saloka kirjoitti:
Sepelkyyhky tuli mua moikkaa parvekkeen kaiteelle. On se iso lintu, tai toi oli ainakin.

Kiitos tämän jakamisesta, kiva mielikuva! Me käydään usein aamuisin kävelyllä läheisen järven rannassa, ihmettelemässä sorsia.

Soroppi 💓

Tänään ollut vaikea ja itkuinen päivä. Melkein valvotun yön jälkeen on väsyttänyt koko päivän. Nopean makaronilaatikon sain tehtyy, mut muuten en o saanu itteäni ees rauhottuu ja lepämään.

Huomenna tarvii siivota täällä ainakin hiukan. Siskon pitäisi tulla parturoimaan mun 2 kultaköynnöstäni. Mut onneksi tulee työpäivän jälkeen. Ehdin hyvin kun vien tänään jo noi tiskit keittiöön ja nostan sohvan sohvaksi.

Mahtaako ketään perheessä enää rakastaa tai kaivata mua enää. Tuntuu ettei, et he pärjäisi paljon paremmin ku mua ei olis. Valtiokin säästäis rahaa siinä, ja paljon.

Mun pitäis siivota, mut oon lamaantunu. En saa ees kelloo siirrettyy. Tiskit sain hoidettuu. Mut sen jälkeen oon istunu tai maannu. Sisko tulee tunnin päästä.

Ruokakaan ei oikee maistunu. Tunnin söin sitä.

Ei täst elämisestä tuu mitään....

Kävin kävelemässä vanhempien kans, eikä yhtään piristäny. Olen sen jälkeen miettiny va, koska kehtaa mennä sänkyyn jo. Ruuan söin äskö vasta, huomenna senki teko on eessä. Kukat huutaa multaa ja huolenpitoo, en va jaksa. Yritän tehä käsitöitä, mut käsistä voimat kadonneet. Otan vesihörppyjä pullosta, kun en jaksa teetä hakee.

Äiti uhkaili huomennakin kävelyä. En totisesti mee. Mun täytyy suihkus käydä huomen ja laittaa noi kukat. Mahdanko jaksaa ne kiikuttaa valmiiksi jo tohon eteiseen 🤔 olisi sit huomenna helpompi laittaa niihin multaa ja sit toinen päivä viedä paikoilleen.

Olen niin väsynyt. Henkisesti ja fyysisesti.

Kaikki on näköjään väsyneitä, etten mä ainoastaan.

Tyttö oli melkein hirvikolarissa eilen illalla. 2 autoa eteenpäin otti auto yhteen hirven kans. Auto oli ohittanu heidät n. 2km aiemmin.

Sain maskit pestyy. Ruoka on tulossa, jauhel.keittoa. kukat on vieläkin laittamatta. Suihkuun ajattelin huomenna päivällä mennä. Jos nyt ottais semmoisen et aina ku meen keittiöön tai vessaan, vien yhen kukan mennessään. Sellai se onnistuu.

Nyt vois viä ekan kukan ja käydä kattomassa ruokaa...

Mul on ikävä sitä ihmistä, joka oli ennen sairastumista. Sitä joka pystyi tekemään päätökset, olemaan ihmisten ilmoilla, joka ei pelänny, laskenu tai miettiny. Mul on ikävä sellaista ihmistä, joka olisi ihan 100 varmasti mun kans, vaikka elo olisikin kuoppaisaa.

Tällä hetkellä olen yksin. Ihmispelkoinen, oireileva ihminen. Joka ei pysty tekemään päätöksiä, ilman toisen käden kautta. Joka laskee ja miettii päänsä puhki asioita.

Vaikka kuinka yritän olla normaali, ni aina joku tulee sen pilaamaan. Yhdestä ku pääsee, on sata uutta.

En jaksa kattoa ja lukea onnellisuutta. Kun sisältäni olen todella pahan oloinen.

En tiä enää mitä tekisin itteni kans. Tai tiedän, mut se olis sit lopullista.

