Paranoidinen skitsofrenia

Paranoidinen skitsofrenia

Käyttäjä Mieletön aloittanut aikaan 24.08.2009 klo 22:37 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Mieletön kirjoittanut 24.08.2009 klo 22:37

Olisi mukava kuulla kokemuksia paranoidiseen skitsofreniaan sairastuneilta heidän elämästään. Käytkö töissä/opiskeletko? Miten kulutat päiväsi? Elätkö parisuhteessa ja kuinka se sujuu? Miten olet päässyt elämässäsi eteenpäin diagnoosin saatuasi? Kuinka olet kuntoutunut ja minkälaista kuntoutusta olet saanut? Vertaistukea kaivataan

Käyttäjä -Seea- kirjoittanut 31.08.2009 klo 15:49

Heips

Sain diagnoosini noin vuosi sitten, sairasteltuani ensin varsin sekamuotoisesti vuoden verran. Olin sairaslomalla 8 kuukautta, joista 6kk sairaalahoidossa.
Sairasloman jälkeen olen palannut töihin, joissa olin myös ennen sairaslomaa. Työ on kaksivuorotyötä, aamu - ja iltavuoroa vuoroviikoin.
Työ sujuu minulta ainakin omasta mielestäni hyvin ja jaksan touhuta työpäivien jälkeenkin jotain. Asun avoliitossa ja meillä on kolme koiraa. En koe että sairauteni vaikuttaisi parisuhteeseeni paljoakaan, suurimmaksi osaksi pystyn kaikki aiheettomat kuvitelmani ja pelkoni pitämään kurissa.

Diagnoosin saaminen oli omalla tavallaan helpotus. Nyt tiedän, miten asioihin tulee suhtautua. Kuntoutusta en ole saanut sairaalasta päästyäni ja sielläkin kuntoutus oli lähinnä piirtelyä vain, en tiedä voiko sitä edes kuntoutukseksi kutsua. Tosin olen ilmeisesti ollut keskivertoa parempivointinen.

Käyn avohoidossa epäsäännöllisesti, joka toinen viikko keskimäärin. En pidä omahoitajastani, enkä ole vielä saanut aikaiseksi valittaa asiasta kenellekkään. Lääkärini on ihan ok, ainoa vain että hän on aivan ylityöllistetty, joten aikaa on vaikea saada ja ajoittain tuntuu mahdottomalta saada häneen edes puhelinyhteyttä.
Minulla ei ole enää säännöllistä lääkitystä, koska en tahdo sitä käyttää. Olen syönyt useita antipsykoottia, muutamia eri mielialalääkkeitä, unilääkkeitä ja rauhoittavia. Huomasin jossain vaiheessa, että ne vain hankaloittavat oloani, olen väsynyt ja flegmaattinen, enkä saa mitään aikaiseksi. Jos söisin lääkkeet niinkuin minulle on määrätty, en pystyisi käymään töissä. Olen ollut neljä kuukautta ilman lääkkeitä ja pärjään hyvin, lievää ahdistuneisuutta lukuunottamatta.

Minusta ei näy että olen skitsofreenikko.

Käyttäjä rajatapa kirjoittanut 04.09.2009 klo 14:39

Mieletön kirjoitti 24.8.2009 22:37

Olisi mukava kuulla kokemuksia paranoidiseen skitsofreniaan sairastuneilta heidän elämästään. Käytkö töissä/opiskeletko? Miten kulutat päiväsi? Elätkö parisuhteessa ja kuinka se sujuu? Miten olet päässyt elämässäsi eteenpäin diagnoosin saatuasi? Kuinka olet kuntoutunut ja minkälaista kuntoutusta olet saanut? Vertaistukea kaivataan

Hei vaan hei!

Sairastin paranoidisen skitsofrenian ennakko-oireita jo jonkun aikaa ennen ensimmäistä diagnosoitua psykoosia.olin psykoosini ajan sairaala-hoidossa ja zyprexa oli ainut lääke mikä sai lopulta psykoosin nujerrettua.Sen jälkeen tuli rankka masennus mutta ymmärsin että se kuuluu asiaan ja enteilee toipumista.KAikki skitsofrenian positiiviset oireet mulla oli mutta toipumisen alkukankeuden jälkeen ei jäljelle jäänyt yhtään negatiivista oiretta. 🙂

Olen ollu sairaslomalla jo vuodesta 2005 lähtien ja olin pitkään avohoidossa kakssuuntasesta epäiltynä kunnes 2007 kesällä mieleni särkyi ja psykoosi tuli.sitä myöten sitten tehtiin scid haastattelu ja diagnoosini vaihtui.

Keväällä 2008 aloitin parisuhteen joka on ollut todella eheyttävä ja voimia antava.Puolisoni on todella ymmärtäväinen ja onkin saanu kestää minun oikkuiluja (esim.psykoottista mustasukkaisuutta) ja pelkoja ihan varmasti tarpeeksi. 😳
Aloitin syksyllä 2008 kuntoutuskurssin,jossa sain vertaistukea ja työkaluja olojen hallintaan.PItkiä päiviä töissä en jaksanut tehä mutta nautin muutoin kuntoutuskurssista.

Olen ollut iloinen siitä että yhteiskunta tai lääkärit eivät ole painostaneet minua mihinkään suuntaan, vaan olen saanut tehdä ratkaisuja oman vointini mukaan.
Lääkityksen hienosäätöä on ollut mutta nyt mennee zyprexaa 20mg/päivä ja olo on ollut hyvä ja suhta tasainen.

