Rahattoman elämä, pelkkää kotona oleilua.

Rahattoman elämä, pelkkää kotona oleilua.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 29.06.2023 klo 17:57 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 29.06.2023 klo 17:57

Olen kuntoutustuella, vähän mietityttänyt uuden hallituksen toiminta. Leikataan tukia ja patistetaan ihmisiä töihin. Ymmärrän että työtä kannattaa tehdä, mutta ei sitä turhaan ihmisille myönnetä eläkettä. Olen miettinyt että millainen yhteiskunta Suomesta on tulossa? Jos täällä nyt vielä enemmän leikataan tukia ja esim. jos kuntoutustukea leikataan, niin eihän rahat riitä enää ruokaan. Ei sitä kyllä pelkällä pyhällä hengellä elä. Tai sitten on pakko luopua autosta. Oltava kotona vaan 24/7. Muutenkin hinnat nousee koko ajan. Tylsää on kotona koko ajan istuskella, mutta minkäs teet. Hyvähän Purran on sanoa että Suomi ei ole oleskeluvaltio, kun palkka juoksee hänellä tilille suurina ryppäinä ja hänellä tuskin on sen suurempia terveyshuolia. Ja muutenkin hallitus on painottanut että kaikkien työikäisten pitäisi olla töissä. Tai ainakin sellaisen kuvan on saanut. Mutta voisi hallitus jo herätä, maailmassa on sellainen asia kuin sairaus. Ei kaikille elämä ole niin helppoa, kuin toisille. Ihmisillä on erilaisia sairauksia ja olisi moraalitonta pakottaa heitä töihin. Saa nähdä, että onko Suomi enää hyvinvointivaltio muutaman vuoden päästä, jos tällainen linja on uudella hallituksella. Vähän kyllä ihmetyttää tämä touhu…

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: lisää tekstiä
Käyttäjä kirjoittanut 30.06.2023 klo 10:13

Mun piti luopua autosta jo edellisen hallituksen aikana vaikka kävin töissä, kun ei ollut varaa ostaa bensaa. Vaikka tämä nykyinen hallitus surkentaa kai opiskelijoiden elämää, joka pääasiassa olen,  musta tuntuu että nyt ollaan tekemässä parempaa Suomea. Eikä tämä hallitus ole laittamassa sairaita töihin vaan työkuntoisia, mikä on hyvä asia.

En tiedä Purran sairauksista mutta sen äiti kuoli kun oli vain 12v. Ainakin vaikea nuoruus oli ja silti opiskeli.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 30.06.2023 klo 14:41

Niin olen minäkin käsittänyt, että sairaita ei tietenkään työhön laiteta. Jos oikein muistan, että Suomessa on 100 000 nuorta, jotka eivät ole työvoiman käytettävissä eivätkä sairaanakaan opiskelusta puhumattakaan. Kuka heidät elättää?  Ovatko sossun asiakkaita? Olisi kiva tietää miten voi elellä ja olla ilman toimeentuloa.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 30.06.2023 klo 15:08

Täytyy vain toivoa ettei Suomen status hyvinvointivaltiona murene.

No mielipiteitä on monenlaisia. Minua kyllä vähän epäilyttää nämä hallituksen ns. uudistukset.

Kyllähän valtion toki pitää säästää. Kun velkaa on.

Mun mielestä tää nykyinen hallitus ei välttämättä ajattele hirveästi pienituloisia. Se tässä eniten mietityttää.

No pitää toivoa parasta. Itse kyllä ajattelen että Marinin hallitus toimi ihan hyvin, vaikka oli koronaa yms.

Sdp sentään oli pienituloisten puolella...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 30.06.2023 klo 17:56

Mollyan kirjoitti:
Niin olen minäkin käsittänyt, että sairaita ei tietenkään työhön laiteta. Jos oikein muistan, että Suomessa on 100 000 nuorta, jotka eivät ole työvoiman käytettävissä eivätkä sairaanakaan opiskelusta puhumattakaan. Kuka heidät elättää?  Ovatko sossun asiakkaita? Olisi kiva tietää miten voi elellä ja olla ilman toimeentuloa.