En taho itkeä, en syä. En jua. En nähä ketään. En mennä mihinkään. Haluaisin va oksentaa kaiken pois, lukittautuu kotiin. Kieltää ihmisten tulevan.  Mut tiedän ettei tä ole mahdollista.

On ehkä parempi alkaa nukkuu... toivoa et huomenna on parempi, mitä en usko. Olen suossa, syvällä ja sieltä kestää nousta.

Sain vihdoin kukat hoidettua ja tulin siihen tulokseen et ne kasvaa sementissä. Niiden pitäis päästä uusiin multiin. Vaikka saisin multaa, en jaksais alkaa multia vaihtelee. Noi kukat kuolee, jos kuolee.

En o mitään järkevää tehny tänää. Kattonu telkkaa ja käyny suihkussa.

Huomen pitäis aamulla lähtiä kävelee. Jalat on tällä hetkellä muusia ja niitä sattuu. Muutenki fiilis ulos menosta, ei järin innokkaat ole. Mut kai me jonkinlainen lenkki saadaan tehtyy.

Laskujeni mukaan n. 2vko päästä on loppupalaveri polista. En tiä kuka sinne tulee, enkä muutakaan. Pelottaa mennä sinne, ainakin yksin.

Otin aikasemmin yölääkkeet, jos pääsis nukkuu aikaisemmin. Aamulla on kumminki klo 8 herätys.

Yritin tehä käsitöitä, mut ei niistä tullu oikee mitään. Isän alusta temppuili ja sukkapuikot hiosti. Pitää keksiä muuta ajan vietettä sit.

ötökät on taas vallanneet mun käsivarret, mut en näe niitä, mut tunnen ne. Koska ne lähtee pois.

Jalat on kipeet, kun on pakko heilutella niitä koko ajan. En jaksais, mut ne vaan heiluu.

Tein ruuaks pastaa ja jauhelihaa. Jauhelihassa oli muovinpalanen. Pitääkö alkaa boikotoida sitäkin,niin ku kanaa ja jotain muutakin.

EI vaan jaksais taas tätäkin päivää. Yö meni lyhkäseks, kun sain unta myöhään ja heräsin aikaseen. Onneks ennen sitä miestä joka tuli ikkunan saumaukset vaihtaa makkarin ikkunan takaa.

Kukat oottaa edelleen paikoilleen laittoa. En saa mitään taas aikaa, en ees käsitöitä.

Mietin, lukisiko vai kattoisko tubee tai meniskö va vessan kautta nukkuu. Aamulla on taas 8lta herätys, ku työmies herättää. Tekis mieli leipoa, mut en sit tiiä jaksanko. Olis kämpän siivoustakin. Kaikki tuuppaa kasaantuu yhteen möykkyyn. Pyykkikoneen vois huomen laittaa päälle. Mul on housuja kadonnu. En tiä mihin oon pistäny. Olis kivaa va löytää. Paita tarvii huomenna taas vaihtaa, toi uusin lääke saa hien haisee niin pahalle, et ite haistan sen ja kainalot hikoomaan. Yleensä en kotona käytä mitään dödöö, mut nyt täytyy vahvasti harkita sen käyttöö 24/7.

"Ötökät" vaeltaa vieläkin sormissa ja käsivarsilla.

Pelottaa mennä yksin sinne loppupalaveriin, mut pakko se on hoitaa pois alta. Mä en ees tiä mihin oikeastaan menen. Sit ku joudun linja-autolla menee ja tulee. Sit ku aika on viel klo 16, joten se päivä on ihan pilalla, ennen ja jälkeen ja yökin ehkä. Mut mun on pakko pärjättävä se matka.

Äiti on isän kans ulkoillu. Ihme et pääsee yksin. Nyt siel pitäis olla siskon kissa.  Jotain elämää isällekkin.

Voiski soittaa sinne...

Tsemppiä päiviisi!

Kiitos soroppi

Huomenna jos kaikki loksahtaa hyvin, niin ajattelin siivota kotona. Tääl ei o pitkään aikaa siivottu. Laitan illalla kuulokkeet laturiin, joten musiikki on taattu.

