Hei
Ekaa kertaa elämässäni olin tänään ruokajonossa. On ystävä mua aikaisemminkin houkutellut, mutta ei ole ollut niin huutava tarve kuin nyt. Mulle on ollut iso kynnys mennä sinne. Nyt on oikeasti saanut kituuttaa, että on, mitä syödä. Meitä oli kolme, kun mentiin helluntaiseurakunnan pihasta hakemaan EU-ruoka-apua. Kassissa oli mm. pekonia, munia, kananugetteja, pyöryköitä, pizzaa, mätitahnaa, silliä, ruokakermaa, jogurttia, suklaalevy, muffinsseja, mutakakku ja pähkinöitä. Kuiva-ainekassissa oli sian- ja naudanlihavalmiste, makaronia, hernekeittoa, hapankorppua, mysliä ja puurohiutaleita.
Olen todella kiitollinen tästä ruoka-avusta. Naapurille vein toisen pizzan ja sillit, joita en syö. Hiukan tuntuu nololta, että olen näin pohjalla. Minimiansioilla on tiukkaa tulla toimeen. Sitten taas, jos toinen on samassa tilanteessa kuin minä, niin lohduttaisin ja sanoisin, ettei ole häpeä hakea apua, jos sitä tarvii. Itselle sitä on paljon ankarampi. Tunnen itseni vähintään luuseriksi.
Joo oli kömmähdys. Semmosta nappia ei ole ihmisen kehossa. Mutta jos mieleen saa avun, jnkn jonka kanssa voi puhua ja rohkeus riittää avata vaikea kohta käsittelyyn, se on toiminut omien vaikeiden olojen kanssa. Napin tapaista helppoa ratkaisua ei näissä jutuissa ole itelläni ollut. Lipsahduksia sattuu paremmissakin piireissä..saati kenelle tahansa. Pahoittelut, en tarkoittanut vähätellä, jos tämä nappi viittaus liittyy jhnkn mitä tänne ketjuun olen kirjoittanut.
aliisa58 kirjoitti:
On helppo sanoa: rauhoita mielesi, niin paineet alenee. Melkonen kömmähdys. Saa pikemminkin ehkä joillakin paineet nousemaan. Napista painamallahan se mieli rauhoittuu? Vaikka tilanne olis mikä.
Kiitos Aliisa58! Niin mulle on sanottukin. Useinkaan ei toimi.
Kiitos keskustelua!
En tiedä, jossain on joku, joka on painanut mun kohdalla nappia, kun eilen hajosin. Olin eilen psykiatrisella hoitajalla ahdistuksen kourissa. Eilen ahdistuskohtaus kesti tuskastuttavan pitkään. Kahdesti turvauduin pilleriin.
Järkyttävintä on, mitä tajusin eilen. Mulle on tullut sosiaalisten tilanteiden pelko. Mä olen mennyt itseni kanssa takapakkia.
Yksinäisyys tekee meistä arkoja. Takaperinkävelyä on kun takapakkia otetaan, etuperin.kun eteenpäin mennään. Taas helppoa sanailua mutta tarkoitus sanoilla se, että.noin käy itellekin välillä elämässä. Helpottaako yhtään että.muutkin välillä perääntyvät edetessään? Ne askelet kuin varmistavat mihin haluaa mennä?
Viisaasti sanottu ja totta Keskustelua! Muutkin menevät joskus taaksepäin. Mä olen jo aika mestari siinä. Jos sitä täytyy mennä ensin taaksepäin ja nousta sitten vahvempana. Maanantaina mun psykiatrinen hoitaja näki mut huonona. Sanoikin, että ruoskin itseäni. Eikä mun otsassa lue perverssimagneettia, vaikka luulen niin. Mun ahdistukseen vaikutti myös se, kun näin mun raiskaajani menevän tien toisella puolella. Keskityin vaan jatkamaan matkaani ja yritin olla reagoimatta. En tiedä, täytyykl kohtauksen tullessa vaan hyväksyä, että se tulee. Se menee myös ohi.
Huhhhhh! no ei ihme!!! mun ois pitäny päästä paiskomaan kattiloita tms.jossa saa purkaa vihaa sitä kohtaan! sun raiskaajaa!kohtaan!
Kiitos keskustelua myötätunnosta! Mä olen jotenkin nyt niin herkillä! Tämä ei tunnu nyt yhtään hyvältä! Tässä on nyt kaikkea. Niin eilen olisi ollut mun pikkusiskon 51-vuotissynttärit. Niin ja eilen tuli tieto, että vävypoika on saanut oleskeluluvan jo 12.7. Mitä nyt kirje seikkaili takaisin Migriin ennenkuin tavoitti mun tyttären perheen. Sen puolesta olen tyytyväinen, ettei karkoitettu maasta. Se olisi ollut kuoleman tuomio Afganistanissa. Sitä äitinä toivon, että kaikki menee hyvin. Siellä on myös mummun kaksi pientä tyttöä. Kunhan saisin itseni motivoitua kuntoutukseen ja ettei pelottaisi nyt enää. Se menee mun mielestä niin yli. En hallitse mun tunteita nyt ollenkaan. En pysty rentoutumaan.
Hei, vastasin tuohon sun toiseen ketjuun.
Tapahtuupa paljon kaikkea sinulla, Pala lasia. Kunpa olisi mahdollista vaan mennä sinne kuntoutukseen ilman isompia tavoitteita ja katsoa, mitä tapahtuu. Millaiseen kuntoutukseen olet menossa?
