niin kaikki tuntuvat pitävän sua ihan luuserina ja laiskana, vaikka eihän se näin todellakaan kaikkien kohdalla mene! argh että ottaa päähän.

Cherrie: Tuo yhteiskunnan paine on kyllä tosiaan ihan peestä. Itsellä on siitä onnellinen tilanne ettei tämä työttömyys sinänsä ole mikään ongelma taloudellisesti eikä kukaan muutenkaan sitä kommentoi ainakaan itselleni.

Tänään olen ollut koko päivän kotosalla, on oikeastaan ihan mukava ollut vaan touhuta omiaan kun muuten olen tällä viikolla ollut paljon menossa 🙂 Ihan väsymykseen saakka.

Viikonloppuna lähdetään käymään anoppilassa ja tehdään syyshommat loppuun niin voi talvi alkaa tulla 🙂

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille 🌻🙂🌻 Yritetään parhaamme tämän ahistuksen kanssa ja yritetään nauttia!

No ei se päivä mennytkään niin hyvin, käytiin kaupassa sainpas sitten kunnon paniikkikohtauksen kassalla ☹️ Mie lähti ykskaks viellä kassalta seikkailemaan kaupanpuolelle minä jäin siihen toljottamaan yksi, yritin änkytttää kassalle et voisko odottaa hetken. Mulla ei ollut mukana edes pankkikorttia että olisin päässyt tilanteesta pois...aivan kaamee hetki, sen jälkeen kauheat pakkoajatukset...nyt meinaa ahistaa kunnolla...

No pitää rueta lapsen kanssa leipomaan jospa se helpottaisi

Höh, itsellä taas jotenkin tuntuu että kokoajan tulee kommenttia työttömyydestä, tai no, siitä että onko työpaikkoja löytynyt jne. Kyllähän niitä yritän kokoajan katsella ja hakea. Suoraan sanottuna pari paikkaa on mennyt ohi suun, koska loppupeleissä ei ole uskaltanu edetä hakemusta pitemmälle. :/ Mutta jospa tää tästä. Ärsyttää vain aina todeta että ei ole vielä töitä ei..

Ajattelin, että pakko varmaan jossain vaiheessa varata aika yksityiselle, niin pelottavalle kuin se tuntuukin, selittää tilanne, ja kysyä olisiko mahdollista saada mielialalääkettä yhdistettynä esim beetasalpaajiin mitä voi tarpeentullen ottaa. Ainakin jos tää mun tilanne menee yhtään pahemmaksi ettei tunnu saavan mitään aikaiseksi enään. Mutta varmaan lääkäri osaisi neuvoa paremmin mikä lääke voisi sopia. Kuhan vain joskus uskaltautuis sinne, tuntuisi paljon helpottavammale mennä sinne jonkun kanssa, mutta kenen kun ei kenellekään pysty avautumaan tästä ! 😀

Ihanaa vklp tosiaan kaikille
🌻🙂🌻

Pelästynyt, onpa ollut hirveä tilanne sinulla kaupan kassalla! 😳 Tiedän tunteen!

Minulta ei ole juuri kyselty (vielä) omasta työllisyystilanteesta. Itse kai minä tätä enemmän surkuttelen ja vaikuttaahan se itsetuntoonkin kun tuntuu että en kelpaa mihinkään. Vaikka tosiasia on sekin, että tällä alueella ei juuri töitä ole tarjolla. Olemme asuneet nykyisellä paikkakunnalla vasta puoli vuotta ja mieli tekisi muuttaa takaisin kotikaupunkiin, vaikka sitten töiden perässä koska siellä olisi enemmän valinnan varaa.

Cherrie, ajattelitko hakea niihin työpaikkoihin?

Onko teillä joillakin puhelinkammoa? Pystyttekö hoitamaan asioita puhelimitse luontevasti? Minä kammoan soittamista virastoihin, ajanvarauksiin ja muihin virallisiin tahoihin. Liittyyköhän tämä pelko myös sosiaalisten tilanteiden pelkoon? Vai onkohan tämä taas yksi lisä tähän minun outouteen 😋

viveeka, itsellläni on tuo puhelinkammo. Kammoan/Inhoan hoitaa asioita puhelimella ja nytkin pitäis varata hammashoitolaan, tarkemmin sanottuna suuhygienistille aika..mutta saa nähä saanko sitäkään hommaa hoidettua.

Kävinpä äsken koirapuistossa koirien kanssa, ja siellä oli porukkaa aika paljon, joten nimpä kävelin vain puistossa sitten itsekseni omien koirieni kans.

Ens keskiviikko vähän jännittää, mutta jospa se on ihan hyvä testi tähän, että onko sosiaalisten tilanteiden pelkoa vaiko ei..

Koska jos nyt keskiviikkona alkaakin siellä luokassa sitten ahdistaan, niin sittenhän se kait on merkki sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Mulla on kans tuo puhelinkammo, ahdistaa soittaa mitään asiointipuheluja ja heti sydän hakkaa jos joku tuntematon soittaa, ja yleensä jätänkin vastaamatta ja katon myöhemmin kuka on yrittänyt soittaa, mutta juuri näissä asiointipuheluissakin mietin aina kauan aikaa mitä sanon, missä järjestyksessä ja aina venytän ja vanutan niitä..

Hei mitä keskiviikkona tapahtuu ? delffi?

Oi kauhee toi kauppahomma, mulla jäi tuo viesti kokonaan huomaamatta aikaisemmin. :O