Baileys kirjoitti 17.3.2015 3:53

Odottavan aika on pitkä.
Nykyään he soittavat vaan jos on joku tauti, mutta eivät soita jos ei ole mitään. Tekis mieli soittaa jo huomenna ja kysyä, mutta se on varmaan turhaa.
Edes minun entinen poikaystävä ei ole tästä minun pelosta huolissaan vaikka olen voinut ihan hyvin tartuttaa hänet... ehkä sillä on joku puolustushommeli mennyt aivoista päälle. En tiedä.
Nälkäkin on suuri, mutta tulee vaan oksennusrefleksi jos yrittää syödä.
Kellokin on vasta kohta neljä yöllä. Vanhemmat herää siinä 6-7 aikaan vasta. Ahdistus vaan kasvaa.

Kyllä niitten pitää soittaa vaikka tulos olisi negatiivinen, jos eivät soita niin soita sinä heille. Ethän sä voi elää epätietoisuudessa. Sano se niille niin ymmärtävät jotain. Mutta soita vasta sitten kun sulle on luvattu tuloksen olevan valmis.

Melkein kyllä olen sitä mieltä ettei sulla ole HIV:ä. Se olis jo muuttunut AIDS:si ja olisit huomattavasti huonommassa kunnossa. 8-9 vuotta on pitkä aika. Ahdistuksesi ei tule mielestäni pelkästään tuosta HIV epäilystä. Oletko sen ensimmäisen kerran jälkeen ollut epämääräisessä suojaamattomassa seksisuhteessa? Jos et niin tuskin sairastat AIDSia.

Itse nukuin viime yönä melko hyvin. Heräsin kyllä yöllä rankan unen jälkeen ja olin varma etten enää saa unta, kuten käy usein kun näen kiihkeän unen, mutta sentään nukuin peräti seitsemään aamulla. Vieläkin se uni kummittelee päässä ja mietin mistä sellainen seksihurjastelu olisi voinut uneen tulla kun mulla on aika hiljaista sillä saralla nykyisin.

Miten sun suhteesi muuten toimii? Oletko vakisuhteessa?

Minulle sanottiin, että soittavat jos jotain on, mutta eivät soita jos mitään ei ole. Outo käytäntö ainakin luulosairaalle koska jää kalvamaan mieltä jos kukaan ei soita.
Olen ollut sen jälkeenkin yhdynnässä ilman ehkäisyä, mutta en tiedä. Niistäkin toki on aikaa se 2-4 vuotta.
En tällähetkellä ole suhteessa kenenkään kanssa. En ole ollut nyt n. 6kk. Ennen sitä kyllä asuinkin yhdessä yhden miehen kanssa noin. parisen vuotta, mutta suhde ei vaan toiminut meillä joten erottiin ja nyt asun yksin. Aluksi pelkäsin kauheasti asua yksin koska en ollut asunut kertaakaan yksin ja aina jos jouduin yksin jäämään niin menin joko ystävälle tai pyysin jonkun mun luokse. Yksinkään en uskaltanut syödä moneen vuoteen, että jonkun piti aina olla kotona, että pystyin syömään.

Mukava kuulla, ettö olet kuitenkin voinut nukkua. Tuollaisia unia näkee kaikki, mutta uskoisin, että harvoin ja saattaa johtua siitä, että ei ole ollut seksuaalisesti aktiivinen enää. En kyllä menisi tuota väitettä lukkoon laittamaan, kun en minäkään nyt kauheasti tuollaisia unia nää.

Nyt odotan aikaa tuonne ultraan ja kyllä voin sanoa, että ahdistaa tämäkin. Pyöritän vain mielessäni kauheita mielikuvia syövistä ja hivistä. Mulla on vahva kuolemanpelko.
Olen aina ollut aika herkkä lapsi kaiken suhteen... inhottava olo on odottaa kaikkea. Aina vaan pitää odottaa ja odottaa.
Tuntuu aivan kauhealta odottaa jokaista asiaa niin pitkään. Nyt kun on tiistai niin tuntuu, että tämäkin on kestänyt hirveän kauan.