Tyttö kävi poikakaverinsa kans "vappu" munkilla ja limpsalla. Samalla mä sain nauraa maha kippurassa ja veet silmis. Mut iloisuus loppu ku seinään, kun tyttö lähti.

Aamupäivällä kävin äitin kans kaupungis. En ymmärrä miksi mun piti raahautuu perässä.

Eilen oltiin isossa kaupassa. Siel sai ahdistuu ja happi loppua.

Aika aktiivinen viikko ollu. Huomaa siitä ettei ole illal jaksanu muuta ku maata ja kattoo pelejä. Tänään sit oireilin pitkästä aikaa.

Isä saanu toisen rokotteen tänään. Ei kuulemma o mitään tullu.

saloka kirjoitti:
Mul on ikävä sitä ihmistä, joka oli ennen sairastumista. Sitä joka pystyi tekemään päätökset, olemaan ihmisten ilmoilla, joka ei pelänny, laskenu tai miettiny. Mul on ikävä sellaista ihmistä, joka olisi ihan 100 varmasti mun kans, vaikka elo olisikin kuoppaisaa.

Tällä hetkellä olen yksin. Ihmispelkoinen, oireileva ihminen. Joka ei pysty tekemään päätöksiä, ilman toisen käden kautta. Joka laskee ja miettii päänsä puhki asioita.

Vaikka kuinka yritän olla normaali, ni aina joku tulee sen pilaamaan. Yhdestä ku pääsee, on sata uutta.

En jaksa kattoa ja lukea onnellisuutta. Kun sisältäni olen todella pahan oloinen.

En tiä enää mitä tekisin itteni kans. Tai tiedän, mut se olis sit lopullista.

En taho itkeä, en syä. En jua. En nähä ketään. En mennä mihinkään. Haluaisin va oksentaa kaiken pois, lukittautuu kotiin. Kieltää ihmisten tulevan.  Mut tiedän ettei tä ole mahdollista.

On ehkä parempi alkaa nukkuu... toivoa et huomenna on parempi, mitä en usko. Olen suossa, syvällä ja sieltä kestää nousta.

Olisipa mulla enemmän voimia tukea sinua. Osa asioista kertomistasi asioista tai ajatuksista on tuttuja, että niiden lukeminen koskettaa voimakkaasti - mutta samaan aikaan tunnen varjon omasta masennuksesta (toivottomuudesta, kyynistymisestä), ja tuntuu etten pysty juuri nyt käsittelemään sitä.

Tarvitsisit enemmän apua kuin saat. Piintyneisiin ajatusmalleihin voi vaikuttaa (se on kai useimpien terapioiden tavoite), mutta se vaatii pitkäjänteistä työtä, eikä sen löytäminen ja kokeileminen mikä itselle toimii välttämättä onnistu yksin. Tai, vaikka niitä ajatuksia ei ihan kokonaan pysty purkamaan, ainakin niille voi tarjota vaihtoehtoja, joita voi käyttää pelastusrenkaina niinä hetkinä kun suo vetää syvemmälle.

En halua teeskennellä, että tietäisin mitä sun tilanteessa kannattaisi tehdä, mutta tuli mieleen kertoa yllä mainitsemani, koska viittasit joskus aiemmin alitajuisiin reaktioihin, joihin et pysty vaikuttamaan. Halusin jo aiemmin väittää siinä kohtaa vastaan, enkä nytkään ole varma siitä mitä niihin puhun, mutta ehkä niihin oikeasti voisi - vaikka kaikkea ei tiedosta, myös ne alitajuiset reaktiot saattavat olla sidoksissa ajatuksiin ja uskomuksiin, joihin terapialla voisi (ehkä) päästä käsiksi.

Soroppi, anteeksi jos kirjoitukseni on satuttaneet ja tuonut huonoja oloja. Ei ole tarkoitus ketään satuttaa.

Äiti kävi tuomas leipää, niin ei tarvinnu kauppaan lähtee. Toi mulle muniakin paljon.