Varmaan asuvat sitten vanhempiensa luona.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 30.06.2023 klo 19:40

Minusta on aivan ymmärrettävää, että lukuisten leikkausten edessä tuntee ahdistusta.

Itse tunnen syvää vastenmielisyyttä oikeiston käyttämiä narratiiveja kohtaan. Esimerkkinä vaikkapa tuota työttömän/työkykyisen/tms. "töihin laittaminen", niin kuin ihmiset olisivat jotain siirreltäviä pelinappuloita vailla inhimillisen elämän tosiasioita. Siinä myös unohtuu, kuten "mene töihin" sisarhokemassakin, ettei niitä töitä noin vain saa.

Kukaan ei myöskään koskaan ole selittänyt, miten köyhimmiltä ja kaikkein vaikeammassa asemassa olevilta leikkaaminen auttaa työllistymisessä, osallisuudessa tai edes tuo pitkällä tähtäimellä säästöjä. Miten työttömältä leikkaaminen auttaa häntä työllistymään, tervehdyttääkö sairaalta leikkaaminen? Yleensä taustalla on omassa kuplassaan eläneiden sinällään ymmärrettäviä mielikuvia siitä, millaista niiden köyhien elämä on. Kun ei ole kokemusta tai tartuntapintaa, niin niille mielikuville se käsitys niistä muista sitten rakentuu. Ja siitä "kaikilla meillä on kuule rajoitteita" -kuplasta käsin niiltä muilta sitten onkin helpompi leikata kuin siihen omaan kuplaan kuuluvilta.

Ärsyttää myös politiikan lyhytnäköisyys. Esimerkkinä vaikkapa monista toiminnoista leikkaaminen, jotka mahdollistavat hyvän, rikkaan ja mielekkään elämän ja siten pitkän päälle parantavat terveyttä ja elämänlaatua. Taide, kulttuuri, harrastukset, yms. voivat näyttää budjetissa luksukselta, joihin meillä ei ole varaa, mutta miten käy, jos ihmiset eivät pääse elämään, noh, kuin ihmiset. Ihminen kuin ei ole vain työtä tekevä kone ja sairauksien hoito on aina kalliimpaa kuin ennaltaehkäisy. Ja erityisestihän em. leikkaukset osuvat taas köyhimpiin, varakkaammalla väellä kun varaa kustantaa elämänlaatua itselleen.

Kaikkien työikäisten työllistäminen on hyvä tavoite, mutta se ei tule toteutumaan johtuen sopivien (huom! palkka)työpaikkojen puutteesta (ja ehkä osaltaan sosiaalitukijärjestelmästä, joka toimii huonosti yhdistettynä palkkatyöhön). Niiden työpaikkojen puuttuessa köyhän ja vaivaisen kepittäminen tai häneltä leikkaaminen eivät auta, vaan vain pahentavat tilannetta.

Mitä tulee valtionvelkaan, niin vaikka mielestäni velkaantumista pitää taittaa, on kuitenkin hyvä pitää mielessä, ettei valtion velka ole sama asia kuin yksityisen ihmisen/tahon pankista ottama laina. Pidän oikeiston hokemaa "holtittomasta" velanotosta, "velkarallista" liioiteltuna, etenkin kun edellinen hallitus joutui toimimaan niin koronan ja muiden kriisien vuoksi.

Itseäni lohduttaa hieman tietää, että hallituksen esitykset ovat vielä vain esityksiä. Mitään ei ole lyöty lukkoon.