Ultrassa käyty ja ultraaja sanoi, että ne ovat jotain hyvänlaatuisia rasvakasvaimia tai sitten ihan jotain rasvajuttuja... ei osannut tarkemmin sanoa, mutta ei mikään viitannut pahanlaatuiseen.
Ultras samalla korvan vierestä patin ja sitten myös kaulan patit jotka olivat suurehkot, mutta kuitenkin aivan normaalit eivätkä näy ulospäin millään tavalla.
Kuitenkaan ahdistukseni ei hälvennyt, koska suurehkoja imusolmukkeita voi juurikin tulla tai olla jos on HIV... ahdistaa ihan älyttömästi vieläkin.
En tiedä miten päin pitäisi olla, en haluaisi vain maata ja miettiä, mutta kun ei jaksakkaan mitään tehdä. Inhottaa. ☹️

Aikaa menee kovin hitaasti. Tuntuu, että oon täällä kirjottamassa kokoajan toisaalta ketäpä se haittaisi.
En pysty olemaan itkemättä tai varmaan max tunnin pystyn olemaan normaalisti, mutta sitten taas räjähtää. Mua ei ole ikinä pelottanut näin paljon tai en ainakaan muista, että olisi.
Oon varmaan laihtunut pari-kolme kiloa kun ei ole ruoka kunnolla maistunut.
Yökin on taas tulossa enkä taaskaan saa unta, tiedän. Entä jos tätä ei enää kauaa jaksa? Huominen koko päivä vielä tälläisellä ololla ja sekä pari yötä. Kuulostaa paljolta.
Tuntuu, että oon ihan yksin vaikka en ole. Oon vanhemmilla ja isä tietää mun tilanteen, mutta muut perheenjäsenet ei. Ystävä tietää ja yrittää auttaa tietenkin ja oon tosi iloinen, että jotkut edes auttaa, mutta ei se mun pelkoa vie pois.
Huomenna on terapia joskus päivällä, alitan varmaan sen riman siellä... siis teen jokakerta sellaisen "kuluneen viikon fiilikset" hommelin ja sitten ne pisteet lasketaan yhteen ja katsotaan mille kohdalle taulukkoa sijoitun.
Viimeksi taisin juuri ja juuri alittaa sen viivan mitä ei pitäisi alittaa. Tuntuu, että nyt se menee ihan jonnekkin pohjalle asti, koska enhän mä ole voinut kovin hyvin ja paljon huonommin kun viime viikolla siellä ollessa.
Tämä viikko on ollut kyllä yhtä hullunmyllyä tai nythän on vasta tiistai. ☹️

Baileys kirjoitti 17.3.2015 17:39

Aikaa menee kovin hitaasti. Tuntuu, että oon täällä kirjottamassa kokoajan toisaalta ketäpä se haittaisi.
Huomenna on terapia joskus päivällä, alitan varmaan sen riman siellä... siis teen jokakerta sellaisen "kuluneen viikon fiilikset" hommelin ja sitten ne pisteet lasketaan yhteen ja katsotaan mille kohdalle taulukkoa sijoitun.
Viimeksi taisin juuri ja juuri alittaa sen viivan mitä ei pitäisi alittaa. Tuntuu, että nyt se menee ihan jonnekkin pohjalle asti, koska enhän mä ole voinut kovin hyvin ja paljon huonommin kun viime viikolla siellä ollessa.
Tämä viikko on ollut kyllä yhtä hullunmyllyä tai nythän on vasta tiistai. ☹️

Oon miettinyt tota sun ahdistustasi ettei siinä ole oikein mitään tolkkua. Sua ahistaa sairauden pelko, tutkimuspelko, odotuspelko ja tulospelkokin. Sairauspelolle ei mahda mitään mutta jos jättäisit tutkimuksiin ja lääkärissä käynnit niin pelkosi vähenisivät merkittävästi.

