Pääseekö tuskasta koskaan eroon?

Pääseekö tuskasta koskaan eroon?

Käyttäjä pala lasia aloittanut aikaan 02.01.2021 klo 17:49 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 02.01.2021 klo 17:49

Vuoden vaihtuessa tunsin olevani todella yksinäinen. Samanaikaisesti iski myös fyysinen kipu. Voiko paha mieli fyysisesti tehdä kipeää? Muistelin lapsuuden uusia vuosia sekä, kolme poikaani olivat pieniä. Pojat on syntyneet kolmen vuoden sisään, niin siinä on ollut melskettä.

Jouluaattona en ollut yksin niinkuin kahtena edellisenä jouluna. Nyt olin ystäväni luona. Meitä oli kaksi yksinäistä neljän lapsen äitiä yhdessä. Oli kivaa. Olen ollut itkuherkkä nyt pyhien aikaan. En tehnyt mitään uuden vuoden lupausta. On mulla kuitenkin pyrkimys huolehtia itsestäni ja oppia ehkä rakastamaan itseäni vihaamisen sijaan. Olen nyt sairastunut niin fyysisesti kuin psyykkisesti, jos nyt luovutan, en enää selviä tästä. Olen nyt pohjalla. Luulen, että pohja on saavutettu. Hämmästelen edelleen, miten mulla voi olla niin ihania ystäviä kuin on. Ystävät ovat pitäneet mua pinnalla.

Lapsia on ikävä. Kaikki asuvat nyt vähän kauempana ja ollaan pidetty etäisyyttä koronan takia. Siitä puheen ollen tämän viikon olen ollut ainakin flunssassa. Sekin on aiheuttanut jopa kuoleman pelkoa nukkumaan käydessä. Mitä, jos mä herään, enkä saa henkeä ja on vaikea hengittää. Yksin asuessa on oma vapautensa. Se aiheuttaa myös pelkoa. Ei ole todellista turvaa toisesta hädän hetkellä. Toisaalta mun on vaikeaa myöntää ääneen toiselle, että ahdistaa ja sattuu. Olen pitkällä siinä, että olen hakeutunut avun piiriin. Se on toinen juttu, onko siitä mulle apua. Mielenkiinnolla odotan sen suhteen jatkoa. Olen kuitenkin ollut syntymästäni asti ollut taistelija. Synnyin keskosena ja olin ensimmäiset kaksi kuukautta lasten linnassa.

Itsestäni huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, kun kesällä musta tulee toisen kerran mummu.

Käyttäjä kirjoittanut 03.01.2021 klo 16:22

Onnen määrä teillä perheessä lisääntyy uuden elämän ❤️syntyessä, onnea siitä! Vieköön tuleva vuosi mielestä niitä mietittäneitä kokemuksia , jotka mieltä menneessä hiertäneet.

Luovuttaminenhan ei olekaan ratkaisu, ennemminkin tunnetila, joka ei kestä kauaa kun sen heti ignooraa. Elämään meidät jokainen on luotu. Pyydetään jokaiselle voimaa.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 03.01.2021 klo 17:20

Kiitos keskustelua kauniista sanoista! On onni, kun tulee lapsi perheeseen. On vaan iso huoli, kun siinä perheessä ei ole kaikki ihan kohdallaan.

Viime yönä näin unen, joka sai mut tolaltaan ja itkemään. Unessa oli kyse huonekalusta: nojatuolista, jota ei enää ole. Kyse ei ole mistä tahansa nojatuolista vaan juuri siitä rakkaimmasta, joka myös vaikutti mun isoon elämän valintaan.

70-luvun nojatuoleja oli alunperin kaksi. Ne tuolit olivat mun ja mun siskon huoneessa. V. 1990 huhtikuussa lapsuuden perheessä muutettiin perheenä. Silloin kuskattiin ne nojatuolit sulhaseni kotiin valmiiksi vuoden päähän, kun mentiin naimisiin. V. 1991 alkuvuodesta ensin siskoni muutti pois kotoa. Mä muutin kauppiksen jälkeen sulhasen luo. Ja se, kun nojatuolit olivat muuttaneet sulhasen luo, oli yksi syy, ettei erottu jo ennen naimisiin menoa.

Ne nojatuolit olivat meidän olohuoneessa. Niissä on mun lapset istuneet pienenä ja isompanakin. Sitten tuli avioero v. 2011. Muutin lasten kanssa toiseen asuntoon. Silloin sain tai otin yhden tuoleista mukaan. Pojat muuttivat yksi toisensa jälkeen kotoa pois. 4 h ja keittiö oli liian iso ja kallis tyttärelle ja mulle. Muutettiin 2017 tytön kanssa kaksioon. En ottanut enää tuolia tänne. Se ei olisi mahtunut.