Politiikka vaikuttaa olevan eestaas-veivausta, jossa aina vuorossa oleva hallituskoalitio sanoo korjaavansa edeltäjänsä jälkiä. Mitään kauaskatseisuutta on ilmeisesti turha odottaa. Vanhan (antiikin?) kreikkalaisen sanonnan mukaan yhteiskunta kasvaa hyvin, kun vanhat istuttavat puita tietäen, etteivät tule istumaan niiden varjossa. Sellaista politiikkaa minä kaipaan.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 4 viikkoa sitten. Syy: Typoja, aina vain typoja!
Käyttäjä Purjevene kirjoittanut 30.06.2023 klo 19:55

Minusta on hyvä, että joku vihdoin yrittää lopettaa valtion velkaantumisen, jottei meidän lapsille jäisi ihan mahdotonta velkataakkaa. Nyt jo velka on mahdottoman suuri. Ei velaksi eläminen ole kestävä ratkaisu. Pitäisi pärjätä niillä tuloilla, mitä on. Myös mahdollisimman monen työkykyisen työllistyminen on sekin minusta hyvä asia.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.07.2023 klo 08:58

Joo, tuntuu että hallitus on nyt liikaa oikealla. Ei nyt sentään äärioikeistoa, mutta kuitenkin.

Luulen että tämä hallitus ei kyllä kestä neljää vuotta.

Niinhän se varmaan on että kokoomus on rikkaiden puolue. Ajaa rikkaiden asioita.

Sitten on näitä kohuja jo ollut vaikka kuinka paljon, vaikka tämä uusi hallitus on ollut pystyssä vasta muutaman viikon.

Ja se vielä että esim. toimeentulotukea on jo nyt hirveän vaikea saada. Esim. laskujen maksamiseen. Niin jatkossa sitä saa yhä harvempi, kun tehdään näitä "uudistuksia". Että pitääkö jatkossa sitten ihmisellä olla nolla euroa tilillä jotta toimeentulotuki hakemus menisi läpi?

Ei se velkaantuminen hyvä asia oli, mutta kyllä valtion pitäisi miettiä pienituloisia enemmän ja leikata jostain muualta. Eikä niiltä jotka ovat kaikista heikoimmassa asemassa...

 

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 01.07.2023 klo 14:37

Olen samoilla linjoilla. Velaksi eläminen on huono satsaus tuleville sukupolville. En ymmärrä tätä haluttomuutta työn tekoon. Nuoret jo väsyneitä ennenkuin on edes kokeiltu työelämää. Opiskelumahdollisuuksia on koko ajan lisätty niin, että jokainen löytäisi oman alansa. Itse olen aloittanut kesätyöt 14-vuotiaana ja jatkoin koulun ohella työn tekoa senkin jälkeen. Oli kiva saada omaa rahaa ja tehdä omat hankinnat. Nyt tuntuu, että työn teko on välttämätön paha ja viisasta on jättäytyä pois siitä oravanpyörästä kokonaan. Jos jokainen ajattelisi niin, kyllä tämä maa olisi konkurssissa alta aikayksikön.

 

 

 

Käyttäjä kirjoittanut 01.07.2023 klo 17:12

Minäitse89, ihmisellä pitää todellakin olla nolla euroa tilillä ennen kuin saa toimeentulotukea. Omat laskut pitää ensin yrittää itse maksaa ja sitten vasta anoa tukea, jos rahat eivät riitä. Eikä toimeentukea saavat ole heikommassa asemassa, koska kun heille tulee yllättäviä menoja, saavat he lisää toimeentulotukea. Esim.lääkkeisiin ja silmälaseihin.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.07.2023 klo 17:53

En usko, että ihmiset ovat haluttomia tekemään töitä. Elämän realiteetit tulevat vain vastaan monella.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 01.07.2023 klo 19:15

novo kirjoitti:
Minäitse89, ihmisellä pitää todellakin olla nolla euroa tilillä ennen kuin saa toimeentulotukea. Omat laskut pitää ensin yrittää itse maksaa ja sitten vasta anoa tukea, jos rahat eivät riitä. Eikä toimeentukea saavat ole heikommassa asemassa, koska kun heille tulee yllättäviä menoja, saavat he lisää toimeentulotukea. Esim.lääkkeisiin ja silmälaseihin.

No joo... Itse yritin sitä hakea, kun ei riittänyt tilillä rahat yhden laskun maksamiseen. Mutta tuli hylätty päätös. Erikoinen systeemi kyllä Kelalla...