Koulun aloitin tänä syksynä ja sain samantien mahdollisuuden yksilöllistä opetusta koskevaan mukautettuun opiskeluun.

PÄrjään oman sairauteni kanssa mainiosti ja sitä auttaa tiivis terapiasuhde sekä oikean lainen lääkitys ja hyvä tukiverkko.
Olen onnellinen 😀

VOimia kaikille muillekin skitsofreenikoille🙂🌻

Käyttäjä Mieletön kirjoittanut 05.09.2009 klo 14:57

Hienoa kuulla, että pystyt elämään noin täysipainoista elämää. Itse vasta sulattelen asiaa ja opettelen elämään sen kanssa. Diagnoosi oli itselleni aikamoinen shokki, koska mielestäni sairauteni on jotain lievempää. Mitään oireita ei itselläni ole ollut 1 kk sairaalajakson jälkeen, josta on nyt 2 kk. Ainoastaan masennusta. Tosin lääkityksellä on varmaan osuutensa asiaan. Tällä hetkellä käytössä Risperdal ja Cipralex. Itselläni tarkoitus palata työelämään syksyn aikana ja uskon/toivon sen sujuvan hyvin.

Hyvää syksyn jatkoa sinulle 🙂

Käyttäjä Mieletön kirjoittanut 07.09.2009 klo 16:12

Kiitos vastanneille. Lisäkysymyksenä teille vielä, että kuinka olette kertoneet asiasta lähipiirillenne ja kuinka moni diagnoosistanne on tietoinen? Itseäni mietityttää mahdollinen parisuhde tulevaisuudessa eli kuinka kertoa asiasta tulevalle kumppanille. Paranoidinen skitsofrenia kun saattaa kuulostaa aika pahalta eikä varmasti ole mitään kovaa valuuttaa parisuhdemarkkinoilla... Enpä usko sairaudesta olevan mitään haittaa parisuhteessa elettäessä ja omalla kohdallani se on vieläpä niin lievä, että tuskin tulisi ilmi mitenkään muuten kuin asiasta kertomalla. Haluaahan sitä kuitenkin olla rehellinen toiselle kaikin puolin.

Käyttäjä Salvador kirjoittanut 19.03.2010 klo 02:33

Paranoidinen skitsofrenia taitaa papereissa useimmiten olla vaikkakin myös erilaistumaton skitsofrenia. Eläkkeellä olen ollut 27-vuotiaasta asti. Dg:n sain vuonna 2000 eli parikymppisenä.

En haaveile työelämästä koska hypomaaniset, depressiiviset ja psykoottiset jaksot vaihtelevat niin usein että en ole työkykyinen.

Kun ensimmäisissä psykooseissa ei ollut sairaudentuntoa, olin ihan merkityselämysten lumoissa tai paniikissa. Kaikki oli yhteydessä kaikkeen ja olin keskipiste. Myöhemmin on kokeiltu monia lääkkeitä ja vuosia söin Leponexia. Lopulta ärsyynnyin zombieoloon ja lihomiseen ja nykyään lääkkeenä Abilify ja Sepram.

En ole nyt parisuhteessa. Läheiset tietävät diagnoosini ja jotkut tututkin. En häpeile sitä mutta en myöskään kovin helposti kerro.

Käyttäjä J88 kirjoittanut 19.03.2010 klo 23:55

Oma äitini sairastaa paranoidista skitsofreniaa.

Häpeän sitä suunnattomasti, enkä ole kertonut siitä kenellekkään.

En ole myöskään juuri millään lailla yhteydessä äitiini. En kestä katsoa, kun joku on noin mielisairas. Lääkkeet on turruttanut lähes kaikki tunteet, ei suutu mistään, ei vaikka kuinka haukkuisin häntä. Normaali ihminen olisi suuttunut ja vihastunut jo paljon pienemmästä jo aikoja sitten. On vain tyynen rauhallinen, jne. On päässyt jo pois sairaalasta 8 vuotta sitten, enkä ole koskaan käynyt häntä katsomassa. Enkä koskaan käykkään.

Liikkeet ovat konemaisia, eikä ajatusmaailma kulje.

Ollessani mielisairaalassa hoidossa vaastaan tuli vielä pahemman näköinen potilas. Aiheutti jo sellaista huonoa oloa, että.

Käyttäjä susamau kirjoittanut 16.06.2017 klo 22:17

Mieletön kirjoitti 24.8.2009 22:37

Olisi mukava kuulla kokemuksia paranoidiseen skitsofreniaan sairastuneilta heidän elämästään. Käytkö töissä/opiskeletko? Miten kulutat päiväsi? Elätkö parisuhteessa ja kuinka se sujuu? Miten olet päässyt elämässäsi eteenpäin diagnoosin saatuasi? Kuinka olet kuntoutunut ja minkälaista kuntoutusta olet saanut? Vertaistukea kaivataan

Moikka! Mulla todettiin paranoidinen skitsofrenia noin pari vuotta sitten. Silloin olin niin harhoissa, etten uskaltanut edes poistua asunnostani, kun pelkäsin niin kovasti että minulle tehdään pahaa. Sitten aloitettiin piikkinä Abilify, ja se auttaa !
Olen ollut reilu 4 vuotta kotona, ensin saikulla ja nyt sitten määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä.
Päivisin teen kaikkea mukavaa, kahtena päivänä viikossa ryhmätoiminta ja kerran viikossa psykoterapia.
Asun yhdessä poikaystäväni kanssa ja vähän luuloharhaa on välillä suhteesseen liittyen, mutta muuten kaikki on oikein hyvin. 🙂