Tuolista oli kankaat kuluneet. Naimisiin mentyä osaksi olin uusinut kankaat. Unessa se tuoli oli yhtä kulunut kuin oikeassa elämässä. Unessa kuskasin sitä tuolia kaupungilla. Unessa siihen tuoliin istui mies ja aloin kertomaan tarinaa sille miehelle tuolista.

En tiedä, miksi nyt se nojatuoli sai mut raiteiltaan. Olisin kovasti halunnut puhua siitä jonkun kanssa. En olisi kuitenkaan kehdannut. Sen nojatuolin rikkinäisyys kuitenkin kuvastaa mua. Eikä kukaan järkevä ihminen voi tajuta, miksi se oli mulle niin rakas. Kai siksi, kun se oli pala mun lapsuuden kotia: pikkusiskon ja mun huonetta. Nyt parun taas valtoimenaan.

Tätä kai tämä yksinäisyys teettää.

Käyttäjä kirjoittanut 03.01.2021 klo 20:36

"Hei ystävä pyyhi kyyneleet... " Tai anna vaan tulla, elämä on monikerroksista, on hyvä jos välillä yltää syviin tunteisiin. Vaikka vuotaisivatkin. Tuolistasi sain kuvan kuin oisi ollut turvapaikka käsi- ja selkänojineen. Mielenkiintoinen tuo uni. Kun siinä oli mies, jolle kerroit, kuvastikohan se sitä että sisällesi oli patoutunut niin paljon ääneen sanomatonta miehelle, jonka kanssa olit ollut liitossa.?

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 06.01.2021 klo 14:58

keskustelua kirjoitti:
"Hei ystävä pyyhi kyyneleet... " Tai anna vaan tulla, elämä on monikerroksista, on hyvä jos välillä yltää syviin tunteisiin. Vaikka vuotaisivatkin. Tuolistasi sain kuvan kuin oisi ollut turvapaikka käsi- ja selkänojineen. Mielenkiintoinen tuo uni. Kun siinä oli mies, jolle kerroit, kuvastikohan se sitä että sisällesi oli patoutunut niin paljon ääneen sanomatonta miehelle, jonka kanssa olit ollut liitossa.?

Kiitos keskustelua! Hyvin paljon mahdollista! Voi olla tai siis on mahdollista, etten ole päässyt eron yli, vaikka siitä tulee 10 vuotta. Ja paljon käsittelemättä. En edes muista, milloin keskusteluyhteys katosi. Tosi pitkään pahoitin mielen vielä eron jälkeen miehen sanomisista. Hän oli erittäin häijy, kun oli kyse elatustuesta. Ilman työttömyyttä en olisi siitä välittänyt. Sossu siihen kuitenkin puuttui. En enää itke exän takia. Ne kyyneleet menisivät vain hukkaan. Ahdistun vaan, kun muistan koko miehen. Hän on kuitenkin lasteni isä ja lapseni rakastavat häntä. Toivottavasti mun ei tarvii puhua missään hoitokontakteissa mun avioliitosta ja erosta. Siinä suhteessa koen epäonnistumisen tuskaa. En pystynyt pitämään miestä tyytyväisenä ja hän lähti toisen matkaan. En kaipaa sitä vähättelyä enkä raivokohtauksia.

Meidän välissä kummitteli myös hänen isänsä tekemät raiskaukset mulle. Exä ei koskaan ymmärtänyt, miksi menin psykoterapiaan. Ilmeisesti mun olisi pitänyt vaieta asiasta. Siitäkin koen syyllisyyttä, kun tulin raiskatuksi ja se, että menin siitä puhumaan 20 vuotta tapahtumien jälkeen. Äidin kuoleman jälkeen vaan aloin luottamaan työterveyslääkäriin, josta vyöry lähti. Siinä on niin paljon, mistä syyllistän itseni. Mun ikuinen jossittelu on, kun en uskaltanut kertoa kenellekään. Kauheinta siinä on, kun kyseessä oli lasteni isoisä. Se kummittelee välillä mielessä. Sitä hoin viime vuonna niin psykologilla kuin psykiatrisen hoitajalla. Nyt ei ole kumpaakaan kontaktia enää. Olisi vaan hyvä päästä asiasta irti. Uutta hoitajaa odotellessa???

Mun sisällä on noita hiertäviä juttuja. Suurimmaksi osaksi ne ovat unohduksissa ja poissa mielestä. Välillä ne ovat niin kipeästi läsnä. Tavallaan olen vahvempi. Tavallaan taas olen hyvin epävarma itsestäni. Jo se on, kun en kelpaa työmarkkinoille. On niin luuseriolo!