Et ehkä tunne itseäsi sairaaksi, vain ne patit kiusaavat sua vaikka ne ei näy ihon pinnalle. Miten löysit ne kun ne ei näy? Onko ne paikat kipeitä vai miten ne huomasit? Ootko mitannu onko lämpöä tai onko pulssi nopea? Jos ei ole niin tuskin niistä pateista on mitään haittaa. Jos ne epäilis että on vakavaa, ottaisivat koepalan.

Yks' mikä voi sua ahdistaa on se terapia. En ole ollut koskaan terapiassa, jos ei sellaiseksi lasketa omia analyyseja itsestä, enkä siksi tiedä mitä asioita terapiassa tulee esiin. Kerrotko terapeutille lapsuudestasi ja muista varhaiskokemuksista. Jospa niitten asioitten läpikäynti on sulle liian rankkaa ja oireilet ahdistumalla.

Heräsin yöllä kahden aikaan ja yritin löytää taivaalta revontulia mutta eipä niitä loimotuksia missään näkynyt. En ole niitä koskaan onnistunut näkemään vaikka usein valvon öitä.

Moikka! En ole jaksanut käydä kirjottelemassa.
Patit selästä löysin kun selkä välillä kipeytyy siis alaselkä. Ja välillä ihan etsimällä etsin patteja ja sun muita epäkohtia mun kehosta. Tulee tavallaan sellanen pakko-oire, että pitää kokeilla patteja missä niitä joskus on ollut.
Kävin ultrassa ja alaselän patit oli rasvapatteja, korvan edessä oleva patti oli normaali imusolmuke ja kaulalla oli kaikki normaaleja imusolmukkeita.
Nyt vain muistin että korvan takana on kanssa liikkumaton pieni patti (herneen kokoinen) joka eilen vähän suureni ja kipeytyi kun sitä hiplailin koska rupes ahdistamaan se ja unohdin sen siellä ultrassa ihan kokonaan kysyä, että mikä sen tilanne on kun muut imusolmukkeet kyllä liikkuu normaalisti, mutta se ei.
Sp-tauti testeissä ei mitään ollut. Sitäkin turhaa stressasin.

Minä näin hetken niitä revontulia vaikka huonostihan ne näkyi kun katuvalot paistoi niin paljon kuitenkin.
Mitäs sinulle kuuluu nyt? 🙂

Huomenta! Viime yö oli kyllä ihan kauhea. Näin tavallaan painajaisia koko yön tai sellasia outoja unia. Heräilin vähän väliä sen takia kun mun pulssi oli mitä oli tai ainakin muistan kun yöllä sitä kokeiliin kokoajan kun heräsin.
Tuntuu etten nukkunut yhtään koko yönä taas. Nyt vielä aamullakin pulssi on tavallista nopeampi... varmaan lähemmäs 100 menee pulssi vaikka se normaalisti on siellä 60-80.
En tajua mikä tän voisi nyt aiheuttaa.
Ja on jotenkin sellanen ahdistava olo, joka vaan ei lähde pois.

Kävi niinku ennustin eli jos sulla olis ollut aids niin olisit ollut huomattavasti huonommassa kunnossa ja tuskin silloin kirjoittelisit tänne peloistasi. Varmaan on helpottavaa kuulla ettei olekaan vakavasti sairas. Parempi olosi näkyy sun kirjoituksestasi.

Yleensäkään ei kannattaisi miettiä ennalta millaisen sairauden saattaisi saada koska sellaista ei voi kukaan ennustaa. Ei vaikka olisi millaiset ennustajan lahjat mutta jos haluaa pysyä terveenä niin kannattaa liikkua paljon ja harrastaa jotakin mikä vie päästä kaikki muut ajatukset ja jos tykkäät olla ystäviesi parissa niin sitä parempi.