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 02.07.2023 klo 08:10

Siltä se valitettavasti tuntuu. Jos on voimia ja tarmoa tehdä tukianomuksia ei voimat ihan lopussa ole. Marjastusaikana metsissä ei näy suomalaisia, vaan poimijat ovat ulkomailta. Sekään verovapaa työ ei kiinnosta.

Nyt en todellakaan puhu sairaista ihmisistä, jotka on todettu työkyvyttömiksi ja heillä on oikeus toipua tai elää yhteiskunnan tuen varassa.

Meillä ei ole kohta hyvinvointiyhteiskuntaa, sitä ei voi velkarahalla loputtomasti pitää yllä.

 

 

Käyttäjä masha2 kirjoittanut 02.07.2023 klo 08:39

Vanhempien elätettävänä? Kyllä on menty liian pitkälle tässä ajattelussa, että mitään ei tarvitse itse yrittää ja tehdä, joku toinen elättää. Sana häpeä ei taida kuulua enää sanavarastoon.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 02.07.2023 klo 09:59

Kannattaa lukea Helsingin Sanomien artikkeli tästä aiheesta. Siinä oli juurikin toimeentulotuesta. Hallitus ajattelee niin, että työttömiä rankaisemalla (esim. ettei myönnetä toimeentulotukea) heidät saadaan töihin. Siis että jos ihmisellä on vaikka terveydellisiä ongelmia, mutta hän ei ole eläkkeellä sen johdosta, elää siis vaikka työttömyyspäivärahalla, niin häntä pitäisi rangaista. Erikoinen logiikka hallituksella. Tulee ihan mieleen se että ihmiset jaetaan tavallaan kahteen luokkaan: työtä tekeviin (jotka ovat ns. "oikeita kansalaisia") ja sitten työttömiin (joita hädin tuskin nähdään ihmisinä). Ja hallitus ajattelee että vain työtä tekevä ihminen kuuluu ihmislajiin, muut ovat sitten jotain pohja-sakkaa. Ainakin tällaisen kuvan olen saanut. Toki työn tekeminen on sinänsä kunnioitettavaa, ei siinä mitään. Ja kannattaa tehdä töitä, mutta ei se ole moraalisesti oikein että nähdään sitten työttömät tavallaan yhteiskunnan taakkana. Ihminen voi olla monesta syystä työtön. Eikä työttömiä pitäisi rangaista. Minusta on lisäksi täysin utopistinen tavoite saada 100 000 uutta työntekijää. Se on valtava määrä hyvä. Hyvä jos edes 50 000 saadaan töihin...

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 02.07.2023 klo 10:08

Mollyan kirjoitti:
Siltä se valitettavasti tuntuu. Jos on voimia ja tarmoa tehdä tukianomuksia ei voimat ihan lopussa ole. Marjastusaikana metsissä ei näy suomalaisia, vaan poimijat ovat ulkomailta. Sekään verovapaa työ ei kiinnosta.

Nyt en todellakaan puhu sairaista ihmisistä, jotka on todettu työkyvyttömiksi ja heillä on oikeus toipua tai elää yhteiskunnan tuen varassa.

Meillä ei ole kohta hyvinvointiyhteiskuntaa, sitä ei voi velkarahalla loputtomasti pitää yllä.

Tuo on minusta kyllä aika kyseenalainen kommentti että jos ihminen jaksaa tehdä jonkin anomuksen niin hän periaatteessa voisi mennä töihin, kun voimaa on niin "valtavasti" että jaksaa tehdä anomuksen. En nyt tiedä tarvitseeko siihen anomuksen tekemiseen ihan älyttömästi "voimaa". Ainakin sellaisen kuvan tuosta kommentista sain, että töihin ne jotka jaksaa lähettää Kelalle hakemuksia, koska heillä on hirveästi voimaa...

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 9 kuukautta, 3 viikkoa sitten. Syy: Lisää tekstiä