Käyttäjä kirjoittanut 06.01.2021 klo 15:44

Oletkohan jo usein kuullut, kirjoita kirje sille ihmiselle joka aiheuttanut ahdistuksia. Niin monta kirjettä jossa purat asiaa. Niin moneen kertaan kun tunnet  kivun tai vaikeuksia elämässä siihen ihmiseen liittyen. Ja hävitä ne lähettämättä kun olet valmiimpi päästämään irti niistä kokemuksista.

On aika usein eteen tuleva ohje. Ehkä niin pääsisi niissä/niistä kohdin eteenpäin?

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 07.01.2021 klo 18:33

keskustelua kirjoitti:
Oletkohan jo usein kuullut, kirjoita kirje sille ihmiselle joka aiheuttanut ahdistuksia. Niin monta kirjettä jossa purat asiaa. Niin moneen kertaan kun tunnet  kivun tai vaikeuksia elämässä siihen ihmiseen liittyen. Ja hävitä ne lähettämättä kun olet valmiimpi päästämään irti niistä kokemuksista.

On aika usein eteen tuleva ohje. Ehkä niin pääsisi niissä/niistä kohdin eteenpäin?

Olen kuullut. Siinä on ajatusta. Viime kesänä kirjoitin äidille päiväkirjaan. Siinä olin katkeran suloinen. Multa keitti yli. Sen purkauksen käsittelin psykologin kanssa.

Mua kyllä harmittaa, kun en päässyt koskaan kertomaan, miten pahalta tuntuu. Olen kirjoittanut kyllä kipeitä runoja pahantekijöistäni. Mulla nyt kääntyy väkisin, mitä jos mun tarttee kirjoittaa häijy kirje itselleni. Lähtisinkö puolustautumaan?

Kuulostaa hullulta, mutta olen minä 52-vuotias ja mun pitäisi suojella mun sisäistä lasta ja nuorta ja auttaa eteenpäin.

Käyttäjä kirjoittanut 08.01.2021 klo 22:24

Niin ehkä kuulostaa, mutta on tärkeää kuulla omaa sisintä ja vaalia sitä lasta ja nuorta, joka omissa nahkoissa asuu ja elää yhdessä keski-ikäisen itsen kanssa. Kirjoitat otsikossa tuskasta, ite voisin kysyä pääseekö uhkasta koskaan eroon?

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 09.01.2021 klo 13:13

keskustelua kirjoitti:
Niin ehkä kuulostaa, mutta on tärkeää kuulla omaa sisintä ja vaalia sitä lasta ja nuorta, joka omissa nahkoissa asuu ja elää yhdessä keski-ikäisen itsen kanssa. Kirjoitat otsikossa tuskasta, ite voisin kysyä pääseekö uhkasta koskaan eroon?

Hyvin voisi kysyä, pääseekö uhkasta eroon. Toivottavasti ei ole todellista uhkaa tiedossa. Mielen syövereistä tulee uhkakuvia. Niiden tullessa sillä hetkellä ne ovat todella pelottavia ja todellisia.

Käyttäjä kirjoittanut 09.01.2021 klo 18:59

Mun elämässä uhkat käytännössä vaikuttaneet rajoittumisia. Ennakoimisia. Liikkumisiin vaikutuksia.

Käyttäjä kirjoittanut 13.01.2021 klo 10:33

Eilen aloitin sarjan TRE-harjoituksia. Yön mietin kipua tuntui olevan useammalla alueella. Päädyin ennen aamua ajatuksiin haluanko päästää ne kehoon pakkautuneet kivut vellomaan? Oli kuin esimakua tulevasta -olo. Olisi pitänyt saada lääkäriin yhteys, suosittaako mun kokemustaustaiselle - vaikka mitäpä lääkäri tietää siitä miltä yksittäisestä potilaasta tuntuu, ei ole kokemuksellista tunneymmärrystä, en tiedä onko todellista mielenkiintoa (aikaakaan) paneutua yksittäisiin tapauksiin - ennenkuin aloin kokeilla tuota. (Mutta en ehtinyt tavoittaa, systeemi hidas ja porrastettu.)

Kuulostelen oloani. Otan yhteyttä ohjaajaan, kun mietin, jos oisi harvemmassa käynnit.

Miten sinulla näinä aikoina menee?