Itse olen kolme yötä nukkunut kuin tukki, viime yönäkin 10 tuntia, vaikkei mikään ole elämässäni muuttunut juurikaan mutta parempi olo voi johtua siitä että purin vanhoja traumoja tuolla toisessa palstassa. Omituisen vaikeaa se oli kirjoittaa mutta kun olin saanut ne moderaattorilta läpi ja lukenut muutaman kerran tuli epätodellinen olo. En ole aiemmin asioitani monellekaan juuri paljastellut mutta viimeaikoina olen saanut sellaisia fiiliksiä että haluttaa kertoa jollekin. Vieläkin jäi kerrottavaa mutta täytyy vetää henkeä jonkun aikaa.

Tänään on luvassa lumisadetta eli kevät taitaa siirtyä myöhemmäksi. Harrastan mm. pyöräilyä ja olin jo tekemässä huoltoa mutta ensimmäiselle pyöräretkelle lähden vasta kun on taas lämmintä. Mitä sinä harrastat koirien lisäksi?

Kiva, että olet pystynyt avautumaan traumoistasi ja vielä parempi jos se on oloasi kohentanut. Se on aina hyvä asia. Minullakin auttaa välillä jonnekkin kirjottelu ja välillö taas ei jaksa mitään kirjottaa mihinkään jos ahdistus on kovin suuri.
Se on vaan totta, että niistä on tosi vaikea puhua välillä vaikka anonyymisti kirjoittaisi. Uskon, että minunkin tekstit paljastaisi minut jos joku tuttu kävisi täällä sivulla siis sellainen jolle olen vähääkään puhunut. Mutta se ei edes pelota minua, koska en kuitenkaan kirjota sellasia asioita mistä en haluaisi.
On kuitenkin kivempi pysyä anonyyminä.

Koirien lisäksi minulla ei ole mitään tiettyä harrastusta. Nuorempana harrastin paljon ja kokeilin erilaisia harrastuksia, mutta niihinkin kyllästyin aina tosi nopeesti.
Olen nyt yrittänyt meditoida ja tehdä rentoutumis harjoituksia, jotka ei ihan ole oikealla tavalla onnistunut, mutta se vaatiikin harjoitusta.
Jooga kuulostaisi ihan mukavalta harrastukselta jota voisin täällä kotonakin harjoitella kunhan jostain saisin ostettua jumppamaton.
Haluaisin joskus kesäkuntoonkin tai muutenkin kuntoon vartaloni, mutta olen hyvin laiska käymään esim. salilla.
Vaikka olenkin sopusuhtainen ja laihtunutkin vyötäröltä ja jaloista niin haluaisin niiden olevan kuitenkin kiinteät jota ne ei tällähetkellä ole.
Se on vaan huono kun jäin jo niin aikasin lyhyeksi niin kilot vain kertyivät nuorempana eikä sitä sillon edes älynnyt.
Olen siis 157cm pitkä ja joskus nuorempana painoin jossain vaiheessa yli 60kg vaikka sekään ei paljoa ole, mutta näkyi hyvin tällaisessa lyhyessä ihmisessä.
Nyt painan n. 50kg eli en paljoa, mutta löysää ihoa on jonka haluaisin pois. Lenkkeily ei vaan siihen yksin riitä. Motivaatio pitäisi saada kuntoon.

Noilla mitoilla olet normaalivartaloinen mutta koskas naiset olisi tyytyväisiä kroppaansa. Ainakin ne naiset joiden kanssa olen seurustellut ovat kaikki valitelleet milloin mitäkin kohtaa kehossaan mihin eivät ole tyytyväisiä. Sellainen jatkuva tarkkailu meinaa vähän ärsyttää koska vaatteethan peittää ne kohdat joihin ei olla tyytyväisiä mutta kai naiset haluaakin vain omasta mielestään olla täydellisiä, ei niinkään toisten (miesten) silmissä.

Löysyydet saa helposti kiinteiksi esim. juuri pyöräilyllä, jota kyllä voin suositella jos haluaa vain löysyydet pois mutta lihasvoimaa ei pysty sillä tavalla kasvattamaan. Ketteryyttä ja keskittymiskykyä pyöräily kehittää ja sillä saa pysymään pahat ajatukset päästä poissa. Talvisin voi polkea kuntopyörää niin pysy kunto hyvänä.