Minuakin ahdistaa kaikki uusi, jos vaikuttaa siltä, että pitää ehkä pystyä tekemään jotain. Jo paikalle meneminenkin oikeaan aikaan on joskus melkein liikaa.
Purjevene kirjoitti:
Tapahtuupa paljon kaikkea sinulla, Pala lasia. Kunpa olisi mahdollista vaan mennä sinne kuntoutukseen ilman isompia tavoitteita ja katsoa, mitä tapahtuu. Millaiseen kuntoutukseen olet menossa?Minuakin ahdistaa kaikki uusi, jos vaikuttaa siltä, että pitää ehkä pystyä tekemään jotain. Jo paikalle meneminenkin oikeaan aikaan on joskus melkein liikaa.
Kiitos Purjevene sanoistasi! Olen menossa moniammatilliseen yksilökuntoutukseen reilun viikon päästä. Se on ensimmäinen kerta, kun menen. Alkuun olin innoissani sinne menosta, mutta nyt on noussut pelko sinne menemisestä. No ainakaan ei tarvitse viikkoon miettiä, mitä syö. Maanantaina mun psykiatrinen hoitaja kysyi, mikä on pahin, mitä voi tapahtua. Silloin kerroin, mitä tapahtui n. 13 vuotta sitten ammattiliiton koulutuksessa yöpymisen yhteydessä. Miten sitä voi nainen olla tyhmä ja luulla, että mies voisi haluta jutella, kun pyysi huoneeseensa. Minä tosiaan luulin. Sitten, kun mies oli kalu kädessä, niin minä häippäsin. Mua inhotti niin. Eikä siitä voinut puhua kellekään. Tuon tapahtuman muistin yhtäkkiä menneisyydestä. No, jos leikkiä lasken asiasta, niin toisen pitää olla tosi sokea ja epätoivoinen, että kävisi mun kimppuun enää.
Pala lasia, olipa sinulla huono kokemus ammattiliiton koulutuksessa aiemmin. Minäkin olisin todennäköisesti vastaavassa tilanteessa luullut samalla tavalla kuin sinä, että hän haluaa vain jutella tai katsoa telkkarista jotain yhdessä tai sellaista. En olisi itsekään tajunnut, vaikka toki kirjoittamastasi voin kuvitella, että joku mies voi kokea tilanteen ihan toisella tavalla.
Jos on kaikki ruuat valmiina tarjolla, se kyllä helpottaa paljon arkea ja tuo vaihtelua myös. Voi kun osoittautuisi hyväksi se viikko! Vaikka se on varmaan hyvin järjestetty, on aina raskasta pakata ja päättää, mitä pitää ottaa mukaan, ja uudessa paikassa on oma jännityksensä, kun ei tiedä, mitä kaikkea tulee eteen. Minulla olisi jo tuo pakkaaminen iso urakka, joka veisi kaikki voimat.
Luulen, että kaikkia jännittää ja pelottaa mennä uuteen paikkaan, varsinkin jos ei itse ole ihan kunnossa. Toisaalta siellä varmaan muut ymmärtävät, koska se on juuri kuntoutusta eikä kukaan muukaan osallistujista varmasti ole täysissä voimissaan, vaan on tarkoitus saada vähän lisää voimia. Ainahan sieltä pääsee sitten pois, jos osoittautuu kauheaksi siellä oleminen. Hienoa kyllä, että olet saanut tuollaisen mahdollisuuden!
Hei, olin joskus tuollaisella. Ruoat todella hyviä. Ryhmäkeskusteluita, yksilökeskustelu psykologin kanssa, lääkärin kanssa, fyster ohjasi tuokioita. Siitä on jo kauan aikaa. Hyötyä semmoisesta on jos toki haitalta tuntuvia oli pitkät matkat kun oli vuoden aikana muutaman pvän kerrallaan tuota kuntoutusjaksoa, olikohan toinen keväällä toinen syksymmällä/talvella? Onnen kantamoinen oli päästä tuolle. Sain siitä potkua päättää kesken olleet opiskelut, jtnkn uusia voimia tarttua enemmän omaan elämään kiinni. Hieno homma, Pala Lasia 👍
Kiitos molemmille kannustuksesta Purjevene ja Keskustelua! Viikon päästä, kun kuntoutus on alkanut, toivottavasti jännitän vähemmän. Eikä tulisi mitään paniikkikohtausta. Toisaalta mitä väliä, vaikka tulisikin, kun ammattiapua on paikalla.
Toivon että saat kaiken hyödyn mitä tarvitset tuolla kuntoutuksessa. Ja että voisit luottaa, tulevaisuus on.
👍🍃vaikka lehdet putoilee puista
Kiitos keskustelua! Kuulin eilen ystävältäni, joka oli ollut samassa kuntoutuksessa, että ryhmässä oli ollut 10 henkilöä. Eikä silloin ollut edes koronaa. Sen puolesta toivon, ettei ryhmä ole sen suurempi. Kunhan saan tavarat pakattua, enkä unohda lääkkeitä, laturia ym. tärkeää. Saan nukutuksi ennen maanantaita. Herään silloin ajoissa, jotta kerkiän klo 6.55 junaan. Sekin olisi mukavaa, että juna olisi ajoissa. Sitten juna-asemalta bussilla paikkaan, jossa kuntoutus on.