*

Harvensin, siirrettiin seuraavaa käyntiä.Sain soittoajan max 15min lääkärille.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 16.01.2021 klo 09:55

keskustelua kirjoitti:
Eilen aloitin sarjan TRE-harjoituksia. Yön mietin kipua tuntui olevan useammalla alueella. Päädyin ennen aamua ajatuksiin haluanko päästää ne kehoon pakkautuneet kivut vellomaan? Oli kuin esimakua tulevasta -olo. Olisi pitänyt saada lääkäriin yhteys, suosittaako mun kokemustaustaiselle - vaikka mitäpä lääkäri tietää siitä miltä yksittäisestä potilaasta tuntuu, ei ole kokemuksellista tunneymmärrystä, en tiedä onko todellista mielenkiintoa (aikaakaan) paneutua yksittäisiin tapauksiin - ennenkuin aloin kokeilla tuota. (Mutta en ehtinyt tavoittaa, systeemi hidas ja porrastettu.)

Kuulostelen oloani. Otan yhteyttä ohjaajaan, kun mietin, jos oisi harvemmassa käynnit.

Miten sinulla näinä aikoina menee?

*

Kuulostaa tosi kurjalta, että sulla on kipuja. TRE-harjoituksethan on sitä tärinää. Uskallatko ja saako niitä tehdä, vaikka on kipuja? Kuulostaa lyhkäseltä 15 minuutin soittoaika lääkärin kanssa. Lääkärin kanssa ei mene aina yksiin. Ihanne olisi, jos lääkärin kanssa synkkaa. Tsemppiä keskustelua sulle!

Mulla oli diabeteshoitaja tänään. Paino mulla on pudonnut, vaikken ole tietoisesti painoa pudottanutkaan. Sokerit on koholla, joten sain lisälääkityksen. Selkää särki niin mäkeä ylös mentäessä ja alas tultaessa. En kuitenkaan joka kohdassa viitsi särkylääkettä ottaa. Tänään olin iloinen, etten kaatunut. Tänään unohdin kyllä mainita vaivasta, mistä olen kärsinyt reilun kuukauden. No jos ei mene ohi, niin sitten viimeistään ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.

  • Muokattu moderaattoreiden toimesta 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten. Syy: -
Käyttäjä kirjoittanut 16.01.2021 klo 18:01

Hei juuri se sai hidastamaan kokeilua kun kipuja ei ollut mutta ensi kokeilun jälkeisenä yönä kipuja useassa kohdin kehossa. Koko kehossa voi sanoa.

Voihan se olla sitäkin että kehosta alkaa vapautua, mutta nukkumatta liki tuntiakaan ne aamuyön olot olivat tukalat. Heräsi pelko, vyöryisikö kivut päälle pitkäksi aikaa.

Se oli tällä vkolla alkuvkosta, olo tasaantunut, helpompi ajatella ja kokeakin mitä kokea voi.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 19.01.2021 klo 23:18

keskustelua kirjoitti:
Hei juuri se sai hidastamaan kokeilua kun kipuja ei ollut mutta ensi kokeilun jälkeisenä yönä kipuja useassa kohdin kehossa. Koko kehossa voi sanoa.

Voihan se olla sitäkin että kehosta alkaa vapautua, mutta nukkumatta liki tuntiakaan ne aamuyön olot olivat tukalat. Heräsi pelko, vyöryisikö kivut päälle pitkäksi aikaa.

Se oli tällä vkolla alkuvkosta, olo tasaantunut, helpompi ajatella ja kokeakin mitä kokea voi.

Toivottavasti sun kivut hellittää. Tuntuu pahalta.

Käyttäjä pala lasia kirjoittanut 19.01.2021 klo 23:33

Eilen päivällä menin sitten kaatumaan, että mua hävetti. Olin juuri noussut bussista ja menin linja-autoasemalle sisälle ja tarkoituksena mennä apteekkiin ja kauppaan. Oli kai sen verran lunta kengänpohjassa, joten liukastuin ilman mitään varotusta suoraan pyrstölleni. En lyönyt päätä lattiaan, kun reppu oli selässä. Takana tuli vanha rouva ja kysyi loukkasinko. Sain itseni nelinkontin ja nousin ylös. Sanoin naiselle, ettei pahemmin ainakaan ja, että ylpeys sai kolahduksen. Kiitin naista.

Tänään on kyllä särkenyt kättä, päätä, selkää ja toista kankkua. Kunhan huomenna pääsee liikkeelle niin hyvä. Ei millään viitsisi ottaa särkylääkettä.

Käyttäjä soroppi kirjoittanut 20.01.2021 klo 14:13

pala lasia kirjoitti:
Eilen päivällä menin sitten kaatumaan

Hyvä ettei käynyt pahemmin! Toivottavasti täräyksen aiheuttamat lihaskivut ja mustelmat menee nopeasti ohi. Teit mielestäni kauniisti, kun kiitit naista huolenpidosta.

Täällä on myös ollut tänään liukasta. Loppuviikosta pitäisi sataa vettä - toivon että kaikki lumi ei sula pois, että pysyy päivät vähän valoisampina.