Mulla olisi aika timmi kroppa jos ei olisi selkäsairautta joka estää muiden lajien kuin uinnin ja pyöräilyn harrastamisen. Kai mua voisi sanoa hoikaksi kun olen 180 pitkä ja painan 75kg ja jos vielä vähän tarkkailen mitä suuhun panen saan helposti viis kiloo pois. Nuorempana harrastin retkeilyä ja luontokuvausta. Silloin patikoin pitkiä taipaleita koiran kanssa erämaissa. Nykyisin kuvaan lähinnä maisemia erilaisista paikosta. Suosittelen retkeilyä harrasteena, metsiä tarpoessa mieli virkistyy ja stressit jää sinne korpeen.

Jooga sopisi sulle koska siinä joutuu tyhjentämään mielensä. Ei aloittaminen ole joogamatosta kiinni sillä alkuun pääsee kotikonsteilla esim. risti-istunnalla.

Varmasti monen naisen unelma olisi jos kroppa olisi kunnossa. Itse en niinkään tavoittele täydellistä vartaloa.
Olen tyytyväinen jo tähän minkälainen olen nyt, mutta haluaisin vain olla timmimpi.
Pitäisi motivoitua urheilemaan enemmän. Se on nyt vaan jäänyt kun on tullut näitä mt-ongelmia niin paljon vaikka liikunta yleensä auttaa näihinkin vaivoihin, mutta liikkuminen ei yksin ole kauhean kivaa. Toki minulla on ne koirat mukana, mutta silti kaipaisin jotain liikkumaan minun kanssa.

Tuosta yksin liikkumisesta vielä, että oon kyllä aika yksinäinenkin. En ole halunnut sitä myöntää itselleni pitkään aikaan, mutta niin se on.
Mulla on kavereita, mutta harvoin heidän kanssaan olen. Yhden kanssa ollaan puhuttu molempien ongelmista, mutta tuntuu, että pitemmän päälle ystäviä sekä perheenjäseniä alkaa ahdistamaan tai ärsyttämään kuunnella mun elämää.
Kaipaan muutenkin parisuhdetta jonkun miehen kanssa. En vaan halua ketään tähän nyt, koska kuka nyt jaksaisi tälläistä elämää katsoa? Ei kukaan enkä halua ketään kärsimään, koska en ole henkisesti terve joten tuskin suhde kauaa kestäisi.
Rakkaus vain tuo niin paljon voimaa ihmiseen. En tiedä kaipaanko sitä tunnetta vai parisuhdetta.
Tuskin jaksaisin panostaa mihinkään parisuhteeseen tällähetkellä edes. Ehkä joskus.

Tänään on taas ollut sellanen itkun täytteinen päivä. En saa kaikista ajatuksista kiinni miksi itken. Itken vaan mun elämää ja tätä ahdistusta. Eikö tämä mene ikinä pois?
Oon alkanu miettimään mun lapsuutta ja nuoruutta tässä hiljalleen ja sielläkin on tapahtunut paljon sellaista mitkä itkettää nykyään vaikka ne ei sillon tuntunu niin pahalta.
Vaikka olin n. 15-16 vuotiaana tosi ahdistunut jostain, en vaan muista yhtään, että mistä. Muistan vaan, että se oli kauhea tunne enkä saanut kunnolla nukuttua. Se olo lähti pois kun tapasin viimeisemmän poikaystäväni 17-vuotiaana, ei enää ollut ahdistuksesta tietoakaan.
Suljinko sen kokonaan sillon pois käsittelemättä ja se on nyt palannut mieleeni?
Uskon, että se on mennyt jotenkin noin.

