Kiitos soroppi ❤.

Isä pääsee huomenna kotiin. Haen hänet.

Nyt yritän tappaa aikaani, ennen ku lähen tukarin kans postiin ja ehkä kauppaan.

Neulon tätä hartia huivii siihen asti.

Eläkekin nousee, mut palvelut kallistuu. Onko siinä mitään järkeä?  Mietin va.  Ite pärjään just ja just, mut isä ei pärjää ollenkaan ilman äitin rahoja.

Laitoin tos pari kirjettä kuntoon ja laitoin joulukortit mukaan. Unohin toivottaa uudet vuodet. Olkoon.

Nyt on postissa ja kaupassa käyty. Äiti ja isä sai ruokaa. Tyttö sai pakettinsa.

Söin jo puuronki. Huomiseksi jotain muuta.

Tänää ei ole niin aktiivipäivä. Jotenki on veto tänään poissa. Polvee sattuu. Taidan va olla loppu illan. Jua kaakaota ja syä iltapalan myöhemmin. Neuloa tota huivia.

Onneksi on ensin tuo Joulu. Ehtii vuoden toivotukset vielä moneen kertaan senkin jälkeen...Olet kyllä aikamoinen käsityöihminen. Et taida osata olla jouten? Kokeile:) eipä silti mullakin aina jotain tekemistä. Kissa näyttää mallia; nukkuu kerällä kaiket päivät, nousee ja singuttelee pitkään... pitäis muuten venytellä. Voimia isälle sinne, elämä jatkuu 👍

Hei, Saloka. Kuulostaa hyvältä, että isäsi on jo siinä kunnossa, että hän voi kotiutua sairaalasta!

Mä en eläkkeestäni tiedä. Vuokra ainakin nousee yli 15 eurolla. Se ei tunnu sinänsä suuurelta, mutta on melkein 200 euroa vuodessa. 🙁 Sillä ostaisi vuoden maidot! Vuoden alussa on menoja! Kaikki matkakulut ja lääkkeet... Ja kun minä haluaisin ostaa astianpesukoneen!

Kiitos jp ja keskustelua.

Istun fysion luonna. Kävin just varahoitajan luonna tekemässä yhen testin. Testi meni ihan ok:sti kai. Kai mä tulokset saan sit joskus.

Tämän fysion jälkeen meen isää hakee. Sit kotiin.

Ulkona alkoi sataa vettä.

Sairaalassa oltu kohta tunti ja 15 asti pitää oottaa. Ahdistaa, tekis mieli mennä ulos kylmyyteen ja sateeseen.

Nyt on isä kotona. Oli taksimatka ahdistava. Isä kulkee pitkät matkat tuolilla ja käyttää invataksii. Nyt tuli tavallinen korkea minibussi hakemaan. Oli se matka. Ekana osastolta taksiin, isä kävellen ja rutisti musta kun viimistä päivää. Sit isä jotenki taksiin. Isä ei saa jalkoja nostettuu hyvin. Sit kotipäässä ulos taksista, isän aivot ei lähetä kaikkia käskyjä niin nopeesti kun meidän. Sit rappukäytävään, isä taas piti musta henkensä uhalla kiinni. Onneks oli hissi, mikä helpotus. Hissistä kotiin, taas mentiin vierekkäin toinen piti toisella kädel kaiteesta ja toisella musta. Lopulta päästiin kotiin. Isä meni suoraan keittiön tuolille istuu. Siinä me riisuttiin ulkovaatteet ja isä sai oman rollon ja meni oloh.  Tälläinen matka meillä.

Tein isälle 2 metwurstileipää mun omasta leivästä. Annoin wichy pullon, hain yövaatteet, laitoin puh. Laturiin.

Nyt oon kotona. Olen juonu mehuu 800ml ku oli kauhia jano. Ruokaa en tämään tee, ei tee mieli. .yläselän kipu alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Voi olla et siirryn sohvalle loppu illaks.

Veto on poissa, en jaksa enää... haluun kuolla... itkettää...

Se kylmyys ja sade voi karaista. Ehkä alkaa tuntua paremmalta tultuaan sieltä sisään?

Täällä tänään kova tuuli. Tiet liukkaita. Ajatus ei juokse?

Hei saloka.

Kuinka olet voinut? Kuulostit vähän väsyneeltä ja pelokkaalta. Onko isäsi nyt kunnossa?

Keskustelua ja pikemiten ❤

Kova tuuli ja sade jatkuu. Isä menee puurojuhliin ja tarvis se hakee pois sieltä.

Pelottaa jos isän sairauskierre alkaa taas.

Mulla on kovia somaattisia kipuja ympäri kroppaa. Lääke ei auta niihin. En jaksa niitä. Haluan niistä eroon.

Vaikka yrittää olla ajattelematta, silti ajattelee. Haluaisin va päästä tästä kärsimyksestä eroon.