Samalla hiukan siivosimme ja sain noi lattialta kukat pois.

Äiti valitettavasti toi kaurajätskii., mut mä laitoin tytölle kysymyksen, koska haluavat tulla jätskin tuhomaan.

Joutusin yöllä ottaa vahvempaa särkylääkettä. Sen pitkän kävelyn jälkeen (ti) on mun jalat vieläkin kipeet ja särkee, ainakin iltaisin ja öisin.

Tänään enkä eilen tehny mitään. Enkä usko et teenkä mitään. Noita sukkia yritän ain sillon tällön kutoo.

Tänään on saanu itkua pidellä, kun en o tahtonu itkee. Yritän pitää tyttöä "pinnalla", mut tuntuu ettei mun tukeni riitä. Tuntuu että sanani pahentaa va asioita.  Olen vähän patti tilanteessa.

Huomenna vanhemmat menee ehkä isän pyörätuolia huoltaa/vaihtaa. Riippuu lainaamosta. Sit ke on isän labrat ja siitä alkaa n. Kk odotus. To isä pääsee hellittäväksi, jalkahoitoon. Täytyy toivoo ettei käy niin ku viimeks kävi.

Isä sai pe toisen rokotteen. Käsi oli tullu kipeeksi, muuten kaikki ok.

saloka kirjoitti:
Soroppi, anteeksi jos kirjoitukseni on satuttaneet ja tuonut huonoja oloja. Ei ole tarkoitus ketään satuttaa.

Ei ole mitään anteeksipyydettävää 🙂 Yritin vaan selittää omaa käytöstäni (poissaoloani).

Itkien kirjoitan tätä. Koko alku ilta ollu tuhon tuomittu. Mulla ei sais olla yhtään sähköllä toimivaa laitetta. Mulle ei saa ehdotella mitään, mikä laittaa mun laitteet ja mut sekaisin.

Olen yli tunnin itkeny. Kiroan itteni pahimpaan maanrakoon. Vedän rauhottavia naamaan, että pysyisin järjissäni.

En pysty kasaamaan itteäni. Oliko tämä tässä nyt. Oliko tämä viiminen naula.

Pelkään ensi viikolla mennä loppupalaveriin yksin. Kun en ole 100% kunnos. Mulle ei tarvii sanoo paljoo, ni itken. Mitä jos mä romahan siellä ja ne va nauraa mulle.

Olen viime aikoina, ainakin tänään, tehnyt huonoja päätöksiä. En osaa tehä niitä, mut sit paineen alla tulee tehtyy huonoja päätöksiä.

Äiti just sano et isä on ollu väsyny ja isä ei enää hyväksy kaikkia. Onko se mun vika sit. On kai.

Pitäis mennä leipää tekee iltapalaksi ja hakee uudet veet pulloon.  Ei yhtään tee mieli syä, mut jos ajattelin huomen iltaan eli melke 24h pärjätä, ni mun on pakko syä aika monta leipää ja ehkä jogurttia.

Nyt alkaa kylkiin sattuu. Alan väsymään itkemiseen. Lääkkeet auttavat, tekee väsyneeksi, mut ei uniseksi.

Aloitin vkl:na taas perunajauhoveen juonnin. Ei se makuelämys ole, mut huomasin että kun juon sitä, on mahani paremmassa kunnossa. Hullulta ku se kuulostaakin, mut hullu mä oonki.

Mahdanko jaksaa jo mennä iltapalaa hakee. Nenä ihan tukossa. Koht alkaa casinostriimi. Ku ei muutakaan tuu. Telkkaa en haluu men kattoo. Haluan unohtaa sen ja sen ongelmat ja omat virhe valinnat. Huomenna sisko ehkä tulee auttaa sen kans. Huomenna klo 00 tulee suomen pelikin. Sitä sit vaan katotaan niin kauan ku suomi pelaa.

Olen kai tarpeeksi rauhallinen menee hakee iltapalaa.... kiitos, moikka!