Moikka!
En edes tiedä mistä pitäs aloittaa. Oon ollu tosi ahdistunut (taas) ja tuntuu ettei tämä vaan lähde pois ollenkaan.
Tälläkertaa pelkään keuhkosyöpää ja ties mitä muuta. Aloitin tupakan polton joskus 13-14 vuotiaana, mutta ehkä n. 15 vuotiaana poltin säännöllisesti ja henkeen.
Lopetin tupakoinnin joskus tammikuussa 2014 tai no muutaman tupakan poltin vielä lopettamisen jälkeen baarissa, mutta kuitenkin n. vuoden olen ollut polttamatta.
Eli 4-5 vuotta kerkesin tupakoida. Poltin n. 5-20 tupakkaa päivässä ja joskus meni enemmän. Nuorempana meni toki vähemmän tupakkaa.
Kuitenkin tämä pelko lähti siitä, kun olin keskiviikkona psykologin luona ja siellä yritettiin tehdä rentoutumisharjoitus, jossa olisi pitänyt hengittää rauhassa sisään ja ulos.
En pystynyt tähän ja sain jonkinlaisen kohtauksen (epäilen hyperventilaatiota), ei henki kulkenut ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.
Pari päivää ennen tätä olin myös tosi ahdistunut. En tiedä mistä se kohtaus johtui.
Koko keskiviikko päivän oli kokoajan sellainen tunne, että keuhkot olis jo täynnä ilmaa ettei sinne enää mitään mahdu sekä tuntui, että en saa hengitettyä kunnolla.
Nyt on sitten rintakehä hieman kipeä tai tietyistä kohdista kun siihen painaa ja välillä unohdan koko kivun ja sen, että hengitys on vaikeaa tai tuntuu vaikealta, mutta sitten se taas tulee mieleen ja rupeaa ahdistamaan.
Välillä on myös sellainen oksennuskurkussa tunne, mutta ei okseta eikä mitään tule.
Selkä on kipeä alhaalta ja yläselkä on kipeä, niska on jumissa sekä hartiat.
Huimaustakin on ollut jonkin verran sekä oon ollut tosi väsynyt. Pulssikin on välillä tosi korkea.
Verenpaineet ovat luokkaa 105/64, kun hetken rauhotuin.

Alkaa jo pikkuhiljaa kyllästyttää tämä kokoaikainen tarkkailu ja kaikki ihmeellisetkin kivut ja säryt ovat minulle oire jostain vakavemmasta.
Hävettää tännekkin kirjottaa mun peloista, koska kuulostan varmaan ihan hullulta.
Vaikka oikeesti olen ihan normaali nainen, opiskelen hoitoalaa ja yritän näyttää mahdollisimman normaalilta muille.
Välillä se on vaikeeta.

Baileys kirjoitti 26.3.2015 19:53

Pari päivää ennen tätä olin myös tosi ahdistunut. En tiedä mistä se kohtaus johtui.
Koko keskiviikko päivän oli kokoajan sellainen tunne, että keuhkot olis jo täynnä ilmaa ettei sinne enää mitään mahdu sekä tuntui, että en saa hengitettyä kunnolla.
Nyt on sitten rintakehä hieman kipeä tai tietyistä kohdista kun siihen painaa ja välillä unohdan koko kivun ja sen, että hengitys on vaikeaa tai tuntuu vaikealta, mutta sitten se taas tulee mieleen ja rupeaa ahdistamaan.
Välillä on myös sellainen oksennuskurkussa tunne, mutta ei okseta eikä mitään tule.
Selkä on kipeä alhaalta ja yläselkä on kipeä, niska on jumissa sekä hartiat.
Huimaustakin on ollut jonkin verran sekä oon ollut tosi väsynyt. Pulssikin on välillä tosi korkea.
Verenpaineet ovat luokkaa 105/64, kun hetken rauhotuin.

Kuvailet hyvin minun eilistä kohtausta. Minä vain luulin saaneeni taas sydänkohtauksen ja otin nitrosuihkeita ja soitin terveyskeskukseen ja lähes tilasin ambulanssin. Terveyskeskuksessa oltiin sen verran töykeitä että päätin ettei mulle ole kuin luulotautia.