En jaksanu vaihtaa vaatteitakaan. Olen epäsiisti. Suihkussa pitäis käydä, mut en saa aikaiseksi. En ees 15 minuuttia. Masennus on vallannut mut. Ottanu pikkusia palasia. Vaikka kuulemms ehkä en olekaan masentunut. Mut on nakerrettu osiin.

Jaksoin hiukan iloita kun heräsin. Tyttö saanu stipendin koulusta. Hänen toinen. Ekana joskus ala-asteella vissiin. Sain lähettää tytölle viestin.

Tyttö kertoo et hän on mahastaan kipee taas. Surettaa. Miten voin auttaa pientä tyttöäni.

Isä itkee kun hänestä on vaivaa. Että hän ei kykene. Ja vie multa voimaa. Käskin äitin sanoa että olin va peloissani että emme pääse kotiin.

Itkettää kaikki. Ilo kadonnut ja itku tullu eteen. Päivässä itken ainakin kerran ja sitä ei saa mitenkään loppuu.

Haluaisin viiltää. Viedä tämä tuska veren mukana pois. Viedä kipuna pois.

Kurkkuu kuristaa. Ihan ku ei pysty hengittää. Samalla hartiat sattuu luista niin paljon että pahaa tekee.

Ei täst tuu mitään, tulkaa lopettaa mut!

Silmät painuu väkisin kiinni, mut en ole uninen. Olen vaan väsyny.

Isän kanssa päästiin perille. Isä koittaa olla omatoiminen. Vaihdoin isän vaipan ja vaatteet. Nyt hän on kuiva ja puhtaat vaatteet.  Korjasin telkkarinki. Huomenna pitää kattoo wc:n kansi, saako sitä paikoilleen. Se sai vähän osumaa lauantaina.

Isällä meni kerhossa hyvin, kuulemma. Tytöt oli iloisia paketeista ja halasivat isää. Pitkästä aikaa näen et joku halaa isää.

Itken taas, en tiä miksi. Kyyneleet tippuu poskilta paidalle. Ehkä itken sitä, etten jaksa. Sitä että voimat on loppu. Sitä että se ihana jaksava n. Viikko on takanapäin ja nyt ryvetään suossa.

Pakko on kai mennä pottuja ja porkkanoita laittaa makkaran kans uuniin. Pakko on tänään syä jotain muuta kun leipää.

Jalat sattu ja sattuu niin paljo et tulin ajoissa sänkyyn. Tässä saa vapaasti siirtää jalkoja ja peiton alla on lämmintä.

Isällä kaik ok.

Huomen pitää muistaa matkalaukku ottaa ku menee isää vastaan. Isä tarvii ma sitä.

Vieläkin on masentunu olo. Ja tiän ettei nä kivut helpota oloa ja olo ei helpota kipuja.

Vois mennä ajoissa nukkumaan, jos lääkkeet tehoo ajoissa.

Ei mee sullakaan kovin hyvin 😢 Mä en ainakaan jaksa aina ja kaikkea. Ehkä (?) ei tarviikaan, vaan välillä voi olla väsynyt tai allapäin, ja se on ihan normaalia.

Onko sulle tuttu ajatus siitä, että kun on pakko jaksaa, keho menee stressitilaan, jossa adrenaliinia on sen verran että sitä jaksaa kaikenlaista. Mut sit kun se (hätätila, tai adrenaliinin tuotanto) loppuu niin se loppuu, ja siitä voi äkkiseltään tulla olo että kaikki jaksamisen ja pystymisen taso putoaa.

Jossain romaanissa jonka luin masennusta potevista ihmisistä sanottiin että ne on kesannolla - vähän niin kuin peltoja ei kannata muokata ja viljellä joka vuotena aikaa, vaan välillä ne kannattaa jättää sellaiselleen. Maa tarttee aikaa levätä. Ehkä me voidaan olla kesannolla myös välillä?

Moikka soroppi. En tiä mitä tämä on. Jotain pelottavaa ainakin. Ehkä mä tyhjensin varastot täysin ja nyt täytyy ladata akkuja.

Sain mä suihkus käytyy. Viimeks vissiin 3vko sitten. Joo tiiän, yök. Ei tullu yhtään parempi olotila.

Postikin tuli. Pitäis men kattoo montako laskua tuli.

Jos istuis tässä pari tuntii ja sit lähtis isää vastaan.

Kotiin kävellessä,lääkäri soitti. Ehdotti litiumia mulle seuraavaksi. Saan ma asti miettii asiaa. Ristiriitaiset fiilikset. Pelkään niin paljon niitä sivuoireita. Siinäkin on ummet ja lammet ja sit täytyy käydä verillä ja venkslata sen lääkkeen kans. Äiti sano et ensi vuonna sitten vasta. Sitä mieltä mäkin olisin.

Tyttö kävi illalla kääntymässä hyväntuulisena.

Muuten en illalla tehnykään. Nyt nukkumaan...